Ulkonaliikkumiskieltoa jo neljä viikkoa – millä mielellä nyt?

Edellisen kerran olin töissä toimistolla 37 päivää sitten, viimeisimmästä ruokakaupassa käynnistä on 36 päivää, ja kotikylästämme poistuin viimeksi 29 päivää sitten. Ulkonaliikkumiskielto alkoi Kreikassa 23. maaliskuuta, suunnitellun kahden viikon jälkeen sitä jatkettiin kolmella viikolla. Tätä kirjoittaessa ulkonaliikkumiskieltoa olisi viikko jäljellä, mutta eiköhän sitä jatketa jälleen.

Olen sopeutunut tilanteeseen yllättävän hyvin. Tai en ehkä niinkään yllättävän, sillä olenhan normaalistikin varsinainen kotihiiri, mutta olen tyytyväinen siihen, kuinka hyvin kaiken kaikkiaan olen jaksanut keksiä tekemistä, pitää itseni aktiivisena, luonut rutiineja ja pitänyt mielen positiivisena.

Työt pitävät huolen siitä, että arkisin on tekemistä sen kahdeksan tuntia päivässä. Työajalla ei olisi niin suurta merkitystä, mutta koska olin toimistolla 8-16, olen pitänyt samasta ajasta kiinni myös kotona. Joskus herään virkeänä ja aloitan työt aikaisemmin, mutta viimeistään nousen sängystä klo 7.45, jotta olen ruokkinut kissat ja olen koneen ääressä viimeistään tasan kahdeksalta. Hassua sinänsä, että tästä täsmällisestä aloittamisajasta pidän nyt niin tarkasti kiinni, koska toimistolle saavuin lähes aina vähintäänkin muutaman minuutin myöhässä.

Olen aikaisemminkin tehnyt silloin tällöin töitä kotoa, mutta en ole saanut päälle yhtä hyvää työskentelyrytmiä kuin toimistolla ollessani. Nyt menikin reilu viikko, ennen kuin opin keskittymään töihin kunnolla ja olemaan välittämättä kotona piilevistä häiriötekijöistä ja avopuolison hääräämisestä. Teen töitä keittiön pöydän ääressä, ja nykyään en juurikaan kiinnitä huomiota edes hänen ruoanlaittoon, saman pöydän ääressä syömiseen tai keittiön siivoamiseen.

Kiireisinä päivinä unohdan juoda kahvia, syödä ja pitää taukoja. Teen nykyään töitä huomattavasti tehokkaammin kuin toimistolla – asia, jonka en olisi ennen uskonut edes olevan mahdollista! Ja olen todella tyytyväinen siihen, että saan työt tehokkaasti tehdyksi, sillä kyllähän sitä tässä tilanteessa on välillä tullut mietittyä oman työpaikan kohtaloa: minun työnkuva kun on painottunut uusiin työntekijöihin, ja kun tällä hetkellä ei Pohjoismaista saada tänne työntekijöitä, niin onko minullakaan enää tarvetta… Toistaiseksi on onneksi ollut, ja voinkin vain tehdä työni mahdollisimman hyvin ja toivoa, että se riittää.

Vaikka puhutaan ulkonaliikkumiskiellosta, niin saahan sitä toki ulkona käydä, mutta hyvin rajoitetusti. Ruokakaupassa käynti on toki sallittua, mutta suositeltavaa on käydä mahdollisimman harvoin ja vain yksi perheenjäsen kerrallaan. Koska koronan vuoksi vain minä olen tällä hetkellä töissä, on kaupassa käynti tippunut avopuolisoni vastuulle kuin itsestään: minusta kun ei ole työpäivinä juuri seuraa, joten kauppareissu antaa hänelle syyn päästä käymään jossain pienen kylämme ulkopuolella.

Lenkkeily on myös kelvollinen syy poistua kotoa, mutta minä en ole aikaisemminkaan ollut kovin innokas lenkkeilijä, joten en ole harrastanut sitä nytkään. Alkuvuonna yritin päästä juoksemisen makuun, mutta muutaman viikon jälkeen flunssa pisti sen tauolle enkä sitten oikein enää päässyt samaan juoksufiilikseen. Nyt olisi tullut totuttu juoksuharrastus tarpeeseen, mutta ainakaan toistaiseksi en ole ollut innostunut yrittämään juoksemista uudestaan – se kun ei ole koskaan ollut minusta kovinkaan mukavaa puuhaa, ja erityisesti näinä aikoina tekee mieli tehdä vain mieluisia asioita.

Yhden uuden harrastuksen olen kuitenkin omaksunut: joogan. Olen kokeillut joogaa jokusen kerran aikaisemminkin, mutta en ole kokenut sitä niinkään liikuntamuotona kuin rentoutumistapana. Nyt päätin kokeilla Yoga with Adriene -Youtube-kanavaa ja tajusin, että tässäkin on ohjaajalla todella suuri merkitys ja aikaisemmilla kerroilla ohjaajat eivät vaan olleet saanut minua mukaansa samalla lailla kuin maanläheinen Adriene. Ensimmäisestä kerrasta lähtien olen joogannut Adrienen kanssa joka päivä 30-90 minuuttia, ja päivän videoita valitessani olo on kuin karkkikaupassa. Mitäs hyvää sitä tänään ottaisin?

Näinä aikoina olen entistä onnellisempi siitä, että asumme suuren oliivipuutarhan ympäröivässä pienessä syrjäisessä kylässä, jossa on tilaa riittämiin. Työpäivän päätteeksi on ihanan rentouttavaa käydä kävelemässä oliivilehdoissa: hengittää raitista ilmaa, haistella kevään tuoksuja ja kuunnella lepotauolla olevien muuttolintujen kiehtovia lauluja. Ei ole muita ihmisiä, ei tarvitse kirjoittaa kotoa poistumiseen oikeuttavaa lupalappua eikä kuljettaa passia mukana.

Ja onnellinen olen myös karanteenikaveristani. Viiden viikon aikana emme ole riidelleet avopuolisoni kanssa kertaakaan (tämä on aika yllättävää, vaikka emme yleensäkään riitele usein), toisen jatkuva läsnäolo ei ärsytä eikä naama kyllästytä, vaan meillä on edelleen yhdessä hauskaa. En voisi toivoa parempaa henkilöä, jonka kanssa viettää tämä historian kirjoihin jäävä ajanjakso ja jakaa nämä toinen toisensa kopiona toistuvat päivät. Enkä voisi toivoa parempaa kotiakaan kotona olemiseen, kuin tämä pienen talon pienessä kreetalaisessa kylässä.

Toki jo tähän reiluun kuukauteen on mahtunut myös niitä ei-niin hyviä päiviä. Kun omaehtoisen karanteeniviikkoni jälkeen ulkonaliikkumiskielto Kreikassa alkoi, oli tuo ensimmäinen viikko liikkumisrajoitteiden kanssa hieman tahmainen. Tilanteen vakavuus kävi entistä selvemmäksi, luin koronauutisia lähes pakonomaisesti ja näin toistuvasti painajaisia koronaan sairastumisesta. Joinakin päivinä olin apea heti heräämisestä lähtien ja etenkin vapaapäivänä saattoi käydä niin, etten vain saanut mitään tehtyä. Ja sekös teki mielestä entistä matalamman.

Muutaman viimeisen viikon aikana olen jättänyt uutisten lukemisen tarkoituksella vähemmälle ja sen myötä ovat apeat hetket vähentyneet. Eihän maailmalla edelleen leviävää virusta voi täysin unohtaa, mutta ei sen jatkuvassa ajattelemisessa ole mitään hyvää. Paras keskittyä positiivisiin asioihin ja pitää itsensä aktiivisena, sillä eihän näistä viikoista muuten selviä.

Kyllä tämä vielä loppuu, se on varmaa. Siihen saakka me jaksamme pysyä kotona. Μένουμε Σπίτι.

Seuraa kuulumisia myös Facebookissa!