Kävelyreitti Plataniaksessa: maalaismaiseman läpi Drakiana-tavernalle

Kreeta on patikoijan paratiisi, mutta on täysin ymmärrettävää jos 30 asteen helteessä rantapäivä vie voiton usean tunnin mittaisesta urheilusuorituksesta. Jos lomalla kuitenkin kaipaa edes hieman liikuntaa, tarjoaa saari loputtomasti vaihtoehtoja lyhyille, vaikka vain parin kilometrin mittaisille, kävelylenkeille. Hanian rannikolla lomaileville on tässä postauksessa vinkiksi kolmen kilometrin mittainen kevyt kävelyreitti Plataniaksessa. Suosittelen tätä lenkkiä kaikille!

Olen aikaisemminkin sanonut, että Hanian rannikolla lomaillessa täytyy ehdottomasti poiketa hieman syrjään pääkadun turistirysämaisesta hälinästä tai muuten alueen ihanuus jää kokonaan huomaamatta. Plataniaksessa alkaa ihastuttava maalaismaisema vain muutaman sadan metrin päässä päätieltä, ja kolmen kilometrin kävelyn jälkeen voikin pitää lounastauon tunnelmallisessa puron varrella sijaitsevassa tavernassa.

Minä kävelin reitin sateisena huhtikuun päivänä, joten nämä synkät kuvat eivät tee maisemille oikeutta. Auringon paistaessa reitti on tietenkin vielä paljon kauniimpi!

Kävelyreitti Plataniaksessa

Kävelyreitti Plataniaksessa

Kävelyreitti Plataniaksessa

Kävelyreitti Plataniaksessa

Reitti alkaa pääkadulla sijaitsevaa Santa Helena -hotellia vastapäätä. Pian oikealla puolella on navetta, jonka aidan yli tai portin väleistä saattaa nähdä lehmien kurkkivan. Navetan nurkalla on umpikujasta kertova kyltti, mutta siitä ei kannata välittää, vaan kyltistä huolimatta tästä tulee kääntyä oikealle.

Muutamaasataa metriä myöhemmin käännytään risteyksestä vasemmalle, ja heti kohta oikealle kansallistien alta kulkevan tunnelin läpi. Tämän jälkeen kreetalainen maaseutu ja siten kävelylenkin paras osuus varsinaisesti alkaa.

Tunnelin jälkeen reitiltä ei voi enää eksyä, sillä sama tie vie Drakiana-tavernalle saakka. Tie on tasaista asvalttitietä, joten matka taittuu nopsaan – ainakin siinä tapauksessa, jos pystyy olemaan tekemättä lukuisia kuvaus- ja maiseman ihastelutaukoja. Auto tai pari saattaa tulla vastaan, mutta muuten matkan varrella näkee vain harvakseltaan muita kävelijöitä tai pyöräilijöitä, sekä kenties pari paikallista huolehtimassa appelsiinipuistaan ja keräämässä illallispöytäänsä hortaa, eli villivihanneksia.

Kävelyreitti Plataniaksessa

Kävelyreitti Plataniaksessa

Kävelyreitti Plataniaksessa

Kävelyreitti Plataniaksessa

Tämä kävelyreitti Plataniaksessa on mainio siinäkin mielessä, että päätepisteenä on viihtyisä ravintola. Suurten puun varjossa ja solisevan puron vieressä sijaitseva Drakiana-taverna on ihastuttava lounaspaikka, ja käymisen arvoinen ilman lenkkeilyäkin. Kävelyä nopeammin paikalle tietenkin hurauttaa pyörällä tai autolla, mutta jälkimmäisen kyydissä ei maisemista pääse nauttimaan samalla tavalla kuin hitaammilla kulkuneuvoilla. Jos Drakianaan kuitenkin haluaa mennä autolla, on ravintolaan ilmainen kyyditys Plataniaksen pääkadulta.

Jos lounaan jälkeen energiaa riittää ja kävelylenkistä haluaa tehdä pidemmän, voi Drakianasta jatkaa matkaa noin 3,5 kilometrin päässä sijaitsevalle Agia-järvelle. Järven rannalla on pari kahvilaa, joista voi halutessaan tilata taksin – tai kävellä samat 6,5 kilometriä takaisin Plataniakseen.

Sillä mikäs näin kauniissa maisemissa on kävellessä.

Kävelyreitti Plataniaksessa

Kävelyreitti Plataniaksessa

Synttärit Kreikassa

Synttärit Kreikassa

8 comments
  1. Kiitos reittivinkistä! Teimme todella mielenkiintoisen ja mukavan kävelyn näillä ohjeilla. Kiitos!

  2. Olemme ainakin kymmenenä keväänä kävelleet lenkin 15 km, joka lähtee KatoStaloksesta ylös Ano
    Stalokseen, sieltä Kirtomadoksen kautta Plataniakseen ja joko kuumaa katua tai rantaa pitkin Sta-
    lokseen. Reitti on aluksi nousu ja laskuvoittoinen ,ja kuuma.Kirtomadoksesta Platanakseen on ta-
    saista ja vehreää. Autoja reitillä on tosi vähn.Vähän ennen Kirtomadosta on tosivanha kappeli hau-
    tausmaan viressä.Ainakin keväällä 2019 se oli auki. Olemme yleensä pitäneet juomatauon Kirto-
    madoksessa ,mutta viimekeväänä sen kaksi tavernaa olivat kiinni ,joten kävelimme Drakianan ta-
    vernaan.Hyvä ruoka ja paljon paikallisia perheitä.Hotellistamme eräs pariskunta teki fillareilla sa-
    man lenkin, ja olivat tyytyväisiä retkeen.Matka 2020 Stlokseen on jo tilattu,että kevättä odotetaan
    Terv. Jorma ja Maija Seppänen

    1. Minäkin olen pyörällä tehnyt tuon reitin viime vuonna, ja olipas kyllä upeat maisemat! Kirtomadoksessa hurjasti haukkuvat koirat (olivat varmaa ketjuissa, mutta en nähnyt) pelästytti sen verran pahasti, että en ole toiste tehnyt samaa reissua. Drakianasta päin järvelle mennessä olen onnistunut välttämämään koirat kun tie kulkee ns. väljemmillä vesillä. Mutta ehkäpä pitäisi kulkea tuo reitti taas, sillä jos teidän 10 kerran kokemuksella ei ole ollut koirien kanssa ongelmia, niin ehkä minulla vain kävi huono tuuri :) Mukavaa syksyä (vai joko Suomessa on jo talvi?)!

  3. Kolmen viikon päästä Plataniakseen ja ehdottomasti täytyy kurkata toi reitti.
    Joko pyörällä tai kävellen. llmeisesti hotelli Indiko mare on ihan samoilla hoodeilla.
    Siellä asutaan viikko.
    Kivaa loppukesää sinne 😁

    1. Kiva kuulla, että aiotte kulkea tämän reitin! Indigo Maresta pääseekin todella kätevästi päätien toiselta puolelta aloittamaan kävelyn Drakianaan. Mukavaa loman odotusta! Itse olenkin juuri päättämässä omaa lomaani Suomessa ja odotan lentokentällä Hanian-lennon lähtöä :)

  4. KIITOS reittiohjeista! Kavimme tanaan Drakiana Tavernassa kahvilla ja jatskilla. Hieno paikka, vaikka tulvavesituhoja olí matkalla paljon. Kukkien tuoksu olí huumaavaa koko maaseutumatkan. Huomenna Samarian rotkopatikoinnille.

    1. Mahtava juttu, että tästä reittiohjeesta oli apua ja piditte reitistä! Toivottavasti tykkäsitte myös Samariasta – ja toivottavasti ei ole tänään kovin kipeät jalat :) Kiitos kommentistasi ja ihanaa loman jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *