Ensimmäistä kertaa Suomessa oleva halusi päästä metsään. Eikä mihinkään pieneen pusikkoon, vaan aivan oikeaan, tiheään metsään. Tiesin, että Kuopion eteläpuolella Haminalahdessa on taiteilijaveljesten von Wrightin kulttuuripolku, jonka varrella maisemat olisivat varmuudella maalauksellisen upeat – olivathan samat maisemat vaikuttaneet merkittävästi Ferdinand, Magnus ja Wilhelm von Wrightin tuotantoon. Kulttuuripolun rengasreitin pituus on kolmisen kilometriä, joten se olisi meille juuri sopivan mittainen aamulenkki.
Haminalahden luontopolku on tarkoitettu sulan maan aikaiseen patikointiin, mutta vaikka aamulla maa oli kuurassa ja auton ikkunat umpijäässä, päätimme silti käydä katsomassa millainen tilanne reitillä olisi. Varoittelin jo etukäteen kuuraiseen metsään tottumatonta astumasta jäisille ja liukkaille juurakoille sekä olemaan varovainen puisilla portailla. (Varoittelut menivät kylläkin kuuroille korville, sillä vasta muutaman kerran liukastuttuaan hän ymmärsi mistä olin puhunut.)
Jätimme auton parkkiin Haminalahden leirikeskuksen pihaan, vilkaisimme pihan laidalla olevaa kulttuuripolun opastaulua ja jatkoimme matkaa tietä pitkin taulun ohi. Tulimme umpikujaan. Hetken pähkäiltyämme polun aloituskohtaa palasimme kiltisti takaisin katsomaan opastaulun karttaa, jossa selkeästi näkyy polun alkavan aivan päinvastaisessa suunnassa. Tämä olikin ainoa kohta kun menimme vikaan, sillä koko polku on merkitty maastoon selkeästi metson kuvilla varustetuilla opaspaaluilla ja kylteillä, eikä metsässä siis tarvitse karttaa laisinkaan.
Kylmyydestä huolimatta aamu oli kaunis ja aurinkoinen, ja metsä näytti ensimmäistä kertaa Suomen luonnossa samoilevalle parastaan. Kävelimme rauhallista tahtia, pysähdyimme vähän väliä nauttimaan maisemista, ottamaan valokuvia ja syömään jäisiä puolukoita. Reitti oli helppo sen korkeusvaihteluista huolimatta, vaikkakin haastetta antoi kuuran tuoma liukkaus.
Von Wrightin kulttuuripolku on suurimmaksi osaksi metsäpolkua, mutta välillä mennään metsätiellä sekä valitettavasti myös hakkuualueella. Näköalapaikoilta maisemat olivat minunkin silmiini upeat, saati sitten ulkomaalaisen mielestä. Tanskan tasaisuuteen tottuneelle myös korkeat kalliot olivat ihmetyksen aihe, sekä se, että metsä tarjoaa retkieväät: puolukat olivat kohmeisia ja eivätkä muutenkaan enää parhaimmillaan, mutta ne maistuivat tanskalaiselle silti hyvin.
Rengasreitin lisäksi Von Wrightin kulttuuripolku jatkuu reilun kilometrin mittaisella erillisellä pätkällä Mustalahden rannalle, mutta me jätimme sen tällä kertaa väliin, sillä pelkästään tuohon vain kolmen kilometrin mittaiseen rengasreittiin kului meillä aikaa lähes pari tuntia. Autolle palasi kaksi hymyilevää Suomen luontoon ihastunutta vatsat kurnien, joten aurinkoinen torstaipäivä jatkui Suomi-teeman mukaisesti hernekeitolla ja pannarilla.
Haminalahdesta kotoisin olevat taiteilijaveljekset Magnus (1805-1868), Wilhelm (1810-1887) ja Ferninand (1822-1906) von Wright tunnetaan erityisesti lintumaalareina, mutta heidän tuotantoonsa kuuluu myös maisemamaalauksia. Veljesten tunnetuin maisemateos on Ferdinandin vuonna 1853 maalaama Näköala Haminalahdelta, ja tunnetuin lintumaalaus on Ferdinandin Taistelevat metsot.
Lue myös:
Mitä tekee ulkosuomalainen Suomessa? – Eli minilomalla Kuopiossa
54 comments
Tässä taas hyvä kotimaan vinkki! Tuo seutu onkin mulle aika tuntematonta, joten ehkä sitten vaikka asuntoautolla ensi kesänä huristelemme tuonne :):
Ehdottomasti kesällä Kuopioon! :) Jokusen kilometrin päässä tästä polusta on Rauhalahden leirintäalue aivan järven rannalla, sinne kannattaa sitten laittaa asuntoauto yöksi parkkiin :)
No ei huonot maisemat! Hyvä Suomi! :) Itse Kuopion lähistöllä syntyneenä, tämä oli ihan uusi tuttavuus :) Taistelevat metsot on sen sijaan erittäin tuttu maalaus, kun iskän tekemä kopio siitä (ja hieno sellainen) roikkui koko lapsuuden ajan seinällämme.
Hyvä Suomi, tosiaankin! :) Taistelevat metsot on kyllä upea maalaus, ja taitaakin olla yksi kopioduimpia (jos ei kopioiduin) suomalainen maalaus!
Pitäis kyllä retkeillä täällä kotosuomessakin enemmän!
Todellakin pitäisi! :)
Oi mitkä maisemat! Olen ollut niin innoissani näistä kylmistä pakkasaamuista, Suomen luonto on niin kaunis :) Upeita kuvia olet ottanut :)
Kiitos Laura :) Suomen luonto on <3
Kyllä Suomen luontoa kelpaa esitellä. Teillä olisi pitänyt olla vielä eväät mukana (sellaiset tosi perisuomalaiset), niin sitten kokemus olisi ollut täydellinen : D
Tuo liukastumisesta varoittelu kaikuu yleensä kuuroille korville. Ihan sama missä päin maailma on. Muutaman kerran olen ollut turvallani itse paikallisten varoittelusta huolimatta, jossain mutapolulla tai rantakivillä.
Joo, eväät puuttui tältä retkeltä, mutta piti säästellä ruokahalua hernekeittoa ja pannaria varten ;) Haha, taitaa olla kaikilla sama juttu, että ei varoitteluja usko ennen kuin oppii kantapään kautta :D
Aivan mielettömän kauniita kuvia Suomen luonnosta! Tällaisia katsoessa aina harmittelen, miksi tajusin patikoinnin ihanuuden vasta muutettuani pois Suomesta…
Kiitos Jenni! Mulla tuli tällä retkellä samanlaiset fiilikset: miksi en tajunnut käydä patikoimassa silloin kun vielä asuin Suomessa!
Kauniita kuvia, vaikka olisihan sitä nyt ollut hauska vähän niitä ihkaoikeita taistelevia metsojakin nähdä… ;-)
Siinä olisi saattanut olla hieman liikaa suomi-eksotiikkaa meille molemmille, jos vastaan olisi tullut taistelevia metsoja :D
Ihanan näköistä! En edes tiennyt, että Kuopiossa on tuollaisia paikkoja. :)
Kuopiossa on niin paljon luontoa, että tällaisia paikkoja on varmasti useampiakin. Pitäisikin perehtyä paremmin Kuopion luontopolkutarjontaan, ja kokeilla seuraavalla kerralla jotain muuta reittiä!
Metsää, järvimaisemaa, hernaria ja pannaria! Kerrassaan hieno perehdytys Suomeen, kelpaisi itsellenikin :) Huikaisevan hienoja kuvia, vaikuttaa kaikin puolin siltä että teillä oli mahtava päivä.
Ihme kyllä hernekeitto maistui tanskalaisellekin todella hyvin! Toisena päivänä tarjotut veriletut eivät kylläkään kelvanneet… Kiitos, todella upea päivä oli! :)
Ihania kuurakuvia! Niin kiva fiilis näissä :) Ja kiva tietää tästä paikasta, pitääpä pitää mielessä, kun seuraavaksi Kuopioon päin suuntaa.
Kiitos Mirje! Jos on Kuopioon päin asiaa, suosittelen käymään täällä, vaikka onkin vähän kaukana keskusta-alueelta. Toimisi ohikulkumatkallakin pienenä taukoreippailuna :)
Kyllä Suomen luonto on sitten kaunis syksyisin! Varmasti unohtumaton kokemus ensikertalaiselle 😊
Suomen syksy on upea, ainakin silloin kun ei ole täysin harmaata ja sada vettä :D
Ihanan näköistä! Siis enpä olisi ikinä kuvitellut kaipaavani Suomen syksyä mutta nyt on sitten sekin ihme koettu. :D
Haha! Tiedän tunteen kun Suomen syksyä kaipaa ulkomailla ollessa, mutta ei sitä kyllä Suomessa ollessa osaa arvostaa :D
Muutama erittäin hyvä kuva, paljon hyviä kuvia kaupan päällisinä :-) Tällainen polku ei ole itselle tuttu millään tavalla. Mukava lukea sellaisia asioita koti-Suomesta, josta ei ole ollut aikaisemmin tietoinen. Kiinnostava kohde tämä!
Kiitos! Kiva kuulla, että on kiinnostava kohde!
Suomen metsämaisemat ovat kyllä antaneet parastaan teidän patikointiretkelle! Upeita kuvia!
Todellakin! Ajankohdasta ja lähenevästä talvesta huolimatta maisemat olivat todella upeat :)
Tätä taisin kommentoida jo aiemmin, olen tosiaan ollut autuaan tietämätön tästä paikasta Kuopiossa… hirmu hyvä, kun kuitenkin olen ihan syntynyt Kuopiossa ja asunut siellä parikymmentä vuotta. Mun pitää ehdottomasti mennä tonne Matteon kanssa kun ollaan maisemissa seuraavan kerran, Matteo tykkää metsästä kovasti. Toivottavasti teillä oli ihana reissu ja mieskin tais tykätä Kuopiosta ;)
Mä en tajua, että miten en ole aikaisemmin käynyt täällä, vaikka olen ajanut ohi lukuisia kertoja ja nähnyt kyltitkin. Jostain syystä ei ole aikaisemmin tullut mieleen käydä katsomassa millainen polku on kyseessä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) Koko Kuopion reissu oli todella onnistunut, mutta etenkin lunto sai Thomakselta täydet pisteet: tämä metsäretki ja maisemat Puijon tornista olivat kuulemma parasta :)
Veitkin sitten kerralla kunnon maisemiin! Kauniita kuvia! Todella!
Kiitos Annika!
Upeita kuvia! :) Varmasti kiva reissu ulkomaalaiselle.
Kiitos! Kylllä oli upea reissu, meille molemmille :)
Näitä kuvia katsellessa tulee ihan ikävä Suomeen. Ja nolona täytyy myöntää, että vaikka olen entinen kuopiolainen, ei ole tullut koskaan käytyä tällä kulttuuripolulla. Liian lähellä ollut vissiinkin…
Minä en ollut edes kuullut tästä polusta, en ennen kuin jokunen kuukausi sitten! Ohi olen ajanut lukuisia kertoja, ja todennäköisesti nähnyt kyltitkin, mutta en vain ollut kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Pitäisi useammin avata silmät huomaamaan ympärillä olevat näkemisen arvoiset paikat :)
Tuo kuura on kyllä superkaunis, ihania kuvia ♥ Kiva, että oli onnistunut ensimmäinen kokemus Suomen luonnosta! Vaikeapa täällä on pettyä melkeinpä missä tahansa, ellei nyt vettä tule ihan vaakatasossa jatkuvasti, mutta noista maisemista olisi kyllä varmasti moni suomalainenkin vaikuttunut.
Kiitos Henna :) Onneksi poikaystävä osasi pyytää metsään pääsyä, en olisi varmasti muuten tajunnut viedä – ja olisi jäänyt näin upea kokemus kokematta! Ja tosiaan, minäkin vaikutuin noista maisemista, vaikka tuttuahan tuo kuopiolainen metsä on :)
Olipas kiva retki! Luontoa kauneimmillaan! Tuo kuurainen lehti -kuva on uskomattoman hieno! Varmasti hieno kokemus ulkomaalaiselle matkailijalle!
Olihan se hieno kokemus, meille molemmille :D Kiitos Titta!
Ooh, miten ihanan oloinen polku! Noista kuuraisista kuvista voi oikein aistia kylmän ja raikkaan ilman. Nyt tekee mieli lähteä luontoon seikkailemaan!
Mä toivoisin, että pääsisin tuosta noin vaan luontoon seikkailemaan :) Vaikka onhan Kööpenhaminan lähellä luontopaikkoja, mutta ei ne vaan vedä vertoja suomalaiselle metsälle!
Upeita kuvia! Tuollaiset metsäkävelyt ovat tosi kivoja. Tästä reitistä en ollut itse asiassa kuullutkaan. Kuopion ohi tulee toisinaan huristeltua, joten kiitos vinkistä – pitänee joskus poiketa!
Kiitos! Tämä on sopivan lyhyt polku tehdä pieni reippailu ja ihailla maisemia ohikulkumatkalla kun ei reitin kiertäminen kestä tuntikausia :)
Olen seurannut blogiasi, joten mukava kuulla että tanskalainen pääsi Suomeen ja tykkäsi metsästä! Omat Savon-reissut pysähtyy yleensä Varkauteen, mutta otan tämän hyvän vinkin talteen, jos joskus päästään Kuopioon asti.
Kiva kuulla Mika! Varkaudessakin varmasti luontopolkuja riittää :)
Kaunista suomalaista luontoa parhaimmillaan, saitte kertakaikkisen upean syksyisen sään kierrokselle!
Tämä reitti ei ollut minulle lainkaan tuttu, sillä Kuopiossa olen käynyt ihan vain kaupungin alueella. Kiitos hyvästä vinkistä tulevia itä-Suomen reissuja ajatellen!
En minäkään kuullut tästä reitistä kuin vasta jokunen kuukausi sitten, vaikka olen ajanut autolla ohi lukuisia kertoja! Sää tosiaankin oli upea, vaikka aluksi hieman harmittikin että juuri sinä aamuna oli kuura maassa. Mutta auringon paistaessa luonto näytti niin kauniilta, että aamun auton raaputtamiset jäästä unohtui kyllä! :)
Aivan MIELETTÖMIÄ kuvia! Ihana kuura <3
Kiitos Maarit!!
Tämä täytyy laittaa mieleen – vähän olen miettinyt ensi keväälle reissua tuolle suunnalle, ensimmäistä kertaa pariin vuosikymmeneen :-)
Hyvä, ehdottomasti kannattaa käydä Kuopion seudulla! Ja käydä kävelemässä tämä kulttuuripolku :)
Ihanaa! Mä olen aina tykännyt kuljeskella metsissä ja luonnossa yleensäkin, mutta nyt huomaan että tänä kesänä olen kyllä hurahtanut ihan täysin, ja kuvannut siinä samalla miljoona ruutua kuvia jäkälästä ja pudonneista lehdista. :D Suomi on kyllä monelle varmasti todella eksoottinen maa, jos pääsee luontokohteissa piipahtamaan. <3
Mä en ole koskaan osannut arvostaa Suomen upeaa luontoa kovin paljoa enkä ole juurikaan metsissä samoillut. En ennen kuin muutin pois ja sitä luontoa ei nähnytkään koko aikaa. Viimistään tämä retki pisti tajuamaan, kuinka kaunista Suomessa todellakin on, ja kuinka rentouttavaa ihan pienikin kävely metsässä on. Ulkomaalainen ei ollut ainoa, joka huokaili “vau” :D