Ollessani yksin reissussa en yleensä panosta ruokakokemuksiin juuri lainkaan. Ravintolassa itsekseen syöminen etenkin iltaisin on jollakin tapaa noloa, ja siksi yleensä soolomatkoilla syön joko hätäisesti pikaruokaravintolassa tai otan ruoan mukaan hotellihuoneeseeni. Porukalla matkustaessa asia taas on aivan eri, ja silloin haluan käyttää reilusti aikaa sekä hyvän ravintolan valitsemiseen että itse ruokailuun.

Minulle mieluisin tapa aterioida on tilata useita pieniä annoksia ja syödä ne koko seurueen kesken. Tämän vuoksi esimerkiksi Kreikassa ja Espanjassa tuleekin syötyä enimmäkseen mezejä ja tapaksia, ja pääruoat jäävät minulta lähtes kokonaan kokeilematta. Tai sitten nekin jaetaan.

image

image

Lomaillessamme viikon Teneriffan Puerto de la Cruzissa söimme tapaksia jokaisella aterialla viimeisen illan hienostelua lukuun ottamatta. Kaupungin tapas-ravintolat tulivat siis tutuiksi – tai ainakin pari niistä. Me kun pysyttäydyimme hyväksi havatuissa, sillä Puertossa on myös lukuisia niin sanottuja turistiravintoloita, joissa ei vaivauduta panostamaan laatuun, koska seuraavalla lennolla tulee kuitenkin taas uusi lasti halpaan meneviä lomalaisia.

Ruokailimme ainoastaan Puerton vanhassakaupungissa, sillä sen kapeilta kujilta löytyi ihania pikkuisia ravintoloita. Kerran yritimme mennä La Pazin kaupunginosassa lounaalle, mutta saimme istua pitkät tovit pöydässä palvelua odottaen, joten lähdimme pois. La Pazin ravintoloista ei jäänyt minulle muutenkaan kovin hyvä kuva, sillä alue on todella turistinen ja monissa ravintoloissa olivat ulkopuolella olevat kyltit kirjoitettu myös kehnolla suomella.

Tässä on listattuna Puerto de la Cruzin vanhankaupugin kolme suosikkiravintolaamme, sekä yksi, johon emme huonon suunnittelun seurauksena tällä kertaa päässeet. Ekstravinkkinä myös kiva näköalakahvila!

LA COCINA

image

image

Löysimme La Cocinan aivan sattumalta heti ensimmäisenä päivänä etsiessämme lounaspaikkaa vanhankaupungin kujilta. Ja heti osui nappiin, sillä yksinkertaiset, mutta laadukkaista raaka-aineista valmistetut tapakset veivät kielemme mennessään.

Suosikiksemme nousi jamón serrano raikkaalla tomaattimurskalla sekä kotitekoiset pinaatti-croquettet, joiden punainen kastike tarjoiltiin hauskasti pipeteissä. Croquettejen ja rauhallisen sijainnin vuoksi tulimme tänne lomaviikkomme aikana toisenkin kerran.

LA COCINA
Osoite: Calle de la Verdad 4

KAFKA

Kafkassa söimme vain kerran, mutta se kerta jäikin todella hyvin mieleen: tilasimme nimittäin maukkaiden tapasten kaveriksi tomaatti-mozzarella-avokadosalaatin, joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan tai-vaal-li-nen. Niin hyvä, että tilasimme heti perään toisen annoksen. Samaa salaattia olemme tehneet kotonakin lukuisia kertoja, ja kutsumme sitä Kafka-salaatiksi.

Olisimme menneet Kafkaan uudestaankin, mutta se olikin maanantaina suljettu – niin kuin montet muutkin Puerton ravintolat ovat.

KAFKA
Osoite: Calle Cruz Verde 2

MIL SABORES

image

image

Mil Sabores sijaitsee aivan Kafkaa vastapäätä kapealla Cruz Verde -kujalla. Ravintolan edessä on muutamia pöytiä, joten lämpimällä säällä voi istua ulkona, mutta tässä viihtyisässä ravintolassa ruokailee mielellään sisätiloissakin.

Mil Sabores oli meidän Puerton-loman vakioravintola, enkä edes muista, kuinka monta kertaa me loppujen lopuksi söimme täällä. Täällä söimme myös loman viimeisenä iltana, ja tapasten sijaan tilasimme risottoa ja lammasta. Hyvä palvelu, erinomaiset viinit ja herkulliset ruoat – tarvitseeko selittää enempää?

MIL SABORES
Osoite: Calle Cruz Verde 5

EL TALLER DE SEVE DIAZ

image

Fine diningista kiinnostuneille annan plussavinkkinä El Taller -ravintolan, joka on Tripadvisorin mukaan Puerto de la Cruzin paras ravintola. Nettisivuja ravintolalla ei ole, mutta Tripadvisorin arvostelujen mukaan El Tallerin erinomainen kuuden ruokalajin tasting menu maksaa vain 39 euroa ja on jokaisen sentin arvoinen.

Aikomuksista huolimatta tämä jäi meiltä kokematta, sillä suunnittelimme huonosti: ajattelimme illallistaa täällä lomamme viimeisenä iltana, mutta se oli maanantai, ja tämäkin ravintola pitää silloin ovensa suljettuna. Seuraavalla kerralla uusi yritys – ja paremmalla onnella, toivon mukaan.

EL TALLER DE SEVE DIAZ
Osoite: Calle San Felipe 25

+) Näköalakahvila BAR ALBERTO’S

image

image

Toinen plussavinkki on ennemminkin kahvila kuin ravintola, eikä edes sijaitse Puerton vanhassakaupungissa, mutta haluan mainita Bar Alberto’sin sen terassilta avautuvien maisemien vuoksi. Tämä Florasol-hotellin vieressä ja Taoro-puiston lähellä sijaitseva kahvila on oikein oiva näköalapaikka iltapäiväkahvitteluun tai kylmän valkoviinin siemailuun. Vanhastakaupungista tänne on matkaa noin kilometri ylämäkeen, joten perille päästyään on viininsä todellakin ansainnut!

BAR ALBERTO’S
Osoite: Via de Malpais 5

Haluatko lisää ravintolavinkkejä Puerto de la Cruziin? Lue myös Mielilandia-blogin vinkit!
Levoton reissusielu, tarinankertoja, hetkessä eläjä, maailmankansalainen, kulkuriluonne. Blogi matkoista, irtiotoista, seikkailuista ja siitä, kuinka moottoritie on aina niin pirun kuuma.
Viisi asiaa, joita en ole koskaan tehnyt matkoillani
Silloin leijailin leijojakin korkeammalla - eli matkojeni kohokohtia
Levoton reissusielu, tarinankertoja, hetkessä eläjä, maailmankansalainen, kulkuriluonne. Blogi matkoista, irtiotoista, seikkailuista ja siitä, kuinka moottoritie on aina niin pirun kuuma.

16 kommenttia

  1. Pia / Lyhyenä hetkenä

    4.3.2017 at 16:03

    Kiitos hyvästä ravintolalistauksesta. Nyt kun useammassakin matkablogissa on Teneriffa esillä, alkaa paikasta saada jonkinlaisen kokonaiskuvan ja tekee mieli itsekin matkustaa kohteeseen.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      5.3.2017 at 10:01

      Tänä talvena on tainnut olla normaalia enemmän Teneriffa esillä blogeissa. Ja hyvä niin, sillä se on oikeasti upea ja käymisen arvoinen saari!

      Reply
  2. miraorvokki

    4.3.2017 at 08:15

    Puerto de la Cruz oli ensimmäisitä matkakohteita missä olen ollut :D 2005 ei jäänyt ravintolatarjonnan osalta mieleen sillä olin 14-vuotias ja tuntui että reissu pyöri ketjuravintoloiden ympärillä (terkut Parkanossa missä oli silloin Roll’s muistaakseni). Joskus haluan vielä takaisin Puerto de la Cruziin ja juuri ravintolakierrokselle, sieltä näemmä löytyy vaikka mitä ihanaa :)

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      5.3.2017 at 10:04

      Ymmärrän kyllä aivan täysin, että 14-vuotiaalla on varmastikin hieman erilainen käsitys hyvästä ruuasta, ja ketjuravintola houkuttelee enemmän kuin joku paikallinen bodega :D Puerto de la Cruz on kaikin puolin oikein oiva lomakohde, eikä tosiaankaan vähiten siksi, että siellä on lukuisia hyviä ravintoloita!

      Reply
  3. Ariela/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi

    3.3.2017 at 21:08

    kylläpäs bloggarit ovat viime aikoina vihtyneet Teneriffalla :-)

    Reply
  4. Miika / Scenic Road Hunters

    3.3.2017 at 11:07

    Hyviä vinkkejä jos tuonne jossain vaiheessa eksyy. Tosin itselleni maistuu kyllä ne pääruuatkin mutta ymmärrän hyvin tuon monen pienemmän syömisenkin. Sillä tavalla pystyy kokeilemaan useampaa.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      5.3.2017 at 09:54

      Usein ne pääruoka-annokset on minulle aivan liian isoja ja tulee syötyä liikaa kun ei haluaisi heittää ruokaa poiskaan. Ja sitten saattaa vielä olla niin (etenkin niissä turistiravintoloissa), että puolet lautasesta on joko riisiä tai ranskalaisia, joilla ei kyllä viitsi vatsaansa täyttää.

      Reply
  5. Rosita

    2.3.2017 at 10:31

    Me syötiin Puerto De La Cruzissa joulukuussa tuolla vanhassa kaupungissa lähellä rantaa sellaisessa paikassa, jossa oli vain paikallisia. Ravintola näytti rumalta ulospäin ja lista oli kilsan mittainen, mutta paikan paella oli aivan ihanaa!!

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      5.3.2017 at 09:50

      Minä aina vieroksun sellaisia ravintoloita, joissa on pitkä ruokalista, sillä miten ihmeessä he muka voi tehdä kaiken todella hyvin? Paremman kuvan saan ravintolasta, jonka listalla on vain muutamia annoksia, sillä todennäköisesti ne sitten osaa valmistaa ne erinomaisesti. Mutta hyvä juttu, että kilometrin pituisesta listasta huolimatta saitte hyvää ruokaa! :)

      Reply
  6. Janni / Lentopelko

    1.3.2017 at 08:53

    Hyviä vinkkejä, jos joskus tuonne päin tulee eksyttyä. :) Erityisesti toi viimeinen, näköalakahvila kuulostaa tosi kivalta paikalta! Ihanat värimaailmat muuten näissä kuvissa. :)

    Reply
  7. Anni | Rajatapaukset

    28.2.2017 at 13:27

    Ehdittiin käydä Kafkassa ja Mil Saboresissa kun olimme hiljattain Puertossa. Eivät tuottaneet pettymystä, kiitos hyvistä vinkeistä! :)

    Reply
  8. Merituuli

    28.2.2017 at 06:55

    Me olimme vuosi sitten El Tallerissa. yritystä löytyi fiinimpään, mutta tarjoilu ontui kyllä ainakin tuolloin pahasti. Juomat tulivat mm. ruuan jälkeen.
    Mil Sabores ei toiminut meille viime vuonna illallisella, tänä vuonna oli jo parempi lounaalla. Heillä on todella hyvä ginivalikoima.
    Ehdottomasti paras ravintola Puerto de la Cruzissa meille on ollut Tasca Ihuye ihan El Tallerin kyljessä. Ihania, loppuun asti mietittyjä makuja ja tekstuureja. Kaikki annokset hurjan kiinnostavia. Tunnelma lämmin. Tällä kirjotuksemme tuosta jos linkit sallitaan: http://sillasipuli.blogspot.fi/2017/01/paras-ravintola-puerto-de-la-cruzissa.html

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      5.3.2017 at 09:46

      No joo, tuo nyt ei anna El Tallerista kauhean hyvää kuvaa osaamisesta, että ruuat tuodaan ennen juomia. Tyhjin käsin ja janoisinako siinä pöydässä sitten istutaan ennen ruokien tuomista?
      Mil Saboressa saimme joka kerta todella hyvää ruokaa, ja palvelukin oli todella osaavaista yhtä kertaa lukuun ottamatta, jolloin tarjoilijana oli tympeä vanha herra. Mutta häntä lukuun ottamatta jopa keittiön väki huomioi meidät aina lämpimästi, ja jo toisella käyntikerralla tultiin keittiöstä antamaan poskipusut tervehdykseksi. Iso plussa siitä, että tunsimme olomme aina todella tervetulleiksi :)

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram: @vagabondablog