Kirjoita hakusana ja paina enteriä.

Kreikan viranomaiset: Turisti, käytä maskia!

Heinäkuun alussa Kreikan matkustusrajoitteet löyhenevät jälleen, kun maa avaa jo auki olevien Ateenan ja Thessalonikin lentoasemien lisäksi monet muut kentät kansainvälisille lennoille. Muutama päivä sitten Kreikan viranomaiset julkaisivat uudet, entistä selkeämmät ohjeet turisteille, ja yksi säännöistä on “käytä maskia”.

Ohjeistuksen muut kohdat ovat mm. pese käsiä usein, pidä turvavälit, älä käytä hissiä, yski hihaan ja suosi maksamisessa kortin lähimaksuominaisuutta. Katso koko ohjeistus esimerkiksi täältä. Kreikan koronakevään iskulause on muuttunut ulkonaliikkumisrajoitteiden aikaisesta hokemasta “me pysymme kotona” muotoon “nauti olostasi ja pysy terveenä”.

Suomalaisten sosiaalisen median keskusteluissa on silmiini pistänyt kommentteja siitä, kuinka kasvomaskin käyttö koetaan epämiellyttäväksi ja jopa vastenmieliseksi. Netin kautta on välittynyt vaikutelma, että Suomessa maskikasvoinen kierretään kaukaa ja reissuun ei lähdetä ennen kuin maskit poistuvat lennoilta ja lomakohteen katukuvasta.

Tiedostan kyllä, että maskin ja kertakäyttöisten hanskojen käyttäminen ei lisää lomafiilistä, mutta nykyisessä maailmassa siihen kannattanee vain tottua. En nimittäin usko, että maskit poistuvat ihan heti käytöstä, joten “uusi normaali” tullee koskemaan lomamatkoja myös kuluvan kesän jälkeen.

Turisti, käytä maskia!

Täytyy kyllä sanoa, että ihmettelen hieman tätä Kreikan käytä maskia -ohjeen epämääräisyyttä: tarkoittaako tämä sitä, että maskia tulisi käyttää koko ajan, vain tietyissä tilanteissa, vai henkilön oman halun mukaan? Toistaiseksi en ole löytänyt mistään sen tarkempia ohjeita, enkä tietoa nykyisten sääntöjen muuttumisesta. Tällä hetkellä Kreikassa kun tulee käyttää maskia julkisissa kulkuvälineissä, ja suosituksena on käyttää sitä julkisilla paikoilla liikkuessa, eli mm. kaupoissa.

Muutenkin Kreikan uudet ohjeistukset tai mahdolliset muutokset ovat viime aikoina tulleet hyvin viime tingassa. Vasta tänään kuulin ensimmäistä kertaa, että heinäkuun alusta alkaen Kreikkaan matkustavat joutuvat täyttämään vähintään 48 tuntia ennen maahan saapumista nettilomakkeen, jossa kysytään mm. lentoreitin ja majoituspaikan yhteistiedot. Kukaan työkavereistanikaan ei ollut kuullut tästä aikaisemmin.

Joten todennäköisesti linjoja vielä haetaan, ja tarkennuksia ohjeisiin tulee varmastikin myöhemmin – myös siihen, kuinka paljon kasvomaskin käyttöä turisteilta todellisuudessa tullaan vaatimaan.

Turisti, käytä maskia!

Näkyvätkö maskit Kreetan katukuvassa?

Tällä hetkellä maskit eivät näy lähes lainkaan Kreetan – tai ainakaan täällä Hanian alueen – katukuvassa. Mutta ravintoloissa, kahviloissa ja kaupoissa henkilökunta käyttää kyllä hengityssuojaimia, tai vaihtoehtoisesti näin kesäkuumalla miellyttävämpää nenän ja suun edessä olevaa pleksiä.

Julkisilla en ole liikkunut moneen kuukauteen, mutta liikenteessä ainakin bussien kuljettajilla ja rahastajilla näkyy olevan maskit, taksikuskeihin en ole kiinnittänyt huomiota.

Uskon, että myös lentokenttäkuljetuksissa ja retkibusseissa tulee olemaan jatkossakin maskipakko. Itse kävin vastikään pyöräretkellä, joka alkoi minibussikuljetuksella pyöräreitin alkupisteelle. Retken järjestäjä ilmoitti jo etukäteen maski- ja hanskapakosta, jota kaikki mukana olevat noudattivat ihmettelemättä tai kyseenalaistamatta. Maskin käyttäminen ei latistanut päivän fiilistä lainkaan, enkä jättäisi sen vuoksi retkelle lähtemistä väliin.

Turisti, käytä maskia!

Kuinka maskikasvoiseen suhtaudutaan Kreetalla?

Itse olen käyttänyt kasvomaskia töissä jo pitkään poistuessani omasta toimistotilasta yleisiin tiloihin, muihin toimistotiloihin tai työpaikan kahvilaan. Meillä ei ole tähän mennessä ollut töissä maskipakkoa, vaikka työnantaja on tarjonnut maskit, mutta monet ovat käyttäneet niitä ihan vapaaehtoisesti. Eikä suojan käyttäjiin ole suhtauduttu millään lailla ihmetellen tai vieroksuen. Tänään meille kuitenkin tuli, jos ei sentään pakko, niin ainakin entistä vahvempi suositus käyttää maskia sisätiloissa aina omalta pisteeltä poistuessaan.

Minulle tämä on aivan ok, enkä missään nimessä ole asiaa vastaan. Noudatan sääntöä niin hyvin kuin kykenen, mutta toistaiseksi olen kylläkin unohtanut laittaa maskin kasvoille silloin, kun joku tulee käymään omalla työpisteelläni…

En ole enää pitkään aikaan jaksanut miettiä sitä, kuinka paljon maskin käyttäminen oikeasti hyödyttää ja pitäisikö sitä käyttää sairaan vai terveen. Jos maskin käyttöä suositellaan, voin ihan hyvin käyttää sitä sen enempää kyseenalaistamatta ja miettimättä – hengityssuojan käyttäminen julkisilla paikoilla on kuitenkin hyvin pieni juttu, ja jos se yhtään hidastaa viruksen leviämistä, niin miksen sitä sitten tekisi. Better safe than sorry.

Turisti, käytä maskia!

Kuten sanottua, ruokakaupassa ja muilla julkisilla paikoilla hengityssuojaimen käyttö on Kreikassa suotavaa, mutta tällä hetkellä niitä näkyy enimmäkseen vain työntekijöillä ainakin täällä Haniassa. Oman kokemukseni mukaan, ollessani kaupassa maskin kanssa, ei minuun ole suhtauduttu sen erilaisemmin kuin ilmankaan: ei kierretä kaukaa, ei katsota pitkään, eikä suhtauduta peläten.

Ja niinhän sen pitäisi ollakin! Miksi sitä henkilöä syyllistetään, joka noudattaa suosituksia? Eikö sen pitäisi olla ennemminkin toisin päin, jos tässä nyt pitää välttämättä jotain syyllistää?

Koska en asu Suomessa enkä ole käynyt siellä sitten viime kesän, en tietenkään tiedä sen tarkemmin maan tilanteesta ja suhtautumisesta koronaviruksen leviämistä hidastaviin ohjeisiin. Toivottavasti (sosiaalisen) median luoma kuva suomalaisten maskivastaisuudesta on pelkkää tyypillistä liioittelua ja Suomessakin ymmärretään, että tässä tilanteessa ei auta oman mukavuuden tavoittelu.

Me olemme tässä yhdessä, joten tehdään oma osuutemme viruksen pysäyttämiseksi, oltiin sitten kotona tai lomalla.

Päivitys: 9.8. | Nykyään Kreikassa on laaja maskipakko. Kasvomaskia täytyy käyttää busseissa, takseissa, laivoissa (myös ulkokansilla), kaikissa kaupoissa, leipomoissa, kampaamoissa, kauneussalongeissa, hisseissä, pankeissa, valtion virastoissa… Käytännössä siis aina julkisissa sisätiloissa. Maskittomille rapsahtaa 150 euron sakko.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 kommenttia

  1. Mieleni tekisi lasten kanssa lähteä lämmittelemään Kreetalle, vähän kuitenkin arveluttaa hotellitkin juuri nyt.. onko olo siellä turvallinen vai pelätäänkö koronaa nyt, kun turistimassat saapuvat?

  2. Sosiaalisen median kuva ei ole liioittelua. Tai siis monen mielipide täällä lienee se, että maskeja olisi hyvä käyttää. Kuitenkin Suomen hallitus ei suosittele maskien käyttöä, koska niiden “tehosta ei ole riittävää tieteellistä näyttöä”. Kyllä vain, näin Suomessa.