Imbros-rotko: helppo patikkakohde Länsi-Kreetalla

Imbros-rotko on Länsi-Kreetan suosituimpia rotkovaelluskohteita, ja se on täysin ymmärrettävää kun kyseessä on helppokulkuinen ja suhteellisen lyhyt rotko. Minä kävelin Imbrosin ensimmäistä kertaa vuonna 2010, jolloin se jäi pidemmän ja vaikuttavamman Samaria-rotkon varjoon. Nyt, 12 vuotta myöhemmin, palasin Imbrosiin. Onko Imbros-rotko todella niin mitäänsanomaton kuin yli vuosikymmenen ajan olen muistellut?

Imbrosin rotko on useimpien matkanjärjestäjien retkitarjonnassa vaihtoehtona Samarialle, ja järjestettyjen retkien vuoksi vain kahdeksan kilometrin mittainen Imbros on hyvin suosittu patikkakohde. Rotko sijaitsee Sfakian kunnassa, ja se alkaa Imbrosin kylästä noin 16 kilometriä ennen etelärannikon Chora Sfakionin kylää. Vaelluspolku päättyy Komitadesin kylään viitisen kilometriä ennen Chora Sfakionia.

Imbros-rotko Imbros-rotko Imbros-rotko Imbros-rotko

Kesän 2010 Imbrosin läpi patikoimisesta olivat mieleeni jääneet rotkon kivikkoisuus ja sen kapein kohta, jossa ylettää koskettamaan rotkon molempia seiniä samanaikaisesti. En ollut tuolloin innostunut patikoimisesta, eikä luonnossa samoilu kuulunut lempipuuhiini. Myöhemmin samana kesänä patikoin myös Imbrosia kaksi kertaa pidemmän Samarian, joka oli jo sen verran vakuuttavampi kokemus, että voisin sanoa siitä alkaneen itää pienen pieni patikointi-innostuksen siemen.

Tuona samana kesänä kävelin Samarian toistekin, ja Kreetalle pysyvästi muutettuani vielä pari kertaa lisää. Kreetalle muutettuani innostuin koluamaan muitakin Kreetan patikkapolkuja, ja Imbros-rotkon uusimisen edelle menivätkin monet muut patikkareitit. Joten vasta nyt, asuttuani Kreetalla lähes viisi vuotta, päätin antaa Imbrosille toisen mahdollisuuden.

Imbros-rotko Imbros-rotko Imbros-rotko Imbros-rotko

Ja täytyy sanoa, että en kyllä ymmärrä, että mistä mieleeni oli jäänyt kuva Imbrosista tylsänä ja kivikkoisena rotkona! Tokihan rotkon pohjalla on kiviä ja loppua kohden jalat alkoivat huonoissa kengissä väsyä kivien päällä talsimiseen, mutta eihän luonnossa olekaan tarkoitus kävellä tasoitettua tietä. Puitakin rotkossa on vaikka kuinka, luoden varjopaikkoja ja kontrastia korkeille kallioseinille.

En tiedä, mitä kaksitoista vuotta nuorempi minä oikein odotti Imbrosilta, mutta nyt ainakin pidin rotkosta! Vaikka Imbos-rotko on lyhyehkö, ovat maisemat paikoin jopa yli 300 metriä korkeiden seinämien vuoksi vaikuttavat. Muutama tunti meni Imbrosissa kuin siivillä, ja rotkokävely oli mukavan helppo ja juuri sopivan pituinenkin – aina kun ei tarvitse olla kuuden tunnin mittaisia patikoita, vaan pari kolme tuntia on aivan passeli luontolenkin pituus.

Imbros-rotko Länsi-Kreetan luonto Länsi-Kreetan luonto

Imbros-rotko – Kuinka sinne pääsee?

Järjestetyllä retkellä Imbrosiin pääsee kätevästi, kun kaikki on suunniteltu valmiiksi kuljetuksia ja aikatauluja myöten. Imbrosin retken voi varata vaikkapa Destination Plataniaksen kautta.

Autolla Imbrosissa käyminen on todella helppoa: auton voi jättää parkkiin rotkon alkupäähän, ja ottaa taksi loppupisteeltä Komitadesin kylästä takaisin autolle. Rotkon loputtua on autokyytien kauppaajia, ja on mahdollista ottaa joko kimppakyyti tai oma taksi.

Jos aikaa ja energiaa riittää, suosittelen yhdistämään Imbrosin-reissuun käynnin Chora Sfakionissa ja Dourakis-viinitilalla (matkalla pohjoisrannikolle)!

Imbros-rotko Imbros-rotko Taverna, Kreeta Sfakian-piiras

Muita vinkkejä & huomioitavaa

  • Ennen Imbrosin rotkovaelluksen aloittamista, kannattaa tankata energiaa paikallisella erikoisuudella Sfakia-piiraalla ja tuoreella appelsiinimehulla. Me söimme Sfakia-juustopiiraat Kalinorisma Tavernassa, jonka parkkipaikalle jätimme auton. Rotkoon pääsee tavernan takaa lähtevää polkua pitkin.
  • Rotkoon on sisäänpääsymaksu 2,50 € (2022). Lippu tulee säilyttää, sillä se tarkistetaan rotkon loppupäässä.
  • Rotkossa ei ole vessoja lukuun ottamatta puolivälin pikku kioskin kyykkyvessoja.
  • Puolivälin kioskista saa juotavaa, muuten ei ole mahdollisuutta hankkia juotavaa tai syötävää. Joten kannattaa tuoda riittävästi vettä mukana!
Tämä postaus on osa Kreetan kesäkalenteria 2022. Kesäkuun ajan kesäkalenterin luukuista paljastuu vinkkejä ympäri Kreetaa: toisinaan patikoidaan upeissa maisemissa, toisinaan rentoudutaan rannalla tai käydään retkillä – ja tietenkin herkutellaan ravintoloissa! Kaikki kesäkalenterin luukut voit nähdä täällä.
1 comment
  1. Hei Terhi
    Imbros ei jää koskaan vaeltamatta kun saarella ollaan. Mielestäni se on kaunis rotko ja alussa tietenkin tankataan Sfakian juustopiiraat, se on ihan must juttu. Välillä ollaan tultu Sfakian bussilla Imbrosin kylään ja joskus omalla autolla. Kummatkin helppoja vaihtoehtoja. suosittelen!!
    Terkuin Jaana

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *