Ole varovainen mitä toivot, sillä se voi toteutua. Kuinkakohan monta kertaa olen toivonut jotain, joka sitten toteutuu aivan väärään aikaan tai muuten vain kierosti. Näin kävi viimeksi vain jokunen viikko sitten, kun viattomasti mutta varomattomasti toivoin yhtä täysin yksin vietettyä koti-iltaa. Ei mennyt kauaa, kun toiveeni toteutui – mutta yhden illan sijaan sain yksinäisiä iltoja aivan liikaa: joudunkin viettämään lähes kaksi kuukautta reissuleskenä.
Haha, universumi. Ha-fricking-ha.
Joskus pitää saada olla aivan yksin. Kreetalle tultuamme minun omat hetket olivat olleet vähissä, sillä töissä ollessani Thomas pörräili itsekseen ympäri saarta, mutta kotiutui aina siihen mennessä kun minä palasin töistä. Niin paljon kuin minä nautinkin hänen seurastaan, aloin viikkojen kuluessa kaivata edes yhtä iltaa jolloin palaisin töistä tyhjään taloon.
Saisin vain olla. Ei tarvitsisi puhua mitään, voisin vaipua omiin ajatuksiini ja vaikka vain maata sohvalla ja tuijotella kattopalkkeja. Tai laittaa Haloo Helsingin hitit soimaan ja jammailla menemään. Tai katsoa Netflixistä maratonilla ihanaa Please like me -ohjelmaa ja itkeä silmät päästäni sarjan surullisinta jaksoa katsoessa.
Ei Thomas tietenkään estä minua tekemästä näitä, mutta se ei olekaan se pointti. Vaan jutun ydin on se, että kaipasin yksinoloa ja halusin edes kerran olla työpäivän jälkeen kotona hetken aikaa yksin. Vaikka vain pari tuntia?
En sanonut tätä toivettani koskaan Thomakselle, sillä olin varma, että ennemmin tai myöhemmin kävisi niin, että Thomas ei olisikaan tullut kotiin ennen minua. Ennen kuin näin tapahtui, ehti toiveeni toteutua huomattavasti suuremmalla mittakaavalla kuin olin ajatellut: Thomas sai kutsun lähes kahden kuukauden työreissulle.
Saisin viettää 50 iltaa yksin. Ja aamua. Ja yötä. Voi paska, en minä tätä ollut toivonut!
Ja tässä sitä nyt ollaan, viettämässä Kreetan talvea reissuleskenä. Vielä 41 yksinäistä iltaa jäljellä, vaikka ei kai niitä laskea kannata. Synkkyyteen vaipuminen ei kuulu tapoihini, joten päätin ottaa tästä ajasta ja yksin olemisesta mahdollisimman paljon irti. Kehitinkin itselleni muutaman projektin, joihin aion suunnata energiani ja ajatukseni seuraavien viikkojen ajan.
Kreetaan tutustuminen jatkuu yksinkin, sillä onhan minulla auto käytössä ja viikonloput vapaata. Tähän mennessä olen ehtinyt käymään Soudanlahdella sijaitsevalla liittoutuneiden hautausmaalla, Vouvesin kylässä hämmästelemässä tuhansia vuosia vanhaa jättimäistä oliivipuuta ja patikoimassa työkavereiden kanssa Kormokopou-luolalle etelärannikon karun kauniissa metsämaisemissa. Tulevalle viikonlopulle suunnitelmat ovat vielä auki, mutta varmasti tulee taas käytyä pörräilemässä kamerakaulaisena turistina jossain päin Länsi-Kreetaa.
Tulevien viikkojen agendassa on myös Kreikan kielen opiskelu. Aloitin kreikan kurssin pari viikkoa sitten, ja ainakin nyt alussa on into oppia kreikkaa ollut korkeammalla kuin tanskan opiskelun kanssa aikoinaan. Kurssin vauhti on ollut sopivan nopea eikä pitkästyttävän junnaava, ja jo ensimmäisellä tunnilla muodostin ja kirjoitin ensimmäisen kreikankielisen lauseeni – ja siis ihan kreikkalaisin kirjaimin! Äärimmäisen helppo lauseeni sai opettajankin kommentoimaan virkkeen yksinkertaisuutta, mutta mitäpäs noista: minä olin iloinen jo pelkästään siitä, että osasin edes piirtää kaikki tarvittavat kirjaimet.
Vaikka tämä reissuleskenä oleminen ei olekaan ihan sitä mitä alun alkujaan toivoin, uskon viikkojen vierivän kuitenkin nopeasti. Ja tämän jälkeen tuskin ihan heti kaipaan yksinoloa.
Piditkö lukemastasi?
Seuraa blogia Instagramissa | Blogit.fi:ssä | Facebookissa | Bloglovinissa
8 comments
Ymmärrän hyvin tarvettasi olla välillä yksin. Lasten ollessa pieniä tai kouluikäisiä nautin tavattomasti ulkomaille suuntautuneista työmatkoista, jolloin usein paluulento oli vasta palavereja seuraavana päivänä. Iltakävelyn jälkeen oli ihanaa lepäillä huoneessa, lojua kylpyammeessa ja tilata iltapala huonepalvelusta. Ah sitä rauhaa ja mahdollisuutta kuunnella omia ajatuksiaan. Nyt eronneena ja eläkkeellä olevana omaa aikaa on ehkä liikaakin, mutta edelleenkään en koe yksinoloa hankalaksi. On ystäviä, lapset ja lapsenlapset, kulttuuririentoja ym. Yksin tulen olemaan myös Kreetalla, kun lomakotiimme palaan ensimmäisellä suoralla lennolla ja seuralaiset palaavat lomansa jälkeen kotiin. Voin suunnitella ajankäyttöni, suunnata minne milloinkin mieli tekee, lueskella, kirjoitella ja touhuta omaan tahtiin.
Työmatkasi illat kuulostaa ihanilta; noin minäkin olisin varmasti iltani viettänyt – ja nauttinut niistä suunnattomasti. On erinomainen taito osata olla yksin, nauttia siitä ja olla ajattelematta sitä yksinäisyytenä. Täällä Kreetalla yksin oleminen jotenkin todella helppoa. Kai se on se, kun täällä on niin paljon nähtävää, että voi vaikka joka päivä käydä uudessa paikassa ja se, että ihmiset ovat niin mukavia, että juttuseuraa löytää halutessaan varmasti aina. Kiitos kommentistasi ja hyvää Kreetalle tulon odotusta! :)
Tsemppiä reissulesken arkeen! Nyt opettelet kreikaksi muutaman lauseen kahdenkeskeisiin hetkiin ja patikoit pitkin poikin Kreetaa! :)
Voi, kiitos! Nyt on kreikan kurssilla alkuhelppoudet ohi ja tänään olinkin koko kaksituntisen ihan pihalla :D Mutta eiköhän sitä aina jotain mieleen jää :) Ja viikonlopulle onkin jo patikointitreffit sovittu kaverin kanssa, joten talven teemana taitaa tosiaankin olla patikointi ja kreikan opiskelu!
Hetkeksi pelästyin otsikkoasi ja siihen liittyviä omia ajatuksiani, mutta muistin heti, että enhän ole taikauskoinen.
Nimittäin kaipaan usein, päivittäin, omaa aikaa.
Olemme mieheni kanssa molemmat eläkkeellä ja koko ajan olemme molemmat yhtä aikaa kotona.
Odotan, että mieheni lähtisi kaupungille ja saisin olla yksin. Monesti käy kuitenkin niin, että jos minulla on joku meno, esim. joku kahden tunnin tilaisuus tai vesijuoksu, niin mieheni vie minut tilaisuuteen tai uimahalliin ja käy samalla omat kierroksensa kaupungilla ja tulee sitten hakemaan minut ja menemme yhdessä kotiin.
Mikä tarkoittaa sitä, että sinä päivänä mulla ei ole omaa aikaa ollenkaan.
Silloin kun mieheni lähtee kaupungille, minä ajattelen, luen, soitan ystäville jne…
Ajatukseni ovat jäässä, kun hän on täällä saman katon alla.
Mitä siis pelästyin? Jos mieheni kuolee, niin silloin saan olla yksin kotona ja kadun suuresti, että ärsyynnyin suuresti hänen läsnäolostaan. Mutta onneksi en ole taikauskoinen.
Tälläkin hetkellä hän istuu parin metrin päässä. Onneksi osaan kirjoittaa hänen läsnäollessaan.
Ihana kuulla, että tämä yksinolon tarve on muillakin. Jotenkin yllätyin, että kuinka voimakkaana se tarve on täällä Kreetalla tullut, mutta aikaisemminhan olimme molemmat töissä ja oli muita menoja, joten kumpikin sai olla yksin kotona usein.
Yksin olemisen tarpeesta huolimatta varmasti jokainen valitsisi kumppanin läsnäolon jatkuvan yksinolon sijaan. Ja sitä onkin hyvä ajatella, jos toisen jatkuva läsnäolo alkaa ärsyttää :) Toivottavasti kuitenkin saat ainakin aina silloin tällöin arvokasta omaa aikaa!
Oho, no tuli pitkä pätkä yksin! Itselläni on se tilanne myös, etten ikinä missään ja milloinkaan ole yksin. Edes suihkussa tai vessassa. Se on raskasta ja parasta olisi juurikin olla joskus kotona yksin. No, eilen sain tytöt nukkumaan ja mies oli vielä uimassa ja sain olla tasan tunnin “yksin” (ramppasin nukutuspuuhissa, mutta muuten olin hiljaa ja luin lehteä. Teki hyvää.
Tsemppiä pitkään pätkään! Siellähän on jo kesä kun Thomas palaa! :)
Voi, sinulla on varmasti vielä enemmän yksinolon kaipuu, kun lapset tarvitsee huomiota niin paljon. Thomas sentään pärjää yksikseen, eikä tarvitse mun jatkuvaa huomiota :D Mutta jotenkin helpottavaa kuulla, että muutkin tarvitse yksinoloa, ja etenkin juuri kotona. Toisinaan käyn yksin asioilla, kahvilla, lenkillä jne, mutta se ei jostain syystä ole sama asia kuin olla kotona yksin.
Ihanaa, että sait olla edes hetken aikaa (ainakin jotenkuten) itseksesi! Toivottavasti onnistut saamaan muulloinkin omaa aikaa, sillä onhan se tärkeää omalle hyvinvoinnille!