Kotor sai minut ihastumaan Montenegroon

Montenegron suosio lomakohteena on viime vuosina ollut kasvussa, eikä ihme: Kroatian hintatason nousu ja turistien valtava määrä ovat aiheuttaneet sen, että turistivirtoja on alkanut lipua edullisempaan ja rauhallisempaan, mutta vähintäänkin yhtä kauniiseen naapurimaahan. Yksi Montenegron suosituimmista kohteista on kuvankaunis Kotor.

Kävin Montenegrossa ensimmäistä kertaa kesällä 2014, kun piipahdin Montenegron puolella Kroatiasta käsin parin päivän reissulla. Tuolloin miniloman kohteena oli maan suosituin matkailukeskittymä Budva, joka ei venäläisturistien paljouden ja jokseenkin ankean ja harmaan uuden kaupungin vuoksi tehnyt minuun kovinkaan kummoista vaikutusta. Kroatia vei vielä tuolloin pidemmän korren, eikä Montenegro päässyt listalleni maista, joihin haluaisin palata toisenkin kerran.

Kotor, Montenegro

Muutamaa vuotta myöhemmin tieni kuitenkin vei sattumien kautta takaisin Montenegroon, ja tällä kertaa kohteeksi valikoitui monien kehuma Kotor. Ja yllätyksekseni siinä kävikin sitten niin, että vain yhden yön mittaisen pikapysähdyksen aikana ehdin hurmaantua Kotorista niin, että Montenegro kiilasi itäisen Adrianmeren maista kiinnostavimmaksi. Maatahan täytyy päästä näkemään lisää!

Kirjoitin tuolloin blogiin tuoreeltaan ajatuksia siitä, kuinka Kroatian Hvarilla vietetyn kuukauden jälkeen Kotor tuntui ilmapiiriltään rennommalta ja ihmiset paljon ystävällisemmiltä. Lisäksi Montenegro vaikutti edullisemmalta ja ruokakin oli parempaa, joten melkein harmitti, että emme Kroatian sijaan viettäneetkään kuukautta Montenegrossa. Mutta olihan Hvarin saarella vietetyt alkusyksyn viikot kokemus sekin, joten olkoon pidemmän Montenegron-loman aika joskus toiste.

Kotor, Montenegro

Kotor, Montenegro

Kotor, Montenegro

Ajoimme Kotoriin siis Kroatiasta: Makarskan Rivieralta rannikkoa pitkin etelään, Dubrovnikin ohi ja rajan yli Montenegron puolelle. Kiersimme upean Kotorinlahden ajaen, mikä kannatti: kuvankaunis, vuorien reunustama lahti on yksi Kotorin upeimpia nähtävyyksiä.

Edellisellä kerralla Budvaan mennessä olin ajanut auton lahden kapeimmassa kohdassa lauttaan säästääkseni kilometrejä ja aikaa, mutta lautta hyytyikin matkan varrelle. Se siitä ajan säästämisestä – eikä erikoisen muotoinen Kotorinlahti vain puolittain koettuna jättänyt samanlaista muistijälkeä kuin kierrettyäni sen ympäri kokonaan.

Koska olimme tiukan aikataulun vuoksi varanneet Kotorin pikkukaupungin tutkiskeluun vain alle vuorokauden, emme majapaikkaamme päästyämme levänneet kauaa laakereillamme takana olevasta pitkähköstä ajopäivästä huolimatta. Auto parkkiin, reput huoneeseen sisään, pikaiset small talkit huoneistohotellin omistajien kanssa ja ei kun tutkimaan, josko Kotor antaisi paremman vaikutelman kuin Budva aikoinaan!

Kotor, Montenegro

Kotor, Montenegro

Matkalla majapaikastamme vanhaankaupunkiin kävelimme rantabulevardia pitkin ja pysähdyimme veden tuntumaan iltapäiväkahville ennen kuin jatkoimme matkaa. Ohitimme Kotorin pikkuisen rannan, joka ei todellakaan ole Adrianmeren tunnetuimpia: pääasiallista rantalomaa kaipaavan kannattanee suunnata lomallaan muualle – vaikkapa sinne parjaamaani Budvaan – sillä Kotorin viehätys on rantaa enemmän kaupunkia ympäröivässä luonnossa. Ja sen vanhassakaupungissa!

Liekö johtunut vierailumme myöhäisestä ajankohdasta kesäkauden vihoviimeisillä viikoilla, vai onko Kotorissa aina tällaista kun suuret risteilyalukset eivät ole ankkuroituna Kotorinlahden pohjukkaan, mutta vanhassakaupungissa oli ihanan rauhallista. Kiertelimme pitkin vanhoja katuja koko illan pitkälle pimeän tuloon saakka, välillä pysähtyen kuvaamaan kaupungin lukuisia kissoja, juomaan kahvit tai lasilliset viiniä, ja lopulta istahtaen ravintolaan illalliselle.

Kotor, Montenegro

Kotor, Montenegro

Kotor, Montenegro

Kroatian jälkeen kotorilaisten ystävällisyys hämmästytti, sillä Hvarilla olimme saaneet osaksemme töykeyttä lähes kaikkialla, olimme sitten asioimassa ruokakaupassa, leipomossa tai rantakadun ravintolassa. Olin ajatellut syyn olevan siinä, että kesän loppuessa turisteihin oltiin jo kyllästytty, mutta Kotorissa tilanne oli aivan toinen.

Kotorilaiset olivat todella ystävällisiä, meistä oltiin aidosti kiinnostuneita ja kansalaisuuttammekin kyseltiin useamman kerran. Jopa ruokakaupassa hyllyjä tutkaillessamme työntekijä tuli juttelemaan ja halusi kysymättä suositella paikallisia tuotteita testattavaksi. Kotorissa tunsimme olomme tervetulleiksi, ja Hvarin jälkeen osasimme todella arvostaa paikallisten lämmintä suhtautumista meihin turisteihin.

Kotorissa itsessään ei ole kovinkaan montaa must see -nähtävyyttä Unescon perintökohteisiinkin kuuluvan vanhankaupungin ja kuvauksellisen lahden lisäksi. Vanhankaupungin yläpuolella on Kotorin linnoitus, jonne kiipeäminen jäi meiltä ajanpuutteen vuoksi väliin. Kuvien perusteella maisemat ylhäältä ovat huikeat, joten laiskuutemme hieman harmittaa. Mutta jäipähän jotain seuraavaankin kertaan!

Montenegro

Montenegro

Montenegro

Onneksi annoin Montenegrolle toisen mahdollisuuden, sillä Kotorin ansiosta haluan palata maahan uudestaan – ja ehdottomasti pidemmäksi aikaa kuin päiväksi tai pariksi.

Olen varma, että upeat maisemat, ystävälliset ihmiset ja kaunis Adrianmeri takaavat sen, että viihtyisin Montenegrossa jopa useamman viikon. Etenkin, kun pieni maa tarjoaa myös bucket-listalleni päätyneen Durmitorin kansallispuiston kaltaisia upeita luontokohteita ja lukuisia patikkareittejä – eli lisää syitä, miksi minun on päästävä Montenegroon vielä kolmannenkin kerran.

3 comments
  1. Mullakin on ollut Montenegro mielessä jonkin aikaa! Jos kesällä matkustaminen olisi taas mahdollista, niin roadtrip Balkanilla olisi vahva vaihtoehto. Kotor ja Durmitorin kansallispuisto olisi varmasti vierailukohteina.

  2. Tykkään myös kovasti Monetenegrosta ja Kotorista, vaikka se onkin Montenegron kohteeksi ruuhkainen. Viime vuoden ainoa reissukin tehtiin Montenegron Petrovaciin. Kotorista olin joskus viittä vaille ostaa talon siellä ollessamme.
    Olen myös ihmetellyt Kroatian suurta suosiota. Tokihan maa on kaunis, mutta myös kallis ja ruuhkainen ja myös meillä on jäänyt siitä mielikuva Balkanin töykeimpänä maana. Missään muussa maassa täällä en ole kohdannut yhtä tylyä kohtelua tai ylipäänsä koskaan tylyä vastaanottoa ja meillä kuitenkin on täällä asuvina aika paljon vertailupohjaa. Ei tietenkään kaikkiaan, suurin osa ihmisistä on ollut mukavia sielläkin, mutta tietynlainen viileys muihin verrattuna on jäänyt kyllä fiilikseksi.
    Ehkäpä se suuri turistien määrä alkaa rassata paikallisia, mutta toisaalta matkailijat tuovat elinkeinon ja Kroatia on itse brändännyt itsensä lomakohteeksi.

    1. Neljän peruutetun matkan jälkeen vaihdoimme toisen matkan Kreetalle toukokuun lopulla
      ja toisen Kroatiaan syksyllä.Kreeta menee varmaan vielä pieleen, mutta syksymatka voi vie-
      lä onnistua.Yritämmekin vaihtaa sen Montenegron matkaksi.kuvauksesi oli kyllä vakuuttava.
      Kiitos vinkistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *