Biolea – Oliiviöljyä ja jylhiä rotkomaisemia Astrikasin kylässä

Viime vuoden kesäkalenterissa kerroin pienestä Rokka-kylästä ja kylän laidalta lähtevästä jylhien maisemien rotkosta. Tuolloin jäi rotkovaellus väliin, sillä retkikaverini korkean paikan kammo ei sallinut laskeutua jyrkkää rinnettä alas rotkon pohjalle. Silloin sovimme, että kokeilemme toisella kertaa vaellusta toisesta suunnasta, Biolea-oliivimyllyn luolta.

Vasta vuotta myöhemmin päätimme lähteä etsimään rotkon toista päätä, jota kautta voisimme valloittaa rotkon ilman suuria laskuja tai nousuja. Netistä olin löytänyt tiedon, että rotkoon pääsisi sen eteläpäässä Astrikas-kylästä, ja vielä tarkemmin Biolea Astrikas Estate -tiluksien laitamilta. Tämän tarkempia ohjeita en löytänyt, mutta eiköhän paikan päällä olisi kylttejä ja rotkon sisäänkäynti löytyisi.

Biolea Astrikas Estate, Kreeta Biolea Astrikas Estate, Kreeta Biolea Astrikas Estate, Kreeta

Astrikas on pienen pieni kylä Länsi-Kreetalla, Kolymvarista 12 kilometriä etelään ja vähän ennen suurempaa Delianan kylää. Delianan saattaa blogin vanhempi lukija muistaa ensimmäisen Kreetan-vuoteni postauksista, sillä ihastuin tuolloin kylästä lähtevään Deliana-rotkoon suunnattomasti. Suureksi harmikseni seuraavan talven tulvissa rotko tuhoutui niin, että helposta kävelystä tulikin kivilohkareiden päällä kiipeilyä, ja minun Delianassa käynnit loppuivat parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen kokonaan.

Nyt emme kuitenkaan olleet menossa Delianaan, vaan parkeerasimme auton Biolean rakennuksen eteen. Biolea on nettisivujensa mukaan olive mill – oliivimylly, tai voisi sitä kai paremman termin puutteessa oliivitilaksikin kutsua. Bioleassa pääsee tutustumaan laadukkaaseen kreetalaiseen oliiviöljyyn ja ostamaan tuotteita myös kotiinviemisiksi. Tilan yhteydessä on kesäkuukausina toiminnassa myös kahvila-viinibaari, joten tämä on mainio paikka pitää tauko ajopäivän ohessa – ja missä maisemissa sitä pääsekään kahvittelemaan!

Biolea Astrikas Estate, Kreeta Biolea Astrikas Estate, Kreeta Biolea Astrikas Estate, Kreeta

Me kävelimme pitkän tovin Bioleaa ympäröivissä oliivilehdoissa risteileviä pikkuteitä pitkin, mutta emme nähneet kylttejä saati löytäneet paikkaa, josta olisi päässyt Rokka-rotkoon. Tämä ei kuitenkaan haitannut lainkaan, sillä maisemat täällä rotkon päällä ovat niin upeat, että en usko rotkon pohjan maisemien niitä peittoavan.

Lumoavin maisema avautuu rotkon reunalta kohti merta: alhaalla näkyy rotko, edessä Trouli-vuori ja sen rinteellä oleva Rokkan kylä, ja näiden takana meri ja Gramvousan niemi. Tämä maisema lumosi minut niin, että olisin voinut jäädä siihen paikkaan katsomaan edessäni avautuvaa näkymää tuntikausiksi. Sama maisema avautuu myös Biolean terassilta, vaikkakin hieman kauempaa toki, joten kävelyn voi jättää myös väliin.

Biolea Astrikas Estate, Kreeta Rokka, Kreeta Rokka, Kreeta

Kuinka päästä Biolea Astrikas Estateen?

Helpoin tapa mennä Astrikasiin on omalla autolla. Hanian rannikolta saavuttaessa ajetaan rannikkoa pitkin Kolymvariin, josta lähdetaan ajamaan kohti etelää. Täältä näet tilan sijainnin kartalla.

Toinen vaihtoehto on mennä Bioleaan järjestetyllä retkellä, jolloin kyyti hakee Haniasta tai Hanian lähialueilta. Brunssi-retken järjestää Chania Wine Tours, ja neljän tunnin aamupäiväretkeen kuuluu kierros oliivimyllyssä, neljän ruokalajin brunssi viineineen patiolla rotkomaisemaa katsellen, ja paluumatkalla on käynti maailman vanhimman oliivipuun luona. Retken voi varata Biolean nettisivuilta.

Entäs kuinka sinne Rokka-rotkoon pääsee? Kaveri osasi kertoa, että ei sinne tuolta Biolealta mennä, vaan lähempää Delianaa. Toivottavasti ei mene taas kokonaista vuotta, ennen kuin käymme yrittämässä uudestaan!

Tämä postaus on osa Kreetan kesäkalenteria 2022. Kesäkuun ajan kesäkalenterin luukuista paljastuu vinkkejä ympäri Kreetaa: toisinaan patikoidaan upeissa maisemissa, toisinaan rentoudutaan rannalla tai käydään retkillä – ja tietenkin herkutellaan ravintoloissa! Kaikki kesäkalenterin luukut voit nähdä täällä.
1 comment
  1. Olemme vuosittain käyneet Deliaanassa rotkon,kirkon ja hyvän perheravintolan takia.Kävelimme tai oikeastaan kontta-
    simme myös räjähtäneen rotkon,joka oli vaivaloinen suoritus.Kiitos hyvästä vihjeestä ensikesää silmälläpitäen,
    menemme käymään astrikaasiin.Tulimme juuri vuotuiselts KatoStalosin reissulta ja suunnittelemme ensikesän reis-
    suja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.