En muista ihan hetken olleen kokonaista kuukautta, jonka loppumista olisin toivonut yhtä paljon kuin nyt jo onneksi päättynen helmikuun. Olin toki varautunut siihen, että helmikuusta tuskin tulisi kovinkaan mahtava, viettäisinhän sen yksin Thomaksen ollessa parin kuukauden työreissulla ja olin kuullut helmikuun olevan Kreetan talven ankein kuukausi.
Helmikuun kohtaloksi ei kuitenkaan koitunut niinkään yksinäisyys ja huonot säät, vaikka etenkin jälkimmäinen olikin osan kuukautta riesanani. Helmikuusta teki huonon vähän kaikki, ja vasta kuun viimeisellä viikolla alkoi fiilis nousta.
Kun Thomas lähti reissulleen tammikuun lopussa päätin, että pyhittäisin tulevat viikot hyvinvoinnille: päätin lisätä liikuntaa ja poistaa ruokavaliostani tuotteet, joista kehoni ei erityisemmin pitänyt. Kauppalistalta poistuivat leipä, pasta ja riisi, vaihdoin kahvimaidon mantelimaitoon ja jätin herkut kauppaan. Alkoholin olin pistänyt pannaan jo vuodenvaihteessa.
Ruokavaliomuutos nosti vireystasoani nopeasti, mutta liikunta tökki. Alkuun jaksoin käydä lähes päivittäin rantakadulla kokeilemassa juoksuaskeleen keveyttä (tai lähinnä siis sen raskautta), mutta sitten se saman bulevardin sahaaminen alkoi kyllästyttää. Vaihdoin lenkkireittiä ja suuntasin rannan sijaan läheisiin pikkukyliin. Ei sekään toiminut, kiitos vihaisten koirien.
Kreetan koirat ovat pelottavia ja arvaamattomia, ja valitettavasti niitä on lähes jokaisessa kylässä. Talojen pihoilla olevat haukkuvat raivokkaasti jokaista ohikulkijaa ja yrittävät hyökätä kohti. Ne kylläkin ovat yleensä joko aidan takana tai ketjussa kiinni, mutta siitäkin huolimatta säpsähdän peloissani joka kerta kun koirat aloittavat hurjan haukuntansa: entä jos ketju katkeaa koiran riuhtoessa hullun lailla, tai portti on jäänyt auki? Pelkoni kävikin toteen kun kerran erään talon ohi lenkkeillessäni koira hyppäsi aidan yli ja lähti haukkuen perääni. Sen jälkeen lenkkeilymotivaationi tippui entisestään.
Suunnittelin viettäväni helmikuun viikonloput patikkapoluilla ympäri Kreetaa. Kuukausi alkoi hyvin, sillä kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina osallistuin työkavereiden kanssa muutaman tunnin metsälenkille etelärannikolla. Mutta hyvä alku ei kantanut koko kuukautta, sillä tuo reissu jäikin sitten koko kuukauden ainoaksi patikoinniksi.
Seuraavana viikonloppuna olin kylläkin suunnitellut lähteväni patikoimaan Kreetalla asuvan Kuuban-talven aikaisen työkaverini kanssa, mutta saimme pari muutakin kaveria matkaan mukaan ja päätimme lennosta vaihtaa patikoinnin road tripiksi ympäri Apokoronasia.
Seuraavana perjantaina minulle iski jo työpäivän aikana migreeni, mutta luottavaisin mielin suunnittelin tekeväni viikonlopun aikana muutaman tunnin kävelylenkin läheisessä rotkossa. Migreeni kesti sunnuntain ja maanantain väliseen yöhän saakka, joten se siitä rotkoreissusta: viikonloppu meni enimmäkseen vain pimeässä huoneessa maaten. Se oli harvinaisen huono viikonloppu.
Aurinkoisena alkanut helmikuu oli tässä vaiheessa vaihtunut sateiseksi, eikä moneen päivään näkynyt aurinkoa juuri lainkaan. Töiden jälkeen en jaksanut edes yrittää lähteä lenkille, sillä kuitenkin sataisi tai ainakin alkaisi sataa kesken lenkin. Noina iltoina vain loikoilin sohvalla ja katsoin Peaky Blindersin poikien touhuja useamman jakson putkeen.
Kuukauden viimeisenä lauantaina sää näytti lupaavalta ja päätin viimein toteuttaa edellisenä viikonloppuna suunnittelemani rotkoretken. Laitoin karttasovellukseen määränpääksi Delianan ja lähdin ajamaan minulle entuudestaan tuntemattomia teitä kohti rotkon alkupäässä sijaitsevaa kylää. Ajoin ilmeisesti jossain kohtaa vikaan, sillä puolen tunnin matkaa tunnin ajettuani tajusin olevani keskellä ei mitään ja sovelluksen käskevän ajaa tielle, jota ei varmasti ollut tarkoitettu autoille.
Kun sitten puolitoista tuntia kotoa lähtöä myöhemmin pääsin Delianaan, alkoi sataa kaatamalla vettä. Kirosin huonoa tuuriani, käänsin auton ympäri ja lähdin ajamaan takaisin kotiin, suorinta reittiä tällä kertaa.
Sunnuntaina yritin uudestaan. Pääsin puolessa tunnissa Delianaan, pistin auton parkkiin ja lähdin kävelemään hiekkatietä kohti rotkoa. Autolla olisi ilmeisesti päässyt vielä kilometrin verran lähemmäksi, mutta mikäs siinä oli kävellessä maalaismaiseman läpi kuunnellen lintujen keväistä konserttia.
Pääsin rotkon alkuun ja käveltyäni sitä jonkun tovin, tuli eteeni portti. Portin ympärille oli kiedottu rautalankaa sen näköisesti, ettei sitä ollut tarkoitus avata. Mietin hetken langan näpertämistä auki, mutta sen ruosteesta päätellen se oli ollut paikoillaan jo jonkin aikaa. Jotkut Kreetan rotkoista suljetaan turvallisuussyistä talveksi, ja kun yritin tarkistaa tietoa kännykällä huomasin, että rotkossa ei ollut kuuluvuutta lainkaan.
Kuin viimeisenä niittinä tippui ylhäältä kallion päältä kivenmurikka rotkon pohjalle ja tajusin viimein, että suljettuun rotkoon meneminen yksin ja ilman toimivaa kännykkää oli riski, jota en halunnut ottaa. Palasin takaisin autolle, ajoin kotiin ja päätin, että helmikuun patikointiyritykset olivat nyt tässä.
Olin odottanut kahdelta viimeiseltä viikonlopulta paljon, sillä töissä oli ollut parin viikon ajan jokseenkin tympeä ilmapiiri ja kaipasin muuta ajateltavaa. Arki-iltojen liikunnan vähyys kolkutti syyllistävästi takaraivossa, mutta en vain enää saanut itseäni innostumaan lenkkeilystä. En kyllä jaksanut innostua mistään muustakaan; en käydä Haniassa, en istuskella kahviloissa ja joka viikko toivoin salaa, että kreikan tunnit olisivat peruttu, vaikka kurssilla olikin aina kivaa.
Kuukauden tavoitteista olin onnistunut ainoastaan ruokavaliossa, mutta sekin tuntui laihalta lohdulta. Kun sain migreenin vielä toisenkin kerran (todennäköisesti kaiken synkistelyn ja itseaiheutetun stressin vuoksi) päätin, että jotain täytyy tehdä.
Sain ajatuksen lähteä maaliskuun ensimmäiseksi viikonlopuksi Iraklioniin, sillä uskoin maisemanvaihdoksen tuovan kaipaamaani piristystä. Hotellin varaamisen jälkeen luin Live now dream later -blogista Saanan mainitsevan aloittamastaan online-treenikurssista, ja kiinnostuin tästä: kun lenkkeily ei kerran nappaa ja sääkin saattaa olla epävarma, voisin alkaa treenata kotona! Ostin saman kurssin itsekin, ja jo ensimmäisen jumppakerran jälkeen olin vakuuttunut, että olin löytänyt minulle sopivan tavan päästä taas kunnon hikiliikkumisen makuun kiinni.
Helmikuun lopussa fiilistä nosti myös se mahtava juttu, että äitini ilmoitti tulevansa kummityttöni kanssa Kreetalle kesäkuun alussa. Ja se, että innostuin äänikirjoista ja ahminkin sitten lähes 15 tuntia pitkän Kjell Westön Riikinkeltaisen taivaan viikossa. Tuo oli todennäköisesti ensimmäinen viikko pariin vuoteen, kun en avannut Netflixiä kertaakaan. Miksi en ole tajunnut äänikirjojen hienoutta aikaisemmin!?
Helmikuusta jäi päällimmäisenä mieleen vesisade, pari tylsää viikonloppua ja pitkät koti-illat, mutta eiköhän maaliskuusta tule huomattavasti parempi. Ainakin alku on hyvä, sillä aurinko on taas alkanut paistaa ja täällä Iraklionissa on nyt viikonloppuna ollut yli 20 astetta lämmintä. Ihan kesä siis!
Piditkö lukemastasi?
Seuraa blogia Instagramissa | Blogit.fi:ssä | Facebookissa | Bloglovinissa
5 comments
Heeeei, danke för linkki. Tässä juuri pohdiskelinkin miten sun HIIT-haaste on lähtenyt käyntiin? Vetäisin juuri viikon 3 aloitustreenin, ja päätin piipahtaa lukemaan kuulumisia samalla kun odottelen hengityksen tasaantuvan ja hien laskevan. Pakko myöntää, että vaikka olenkin suhtautunut tosi nihkeästi treeniverkkokursseihin, tässä HIIT-hommassa on kyllä ideaa. Nyt vaan odotan, että pääsisin tekemään näitä treenejä pihalle. Reilussa -15 pakkasasteessa kun ei ihan viitsi, vaikka aurinko paistaakin! :) Toivottavasti treeni nostaa mielentilaa entisestään, mulla on ainakin ollut tosi paljon pirtsakampi olo ja täytyy myöntää, että jo kahden viikon hikoilu on alkanu hiljalleen sulattaa noita kyljissä roikkuneita makkaroitakin, hahah. Ai niin, miten olet päässyt Aamulenkin makuun? Vai oletko lainkaan?
HIIT-jumppailut on lähteneet käyntiin oikein makoisasti, kiitos kysymästä :) Eka viikko meni kylläkin vähän väkisin, ja sunnuntaina kun piti aloittaa toinen viikko meinasin skipata koko homman. Saharasta oli tullut valtava pölypilvi Kreetan päälle ja oltuani päivän ulkona hengittämässä pölyä koski kurkkuun ja päähän. Mutta päätin kokeilla edes yhden kierroksen, mutta menikin kuusi kierrosta leveästi hymyillen. Tuli ihan huikea fiilis, päänsärystä ollut enää tietoakaan ja koko ilta menikin euforiassa. Nyt odotan jo seuraavaa treeniä (vaikka tänään onkin pyyhetreeni, joka ei oikein toimi meidän karhealla lattialla)!
Mieliala on siis noussut kohisten, tämä treeni on niin mun juttu! Suuret kiitokset kun kerroit tästä! <3 Lenkillä tai kuntosalilla en saa itsestäni riittävästi irti ainakaan alkuvaiheessa kun kunto on päässyt lössähtämään ja kaikenlainen liikunta on tuskaa. Tämän avulla alan päästä taas liikunnan riemuun kiinni :) Minäkin olen miettinyt ulkona treenaamista, ja täällä se onnistuisikin jo lämpötilojen puolesta. Pitäisi vain aikaistaa treenejä, ettei tarvitse pimeässä pomppia :D
Mahtava juttu, että sulla on alkanut näkyä tulokset myös vyötäröllä! Minullakin on toiveissa päästä bikinikuntoon, nyt kun on Välimeri tuossa vieressä :)
Aamulenkin olen kuunnellut vain kerran. Olen niin koukussa äänikirjoihin, että en ole toistaiseksi malttanut kuunnella muuta kuin kirjoja :)
Ihan mahtavaa, että fiilis on parempi ja päänsärky poissa. Toivottavasti edelleen, vaikka tuosta sun kommentista onkin reilu 10 päivää aikaa. Mulla jäi nyt HIIT-treenit tauolle, koska mun kroppa päätti sanoa poks. Ei treenin takia vaan ihan muiden syiden takia. Joku korkeampi voima taas muistutti, että elämässä on muutakin kuin työt. Nyt vietänki lauantai-iltaa äkkilähtötarjouksia etsien, kun mun ensi viikon reissu peruuntui viime hetkellä ja tämä kroppa yrittää kertoa, että läppärin ääreltä olisi syytä päästä pois ja äkkiä. Kreetallekin itse asiassa löytyi 270 euron reissu, mutta se oli vasta toukokuulle. Ehkä senkin reissun voisi silti sieltä napata pois kuleksimasta! :) Tsemppiä treeniin, mulla on nyt jo ikävä HIIT-hommeleita, vaikka vasta muutaman päivän olen ollut ilman. Toivottavasti pahimmat kiputilat hellittää pian, että pääsisin taas treenailemaan.
Voi ei, ikävä kuulla, että kroppa pakotti lepäämään. Se on kyllä hyvä pitää mielessä, että elämässä on muutakin kuin työt ja omasta hyvinvoinnista täytyy pitää huolta, mutta ikävää että kroppa tekee tenät sen vuoksi. Matkustaminen onkin hyvä keino nollata pää ja koko keho, iso peukku sille! Ilmoittelehan, jos olet tulossa Kreetalle niin treffataan :) Tsemppiä, toivottavasti pääset pian taas HIIT:in pariin!
No enhän mää sitten kauaa malttanut olla treenailematta. Heti, kun käsi toimi edes vähän ja lepokipu lakkasi, suunnittelin menneiden treenien pohjalta omat treeniohjelmat sellaisilla liikkeillä, missä ei tarvittu käsiä tai mennä makaamaan selälleen tai vatsalleen – saatika nostaa sieltä itseään ylös (olkapää mulla siis poksahti, enkä pariin ensimmäiseen päivään pystynyt liikuttamaan koko käsivartta mihinkään suuntaan). Ilmeisesti joku tulehdus kyseessä, kun nyt pari viikkoa tapahtuneesta olkapäätä juilii enää vaan jossain tosi erikoisessa asennossa. Eli tänään aion jatkaa siitä, mihin treeniohjelman kanssa jäin (tosin punnertaa tuskin vielä uskallan, mutta fiiliksen mukaan).
Tälle viikolle tuli sellaisia hommia, että on oltava fyysisesti läsnä, mutta katsellaan pääsiäisen jälkeen äkkilähtöjä, ja Kreeta on todellakin vahva vaihtoehto. Sinne päästäis viikoksi lähikentältä 250 eurolla per nuppi, joten tuon halvemmalla ei viikon matkaa ainakaan saa juuri minnekään! :) Minkäslaiset kelit siellä onkaan… ;-)