Paluu Hersonissokseen: miltä Kreetan bilekylässä näyttää talvella?

Itä-Kreetalla sijaitseva Hersonissos on tunnettu sen kesäkuukausien vilkkaasta yöelämästä, kuumien iltapäivien letkeistä allasbileistä ja nuoresta turistikunnasta. Hersonissos on kuin Mallorcan Magaluf, Kyproksen Agia Napa tai Bulgarian Sunny Beach: jos haluat käyttää lomasi railakkaaseen juhlimiseen, on Hersonissos silloin Kreetan oivin lomakohde.

Kuitenkin, jos aamun pikkutunneille saakka lantion pyörittäminen tahmealla tanssilattialla ja halpojen drinkkien kumoaminen ei kuulu lomanviettoosi, on Hersonissos silloinkin oikein kiva lomakohde. Bilekylän baarit kun ovat pääsääntöisesti vain yhden kadunpätkän varrella, joten kun välttää rantakatua vuorokauden ensimmäisellä neljänneksellä, voi Hersonissoksessa viettää myös rauhallista rantalomaa.

Kuutisen vuotta sitten asuin ja työskentelin Hersonissoksessa kokonaisen kesän. Se oli toinen kesäni Kreetalla; edellisen Kreetan-kesäni olin työskennellyt Rethymnonissa ja Plataniaksen alueella. Paikallisten asuttamasta Rethymnonista olin pitänyt, mutta pohjoismaalaisten turistien täyttämästä Plataniaksesta en sitten yhtään. Vasta vuosia myöhemmin oppisin löytämään Plataniaksestakin kreetalaisen kylän charmia.

Hersonissos oli mielestäni jotain näiden kahden väliltä: turistinen kyllä, mutta paikallinen elämä tuntui olevan enemmän läsnä, etenkin Hersonissoksen kolmessa ihastuttavassa yläkylässä. Ja turistisuus tuntui hyväksyttävämmältä kun valtaosa lomalaisista oli muualta kuin Pohjoismaista, eivätkä tutut ristiliput liehuneet joka ravintolan ovenpielessä.

Tuo kesä oli mainio. Tutustuin paikallisiin, töissä oli mukavaa ja tunsin olevani osa Hersonissoksen muutaman tuhannen vakituisen asukkaan yhteisöä, en vain hieman normaalia pidempään viihtyvä turisti. Kuukausien aikana se kuuluisa yöelämäkin tuli tutuksi, ja usein hämmästelin kuinka päiväsaikaan suhteellisen rauhallinen rantakatu oli öisin vieri vieressä olevien baarien kohdalta niin täynnä porukkaa, että kadulla ei mahtunut kulkemaan ilman tönimistä tai tönityksi tulemista.

Yön tunteina sisäänheittäjät houkuttelivat ohikulkijoita ilmaisilla shoteilla, kaupustelijat möivät tupakkaa ja valorannekkeita ja mitä hyvänsä, ja kesän suurimmat hitit pauhasivat jokaisessa baarissa mahdollisimman lujalla. Kaikki olivat nauttineet ilojuomaa enemmän tai vähemmän – myös baarien työntekijät, joiden työnkuvaan asiakkaiden kanssa juominen tuntui kuuluvan yhtä paljon kuin halvoista aineksista koottujen drinkkien sekoittaminen.

Vilkas yöelämä ei ollut minulle parasta Hersonissosta, vaan menetin sydämeni pari kilometriä rannalta sisämaahan päin sijaitsevalle kolmelle yläkylälle. Koutouloufari, Piskopiano ja Ylä-Hersonissos ovat pittoreskeja vanhojen rakennusten ja kapeiden katujen muodostamia aitoja kreetalaisia kyliä, joissa näin jälkeen päin ajateltuna kävin aivan liian harvoin. Miksi en viettänyt niissä jokaista kesäiltaa tunnelmallisissa tavernoissa istuen ja kukkien koristamille kujille eksyen?

Hersonissos kuusi vuotta myöhemmin, sateisena marraskuisena päivänä

Marraskuun lopussa vietimme pari päivää Iraklionissa. Kun reilun vuorokauden ajan oli satanut lähes tauotta ja kahviloissa istuminen, museoissa kiertely ja kaupoissa pyöriminen alkoi riittää, päätimme ajaa sateen läpi noin 25 kilometriä itään ja käydä katsomassa entistä asuinpaikkaani. Olisi hauska palata tuttuun paikkaan näin monen vuoden jälkeen, ja erityisesti olisi mielenkiintoista nähdä vilkas lomakylä talvella.

Päästyämme perille ajoimme ensiksi pääkatua pitkin kylän läpi, jonka jälkeen nousimme yläkyliin. Olin kuvitellut edes muutaman ravintolan olevan auki lounasta varten, mutta Koutouloufari ja Piskopiano olivat paria vastaan tullutta autoa lukuun ottamatta täysin kuolleet. Viihtyisiltä kylät näyttivät nytkin, mutta sateen ja nälän vuoksi jatkoimme suoraan kolmanteen kylään.

Ylä-Hersonissoksessa pistimme auton parkkiin ja kävimme kurkkimassa ikkuinoista sisään parista ravintolasta, joissa näytti palavan valot. Sisällä istui miehiä pelaamassa korttia ja juomassa kahvia, ja ilma oli tupakansavusta sakeana. Eivät taida nämäkään tavernat tarjoilla nälkäisille turisteille ruokaa.

Ajoimme takaisin alakylään ja kokeilimme onneamme lounaspaikan etsimisessä rantakadulla. Ihmisiä liikkui harvakseltaan, yllättävän moni kauppa ja kauneussalonki oli auki, mutta ruokavaihtoehdot olivat vähissä: tarjolla oli vain gyrosta tai muuta pikaruokaa. Baarien reunustama kadunpätkä näytti hylätyltä ja sateisena talvipäivänä oli vaikea muistaa, kuinka erilaiselta siellä näyttää kesäöisin.

Rantakadulle oli ilmaantunut McDonald’s, mikä on Kreetalla harvinaisuus: koko saarella kun on vain yksi koko vuoden avoinna oleva Mäkki, ja tämän Iraklionissa sijaitsevan pikaruokaravintolan lisäksi Kreetalla on aikaisemmin ollut vain kesäisin avoinna oleva ravintola Maliassa. Suljetuista ovista päätellen myös Hersonissoksen McDonald’s on avoinna vain kesäsin.

Koska emme löytäneet ravintolaa, päädyimme syömään vain koulourit ja juomaan appelsiinimehut pääkadun Gregoryksessa ennen Iraklioniin paluuta. Kahvilassa kävi vilske, joten ilmeisestikään kovin montaa kahvilaa ei koko kylässä ole talvisin auki.

Parin tunnin mittaisella visiitillämme kävi selväksi, että Hersonissos ei ole talvikohde, ei ainakaan näin synkkänä päivänä. Ehkä taidan tehdä uuden reissun kesällä, kun yläkylät puhkeavat täyteen elämää.