Käydyt Unesco-maailmanperintökohteet: Etelä-Eurooppa

Nyt päästään vierailemieni Unesco-maailmanperintökohteiden listauksessa viimeiseen maanosaan, eli Eurooppaan. Käytyjä Euroopan kohteita on sen verran paljon, että pistin jaon kahteen: tässä ovat listattuna 15 Etelä-Euroopan kohdetta, ja Pohjois- ja Keski-Eurooppa jääköön postaussarjan viimeiseen osaan.

Edellisissä teksteissä kerroin käytyjä Unesco-kohteita olevan yhteensä 35, mutta näitä listoja tehdessäni olen tiputtanut joitakin kohteita pois – mutta vielä useampi on tullut listalle. Tämäkin kertonee tehtävän haasteellisuudesta: joidenkin kohteiden kohdalla on pitänyt miettiä hyvin tarkkaan, että olenko varmasti käynyt niissä. Tarkemman pohdiskelun tuloksena käytyjä Unesco-maailmanperintökohteita onkin yli 40.

Listan kaikista maailman 1031 Unescon maailmanperintökohteista voit nähdä täältä.

Albania

image

18. Butrint (käyty toukokuussa 2013)

Butrint on yksi Balkanian merkittävimmistä arkeologisista kohteista. Alueella on ollut asutusta jo neoliittisella kaudella (n. 6000-3500 eaa.), mutta ensimmäinen linnoitus paikalle rakennettiin 700-luvulla eaa. Merkittävimmät Butrintin rauniot ovat kuitenkin roomalaisajalta, eli vuoden 167 eaa. kaupungin valloituksen jälkeiseltä ajalta. Butrintin alue on antanut arvokkaita todisteita antiikin ja keskiajan siviilisaatioista. Butrint liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1992.

Bosnia ja Hertsegovina

image

19. Mostarin vanha kaupunki ja vanha silta (käyty huhtikuussa 2014)

Hertsegovinassa sijaitseva Mostar on perustettu 1400-luvun lopulla Neretva-joen molemmin puolin. Joen yli rakennettiin 1500-luvun puolessa välissä silta, joka tunnetaan nykyään nimellä Stari Most (suom. vanha silta). Silta yhdistää jakautuneen kaupungin molemmat puolet: toisella puolen jokea on turkkilainen kaupunki moskeijoineen, ja toisella puolen asuvat kristityt. Stari Mostista tuli koko Bosnia ja Hertsegovinan monikansallisuuden ja rauhan symboli, mikä koituikin sen kohtaloksi: Bosnian sodassa silta tuhottiin panssarivaunutulituksella marraskuussa 1993. Unesco oli mukana rahoittamassa uutta siltaa, joka tehtiin vanhan sillan täydelliseksi kopioksi. Uusi silta valmistui vuonna 2004, ja se liitettiin vanhan kaupungin kanssa Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2005.

Espanja

20. Serra de Tramuntanan kulttuurimaisema (käyty kesällä 2009)

Serra de Tramuntana on vuoristo Mallorcan saarella. Vuoriston, ja samalla koko Baleaarien korkein kohta on Puig Major (1445 mmpy). Serra de Tramuntana valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi sen kasvi- ja eläinlajien monimuotoisuuden, mutta myös alueella vuosisatoja kehittyneen ainutlaatuisen maatalouskulttuurin vuoksi. Serra de Tramuntanan kulttuurimaisema lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2011.

Italia

image

21. Rooman historiallinen keskusta (käyty elokuussa 2013)

Rooma on perustettu lähes 3000 vuotta sitten, ja sillä on pitkä ja merkittävä historia muun muassa Rooman valtakunnan ja katolisen kirkon pääkaupunkina. Antiikin Rooman suurin amfiteatteri Colosseum, kaikkien jumalien temppeli Pantheon ja poliittisen vallan keskus Forum Romanum ovat Rooman centro storicon, eli historiallisen keskuksen, nähtävyyksiä. Rooman historiallinen keskusta on lisätty ensimmäisen kerran Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1980, ja laajennettuna vuonna 1990.

Kreikka

image

22. Ateenan linnavuori, Akropolis (käyty huhtikuussa 2010)

Akropolis on yleinen nimitys antiikin Kreikan linnavuorille, joista Ateenan akropolis on tunnetuin: tämän vuoksi usein pelkällä Akropolis-nimellä viitataan juuri Ateenan akropoliin. Akropoliilla on ollut asutusta jo 3000-luvulla eaa., mutta temppelit rakennettiin vuosina 460-430 eaa. Temppeleistä suurin on omistettu Pallas Athenelle, ja se on rakennettu vuosina 447-438 eaa. Nykyinen Ateena on levittäytynyt Akropoliksen ympärille. Akropolis on ollut Unescon maailmanperintökohteena vuodesta 1987.

23. Korfun vanha kaupunki (käyty kesäkuussa 2013)

Korfun saari liitettiin Rooman valtakuntaan vuonna 229 eaa, ja valtakunnan jaossa 330-luvulla Korfu jäi Itä-Roomaan. Itä-Rooman aikana Korfun kaupunki ja linnoitus perustettiin nykyiselle sijainnilleen. Vuonna 1836 Venetsia otti Korfun hallintaansa, ja seuraavan neljän vuosisadan aikana kaupungin kehitykseen panostettiin. Vuonna 1797 Korfu siirtyi Venetsialta Ranskalle, mutta vain pari vuotta myöhemmin venäläis-turkkilainen liittouma perusti Jooniansaarelle tasavallan ja nimesi Korfun sen pääkaupungiksi. Vuonna 1807 Korfu siirtyi Ranskalle, mutta vuonna 1814 se siirtyi brittihallinnon alle vuoteen 1864 saakka, jolloin Jooniansaaret liitettiin Kreikan kuningaskuntaan. Unescon maailmanperintökohteisiin Korfun vanha kaupunki lisättiin vuonna 2007.

image

24. Meteoran luostarit (käyty toukokuussa 2013)

Meteoran merkilliset kalliopylväät ovat muovautuneet maan eroosion ja maan liikkeiden seurauksena. Kalliomuodostelmien päälle on rakennettu lukuisia ortodoksisia luostareita erakkomunkkien toimesta 1300-1500-luvuilla. Luostareista on edelleen toiminnassa kuusi, joista suurin ja vanhin on vuonna 1344 perustettu Suuren Meteoron luostari. Meteoran luostarit ovat olleet Unescon maailmanperintökohteena vuodesta 1988.

25. Rodoksen keskiaikainen kaupunki (käyty huhtikuussa 2013)

Rodoksen kaupunki perustettiin antiikin aikana, ja siellä sijaitsi Rodoksen kolossi: valtava aurinkojumalaa Heliosta esittävä patsas, joka oli yksi maailman seitsemästä ihmeestä. Rodoksen linnoituksen rakensi Johanniitan ritarikunta, ja se on Välimeren alueen parhaiten säilyneitä keskiaikaisia kaupunkeja. Rodoksen keskiaikainen kaupunki valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1988.

Kroatia

image

26. Dubrovnikin vanha kaupunki (käyty useita kertoja kesällä 2014)

Dubrovnikin historia alkaa 600-luvulta, jolloin alueelle perustettiin kaupunki nimeltään Laus. Kaupunki kasvoi ja se yhdistettiin toiseen läheiseen kaupunkiin täyttämällä niitä erottanut vesikaistale maalla. Nykyään tuo täytetty vesialue on Dubrovnikin vanhan kaupungin pääkatu Stradun. Keskiajalla Dubrovnikin merikauppa kasvoi, ja siitä kehittyi alueen ainoa Venetsian valtaa uhmaava kaupunkivaltio. Vuonna 1667 kaupunkia koetteli voimakas maanjäristys, joka tuhosi melkein koko kaupungin. Kaupunki rakennettiin kuitenkin pian uudestaan. Kroatian sodassa Dubrovnikia piiritettiin 1991-1992, jolloin vanha kaupunki sai merkittäviä vaurioita. Dubrovnikin vanha kaupunki liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1979.

27. Historiallinen Trogirin kaupunki (käyty elokuussa 2014)

Trogir on perustettu 200-luvulla eaa, ja Rooman vallan aikana siitä kehittyi alueen merkittävä satamakaupunki. Trogir oli Venetsian vallan alla 1400-luvulta lähtien yli 300 vuotta kunnes siitä tuli osa Habsburgien valtakuntaa. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Trogirista tuli osa Jugoslaviaa. Trogirissa on ollut kaupunkimaista asutusta yhtäjaksoisesti 2300 vuoden ajan, ja värikkään historian vuoksi sillä on monipuolinen kulttuuri. Trogirin historiallinen kaupunki on ollut Unescon maailmanperintöluettelossa vuodesta 1997.

28. Pyhän Jaakobin katedraali Šibenikissä (käyty toukokuussa 2014)

Šibenikin goottilaistyylinen katedraali rakennettiin 1431-1555 useiden rakennusmestareiden johdolla. Katedraalin kupoli vaurioitui vuonna 1991 serbijoukkojen tulittaessa kaupunkia. Pyhän Jaakobin katedraali valittiin Unescon maailmanperintölistalle vuonna 2000.

image

29. Splitin historiallinen rakennusryhmä ja Diocletianuksen palatsi (käyty huhtikuussa 2014)

Splitin palatsin rakennutti Rooman keisari Diocletianus 300-luvun alussa jäätyään eläkkeelle heikon terveytensä vuoksi. Kuoltuaan vuonna 313 Diocletianus haudattiin palatsin alueella sijaitsevaan mausoleumiin, joka toimii nykyisin kirkkona. Splitin kaupunki on syntynyt palatsin ympärille. Splitin historiallinen rakennusryhmä ja Diocletianuksen palatsi ovat olleet Unescon maailmanperintöluettelossa vuodesta 1979.

30. Stari Gradin tasanko (käyty elokuussa 2014)

Stari Gradin tasangolla Hvarin saarella on viljelty keskeytyksettä maata noin 2400 vuoden ajan. Stari Gradin tasanko ympäristöineen on esimerkki ikivanhasta elintavasta, mitä nykyaikana uhkaa moderni kehitys, maaseutujen autioituminen ja perinteisten maanviljelytapojen hylkääminen. Stari Gradin tasanki lisättiin maailmanperintöluetteloon vuonna 2008.

Montenegro

31. Kotorin keskiaikainen kaupunki, Kotorinlahti ja sitä ympäröivä alue (käyty syyskuussa 2014)

Tämä oli kohde, jonka listalle pääsyä mietin pisimpään: en ole käynyt Kotorin keskikaiksessa kaupungissa, mutta olen käynyt Kotorinlahdella ohikulkumatkalla. Mutta Kotorinlahti koostuu neljästä pienemmästä lahdesta, kuinka monessa niissä täytyy olla käynyt, että voi merkitä tämän Unescon maailmanperintökohteen nähdyksi? Olen kuitenkin ajanut autolla Kroatiasta Budvaan, ja matkalla Kotorinlahden rantaviivaa tuli ajettua sen verran monta kilometriä, että rohkenen sanoa käyneeni täällä vuonna 1979 maailmanperintöluetteloon lisätyssä kohteessa.

Vatikaanivaltio

image

32. Vatikaanin kaupunki (käyty elokuussa 2013)

Rooman ympäröimä Vatikaani on väkiluvultaan maailman pienin itsenäinen valtio, ja sieltä käsin johdetaan katolista kirkkoa. Alueen ensimmäinen basilika, Vanha Pietarinkirkko, rakennettiin 300-luvulla, ja purettiin 1500-luvulla nykyisen Pietarinkirkon tieltä. Aluelle rakennettiin myös lukuisia muita rakennuksia, kuten majapaikkoja pyhiinvaeltajille, ja sen merkitys uskonnollisena keskuksena kasvoi. Vatikaani itsenäistyi vuonna 1929. Kaupunki liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1984.

Keräätkö sinä Unescon maailmanperintökohteita? Missä Euroopan kohteissa olet käynyt?

6 comments
  1. Olen Unesco keräilijä, aina jos reissulla tulee vastaan on jokin Unescon kohde, niin se kuuluu ehdottomasti listalleni. Hankin eräästä museokaupasta muutama vuosi sitten paksun opuksen, jossa oli esitelty kaikki kohteet ja nyt kirjassa on useampi tarralappu, merkkinä käydyistä kohteista. Hauska sattuma, olen pitkään pyöritellyt mielessäni postauksia Unesco- kohteista, joten oli hauskan lukea tämä sinun postaus aiheesta. Olimme juuri syyslomalla ja sen aikana hieman yllättäen tuli käytyä ainakin kolmessa kohteessa, näistä mainitsit sinäkin Split, Corfu ja Dubrovnik…

    1. Minua harmittaa hieman, että en ole aikaisemmin ollut kiinnostunut näiden listaamisesta, nyt tässä oli aikalailla työsarkaa :D Osa käymistäni Unesco-kohteista on olleet aika mitäänsanomattomia, sillä eihän Unesco valitse kohteita niiden upeuden perusteella, mutta seuraavilla kerroilla aion tarkistaa alueen Unesco-kohteet ja menen katsomaan ne jos ne kiinnostaa muutenkin. Mutta kiva näitä postauksia on lukea, joten jään odottamaan sun listaa käydyistä kohteista :)

  2. Näitä pitäisi joskus itsekin listailla! Harvoin matkustelen minkään tietyn teeman tai jutun perässä, mutta nämä Unesco-kohteet ovat kumminkin varsin monipuolisia. Ja sisältävät juuri niitä juttuja, mistä mä innostun, eli historiaa ja luontoa. Tuskin näitä koskaan alan ihan keräämällä kerätä, mutta jatkossa ainakin voisi tulevia matkakohteita silmälläpitäen tarkistaa, onko sielläpäin mitään tarjolla. Noista tässä postauksessa listaamistasi kohteista olen itse käynyt ainakin Mostarissa, Akropolisilla, Trogirissa, Sibenikissä sekä Splitissä. Olivat kaikki varsin mieleisä kohteita muutenkin! :)

    1. Suosittelen listaamaan! Osa näistäkin kohteista on sellaisia, joiden en edes käyntihetkellä tiennyt olevan Unescon maailmanperintöluettelossa. Opin siis jotain uutta :) Ja jatkossa aion tarkistaa lomapaikan Unesco-kohteet – kyllähän niitä voi käydä katsomassa vaikka ei varsinaisesti keräilisikään :)

  3. Juuri tästä samasta aiheesta ajattelin kirjoittaa! Listasin jo omiani, hirveä määrä niitä löytyi, eikä edes kaikki vielä ylhäällä.
    Juu, Unescon kohteiden keruu on paljon kivempaa kuin vaikka kahvikuppien. En varta vasten suunnittele matkoja niiden mukaan, mutta käyn yleensä aina katsomassa, jos joku Unescon kohde reitille osuu.
    Näistä sun listalla olleista Split on yksi mun suosikeista, koska entinen palatsi ei ole mikään “kuollut nähtävyys” vaan kaupungin eläväinen keskusta. Ihan huippu!

    1. Minäkin ensiksi ajattelin vain pikaisesti kirjoittaa postauksen käydyistä kohteista, mutta niitä tulikin niin monta, että oli pakko jakaa osiin :) Minä en varsinaisesti Unescon kohteita ole kerännyt, ja sen takia huomasinkin nyt että olen käynyt moneen kohteen lähellä näkemättä koko paikkaa. Mutta oikeassa olet, että kyllä näitä mieluummin keräilee kuin kahvikuppeja :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *