Pari kuukautta sitten meille hankittiin sähköpolkupyörä helpottamaan kahden eri aikoihin työskentelevän töihin siirtymisiä. Minun 20 kilometrin mittainen työmatka Haniaan on sen verran pitkä, että en ole kiinnostunut kulkemaan matkaa edes sähköavusteisella fillarilla, vaan olen ominut auton käyttööni Thomaksen kulkiessa puolta lyhyemmän työmatkansa uudenkarhealla menopelillään. Tämän vuoksi sähköpyörä olikin viikkojen ajan vain Thomaksen käytössä, kunnes sitten erehdyin minäkin kokeilemaan sähköpyöräilyä – ja jäin siihen täysin koukkuun.
Ensimmäisellä kokeilukerralla minun oli tarkoitus vain ajaa kyläraittimme päästä päähän saadakseni tuntumaa vaihteiden käytöstä, mutta kun moottori hurahti käyntiin ensimmäisellä polkaisulla ja muistin Köpiksen vuosilta tutun pyöräilyn riemun, päätin ajaa hieman pidemmälle. Ensiksi oliivipuiden reunustamaa kylätietä pienen sillan yli, hieman isommalle tielle ja seuraavasta risteyksestä vasempaan. Jo muutamassa minuutissa huomasin seikkailevani aivan uusilla seuduilla.
Olimme asuneet tässä toisessa Kreetan kodissamme jo puoli vuotta, mutta lenkkireittini menivät useimmiten samoja teitä pitkin ja siksi kaikkein pienimmät tiet olivat jääneet koluamatta. Kesän helteiden alettua lenkkeily oli jäänyt kokonaan, mutta nyt sähköpyörän selässä kotimme ympäristöön tutustuminen kävi kätevästi. Eikä tarvinnut pelätä mahdollisesti irrallaan olevien koirien hyökkäyksiä tai turhautua, jos tie päättyikin umpikujaan.
Palasin testiajolta kotiin naama iloisessa virneessä: sähköpyörä on aivan mahtava keksintö! Tätä lisää!
Seuraavalla kerralla ajoin pidemmän reitin, ja menin seikkailemaan Geranin pikkuteille. En tiennytkään, että pääkadun varrella tylsältä näyttävän Geranin takana on vaikka kuinka paljon ihania pikkukyliä ja upeita maisemia! Ihmettelin, kun autoilijat moikkailivat iloisesti vastaan ajaessaan, mutta sitten keksin: ehkä heitä vain nauratti kasvoillani taas ollut hullun iloinen ilme. Miksi en ollut kokeillut sähköpyöräilyä aiemmin, tämähän on aivan huippuhauskaa!
Seuraavalla kerralla tein taas edellistä pidemmän lenkin, tällä kertaa Plataniaksen ja Agia Marinan alueella ja ajokilometrejä kertyi parissa tunnissa lähemmäs kolmeakymmentä. Plataniaksen yläkylässä minulla ei ollut enää juurikaan uutta nähtävää, mutta Agia Marina näytti minulle täysin toisenlaisen puolensa kuin mihin olin tottunut kovin turistista pääkatua edestakaisin ajaessani.
Agia Marinan pikkuteitä fillaroidessani minulle muistui mieleen Kreetalla vuosia, kenties vuosikymmeniä, asuneen suomalaisen kommentti siitä, kuinka häntä ärsyttää kun Plataniasta ja Agia Marinaa haukutaan turistirysiksi. “Mutta niinhän ne ovat!”, ajattelin silloin.
Mutta nyt, kun olin polkaissut vain muutaman kerran sähköpyörääni pääkadulta pois päin, tajusin, kuinka väärin on leimata koko tienoo vain pienen alueen perusteella. Ei tarvitse siirtyä kuin parisataa metriä päätien vilkkaudesta sisämaahan päin, ja näkee aivan toisenlaista Kreetaa. Kilometrin päässä ollaankin jo ihan maaseudulla.
Kaikki tämän jutun kuvat on otettu korkeintaan 1,5 kilometrin säteellä Hanian rannikon lomakyliä halkovasta eloisasta päätiestä. Ei näytä kovinkaan paljoa turistirysältä, vai mitä?
Valitettavasti tämä puoli jää kuitenkin monilta näkemättä, sillä Kreetan kuumuus ei useinkaan innosta kävelemään tai polkupyöräilemään. Sen vuoksi sähköpyörä onkin mainio tapa nähdä paikkoja: lihasvoiman apuna voi käyttää moottoria ilman häiritsevää pärinää tai niin kovaa vauhtia, että maisemat vain vilahtavat ohi. Sähköpyörän selässä ehtii tutkailla ympäristöä, mutta polkemisen määrän voi päättää itse.
En edelleenkään suostu fillaroimaan töihin saakka, mutta parina päivänä viikossa Thomas jo halutessaan pääsee autolla töihin: vapaapäivinäni minä nimittäin haluan harrastaa sähköpyöräilyä ja ajella iloinen virne naamalla pitkin Kreetan teitä. Ai että tämä saari on ihana!