Kalives: Rantaa, rauhaa ja kalastajakylän charmia

Jos Kreetan-lomaltaan kaipaa autenttisempaa lomakohdetta kuin pohjoismaalaisten keskuudessa supersuositut Plataniaksen ja Agia Marinan kylät, kannattaa pistää pikkuinen merenrantakylä Kalives korvan taakse. Kalives sijaitsee Hanian itäpuolella, vain 20 kilometrin päässä Länsi-Kreetan suurimmasta kaupungista, mutta on Hanian länsipuolen rannikon kyläsiskojaan huomattavasti rauhallisempi lomakohde.

Kalives oli aikoinaan kalastajakylä, mutta on vuosikymmenten varrella muuttunut suosituksi lomakohteeksi. Kalivesiin kerran lomalle päätynyt yleensä ihastuu kylän leppoisaan tunnelmaan niin, että palaa sinne uudestaankin. Ja taas uudestaan, ja taas uudestaan…

Kalives, Kreeta Kalives, Kreeta Kalives, Kreeta Kalives, Kreeta

Kun julkaisin Facebookin suositussa Loma – Kreeta -ryhmässä kuvia Kalivesista, ilmestyi postaukseen nopeasti kymmeniä kylää kehuvia kommentteja. Monet kertoivat lomailleensa tunnelmallisessa Kalivesissa lukuisia kertoja, ja tuttuun lomakohteeseen saapumista kuvailtiin “kuin kotiinsa menisi”.

En ihmettele Kalivesin suosiota lomakohteena, sillä siellä pääsee viettämään rentoa rantalomaa aidossa mutta kuitenkin sopivan eläväisessä pikkukylässä. Kalivesin puolen kilometrin mittaisella, puhtaalla Blue Flag -sertifioidulla kultahiekkaisella rannalla on tilaa ottaa aurinkoa, ja vaihtelua kaipaaville lisää rantoja on pitkin rannikkoa.

Kalives, Kreeta Kalives, Kreeta Kalives, Kreeta Kalives, Kreeta

Perinteisten rantatavernojen joukossa on myös 2020-luvulle päivitettyjä tyylikkäitä ravintoloita (vinkki: Kohili, jonka sitruunalimonadi on herkkua!) ja matkamuisto-ostoksia voi tehdä kylän muutamissa putiikeissa. Vilkasta yöelämää ja shoppailua kaipaaville Kalives ei ole oikea paikka, mutta taksimatkan päässä olevaa Haniaa kauemmaksi ei näitä huveja varten tarvitse lähteä.

Vaikka Kalives on nykyään suosittu lomakohde, ei kylään ole onneksi rakennettu suuria hotellikomplekseja, vaan hotellit sulautuvat lähes huomaamattomasti kylän muihin rakennuksiin. Päätien varrelta syrjään astuessa päätyy kapeille kujille, joita reunustavat sekä paikallisten että lomalaisten asuttamat talot. Kalivesissa on noin 1 500 asukasta.

Kreetan kylät Kreetan kylät Kreetan kylät Kreetan kylät

Kalives sijaitsee Apokoronasin kunnassa, joka on yksi Hanian alueen vehreimmistä alueista. Kalivesin läpi virtaa Xydas-joki, ja kylästä länteen Kiliaris-joki, joten Kalivesin alue pysyy vihreänä kuivan kesän kuumuudessakin. Xydas-joen varren kasvusto luo upean ja helteisenä kesäpäivänä miellyttävän varjoisan keitaan, ja paras paikka joesta nauttimiseen – ja joessa uivien ankkojen katseluun! – on aivan joen vieressä sijaitseva Potamos-kahvila.

Kalivesin plussiin kuuluu myös sen ihanteellinen sijainti Kreetan tutkiskeluun: Hanian lisäksi lähellä on myös ihana Rethymnonin kaupunki, etelärannikolle ajaa noin tunnissa (esimerkiksi Chora Sfakioniin ja Prevelin palmurannalle), ja Akrotiri helmineen on vain kivenheiton päässä. Perinnekylä Vamokseen voi vaikka kävellä (8 km), ja lähellä ovat myös Georgioupolin ja Kournas-järven rannat. Historiasta kiinnostuneille lähistöllä on muun muassa vaikuttava Apteran muinainen kaupunki.

3 comments
  1. Kiitos tästä kirjoituksesta ja kuvista! Sydämeen alkoi ihan sattumaan, niin on tuonne ikävä.
    Kaksi vuotta sitten keväällä, kun sieltä lähdimme viimeksi niin eipä olisi uskonut ettei päästä takaisin uudelleen pian.
    Nyt odotamme lokakuuta, jos silloin pääsisi.

  2. Olet kyllä saanut niin upeat kuvat Kalivesistä a kirjoittanut niin hienosti kylästä, että melkein on pakko viettää yksi retkipäivä syyskuussa siellä. Kirjoitat kauniisti ja selkeästi, mutta olet myös taitava kuvaaja, osaat vangita kuviisi upeat tunnelmat. Kiitos siitä.

  3. Voi ei!!! Osuitpa taas niin nappiin. Meidän kylähän se siinä. Kalivesissa on ihan kaikki mitä rauhallisella lomalla tai pitempiaikaisella oleskelulla ihminen tarvitsee.Tavernat, kahvilat, lihakaupat,leipomot,kampaamot ja ihan kaikki.
    Ja luontopoluille pääsee ja ihan vaikka minne. Nyt tuli kyllä niin ikävä, mutta kiitos taas postauksesta. Toivottavasti syksyllä päästään.
    Mukavaa viikkoa sinulle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

You May Also Like