Mitä maksoi kuukausi Balilla?

Joulukuun lopussa tein selvityksen kuukauden menoistamme Thaimaassa. Koska vietimme samanmoisen ajan Balilla ja muistin yhä raapustaa budjettikirjan sivuille merkintöjä rahankäytön kohteistamme, on mielekästä tehdä vastaava selonteko myös tällä indonesialaisella saarella käyttämistämme rupioista. Tai oikeammin kyse onkin kaikkiaan kolmesta saaresta, sillä lasken tähän mukaan myös Gili-saaret.

Tapani mukaan en laske lentoja yhteiskustannuksiin, mutta mainittakoon, että käytimme niihin aivan liikaa rahaa, sillä jätimme alkuperäiset Bangkokin lennot käyttämättä ja jäimme Balille kaksi viikkoa alkuperäistä suunnitelmaa pidemmäksi aikaa.

image

Ja kerrottakoon vielä se, että kun kaksi lomapäätä laskee vierailun kestoa päivissä, ei kannattaisi luottaa ensimmäiseen eikä ehkä edes viidenteen laskutulokseen: koska saavuimme Balille puolenyön jälkeen, leimattiin meidät saapuneiksi 2. tammikuuta, ja kun tammikuussa on 31 päivää, eikös silloin sallittu 30 päivän maassaolo tule täyteen 1. helmikuuta? No aivan, sehän täyttyy jo tammikuun viimeinen päivä, eli laskuvirheen vuoksi meille rapsahti sakkoa 300 000 Rp/hlö, eli yhteensä 40 €, ja käynti Denpasarin lentokentän rajaviranomaisen kopissa. Tätäkään en loppusummaan lisää.

Laskelman summat ovat kahta henkilöä kohden, koska majoitus- ja taksikuluja ei ole tässä järkevää puolittaa, sillä se antaisi virheellistä tietoa yksin matkustavalle. Koska summat ovat maksuvaiheessa olleet sekä euroissa, Tanskan kruunuissa ja Indonesian rupioissa, muutin selvyyden vuoksi kaikki euroiksi, mutta rupioissa maksetut summat jätin näkyviin myös rupioissa kurssin mahdollisten heittelyiden vuoksi. Kurssimuutokset on tehty helmikuun 2016 lopussa Valuuttamuunninta käyttäen. Summat ovat pyöristettyjä.

image

Ruoka- ja juomakustannukset

Noin 10 € (150 000 Rp) päivässä henkilöltä, eli 620 € (9 300 000 Rp) kuukaudessa kahdelta.

Ruokakustannuksia en kirjannut tälläkään kertaa ylös, joten keskimääräinen päiväsumma on arvio. Toisinaan söimme hieman paremmissa ravintoloissa, toisinaan tilasimme pitsaa hotellihuoneeseemme ja joskus söin illalliseksi vain pikakaurapuuroa. Ubudin suosikkiravintoloissani illallinen juomineen maksoi yleensä noin 100 000 rupian verran, eli hieman alle seitsemän euron. Toisinaan lounaskin maksoi saman verran, mutta yleensä päivän ruokakustannukset jäivät 150 000 rupiaan tai sen alle. Halvemmallakin Balilla pääsisi, mutta söimme yleensä paikallista keittiötä kalliimpaa länsimaalaista ruokaa ns. turistiravintoloissa.

Aamiainen kuului hotellihuoneen hintaan kaikissa majapaikoissamme Kutan hotellia lukuun ottamatta, ja sielläkin saimme buffet-aamiaisen muutamalla eurolla. Lähtöpäivänä Denpasarin kentällä saimme ilmaisen arvan, jolla voitimme 150 000 rupiaa (10 euroa) käytettäväksi lentokentän kaupoissa. Ostimme sillä summalla kassillisen vettä ja naposteltavaa lennolle.

image

Jimbaran 1. – 3.1.

Taksi lentokentältä hotellille 13,50 € (200 000 Rp)
Majoitus 55 € kahdelta yöltä
Taksit 10 €
(150 000 Rp)

Yhteensä 78,50 €

Taksin ottaminen Denpasarin kentältä on aina yhtä sähellystä. Taksiluukulla meiltä pyydettiin pokkana 350 000 rupiaa kyydistä ilman, että he edes tiesivät minne olimme menossa. Emme tietenkään suostunut siihen, mutta yksi kuljettaja tuli luoksemme ja tarjosi kyytiä 200 000 rupialla. Tämä oli edelleenkin liian kallis, mutta väsyneenä ja keskellä yötä halusimme vain päästä hotellillemme, ja suostuimme summaan tinkaamatta.

image
Vidi Boutique Hotel, Jimbaran

Ubud 3. – 6.1.

Taksi Jimbaranista Ubudiin 18 € (270 000 Rp)
Majoitus 50 € kolmelta yöltä
Taksit 21,50 € (320 000 Rp)
Pyöräretki 67 € (1 000 000 Rp)

Yhteensä 156,50 €

Ensimmäinen Ubudin hotellimme oli edullinen, mutta kilometrien päässä keskustasta. Tämän vuoksi takseihin meni parissa päivässä aivan liikaa rahaa. Mitä opimme? Tarkista majapaikan etäisyys keskustasta kilometreinä, äläkä luota arvioon “kartassa näyttää olevan ihan lähellä” (tämä olisi pitänyt kylläkin olla jo opittuna, mutta joskus on hyvä kerrata…). Maksa ennemmin sijainnista lisää, niin et ole riippuvainen taksikyydeistä – etenkin Ubudin kaltaisissa paikoissa, joissa ei ole mittaritakseja.

image

Lovina 6. – 8.1.

Taksi Ubudista Lovinaan 33,50 € (500 000 Rp)
Majoitus 55 € kahdelta yöltä
Snorklausretki 73,50 € (1 100 000 Rp)
Delfiiniretki 13,50 € (200 000 Rp)

Yhteensä 175,50 €

Lovinan reissu oli aika turha (lue täältä, miksi), ja kallis siihen nähden, mitä siellä koimme. Snorklausretki olisi ollut hotellin kautta varattuna 750 000 rupiaa (n. 50 €) henkilöltä, mutta onneksi tajusimme varata sen itse soittamalla suoraan retken järjestäjälle ja säästimme näin reilusti. Siltikään retki ei ollut hintansa arvoinen, mutta eipä Lovinassa olisi kovin paljoa muuta tekemistä ollutkaan. Parin tunnin mittainen delfiinien bongausretki oli edullinen, mutta sitäkään en suosittelisi.

image
Aditya Beach Resort, Lovina

Ubud 8. – 19.1.

Taksi Lovinasta Ubudiin 33,50 € (500 000 Rp)
Majoitus 275 € yhdeltätoista yöltä
Koskenlaskuretki 40 € (600 000 Rp)
Taksit 10 € (150 000 Rp)
Pyykinpesu 3 kg 4 € (60 000 Rp)

Yhteensä 362,50 €

Kun palasimme Ubudiin otimme majoituksen tällä kertaa aikaisempaa paremmalta ja keskeisemmältä sijainnilta, mutta silti rauhalliselta Bisma-kadulta. Pertiwi Bisma 2 oli meille aivan täydellinen paikka ja 25 euron yöhinta oli todella kohtuullinen. Vaikka pyykinpesupalveluiden käyttäminen on meidän mittapuussamme edullista, Ubudissa siitä kiskotaan turisteilta ainakin kolminkertainen summa paikallisten maksamiin hintoihin verrattuna.

image

Gili Air 19. – 22.1.

Kuljetus Ubudista Gili Airille (meno-paluu) 67 € (1 000 000 Rp)
Majoitus 108 € kolmelta yöltä
Polkupyörien vuokraus kahdelta päivältä 6,50 € (100 000 Rp)

Yhteensä 181,50 €

Gili Airin majoitus Tyrrell Cottages oli järkyttävän hintainen siihen verrattuna, mitä sillä summalla saimme: 36 eurolla yöltä saimme ankean bungalowin, joka alkoi hajota käsiin viimeisenä päivänä. Ulkoilmakylpyhuone oli ihan kiva, mutta rankkasateen aikana kylpyhuoneen lamppu sai liikaa vettä niskaansa ja lakkasi toimimasta. Illalla pilkkopimeässä vessassa käyminen ei ollut mitenkään miellyttävä kokemus, kun ei ollut edes kattoa pitämässä yön eläimiä ja ötököitä poissa. Seuraavana päivänä lakkasi sitten vessanpönttö toimimasta ja jouduimme käyttämään toisen bungalowin kylpyhuonetta. Onneksi olimme jo tekemässä lähtöä viereiselle saarelle.

image

Gili Meno 22. – 25.1.

Venekyyti Air-Meno-Air 9,50 € (140 000 Rp)
Majoitus 60 € kolmelta yöltä

Yhteensä 69,50 €

Majoituksemme Cha Cha Bunglaows oli huomattavasti Gili Airin majoitusta parempi – ja myös edullisempi. Ja onneksi näin, sillä sateet jatkuivat ja vietimme paljon aikaa sisätiloissa. Gili Menolla ei mennyt rahaa ruoan ja majoituksen lisäksi yhtään mihinkään, kun ei ollut minkäänlaisia ostosmahdollisuuksia tai viihdykkeitä.

image

Ubud 25. – 30.1.

Majoitus 107 € viideltä yöltä
Pyykinpesu 3 kg 1,50 € (24 000 Rp)

Yhteensä 108,50 €

Gilien jälkeen halusimme hieman tasokkaamman majoituksen, mutta harmittavasti aikaisemman hotellimme Pertiwin hinnat olivat nousseet, joten valitsimme Kamandhani Cottagen hieman Ubudin keskustan ulkopuolelta. Sijainnilla ei sinänsä ollut edes merkitystä, sillä päivät menikin sairastaessa.

image

Kuta 30.1. – 1.2.

Taksi Ubudista Kutalle 15 € (221 000 Rp)
Majoitus 40 € kahdelta yöltä
Taksi lentokentälle 3 € (45 000 Rp)

Yhteensä 58,00 €

Olimme varanneet edullisen kimppakuljetuksen Kutalle (muistaakseni 60 000 Rp/hlö, mikä oli tarkoitus maksaa suoraan kuljettajalle), mutta odotettuamme kyytiä auringonpaisteessa kipeänä puolisen tuntia, päätimmekin napata lennosta Blue Bird -mittaritaksin kun sellainen kohdalle sattui (mittaritakseja ei yleensä Ubudissa ole). Sairastelu jatkui Kutalla, joten haaveilemani Hard Rock Cafe -illalliset ja auringonlaskut rannalla jäivät väliin.

image

Koko kuukauden menot yhteensä

Koko kuukausi kahdelta henkilöltä yhteensä 1810,50 €

Pelkät majoitus- ja ruokakulut yhteensä 1370 €, eli keskimäärin noin 44 € päivässä kahdelta.

Ajattelin Thaimaan kuukautemme jälkeen, että rahaa meni aivan liikaa, mutta Balilla sitä meni näköjään vieläkin enemmän – siitäkin huolimatta, että hintojen ollessa tuhansissa kaikki tuntui todellista kalliimmalta. Thaimaan kustannuksiin verrattuna suurimman eron tekee kuljetuksiin käytetty summa: Balilla käytimme aina taksia, ja Gili-saarille meno oli yllättävän kallista.

Todelliset kustannukset nousivat meillä vielä tätäkin korkeammiksi alussa mainittujen viisumin ylitysten ja uusien lentojen oston vuoksi. Niitä lukuun ottamatta en kuitenkaan muuttaisi rahankäyttöämme millään tavalla: nyt, kun olemme olleet kotona jo kuukauden, voin sanoa, että koko kolmen kuukauden reissun budjetointi meni aivan nappiin. Sitä, kuinka paljon koko reissuun meni rahaa, en ole vielä laskenut, mutta se onkin sitten toisen postauksen aihe.

2 comments
  1. Kiva lukea näitä budjetteja ja tällä kertaa erityisesti kun pitkälti käytiin samoja paikkoja ja myöskin 30 päivää, ei 31 ;) Eli oli mihin verrata ja hyvin samoja lukuja äkkiseltään muisteltuna oli meilläkin. Mutta kun kyseessä oli ensimmäinen reppureissu, meni siihen reissuun vielä lisäksi rahaa laadukkaaseen rikkaan, rokotuksiin jne. mutta seuraava reissu on sit edullisempi. :)

    Ainut mikä kovasti “pisti silmään” oli valuutan kurssi! Kuinka se onkaan vajaa vuodessa muuttunut. Meillä 1milj. Rp oli n. 80€, 100 000 Rp siis n. 8€ jne. :)

    1. Meilläkin oli toisen matkaajan ensimmäinen reppureissu, joten rinkkaan & molempien rokotuksiin meni meilläkin rahaa. Niitä, kuten en lentojakaan ole näihin laskelmiin laitettu, ehkä sitten kun jossain vaiheessa teen koko reissusta kulukatselman :) Ohoh, onpas kurssi muuttunut alle vuodessa! Muistan aikaisemmin vuosia sitten 10 000 Rp olleen 0,75. Näköjään heittelee aika paljon siis! Kiitos kommentistasi! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *