Kreetan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Rethymnonissa on lukuisia hyviä ja jopa erinomaisia ravintoloita, mutta yksi on mielestäni yli muiden. Tässä ravintolassa saavat viisi tähteä niin sen herkullinen ruoka, erinomainen palvelu kuin upea sijainti aivan meren äärellä. Prima Plora on Rethymnonin paras ravintola!
Prima Plora sijaitsee hieman Rethymnonin keskusta-alueen ulkopuolella, mutta ei kuitenkaan niin kaukana etteikö sinne voisi vaikka kävellä niin halutessaan: Rethymnonin keskuspuistosta kaupungin länsilaidalla sijaitsevaan ravintolaan on matkaa tasan kaksi kilometriä.
Olen käynyt Prima Plorassa syömässä useamman kerran, ja jokaisen ruokailun jälkeen olen aina vain vakuuttuneempi, että kyseessä todella on Rethymnonin paras ravintola. On vaikea määritellä yksittäistä seikkaa, miksi Prima Plora on niin hyvä ravintola, mutta sanoisin sen olevan yhdistelmä täydellistä sijaintia ja maukasta ruokaa. Hyvää palvelua saa Kreetalla lähes kaikkialla, eikä Prima Plora ole poikkeus, joten se ei nouse tärkeimmäksi syyksi – vaikka toki kokonaisuuden kannalta tärkeä seikka onkin.
Prima Ploran nettisivujen mukaan ravintola vannoo laadukkaiden raaka-aineiden nimeen ja suosii lähellä tuotettua luomuruokaa. Koska Prima Plora tarjoaa muun muassa sushia, ei aivan kaikki raaka-aineet ole lähiruokaa, vaan esimerkiksi lohi on skottilaista Loch Fyne -lohta ja soijakastike perinteistä Kikkomania.
Sushin lisäksi tämä Rethymnonin paras ravintola valmistaa herkullista kreetalaista ruokaa sekä erilaisia – ja jopa erikoisia – kala-annoksia. Prima Plora on ainoa ravintola, jonka ruokalistalla olen nähnyt merisiilin mätiä!
Sushista pitäville tiedoksi, että Prima Ploran sushilista on kattava ja kumppanini mielestä sushi on täällä erinomaista. Hän tilaakin sushia lähes joka kerta Prima Plorassa ollessamme – minä taas keskityn testaamaan tavallista ruokalistaa läpi.
Olen käynyt Prima Plorassa vain lounasaikaan, ja viihtynyt mainiosti meren liplatusta kuunnellen sekä kauempana näkyvää Rethymnonin linnoitusta katsellen, samalla kun syönyt herkullista salaattia tai pastaa ja kenties juonut lasillisen hyvää valkoviiniä. Voin kuitenkin kuvitella, että illallisaikaan – ensin auringon laskiessa ja sitten pimeän tultua lyhtyjen valossa – ruokailu on vieläkin upeampi kokemus.
Prima Plora Organic Restaurant & Wine Bar
Osoite: Akrotiriou 4, Rethymnon
Sijainti kartalla
1 comment
Kiitos vinkistä; Prima Ploraan ilman muuta syyskuussa 😊