Aasialainen lihansyöjäbakteeri ja muita reissukommelluksia

Sain jo jokunen aika sitten Maa Qzuu -blogin Outilta haasteen kertoa matkoilla tapahtuineista kommelluksista ja vastoinkäymisistä, mutta kun en heti saanut päähäni yhtääkään mielenkiintoista sattumusta, haasteeseen vastaaminen päätyi mietintämyssyyn useammaksi viikoksi.

Pikku hiljaa kaikenlaisia maailmalla sattuineita kommelluksia alkoi putkahtaa mieleen, ja sitten niitä olikin jo tusinan verran. Tähän postaukseen valitsin kuitenkin vain viisi pienempää tai suurempaa vastoinkäymistä, joten jatkoa seuraa myöhemmin.

Lihansyöjäbakteeri söi puolet naamastani Vietnamissa

En tiedä mistä olin sen bakteerin saanut, mutta huomasin tulehtuneen haavauman jalassani Laosin Vang Viengissä tubingin jälkeisenä päivänä. Ostin antiseptista voidetta, mutta haava ei ottanut parantuakseen.

image

Muutama päivä myöhemmin matkasin bussilla Luang Prabangista Vietnamin Hanoihin, ja huomasin jaloissani enemmänkin tulehtuneita haavoja. Olin raapinut kutiavia itikanpuremia niin, että iho oli mennyt hieman rikki, mutta haavaumat eivät parantuneetkaan.

Reissasin Vietnamissa kaksi viikkoa, Hanoista Saigoniin. Matkatahtini oli aika tiukka, ja pysähdyin enimmäkseen vain pienissä kylissä, joten ajattelin käydä lääkärissä vasta seuraavassa matkakohteessa Kuala Lumpurissa. Tilanne kuitenkin paheni nopeasti, ja lopulta minulla oli puolet kasvoista, olkavarret ja alueita jaloissa märkivien haavojen peitossa. Välttelin ihmisiä, sillä näytin aivan järkyttävältä.

image

Saigoniin saavuttuani hakeuduin lääkäriin välittömästi, ja sain lääkäriltä huudot siitä, että en ollut hakenut hoitoa aikaisemmin. Sitä olen minäkin jälkeen päin miettinyt… Lääkäri ei osannut sanoa, mikä bakteeri minulla oli, mutta antoi mukaani antibiootteja, antiseptistä pesunestettä ja voidetta. Jos ne eivät parissa päivässä tehoaisi, olisi minun mentävä uudestaan lääkäriin.

Otin antibiootit heti lääkäriltä lähtiessäni, ja vain puoli tuntia myöhemmin katsoessani itseäni saigonilaisen ostoskeskuksen peilistä, meinasin tipahtaa pyllylleni: kasvojen märkivät haavat olivat kuivuneet silminnähden lähes heti lääkkeiden ottamisen jälkeen. Parissa päivässä haavaumat olivat parantuneet ja pian tämä kamala lihansyöjäbakteeriksi nimeämäni tauti oli vain muisto. Eikä se onneksi jättänyt edes arpia jälkeensä!

“Pientä” lihaskipua Mt. Kinabalulle kiipeämisen jälkeen

En ollut kovinkaan timmissä kunnossa kiivettyäni neljän kilometrin korkeuteen Borneon Mount Kinabalun huipulle, joten urakan jälkeen jalkojen lihakset olivat päiväkausia lähestulkoon käyttökelvottomat. Onneksi minulla ei ollut kiire, vaan jäin Kota Kinabaluun parantelemaan kroppaani viikoksi. Ja se oli kyllä tuskainen viikko!

Mt Kinabalu

Mt Kinabalu

Majoituin hostellissa, ja harmikseni sain kuuden hengen dormista yläsängyn. Aamut olivat lihasten kannalta kaikkein kamalimmat, sillä en tiennyt kantaisiko jalkani ollenkaan heti herättyäni. Jouduinkin aamuisin odottamaan sängyssä muiden poistumista huoneesta, ennen kuin aloin könytä yläsängystä alas. En nimittäin halunnut muiden näkevän minun vaivalloista alastuloa, enkä edes tiennyt ryhmähtäisinkö suoraan lattialle, vai kantaisivatko jäykät lihakset.

En ole koskaan katsonut elokuvia enempää kuin tuon viikon aikana. Päivisin yleensä lepäilin hostellin yleisessä huoneessa leffoja katsellen, ja iltaisin menin elokuvateatteriin. Lämpimillä lihaksilla kävely sujui hyvin, mutta liikkeelle lähtö parin tunnin istumisen jälkeen oli tuskaa, ja siksi parin kilometrin kotimatka leffateatterista hostellille kesti ikuisuuden. Onneksi iltaisin pimeällä kävellessäni kukaan ei ollut kiinnostunut minusta, vaikka olisin ollut äärimmäisen helppo ryöstökohde!

Tuntemattomien kanssa samassa hotellihuoneessa – ilman vessan ovea

Bussimatkalla Laosista Vietnamiin tutustuin kahteen brittityttöön, joiden kanssa päädyin jakamaan hyvin pelkistetyn hotellihuoneen Hanoissa. Olin juuri aloittanut ensimmäisen soolomatkani, joten olin hyvilläni löydettyäni heti reissuseuraa.

image

Hotellihuoneen vessassa ei ollut ovea, joten heti ensimmäiseksi hotelliin saavuttuamme toinen tytöistä ajoi meidät kaksi muuta pois vessakäyntinsä ajaksi. Olin väsynyt ja likainen 38 tunnin matkustamisen jälkeen, joten halusin vain kuuman suihkun ja ruokaa ennen sänkyyn kaatumista, en mitään säätämistä ja huoneesta poistumista muiden vessakäyntien tai suihkun ajaksi. Muutaman tunnin kestänyt tuttavuus kun ei ollut vielä sillä asteella, että olisimme halunneet nähdä toistemme vessahetket.

Hypeltyämme koko illan huoneesta ulos ja huoneeseen takaisin sisälle, päätin seuraavana aamuna etsiä itselleni toisen majoituksen. Yksin reissaaminen tuntui sittenkin mukavammalta vaihtoehdolta.

Vuokra-auto korjaamolle Kreikassa

Olin juuri saapunut oppaaksi Kreikan Pargaan ja olimme ajaneet työkavereiden kanssa Ioanninaan ostamaan jotain pientä sisustustavaraa uusiin koteihimme. Ioanninassa on Jumbo ja Ikea aivan vierekkäin, joten päätimme ensiksi käydä halvemmassa Jumbossa ja siirtyä sitten Ikeaan ostamaan sen, mitä Jumbossa ei olisi.

image

Pakkasimme Jumbon kassit autoon, ja päätimme siirtää auton lähemmäksi Ikeaa, jotta sieltä ostettuja tavaroita ei tarvitsisi kantaa niin kauas. Parkkipaikka on iso, ja siellä ei ollut tuona päivänä kovinkaan montaa autoa, joten lähdin parkkiruudusta aika vauhdikkaalla kaasutuksella eteen päin.

Kuului kamala rysähdys, ja auto jäi jumiin nokka perää ylempänä. Minulla ei ollut mitään käsitystä, mitä oli juuri tapahtunut. Mentyäni ulos tarkistamaan tilanteen, huomasin auton edessä olleen korokkeen, jonka päälle olin sujuvasti ajanut. Auton etuosa oli kyllä noussut korokkeen päälle, mutta jäänyt sitten pohjastaan kiinni. Voi perkele, miten en ollut huomannut, että en todellakaan pääse ajamaan eteen päin?!

image

Peruutin varovasti auton pois ja kurkkasin auton alle. Joku osa sieltä roikkui, mutta sen enempää en nähnyt kuinka pahasti pohja oli vaurioitunut. Meillä oli käytössämme vuokra-auto, joten ei ollut kovinkaan kiva tehtävä kertoa vuokraamon työntekijälle mitä olin mennyt tekemään.

Seuraavat päivät jännitin korjaamon laskua, ja meinasin pillahtaa ilosta itkuun kun kuulin korvauksen maksavan vain 15 euroa. Huh huh, selvisin sittenkin vain säikähdyksellä. Tytöt nauroi tälle tapahtumalle monet kerrat, mutta minulla kesti jonkin aikaa ennen kuin pystyin löytämään tapahtuneesta mitään hauskaa…

Kaappaus Kuubassa

Olimme kaverini kanssa Varaderon yössä ja päätimme ottaa taksin kotiin. Minä hyppäsin taksin takapenkille ja pyysin kuljettajaa odottamaan kaveriani, joka oli jäänyt suustaan kiinni.

Odotellessani räpläsin keskittyneenä puhelintani, kun etuovi kävi ja joku istuutui eteeni pelkääjän paikalle. Kuljettaja lähti ajamaan, ja muutaman minuutin päästä minun puhelin soi. Soittaja oli kaverini, joka ihmetteli mihin hemmettiin olin lähtenyt. Kurkkasin edessäni istuvaa henkilöä, ja se ei todellakaan ollut kaverini, vaan täysin tuntematon kuubalainen mies.

image

image

Aloin pelästyneenä huutaa kuljettajalle, että hänen täytyy kääntyä takaisin, sillä kyydissä on aivan väärä henkilö. Kuljettaja teki pikaisen u-käännöksen ja ajoi nopeasti takaisin lähtöpisteeseen. Heti auton pysähdyttyä kuubalainen pakeni paikalta, joten meille jäi epäselväksi mitkä hänen aikeensa olivat olleet.

Kuljettaja pyyteli tapahtunutta vuolaasti anteeksi, mutta eihän se hänen vikansa ollut ollut: mistäpä hän olisi arvannut tarkoitinko “kaverilla” paikallista miestä vai pohjoismaalaista tyttöä…

Millaisia reissukommelluksia sinulle on tapahtunut?

4 comments
  1. Hei ihana löytää kohtalotoveri, jos niin voi sanoa. Itselläni oli tuo “lihansyöjäbakteeri” vuonna 2011 Balilla ollessani 2kk. Täysin sama eteneminen lääkärin käyntiä myöten. Yhtä nopeasti paranikin antibiootit saadessani. Luulen löytäneeni diagnoosinkin, oli jokin trooppinen tulehdus, vaalea iho ja kuuman kostea ilma tietenkin altistavat tekijät. Silloin ei tosiaan naurattanut.

    1. Hei kiitos kommentista! En ole kertaakaan kuullut kenenkään muun saaneen tuollaista bakteeria! Ihan hirveä kokemus, vaikka parantuikin lääkkeillä nopeasti. Vieläkin korvat punoittaa lääkärin huudon jäljiltä :D

  2. Oho aikamoisia kommelluksia! hyvä ettei kaappaaja ollut joku murhaaja..
    Hotellihuone ilman vessanovea ei varmaan myöskään ollut kiva yllätys. Olen huomannut myös joissain hotelleissa läpinäkyvän vessan oven. Minulla on eniten kaameita kokemuksia hotelleista. Kerran olin hostellissa jota mainostettiin hotellina ja siellä oli muka “yksityinen” vessa suoraan keittiössä. Keittiö oli myös näkemisen arvoinen: vanhaa kaasuhellaa ei saanut käyttää se oli ruosteessa ja päälle oli pinottu useita laatikoita yms. roihnaa. Jääkaapissa oli tervetuliaistoivotuksena toisten vanhoja ruokia ja myös puoliksi käytetty suuvesi! oli siis jätetty oikeen uusia asiakkaita varten. Luulen että siitä keittiöstä olisi voinut löytää mitä vain. Kaiken lisäksi huomasin yhden asiakkaan joka avasi yhden huoneen oven ja kehui managerille että majoitus on todella hyvä. Tästä on aikaa jo yli kolme vuotta, mutta vieläkään en ole ymmärtänyt mikä majoituksessa oli hyvää, ehkäpä se hinta. Tosin minua huijattiin ja hostellista otettiin 3/4 tähden hotellin hinta. Viimeksi Italiassa tapahtui kummallinen hotellikokemus, sillä hotelli jossa olin kaikki työntekijät erosivat tai irtisanottiin ja hotellin omistaja tuli itse töihin respaan. Hänellä oli lähes 10 hotellia ja toimistoja. Aloin epäillä hänen kuuluvan mafiaan ja uskon että asia oli niin koska hän oli kotoisin mafiasta kuuluisalta alueelta ja omisti “yksin” suuret määrät eri yrityksiä. Mistään ei olisi saanut hotellissa sanoa, kuten toimimattomasta netistä asialliseen sävyyn. Omistaja ei edessäpäin suuttunut mutta hän toi paskaa huoneen lattialle siksi koska siitä ei olisi saanut sanoa ettei netti toimi vaikka hän tiesi ettei toimi koska hän otti halvimman puhelin netin. Siivosin itse huoneen lattian. Minulta meni hukkaan siinä myös yhdet sandaalit. Pesin ja jätin ne siivoajalle.

    Seuraavana aamuna omistaja tietysti tarjosi siivousta, jota en huolinut enää kertaakaan. Lähtiessä omistaja tarkasti että varmasti lähdin pois ja kyllä lähdinkin, tosin vain eri majoitukseen mutta sitä hän ei tiennyt. Omistajalla oli vielä tapana respassa hypätä pyödän takaa huutamaan minulle Hello, sekin oli aika huvittavaa. En ole vielä toista kertaa törmännyt näin omituiseen hotellin pitäjään, vaikka samassa tasossa kilpailee kyllä myös yksi hotellin omistaja Gardalta, joka sai minulle todella suuren raivokohtauksen siitä kun ilmoitin että patjassa on kusta ja verta että saisinko vaihtaa huonetta. Omistaja riehaantui urakalla ja alkoi syyttää minua että minä olen tehnyt ne jäljet patjaan, olin myös hänen mukaansa käyttänyt kaikki huoneen minisaippuat jotka olivat minipaketeissa yms. Aivan uskomatonta käytöstä, no taikasana oli tripadvisor ja sain vaihtaa huoneen. En yhtään ihmettele että kaikki työntekijät erosivat, he eivät varmaan saaneet edes palkkaa ja tuossa toisessa hotellissa oli työssä ainoastaan hotellin omistajan sukulaisia. Wienistä loma-asunnosta löytyy semmonen kokemus että toimistotyöntekijä määräsi kaikkia muita työntekijöitä ja asiakkaita natsimaiseen sävyyn tehden hyökkäysliikkeitä. Jopa toimiston miehet pelkäsivät häntä ja säpsähtivät kun ko.naisen nimi mainittiin. Nainen antoi minulle huoneen jossa oli tukossa oleva viemäri ja vaihtaa ei tietenkään olisi saanut. Myöhemmin hän keksi kaikkea muuta kuten huoneen sotkemista, sen jälkeen hän pyysi tytärtään vahtimaan minua (hänen tyttärensä työskenteli vaatekaupassa), hän yritti laskuttaa minua siitä tukossa olevasta viemäristä joka muka rikkoi koko talon ja ties mitä kaikkia laskuja tehtaili. Käy sääliksi ne muut ulkomaalaiset jotka joutuvat hänen käytöstään sietämään.

    1. Huh, onneksi se kaappaja ei tosiaankaan ollut mikään murhaaja – tai ainakin, että pääsin pälkähästä ennen kuin olisi ollut liian myöhäistä!
      Mutta onpas sulla kamalia kokemuksia!! Ai kauheeta… Kaikenlaisissa loukoissa olen minäkin majoittunut, mutta silloin halpa hinta on ollut se ratkaiseva tekijä. Mutta jos kamalasta luukusta joutuu maksamaan 3/4 tähden hotellihuoneen hinnan, niin se on kyllä törkeää!
      Italiassa näköjään erikoisia hotellin pitäjiä riittää, tai sitten sinulla on käynyt aivan järjettömän huono tuuri! Eihän tuollaista käytöstä voi pitkään olla, sillä varmasti pian sana kiirii ja hotelli jää ilman asiakkaita… Nerokasta mainita Tripadvisor, sentään havahtui sitten, että ehkä on sittenkin parempi kohdella asiakkaita hieman paremmin…
      Kiitos kokemustesi jakamisesta, näiden rinnalla mun kommellukset ei ole mitään! :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *