Lääkärissä Kreikassa: ensiavussa, koronatestissä & lääkärin aiheuttama korvatulehdus

Ulkomailla ollessa sitä toivoo, että pysyy terveenä eikä tarvitse tutustua vieraan maan sairaaloihin ja lääkäreihin, mutta maassa asuessa lääkärillä käynti tulee pakostakin ajankohtaiseksi ennemmin tai myöhemmin. Olen käynyt lääkärissä Kreikassa lukuisia kertoja, ja kerron nyt muutaman näistä kokemuksista. Kaikki ei ole aina mennyt aivan putkeen!

Olen asunut Kreikassa nyt yhteensä noin 4,5 vuotta, kolmena eri kertana, ja pääosin Kreetalla mantereella vietettyä puolta vuotta lukuun ottamatta. Näinä vuosina olen joutunut käymään lääkärissä joitakin kertoja, enimmäkseen yksityisellä mutta kerran myös julkisen sairaalan ensiavussa. Lääkärikokemukseni Kreikassa ovat olleet sekä miellyttäviä, että hieman, hmmm, epäilyksiä herättäviä.

Aloitetaanpas ensiksi mantereelta, Pargan pikkukylän lääkäriklinikalta!

Lääkäri, joka määräsi kaikille samaa lääkettä

Asuessani Pargassa kesän 2013 kärsin kuukausia vatsaongelmista ennen kuin päätin mennä paikallisen lääkärin pakeille. Muutaman kysymyksen jälkeen hän näytti tietävän missä vika piilee ja määräsi viiden päivän lääkekuurin. Näillä pillereillä ne vaivat lähtevät, älä huoli!

Viikkoa myöhemmin palasin klinikalle, sillä lääkkeistä ei ollut ollut mitään apua.

Heti lääkärin huoneeseen astuttuani, hän pyysi aukaisemaan suuni, kurkkasi sisään, paineli kaulaani ja totesi, että hyvältä näyttää. No hyvä, mutta kun ei minulla pitäisikään olla kurkussa mitään vikaa…

Lääkäri määräsi saman lääkekuurin uudestaan, sillä “ei aina yksi kuuri riitä”. Tässä vaiheessa olin varma, että lääkärillä ei ollut mitään käsitystä ongelman syystä, eikä edes mitään kiinnostusta selvittää sitä. Kiltisti kuitenkin kävin hakemassa apteekista määrätyt lääkkeet.

Kun työkaverini näkivät lääkeboksin, mainitsi toinen saaneensa samalta lääkäriltä täysin samaa lääkettä kurkkukipuun ja toinen virtsatietulehdukseen. Tämä vahvisti epäilykseni, että lääkäri ei ollut järin kiinnostunut potilaistaan eikä välttämättä edes pätevä, joten jätin lääkkeet ottamatta ja päätin mennä tutkimuksiin Suomessa.

Myöhemmin vatsakipujen syyksi paljastui ruoka-aineallergia, joten ei siihen olisi auttanut edes kolmas lääkekuuri.

Lääkärissä Kreikassa

Keskellä yötä päivystyksessä hengitysvaikeuksien vuoksi

Joulukuussa 2019 olimme viikonloppureissulla Rethymnonissa, kun heräsin keskellä yötä siihen, että minun oli vaikea hengittää. Minulla oli ollut lieviä hengitysvaikeuksia aina silloin tällöin muutamien edellisten viikkojen aikana, mutta olin ajatellut niiden johtuvan allergiasta ja kissoistamme, enkä siksi ollut ottanut hengitettävää itsehoitolääkettä mukaan.

Parin tunnin ajan yritin sekä kokeilla erilaisia hengitystekniikoita, nukkua istualleni että saada hengitystä kulkemaan paremmin ulkoilmassa. Mikän ei auttanut, vaan paniikki alkoi nostaa päätään. Se vain pahensi tilannetta, joten googletin Rethymnonin julkisen sairaalan sijainnin ja kävelin sairaalan ensiapuun täysin aution öisen kaupungin läpi.

Päivystyksen ilmoittautumistiskillä kysyttiin joko kreikkalaista sosiaaliturvatunnusta AMKAa tai eurooppalaista sairaanhoitokorttia, mutta minulla ei ollut mukana kumpaakaan. Ystävällinen virkailija käski minut kuitenkin suoraan lääkärille, sillä “nämä paperijutut ehditään katsoa sitten myöhemmin, tärkeämpää on saada sinulle ensin hoitoa”.

Lääkärissä Kreikassa

LUKUVINKKI: Tämän vuoksi en koskaan matkusta ilman matkavakuutusta

Lääkäri oli fantastinen: tutki tarkkaan, otti testejä, hoiti kiireettä ja jutteli rauhoittavasti. Luulin, että saisin vain astmalääkettä ja minut lähetettäisi pois, mutta lääkäri halusi oikeasti selvittää syyn hengitysvaikeuksille. Paria tuntia myöhemmin minulta oli otettu mm. influenssatesti epämiellyttävästi nenänielusta, molemmista ranteista kivuliaasti valtimoverinäytteet ja keuhkojen röntgenkuva, ja olin saanut hengityksen taas kulkemaan saatuani lääkettä happimaskin kautta.

Testituloksia odotellessa selvitin maksuasiaa ilmoittautumistiskin virkailijan kanssa. Hän todella halusi auttaa minua ja selvittää AMKA-numeroni. Loppujen lopuksi hän sai kuin saikin kaivettua sosiaaliturvatunnukseni järjestelmästään veronumerollani ja isäni nimellä, ja näin kaikki testit ja hoito olivat minulle maksuttomia.

Testitulokset näyttivät normaaleja arvoja, joten palasin hotellille nukkumaan mukanani astmalääkeresepti ja käsky varata aika keuhkolääkärille. Olin todella tyytyväinen saamaani hoitoon, eikä ensimmäinen kokemukseni kreetalaisesta julkisesta sairaalasta olisi voinut olla parempi!

Lääkärissä Kreikassa

Menin koronatestiin, sain korvatulehduksen

Reilu kuukausi sitten sairastuin flunssaan. Tämä on minulle hyvin normaalia kesäisin: suuri lämpötilavaihtelu ulkoilman +40 asteen ja jääkaapin viileiksi ilmastoitujen sisätilojen välillä aiheuttaa helposti kesäflunssan.

Tällä kertaa flunssa ei kuitenkaan parantunut muutamissa päivissä, vaan kesti viikon, jonka jälkeen oli viikon tauko kunnes oireet palasivat takaisin päivittäisen päänsäryn kanssa. Oireet eivät sinänsä täsmänneet koronaoireiden kanssa, mutta päänsärky herätti epäilykseni, joten menin koronatestiin monien matkanjärjestäjien suosittelemalle yksityiselle lääkäriklinikalle Plataniakseen.

Lääkärikään ei ollut suoraan sitä mieltä, että oireet viittaisivat koronaan, joten hän yritti löytää muun syyn toistuvaan pääänsärkyyn. Tutkimusten aikana lääkäri huomasi toisen korvani olevan tukossa, ja päätti puhdistaa sen. Korva ei ollut oireillut millään lailla, joten pidin puhdistamista turhana, mutta annoin lääkärin kuitenkin tehdä sen, minkä parhaaksi näki.

Korvan puhdistaminen vedellä ei ollut kovinkaan miellyttävä toimenpide, vaan minusta tuntui kun korvaani olisi ruiskutettu vähintäänkin kokonainen valtameri. Lääkäri toisti huuhtelun reilusti yli kymmenen kertaa, laittoi välillä korvatippoja ennen kun taas jatkoi veden ruiskuttamista korvaani.

Tukos ei kuitenkaan poistunut, vaan hän antoi reseptin korvatippoja varten ja käski tulla uuteen huuhteluun muutaman päivän päästä.

Lääkärissä Kreikassa

LUKUVINKKI: Aasialainen lihansyöjäbakteeri ja muita reissukommelluksia

Koska lääkäri ei löytänyt tutkimalla tai verikokeesta syytä päänsärkyyn, otti hän lopuksi koronatestin nenänielusta. Päänsärkyihin hän käski napsia tavallisia särkylääkkeitä ja tulla takaisin klinikalle, jos säryt jatkuisivat.

Jouduin palaamaan lääkärin luo jo muutamaa päivää myöhemmin, en kylläkään päänsäryn, vaan korvasäryn vuoksi. Olin käyttänyt määrättyjä korvatippoja ohjeen mukaan, mutta kerta kerralta korva alkoi oireilla enemmän ja enemmän.

Lääkäri kurkkasi korvaan ja totesi iloisesti tukoksen olevan poissa, ja nyt vuorossa olisivat toiset tipat! Ja myös antibioottikuuri, ja särkylääkkeet kipuun…

Olin lievästi sanottuna närkästynyt, että lääkäri oli onnistunut samaan täysin oireettomaan korvaan tulehduksen. Se olikin sitten ensimmäinen korvatulehdus yli 20 vuoteen. Ja viimeinen kerta, kun menen kyseiselle klinikalle…

Jos jotain positiivista tässä oli, niin ainakaan koronaa minulla ei ollut, ja päänsärytkin loppuivat muutamien päivien päästä, joko lääkekuurien vuoksi tai muuten vain.

Näiden kokemuksien perusteella voisi päätellä, että kannattaa käydä lääkärissä Kreikassa vain julkisissa sairaaloissa. Mutta olen käynyt yksityisellä myös keuhko-, silmä- ja ihotautilääkärillä, ja ne kaikki ovat olleet oikein hyviä kokemuksia ja lääkärit erittäin ammattitaitoisia.

Jos tilanne ei ole akuutti, aion varmasti jatkossakin suosia yksityisiä klinikoita. Paitsi en tuota yhtä, ainakaan niin kauan kun korvakivun vuoksi vietetty uneton yö pysyy mielessä…

8 comments
  1. Haiskahtaa tuo “korvalääkäritapaus” ihan siltä että hän olisi luonut sinulle tulehduksen vain jotta voit tulla myöhemmin uusiksi ja käyttämään lisää rahaa lääkkeisiin ja palveluun :D Täytyy vaan todeta että voi hyvää päivää mitä touhua…

    1. Joo, niin voisi kyllä luulla! Mutta mä en itse asiassa maksanut siitä toisesta käynnistä mitään, joten en usko että se oli hänellä ajatuksena. Ihmisiähän ne lääkäritkin on, että liekö vain tehnyt pienen virheen ja esim. käyttänyt huuhteluun välinettä tai vettä, joka ei ollut ihan puhdas… No, onneksi parani lääkkeillä, eikä ollut sen vakavampaa, vaikka ärsytti toki silloin!

    1. Ei tosiaan ole! Onneksi – koputan puuta – aika harvoin olen sairastanut ja joutunut lääkäriin tai sairaalaan näiden vuosien aikana!

  2. Ostin kerran Belgiasta sellasta voimakasta korvavahalääkettä jonka avulla korvavaha liukeni pois eikä tarvinnut mennä puhdistamaan korvia, kun sitä vaikkua saattaa kertyä suuretkin määrät ajan kuluessa. Muualla ei myydä samaa tuotetta, myydään jokapuolella vain jotain merileväliuosta joka ei tehoa se on mietoa. Minulle tulee välillä etelässä (ja kesällä) päänsärky kirkkaasta auringonpaisteesta etenkin jos on yli +40C helteet.

    1. Minulla ei ole kokemusta noista korvavahaa liuottavista nesteistä, mutta joidenkin mukaan niitä olisi parempi käyttää kuin puhdistaa korvat vanupuikoilla. Tiedä sitten, onko tosiaan näin. Minäkin saan helposti päänsäryn kirkkaasta auringon paisteesta ja etenkin helteestä. Aurinkolasit on must, ja paljon vettä!

  3. Mielenkiintoisia kokemuksia! Ensimmäinen kyllä aika kauheaa luettavaa; mahtoiko olla oikea lääkäri ollenkaan?
    Korvatarinan tulkintaasi sen sijaan rohkenen hieman epäillä. Jos lääkäri totesi sinulla välikorvantulehduksen, niin kuin ilmeisesti teki, kun lopulta pääsi tärykalvolle näkemään, ei se ole mitenkään voinut johtua korvan puhdistustoimenpiteistä, mutta on sen sijaan hyvin tavallinen flunssan jälkitauti. Joten tässä tapauksessa en välttämättä epäilisi ko. lääkärin ammattitaitoa.

    1. Kyllä tuo ensimmäinen ihan väitti olevansa lääkäri, ja oli myös monien matkanjärjestäjien suosittelema, mutta hänellä tuntui olevan ideana antaa kaikille vaan lääkekuurit että saisi potilaat sillä pois jaloistaan :D Epäilen myös sitä, että lieköhän saanut hyvät provisiot kyseisen lääkkeen määräämisestä, siksi määräsi vain sitä…

      Joo, tiedän että korvatulehdus saattaa tulla flunssan jälkitautina. Minulla tämä ei kylläkään ole tavanomaista, sillä en ole aikuisiällä sairastanut korvatulehdusta koskaan, ja koska korva oli oireeton ennen lääkärin toimenpiteitä, on siksi helppo ajatella tulehduksen olevan lääkärin syytä. Minulla ei ole minkäänlaista tietoa korvan toiminnasta tai kuinka korvatulehdus voi aiheutua, mutta olen kyllä kuullut kokemuksia että korva on tulehtunut kun sinne on mennyt vettä esim. uimisen tai huuhtelun yhteydessä.

      Kiitos kommentistasi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *