Veneretki Menies-rannalle

Menies

Paras tapa viettää kuumaa kesäpäivää Kreetan auringon alla on joko suunnata rannalle tai vielä mieluummin vesille, jolloin veneen kannella istuessa merituuli viilentää miellyttävästi. Kun välillä vielä pääsee pulahtamaan kirkkaaseen meriveteen ja katsomaan uimalasien läpi rauhallisen poukaman pinnan alaista elämää, on lomapäivä hyvin lähellä täydellistä.

Länsi-Kreetalla on tarjolla useita vene- ja uintiretkiä, joista suosituin ja tunnetuin lienee veneretki Balosin laguunille ja Gramvousan saarelle. Kyseessä on koko päivän kestävä retki, jossa rannoilla ollaan yhteensä jopa yli viisi tuntia. Lyhyempiä retkiä kaipaaville ovat vaihtoehtoina esimerkiksi puolipäiväretki Plataniaksesta Thodorou-saaren ympäri sekä Kolymvarista Menies-rannalle. Ensimmäisestä olenkin blogiin jo kirjoittanut, joten tällä kertaa veneillään uimaan Meniesin kirkkaisiin vesiin.

Veneretki Menies-rannalle Veneretki Menies-rannalle Veneretki Menies-rannalle

Menies on pikkuinen ranta Rodopou-niemen itärannikolla, lähes niemen kärjessä. Rannalle pääsee kätevästi opastetun veneretken mukana tai vuokraamalla oman veneen kuljettajalla tai ilman. Minä osallistuin retkelle Smile Cruises -venefirman kautta, jota voin suositella muillekin pienellä varauksella. Mutta siitä enemmän tämän jutun lopussa.

Minä skippasin retkilipun hintaan kuuluvan bussikuljetuksen ja ajoin retkipäivän aamuna omalla autolla Kolymvarin satamaan kello kymmeneksi. Kävin ostamassa sataman vieressä olevasta Mylos-kahvilasta mukaani jääkahvin ennen veneen kyytiin hyppäämistä. Minulla oli lisäksi myös eväät mukana, mikä osoittautuikin loistavaksi ideaksi: koko retken aikana ei ollut mahdollisuutta ostaa sipsejä kummoisempaa syötävää.

Veneretki Menies-rannalle Veneretki Menies-rannalle Veneretki rannalle

Kolymvarista venematka Meniesin rannalle kestää noin 45 minuuttia, ja se taittuu mukavasti joko maisemia katsellen tai etukannella aurinkoa ottaen. Meniesissä vene jää ankkuriin joitakin metrejä rannasta, eli rannalle täytyy uida. Uimatossut ovat tällä retkellä hyvä varuste, sillä jos Menies-rantaan haluaa tutustua paremmin ja käydä siellä kävelyllä, on jalassa hyvä olla kengät suojaamassa rannan kuumilta pikkukiviltä.

Pienessä poukamassa sijaitseva Menies on keskellä ei mitään, sillä Rodopou-niemen kärjessä ei ole asutusta. Rannan syrjäinen sijainti tekeekin siitä mielenkiintoisen veneretkikohteen, sillä vaikka rannalle menee myös tie, on se sen verran vaikeakulkuista polkua että sitä ei kannata lähteä ajamaan tavallisella henkilöautolla. Tämän vuoksi lähes kaikki Meniesissä vierailevat menevät sinne veneellä.

Veneretki rannalle Veneretki Menies-rannalle Veneretki rannalle

Poukaman vesi on kirkasta ja näkyvyys pinnan alaiseen maailmaan erinomainen, joten Menies on mainio snorklaus- ja sukelluskohde. Retken hintaan kuuluvat snorklausvarusteet, ja ryhmästämme lähes kaikki snorklasivat koko kahden tunnin mittaisen pysähdyksen ajan – tai hyppivät veneen kannelta veteen! Vain harvat menivät rannalle, ehkä juurikin niiden puuttuvien kenkien vuoksi.

Historiasta kiinnostuneiden kannattaa ottaa rannalle kengät mukaan, sillä Meniesissä on merkittävä – vaikkakin vähemmän tunnettu – historiallinen nähtävyys: täällä sijaitsi antiikin aikainen Diktynnan temppeli, jonka rauniot voi edelleen nähdä. Diktynnan temppeli rakennettiin Meniesiin alkujaan 600-luvun loppupuolella eaa., ja noin vuonna 123 jaa. rakennettiin temppelin viimeinen vaihe, jonka rauniot ovat nähtävissä edelleen. Aikoinaan temppelin ja Polyrrinian välillä kulki noin 16 kilometriä pitkä tie, jonka polyrinnialaiset kulkivat paljain jaloin tuodessaan uhrilahjansa temppelille.

Veneretki Menies-rannalle Veneretki Menies-rannalle Veneretki Menies-rannalle

Menies-rannalta vene kääntyy tulosuuntaan ja aloittaa paluumatkansa kohti Kolymvaria, mutta tekee matkalla pari pysähdystä. Paluumatkan ensimmäinen stoppi on vain kuvanottoa varten suuren luolan edustalla, mutta toisella pääsee jälleen snorklaamaan veneestä käsin, kun vene pysähtyy Chironisia-lahdella. Tämä snorklauspysähdys on vain noin puolen tunnin mittainen, mutta siinä ajassa ehtii hyvin käydä katsomassa lahden luolat.

Minun retkipäivänäni vene palasi Kolymvarin satamaan noin kahden aikaan iltapäivällä, joten kaikkiaan retki ei kestä juuri kolmea ja puolta tuntia kauempaa. Tämä onkin mielestäni täydellinen veneretken pituus, ja muutamassa tunnissa ehtii vallan mainiosti nauttimaan koko päivän tarpeisiin aurinkoa ja meressä uimista.

Veneretki Menies-rannalle Veneretki Kreeta Veneretki Kreeta

Jos veneretki Menies-rannalle kiinnostaa, kannattaa huomioida seuraavat seikat ennen Smile Cruises -retken varaamista:

  • Retken voi varata soittamalla firman nettisivuilla olevaan puhelinnumeroon, jolloin maksu tapahtuu käteisellä veneessä.
  • Lipun hinta on aikuiselta 27,50 € (kesä 2021) ja sisältää bussikuljetuksen satamaan ja takaisin hotellille.
  • Veneessä on myynnissä vain virvoitusjuomia ja sipsejä, joten kannattaa ottaa omat eväät mukaan, jos epäilee nälän yllättävän retken aikana.
  • Snorklausvälineet kuuluvat lipun hintaan, mutta korona-aikaan suosittelen käyttämään vain omia välineitä.
  • Veneen maksimikapasiteetti on 63 henkeä, ja näin korona-aikaan se on aivan liian paljon. Turvavälejä on aivan mahdoton pitää pienessä veneessä, eikä kasvomaskien käyttöä vaadita. Tämä oli oikeastaan ainoa miinus muuten onnistuneessa ja hyvin järjestetyssä retkessä.
3 comments
  1. Ihania kuvia ja juttuja! Lomakuume ihan riehahti. Suunnittelemme matkaa Kreetalle ja otamme varmasti käyttöön vinkkejäsi. Matkamme osuu kauden loppuun lokakuulle, uimaan varmasti pystyy mutta tarkeneekohan vielä snorklata? Matka alkaa jo kun pääsee suunnittelemaan ja tutustumaan paikan tarjontaan :)
    T. Saara

  2. Hyvin taas kerrottu ja hienot on kuvat. Tämän olikin uusi tuttavuus, pistetään mieleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *