Älä aja pikkuisen Spilin ohi!

Spili on pieni mutta herttainen kylä, joka sijaitsee Rethymnonin kaupungista noin kolmekymmentä kilometriä etelään. Pohjois- ja etelärannikon yhdistävä päätie kulkee Spilin läpi, mutta monet jättävät kylän epähuomiossa väliin ja ajavat tietämättään herttaisen ja tunnelmallisen kylän läpi pysähtymättä. Jos olet matkalla täällä päin, ala aja kylän ohi vaan pistä auto parkkiin ja seisahdu Spilissä edes kahvitauon verran!

Spili, Kreeta Spili, Kreeta Spili, Kreeta

Olimme matkalla Matalaan, kun päätimme pysähtyä reitille sattuneeseen kylään virkistystauolle. Melkein ajoimme vain kylän läpi, sillä matka Matalaan oli pitkä ja halusimme päästä sinne nopeasti. Mutta onneksemme pysähdyimme, sillä vasta karttaa katsoessamme tajusimme olevamme Spilissä – kylässä, jossa olin halunnut käydä jo pitkään.

Spili tunnetaan erityisesti sen keskusta-aukion venetsialaisista leijonalähteistä: kaikkiaan 19 valkoisesta kivestä kaiverrettua leijonan päätä sylkee allaan olevaan altaaseen kylmää ja raikasta lähdevettä ympäri vuoden. Istahdamme kahville leijonien viereen, ja kahvilan tarjoilija täyttää vesilasimme suoraan lähteestä. Vesi on kylmää ja hyvää, ja sillä sanotaan olevan nuorentava vaikutus. Olemme ilmeisestikin siis saapuneet nuoruuden lähteille!

Spili, Kreeta Spili, Kreeta Spili, Kreeta

Spili sijaitsee lähes viidensadan metrin korkeudessa, jylhänä kohoavan Vorizi-vuoren juurella. Kylässä on kesäkuumallakin hieman viileämpää kuin rannikolla – kiitos korkean sijainnin ja kylään virtaavan viileän lähdeveden. Myös kylän aukion laidalla kasvavat valtavat plataanipuut antavat mukavasti varjoa Kreetan kuumalta auringolta.

Leijonalähteistä juomisen lisäksi Spilissä kannattaa kävellä sen kapeilla ja tunnelmallisilla kujilla, jotka lähtevät leijonalähteiltä ylös päin. Kylässä on muutamia kauppoja matkamuistojen osteluun, lukuisia tavernoja ruokailemista varten, ja tietenkin lähteiden ympärillä monta istuskeluun ja veden solinan kuunteluun sopivaa kahvilaa.

Spili, Kreeta Spilin kylä, Kreeta Spilin kylä, Kreeta

Rethymnonista päin tullessa hieman ennen Spiliin saapumista on Maravel Garden: Maravelin yrttipuutarhassa kasvaa kukkien ja puiden lisäksi yli 300 erilaista lääkinnällistä ja aromaattista yrttiä. Mikä tuoksuttelijan taivas!

Puutarhassa kävellessä menee tunti jos toinenkin, ja sinne pääsee maksutta aukioloaikojen puitteissa. Puutarhan yhteydessä on kauppa, josta voi ostaa mm. aromiöljyjä, saippuaa, oliiviöljyä, mausteita ja yrttejä.

Tämä postaus on osa Kreetan kesäkalenteria 2021. Kesäkuun ajan kesäkalenterin luukuista paljastuu vinkkejä ympäri Kreetaa: toisinaan patikoidaan upeissa maisemissa, toisinaan rentoudutaan rannalla tai käydään retkillä – ja tietenkin herkutellaan ravintoloissa! Kaikki kesäkalenterin luukut voit nähdä täällä.
4 comments
  1. Kiva kun kirjoittelet näitä kesävinkkejä. Osa on tietysti tuttuja, mutta käymättömiä paikkoja löytyy kyllä. Kenties sitten syyskuussa – 10 vrk buukattu toisella puoliskolla Rethymnoniin. Toivottavasti tänä vuonna onnistuu.

    1. Kiva kuulla, että näitä on kiva lueskella ja löytyy jopa joitakin uusia paikkoja! Toivottavasti matkustaminen syyskuussa onnistuu :) Täällä on lähteneet tapaukset laskuun, mikä on aivan mahtava juttu. Nyt vain toivotaan, että laskusuunta jatkuu!

  2. Spili on aivan ihana pieni kylä!! Sinne on pakko ajella joka vuosi ja kerran jäätiin yöksikin vaikka omaan kotikylään ei olisi ollut pitkäkään matka. Leijonalähteiden vierestä lähtee kiva kävelyreitti ja “räätälin”kahvilassa on mukava käydä hörppäämässä ellinikot.

    1. Minäkin haluaisin joskus yöpyä Spilissä! Ihastuttiin niin, että alettiin jopa haaveilla tänne muuttamisesta, mutta jospa aloittaisi sillä yöpymisellä ensiksi :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

You May Also Like