Sadepäivän tekemistä Kreetalla (eli vaihtoehtoja rantapäivälle)

Mitä tehdä Kreetalla sateella

Ensi viikolle on luvattu sadetta, ja olenkin saanut Kreetan sääennusteita lomaansa odotellessa seuranneilta kyselyitä, että mitä ihmettä voi tehdä Kreetalla sateella. Ymmärrän, että sateen uhka harmittaa kun rantalomaa on odotettu pitkään, mutta ei kuitenkaan kannata sään pilata lomaa – sille kun ei mitään voi – vaan onkin hyvä miettiä vaihtoehtoista tekemistä niille päiville, kun sää ei ole ranta-aktiviteetteihin sopiva.

Ensinnäkin vinkki niille, jotka seuraavat pidemmän aikavälin ennusteita ja harmittelevat esimerkiksi viikon päässä Kreetan päällä näkyviä sadepilviä: älä täysin usko ennusteisiin. Kreeta sijaitsee keskellä merta, joten luotettavien ennusteiden tekeminen on haasteellista. Lisäksi saaren keskellä kohoavat vuoret vaikuttavat pilvien ja tuulten kulkuun niin, että ennusteet muuttuvat nopeasti. Monet kerrat on käynyt niin, että jopa saman päivän aamulla ennuste on vielä luvannut sadetta, mutta sitä ei olekaan lopulta tullut.

Hanian venetsialainen satama

Toinen huomion arvoinen seikka on se, että sateet ovat usein paikallisia: jos Haniassa sataa, tarkasta vaikka Rethymonin tai Paleochoran sää, ja siellä voikin aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Sitten vain bussin kyytiin tai vuokra-auto alle, ja kohti aurinkoa!

Toisinaan kuitenkin käy niin, että sade-ennusteet käyvät toteen ja on keksittävä muuta tekemistä kuin altaalla tai rannalla rentoutumista. Valitettavasti ihan mielin määrin tekemistä ei Kreetalla sateella ei ole, mutta kokosin tähän kaikki mahdolliset mieleeni tulevat vinkit, ja kyllähän tästä kuitenkin ihan pitkä lista tuli. Pääpaino on Hanian alueella, mutta muutamia vinkkejä on muuallekin Kreetaa. Osa vinkeistä sopii vaikka kaatosateelle, toiset toimii paremmin silloin, kun sade on vain vähäistä – ja kaikki vinkeistä sopii myös täysin aurinkoisille päiville!

Mitä tehdä Kreetalla sateella

Mitä tehdä Haniassa sateella

Museot

Arkeologinen museo | Muutama vuosi sitten avattu Hanian arkeologinen museo on historiasta kiinnostuneille must-kohde, satoi tai paistoi. Sateella museossa saa kyllä ajan kulumaan nekin, joille historia ei ole niin lähellä sydäntä, sillä kyllähän Euroopan ensimmäisen korkeakulttuurin tuhansia vuosia vanha, hämmästyttävällä taidolla tehty, esineistö on mielenkiintoista. Museon sijainti kartalla.

Merimuseo | Venetsialaisessa satamassa sijaitseva merimuseo esittelee Kreetan ja Kreikan merihistoriaa ja mm. eri aikakausilta peräisin olevien laivojen pienoismalleja ja merenkäyntiin käytettäviä laitteita. Museon sijainti kartalla.

Mitä tehdä Kreetalla sateella

Kansanperinnemuseo | Hanian folklore-museo on pieni mutta tunnelmallinen museo, joka esittelee kreetalaisten kotia, käsitöitä ja elämää 1700- ja 1800 -luvuilla. Museo sijaitsee keskeisellä paikalla, mutta kuin piilossa pienellä sisäpihalla (sisäänkäynti sisäpihalle on Halidon-kadulta). Museon vieressä on katolinen kirkko, joka kannattaa myös käydä katsomassa. Museon sijainti kartalla.

Eleftherios Venizelosin kotitalo | Halepan kaupunginosassa sijaitsee merkittävän kreikkalaisen 1900-luvun poliitikon Eleftherios Venizelosin historiallinen kotimuseo. Museon sijainti kartalla.

Mitä tehdä Kreetalla sateella

Koko perheen aktiviteetit

Pakohuone | Hanian keskustassa sijaitsee pakohuone Mystery Loft, jossa on kolme erilaista huonetta. Nettisivut ovat myös englanniksi, joten voisi olettaa että pelit on saatavissa kreikan lisäksi englanniksi – mutta kannattaa tarkastaa pelien kieli ennen ajan varaamista. Hinnat alkaen 10 €/hlö. Sijainti kartalla.

9D Cinema & 3D museo | Minoan’s World 9D-esitys käsittelee Kreetan ja Kreikan historiaa ja mytologiaa. Elokuva katsotaan 3D-laseilla liikkuvassa tuolissa, ja sen aikana koetaan mm. tuuli-, sade- ja ukkosefektejä. Tämä sopii mainiosti lapsille, sillä esityksen kieleksi voi valita suomen. Sijainti kartalla.

Mitä tehdä Kreetalla sateella

Keilaaminen | Keilaaminen on hauska aktiviteetti niin kotona kuin lomallakin. Hanian keilahalli Mega Place sijaitsee matkalla lentokentälle, ja sen yhteydessä on myös elokuvateatteri. Sijainti kartalla.

Lyhyet kävelyt | Kävele vanhassa kaupungissa sateenvarjon kanssa: kapeilla kujilla sade ei aina tunnu pahalta, ja kaupungin tuoksut (mm. märkä asvaltti ja kukat) sekä sateenraikas ilma kruunaavat sadepäivän kävelyhetken. Haniasta voi myös kävellä rantaa pitkin Agii Apostoliin, ja Plataniaksessa on kiva reitti asvalttia pitkin maalaismaiseman läpi Drakiana-tavernaan kun sade on vähäistä. Rotkoihin tai muille luontopoluille ei ole suositeltavaa mennä sateella tai maan ollessa märkää.

Mitä tehdä Kreetalla sateella

Shoppailu

Ostokset | Ostoskeskuksia ei Haniassa ole, joten rankkasateella shoppailukierros ei ole oikein mielekästä. Kuitenkin mm. nahkakadun (Skridlof-kuja) yllä on katokset, joiden ansiosta pieni sade ei haittaa. Nahkakadun pienissä putiikeissa myydään nahkatuotteiden lisäksi mm. käsintehtyjä koruja ja keramiikkaa.

Jumbo | Jumbo on suuri tavaratalo, jossa myydään kolmessa kerroksessa edullisesti kaikkea mahdollista leluista matkalaukkuihin, siivousvälineistä kosmetiikkaan ja vaatteista puutarhatarvikkeisiin. Täällä voi saada kulumaan tunnin tai pari helposti. Vinkki: Jumbosta saa edullisesti mm. palapelejä, joiden parissa saa sadepäivän jos toisenkin kulumaan rennosti. Sijainti kartalla.

Hanian venetsialainen satama

Hieronnat ja kauneushoidot

Spa & hieronnat | Mikä onkaan rentouttavampaa sadepäivän tekemistä kuin spa-hoidot ja hieronnat! Haniassa on muun muassa turkkilainen kylpylä Al Hammam sekä Apivita spa, joista saa mm. hierontoja ja erilaisia hoitoja. Plataniaksessa on esimerkiksi Senses Day Spa.

Kasvo- ja kynsihoidot jne. | Manikyyri, pedikyyri, kasvohoidot, ripsien kestotaivutus… Valikoima on laaja, jos haluaa hemmotella itseään erilaisilla hoidoilla. Hoitoloita on Haniassa ja Hanian rannikolla pilvin pimein, joten paikan löytäminen ei liene hankalaa. Kannattaa kysyä hinta etukäteen, sillä hinnoitteluissa on eroja.

Herkuttelua

Kahvilat & ravintolat | Sateisena päivänä on hyvä mahdollisuus syödä kiireettä; istuskella vaikka sataman ravintoloissa katoksen alla ja tilata lisää ruokaa kun vatsa taas vetää. Ruokailun jälkeen voikin mennä syömään jälkiruokakakut esimerkiksi v. 2025 maailman 15. parhaaksi kahvilaksi nimettyyn Kross-kahvilaan, jossa myydään laaja valikoima paikallisen leipomon Black Eyed Katen kakkuja (suosittelen brownie’ta ja kanelipullia!). Kross-kahviloiden sijainnit: Nearchou, Tzanakaki & Tsouderon. Lisää kahvila- ja ravintolavinkkejä Kreeta-oppaan osiosta Syö & Juo.

Hanian majakka

Mitä tehdä Kreetalla sateella (muu Kreeta)

Museot

Arkeologiset museot | Hanian lisäksi arkeologisia museoita sijaisee mm. Iraklionissa (Kreetan suurin museo), Rethymnonissa, Elefthernassa ja Kissamoksessa.

Kansanperinnemuseo, Rethymnon | Rethymnonin historiallinen kansanperinnemuseo sijaitsee 1600-luvun venetsialaisessa kartanossa. Museon pysyvä kokoelma kattaa viisi salia, ja se esittelee perinteistä kreetalaista käsityötaitoa ja kansanperinnetaidetta. Sijainti kartalla.

Mitä tehdä Kreetalla sateella

Luolat & luostarit

Melidonin luola, Rethymnon | Melidonin luola tippukivineen on vaikuttava nähtävyys – oli sitten Kreetalla sateella tai paisteella. Erityisesti sadepäivänä luola on hyvä käyntikohde siinä mielessä, että luolassa pysyy sateelta suojassa. Lue lisää Melidonin luolasta ja sen traagisesta historiasta täältä.

Luostarit | Luostareita on ympäri saarta ja vaikka niissä on usein ulkotilaa, on sisälläkin nähtävää. Esimerkkeinä Gonian luostari Kolymvarissa, Arkadi Rethymnonin alueella ja Agia Triada -luostari Hanian lähellä.

Hanian satama

Viinitilat ja öljypuristamot

Viinitilat | Vaikka viinitiloilla on useimmiten ulkoalueita aurinkoisten päivien viinimaisteluhetkiä varten, on niissä yleensä myös yleisölle avoimet sisätilat. Länsi-Kreetalla vierailemisen arvoisia viinitiloja ovat mm. Manousakis, Karavitakis ja Dourakis.

Öljypuristamot | Myös öljypuristamot ovat mielenkiintoisia käyntikohteita, onhan oliiviöljy tärkeä osa kreikkalaista keittiötä ja kreikkalaisia perinteitä. Länsi-Kreetan öljypuristamoja tai -pullottamoja ovat mm. Terra Creta, Anoskeli (on myös viinitila!) ja Biolea.

Mitä tehdä Kreetalla sateella

Akvaario

Cretaquarium | Heraklionin lähellä Gournesin kylässä sijaitseva Cretaquarium on suuri ja moderni yleisöakvaario, jonka 60:ssa tankissa asustaa mm. haita. Akvaario sopii koko perheelle ja siellä, täysin sateelta suojassa, viettää helposti pitkänkin ajan. Sijainti kartalla.

Keramiikan työpaja

Keramiikkatyöpaja, Margarites | Rethymnonin alueella sijaitseva keramiikkakylä Margarites on näkemisen ja kokemisen arvoinen kaikille keramiikan ystäville. Monet kylän lukuisista keramiikkapajoista järjestää työpajoja, joten kannattaa selvittää järjestetäänkö sellainen lomasi aikana. Esimerkiksi Ea Ceramic Studio järjestää savenvalantaa.

Mitä tehdä Kreetalla sateella

Toivottavasti näistä vinkeistä on hyötyä, kun mietit tekemistä Kreetalla sateella – tai muuten vain haluat vaihtoehtoja rantapäivälle. Sateettomien päivien varalle suosittelen myös katsastamaan Kreetan patikointioppaan, jos haluat kokea Kreetaa myös luonnossa kävellen.

Jos sinulla on näiden lisäksi muitakin vinkkejä, kerrothan kommenteissa!

3 comments
  1. Melidionissa on myös Reptisland (liskotalo) jos käärmeet ja liskot kiinnostaa.

  2. Kiitos hyvästä vinkkilistasta. Mainitsen vielä sen, että joissakin hotelleissa ja resorteissa on hyvät spa-osastot ja myös lämmitettyjä sisäuima-altaita. Ei siis tarvitse välttämättä mennä “merta edemmäksi kalaan” satunnaisen sadepäivän sattuessa. Suositus myös tuosta Cretaquariumista. Kävimme siellä viime tiistaina (22.4.) ja se tuntui olevan varsinkin lapsiperheiden suosiossa. Kannattaa olla paikalla varhain tai vasta myöhemmin iltapäivästä, jolloin voi välttää pahimman jonottelun sisälle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *