Gonian luostari ja museo Kolymvarissa

Käykö sinulle koskaan niin, että lomahotelliasi tai uutta asuinpaikkaasi lähimpänä olevat nähtävyydet tippuvat käyntikohteiden listalla aina vain alemmaksi, sillä “ne ovat niin lähellä, ehdin sinne myöhemminkin”? Minulle käy liiankin usein niin, että priorisoin kaukaisemmat paikat, ja lähellä olevat jäävät listan häntäpäähän odottamaan, että muut kohteet on kierretty ensiksi. Viimeisin tällainen kohde on vain reilun kivenheiton päässä kotoani sijaitseva Gonian luostari, joka päätyi retkikohteeksi asuttuamme täällä yli 3,5 vuotta.

Gonian luostari, Kolymvari Gonian luostari, Kolymvari Gonian luostari, Kolymvari Gonian luostari, Kolymvari

Gonian luostari sijaitsee Kolymvarissa, lähellä kehumaani Mylos-kahvilaa. Olen ajanut luostarin ohi lukuisia kertoja, mutta jostain syystä en vain koskaan pysähtynyt käydäkseni luostarissa sisällä, vaikka ulkoakin se on vaikuttavan näköinen. Gonian luostari sijaitsee upealla paikalla meren äärellä aivan Rodopou-niemen juuressa, ja itään päin olevista ikkunoista näkyy merta silmänkantamattomiin ja rannikkoa pitkälle Hanian suuntaan.

Gonian luostari perustettiin 1200-luvulla, mutta silloinen luostarirakennus sijaitsi nykyisen hautausmaan paikalla. Nykyiselle paikalle luostari rakennettiin 1600-luvulla: rakennustyöt aloitettiin vuonna 1618 ja luostari valmistui vuonna 1634. Kreetan ollessa ottomaanien vallan alla luostari tuhottiin lukuisia kertoja, ja Kreetan kapinan taisteluista vuodelta 1867 luostarin seinään on jäänyt tykinkuula. Viimeisimmän kerran luostaria tuhottiin vuonna 1941 saksalaisten sotilaiden toimesta.

Gonian luostari, Kolymvari Gonian luostari, Kolymvari Gonian luostari, Kolymvari Gonian luostari, Kolymvari

Vaikka Gonian luostariin sisään astuessa saattaa ensinäkemältä ajatella luostarin olevan äkkiä nähty, saa luostariin tutustumiseen käytettyä aikaa pitkän tovin. Kuten luostareissa yleensäkin, on myös tämän luostarin tunnelma rauhallinen ja lähes tulkoon pysähtynyt, ja aivan huomaamatta puhe muuttuu kuiskailuksi ja askel verkkaiseksi.

Sisäpihan keskellä on kirkko, ja pihan ympärillä ovat luostarin muut rakennukset: asuintilat, varastot, ruokailutilat, kellarit. Kaikkiin tiloihin ei yleisö pääse, sillä suurin osa on vain luostarin kuuden munkin käytössä. Pihan perällä on terassille johtava pieni ovi, jota ei kannata jättää väliin: täällä nimittäin on seinässä se mainitsemani ottomaanien ampuma tykinkuula, sekä upeat maisemat merelle.

Kolymvarin nähtävyydet Gonian luostari, Kolymvari Kolymvarin nähtävyydet Kolymvarin nähtävyydet

Sisäänkäynniltä katsottuna kirkon oikealla puolella on museo, joka on jopa yllättävän laaja. Museon seitsemän huonetta käsittää muun muassa 1400-luvun ikoneita, käsinkirjoitettuja kirjoja 1500-luvulta alkaen ja 1600-luvulta olevia pappien ja piispojen vaatteita ja asusteita.

Gonian luostari
Kolymvari
Sijainti kartalla

Sisäänpääsymaksu 3 € (kesäkuu 2021)

Tämä postaus on osa Kreetan kesäkalenteria 2021. Kesäkuun ajan kesäkalenterin luukuista paljastuu vinkkejä ympäri Kreetaa: toisinaan patikoidaan upeissa maisemissa, toisinaan rentoudutaan rannalla tai käydään retkillä – ja tietenkin herkutellaan ravintoloissa! Kaikki kesäkalenterin luukut voit nähdä täällä.
1 comment
  1. Huomenta. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!!
    Olet taas ottanut upeita kuvia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

You May Also Like