Arkadin luostari – traagisten tapahtumien näyttämö

Arkadin luostari

Kreetalla on lukuisia, toinen toistaan upeampia luostareita, mutta minun suosikkini kaikista tähän saakka näkemistäni lienee Arkadin luostari. Rethymnonin kunnassa, noin 25 kilometriä Rethymonin kaupungista kaakkoon, sijaitsevalla rappioituneella, mutta edelleen kauniilla luostarilla on pitkä ja vaiherikas historia.

Luostarin nykyiset rakennukset ovat rakennettu 1500-luvulla, mutta Arkadin luostari perustettiin jo aikaisemmin, oletettavasti 1100-luvulla. Tuolloin Kreeta oli osa Bysantin valtakuntaa, ja myytin mukaan Arkadin luostari nimettiin keisari Arcadiuksen mukaan. Tarina ei kuitenkaan kerro, että miksi näin olisi, sillä Arcadius hallitsi Bysanttia noin 700 vuotta ennen luostarin alkuperäisten rakennusten rakentamista. Vaihtoehtoinen myytti kertoo luostarin nimetyn sen perustajan, munkki Arkadioksen mukaan.

Arkadin luostari Arkadin luostari Arkadin luostari

Luostarin merkittävin tapahtuma sijoittuu vuoteen 1866, jolloin ottomaanien vallan alta pyristelevien kreetalaisten vastarintaliike kokoontui Arkadin luostarissa. Kun vallankumouksen selkkaukset yltyivät, pakeni lähialueen asukkaita luostarin paksujen muurien taakse turvaan. Lopulta luostarissa oli kaikkiaan 325 miestä ja 639 naista ja lasta.

Ottomaanit vaativat luostaria itselleen, mutta munkit kieltäytyivät luovuttamasta luostariaan viholliselle. Tämän seurauksena 5000 ottomaanisotilasta piiritti luostarin 7. marraskuuta 1866. Luostaria onnistuttiin puolustamaan parin päivän ajan, mutta pian oli selvää, että ottomaaneille ei enää pärjättäisi.

Luostarissa tehtiin epätoivoinen päätös sytyttää ruutivarasto, ja kuolla mieluummin räjähdyksen mukana kuin jäädä vihollisen kynsiin. Näin myös tehtiin, ja ruutivarasto räjäytettiin ruutitynnyriin ampumalla. Räjähdyksen seurauksena lähes kaikki luostarissa olleet kreetalaiset kuolivat, kuten myös kymmeniä ottomaaneja.

Arkadin luostari Rethymonon nähtävyydet, Kreeta Rethymonon nähtävyydet, Kreeta

Valitettavasti joukkomurhalla ei ollut vaikutusta vapaustaistelun etenemisessä, sillä Kreeta oli ottomaanien vallan alla vielä seuraavat 30 vuotta. Mutta tämän traagisen tapahtuman vuoksi Arkadin luostari on Kreetan tunnetuin luostari, ja luostarin kuva oli jopa painettu ennen euroaikaa sadan drakman seteliin. UNESCO on tunnustanut Arkadin luostarin Euroopan vapausmonumentiksi.

Nykyään Arkadin luostarissa asuu seitsemän munkkia, jotka pitävät huolta kirkosta ja sitä ympäröivistä rakennuksista. Arkadin luostari on suosittu nähtävyys ja mielenkiintoinen kohde autoretkeilyn lomassa – tämä kannattaa pistää käyntikohteiden listaa etenkin, jos lomailee Rethymonin alueella.

Arkadin luostari
Nettisivut (kreikaksi)
Sijainti kartalla

Tämä postaus on osa Kreetan kesäkalenteria 2021. Kesäkuun ajan kesäkalenterin luukuista paljastuu vinkkejä ympäri Kreetaa: toisinaan patikoidaan upeissa maisemissa, toisinaan rentoudutaan rannalla tai käydään retkillä – ja tietenkin herkutellaan ravintoloissa! Kaikki kesäkalenterin luukut voit nähdä täällä.
1 comment
Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

You May Also Like