Sade ei pilaa päivää Gili Menon pikkusaarella

Nyt ne sateet ovat vihdoin alkaneet! Ja onhan niitä paikallisten lisäksi odottaneet myös me, sillä kuumuus alkoi jo olla aika sietämätön. Pari viimeistä päivää Balilla meni osittain uima-altaalla varjon alla ja osittain ilmastoidussa hotellihuoneessa, sillä mitään muuta ei jaksanut siinä helteessä tehdä. Sen kerran kun lähdin kävellen parin kilometrin päässä sijaitsevaan kahvilaan, sain lämpöuupumuksen, ja huono olo, vapina ja pyörtymisen tunne pakottivat hakeutumaan varjoon lepäämään. Eiköhän tätä pelkkää auringonpaistetta ole nyt ollut hetkeksi riittämiin.

Balin jälkeen olimme muutaman päivän ihanalla Gili Air -saarella, josta siirryimme sateiden saavuttua viereiselle Gili Menolle. Molemmat saaret ovat niin pieniä, että ne on mahdollista kävellä ympäri, mutta Airiin verrattuna Meno on vieläkin rauhallisempi, eikä siellä ole muutaman ravintolan, hevosien, lehmien ja kanojen lisäksi oikeastaan yhtään mitään muuta.

Mitä sitten voi sadepäivänä tehdä pienen pienellä ja rauhallisella paratiisisaarella? Masentua ei ainakaan kannata, sillä Gili Menolla voi rentoutua ja nauttia elämästä, satoi tai paistoi.

Sängyssä löhöilyä…

Kun sade ropisee kattoon heti aamusta, ei ole mitään kiirettä herätä. Voi vain kääntää kylkeä ja jatkaa nukkumista niin kauan kuin unta riittää. Aamiaisen voi jättää kokonaan väliin, tai pyytää sen tuomaan omalle kuistille. Syötyään voikin palata takaisin sänkyyn lukemaan kirjaa tai vain juttelemaan matkaseuralaisen kanssa, sillä nettikään ei sateen vuoksi toimi. Tänään ei ole kiire yhtään minnekään.

image

Ravintolassa hengailua…

Kun nälkä yllättää, on aika juosta sateen läpi rantaravintolaan. Siellä meneekin helposti useampi tunti vain katsellen sateessa pauhaavaa merta, kirjaa lukien, syöden ja jutellen. Paikalle tulee myös monia muita sateen kastelemia nälkäisiä lomalaisia. Ruoan jälkeen voikin tilata vastapuristetut limemehut, hieman myöhemmin kahvit, ja pian onkin jo välipalan aika.

image

Kävelyä ja kahvittelua…

Kun sade hieman laantuu, voi lähteä kävelylle saaren ympäri. Ilma on sateesta huolimatta lämmin, joten kylmä ei tule vaikka kastuisikin. Saaren keskellä on järvi, jonka rannalta voi etsiä suojaisen paikan kauniin järvimaiseman ihailua varten. Hyvällä tuurilla voi nähdä myös järven yli uivan tai rantapusikoissa rymistelevän yli metrin mittaisen varaanin. Pienen tihkun yltyessä kaatosateeksi on Menon luoteisrannikolla sijaitseva Mahamaya-hotellin kahvila erinomainen sateensuoja: hyvä kahvi ja pari erä backgammonia tai Scrabbleä kuuluu sadepäivään!

image

Lisää löhöilyä…

Illalla voi käydä hakemassa lähimmästä ravintolasta ruokaa hotellille, käpertyä suihkun jälkeen sängylle ja laittaa leffan pyörimään. Sade ropisee edelleen kattoon, mutta sen lisäksi ovat viereisen metsän sammakot aloittaneet jokailtaisen laulantansa. Tähän on hyvä nukahtaa.

Kuinka sitten aurinkoinen päivä Gili Menolla eroaisi sadepäivästä? Tuskin juuri mitenkään.

49 comments
    1. Kiitos :) Tämä sadepäivä jää varmasti meillä mieleen pitkäksi aikaa, sen verran odotettu sade oli – ja sen verran kivan päivän vietimme :)

  1. Oi miten ihanalta tällä hetkellä kuulostaakaan tuollainen leppoisa lomameno tällä hetkellä… Kelpaisi! :) Gilit ja Balikin on vielä näkemättä, pari Indonesian reissuani ovat suuntautuneet Sulawesin Bunakenille ja siellä suoraan pinnan alle. Aamupäivästä on sukellettu ja loppupäivä on sujunut aika samoissa merkeissä kuin teillä. Joskus voisi kyllä piipahtaa tuollakin suunnalla, erityisesti nuo Gili Meno ja Gili Air tuntuvat kokemisen arvoisilta.

    1. Tuo sukeltajan elämä kuulostaa kyllä ihanan rennolta! Harmi kun sukeltaminen ei vaan oo mun juttu :D Gilit ei ihan niin kovasti kolahtanut meikäläiseen, mutta Baliin ihastuin ihan täysillä nyt viidennellä kerralla. Suosittelen käymään! :)

  2. Ah, silti ihanan näköistä! Jotenkin sitä aina valittaa sadepäivistä, vaikka on niissäkin oma taikansa. Kiitos kun muistutit tästä!

  3. Parasta on nimenomaan välillä ottaa just niin iisisti, ettei käytännössä tee mitään! Tällaisia päiviä vaan tule harrastettua ihan liian harvoin ja varsinkin jos loma on lyhyt, sitä haluaa nähdä niin paljon kuin ehtii. Loikoilu kunniaan!

    1. Niinhän se on, että lyhyellä lomalla sade saattaa aiheuttaa hieman enemmän ärtymystä. Mutta kun säälle ei mitään voi, pitäisi vaan mennä sen ehdoilla, eikä harmitella liikaa jos vettä tuleekin taivaan täydeltä.

  4. Voihan vallaton kuinka ihastuttava paikka! Tänne minäkin haluan lomailemaan! Rakastan tällaisia pieniä saaria, jossa ei ole oikeastaan mitään nähtävää. Kaikki aika jää rentoutumiseen, nautiskelulle ja ihanan hitaalle elämänrytmille!
    Titta / IKILOMALLA

    1. Siihen Meno on kyllä omiaan: rentoutumiseen, nautiskeluun ja hitaseen elämään :) Mä en kauaa sellaista jaksa, mutta muutama päivä on kyllä ihan kivaa vaihtelua.

  5. Jep, sademetsässä sataa. Näin minä ainakin suhtaudun tropiikkiin. Sadepäivän löhöily oli itselleni tervetullutta, muuten kun juoksi pillu torvella sademetsässä.

  6. Satunnainen sadepäivä siellä täällä kyllä menee ihan mukavasti ottaessa rennosti ja tuollaiset päivät on kyllä välillä niin parasta! Voin vain kuvitella kuinka tervetullut vähän viileämpi sadepäivä on jos on juuri ollut pitkään tukalan kuumaa… Ja voi että, tuo rantaravintolan kuva herättelee niin paljon muistoja, itse taisin istua juurikin noilla tuoleilla (tai ainakin samalla paikalla) muutamia vuosia sitten, Meno oli silloin aivan mahtava, eikä se taida onneksi olla muuttunut yhtä rajusti kuin Gili T viime vuosina..

    1. Sateisena päivänä sai tehtyä enemmän kuin sitä edeltävinä tukalan kuumina päivinä :D Heh, tuo ravintola taitaa olla saaren suosituimpia, sillä ainakin satamassa se oli ainoa, missä koskaan oli porukkaa.

  7. Silloinkin satoi kun olimme Gilillä ja ei itseäni haitannut, makasin riippukeinussa kirjaa lukien. :) Mutta sade toi tullessaan lätäkköihin suuren määrän hyttysiä jotka levittivät dengueta ja se oli matkamuistoni Gililtä sekä 10 päivää sairaalassa. Onneksi suurin osa sieltä tulee terveenä takaisin. :)

    1. Voi ei, Gililtäkö sä sen sait? :( Onneksi en tiennyt/muistanut tuota siellä ollessamme, en varmasti olisi osannut olla rennosti. Meidän rokotuslääkäri varoitteli malariavaarasta Gilillä ja sitäkin hieman stressasin. Pitääkin tsekata niiden itämisajat, että joko tässä voi huokaista helpotuksesta… Kamala juttu kyllä, että jouduit denguen kokemaan :(

      1. Lähteestä riippuen denguen itämisaika voi olla jopa kahteen viikkoon asti; malarialla yleensä 2-4 viikkoa. Great, vielä on mahdollisuus kumpaankin.

  8. Kyllä aina yhden sadepäivän jaksaakin löhöilyineen ja varsinkin silloin, jos lomailee pitkään ja jos sateesta huolimatta on lämmintä. Meillä Kuubassa satoi kolme päivää peräkkäin ollessamme Varaderossa. Lämpötila laski n 16 ja satoi kaatamalla. Pari päivää jaksoi kuluttaa aikaa vastaavasti kuin tekin mutta kolmantena päivänä aloin jo laskea sitä, kuinka paljon matkasta on maksettu ja puolet rantalomapäivistä on sateisia….ei kiva. Nyt kotona ollessamme totesimme, ettemme muista, koska viimeksi olisimme noin huilanneet. Oli se sittenkin loma vaikka paleltiinkin.

    1. Silloin kun olin Varaderossa oppaana, muistan myös kuinka lämpötila laski todella alhaiseksi ja asiakkaat olivat talvitakeissaan! Me oppaat olimme viileästä ilmasta innoissamme: minulla oli opashistoriaa takana yli kaksi vuotta Kuuba oli ensimmäinen paikka, missä tuli käyttöä työasuun kuuluville pitkille housuille! Mutta ymmärrän täysin, että ei sitä lomalle toivoisi ja kyllä meitäkin harmitti asiakkaiden puolesta. Lämpimän sateen vielä kestää, mutta kylmyys on jo aika ikävää. Mutta kiva juttu, että ainakin lepäsitte kunnolla! :)

  9. Voi mikä tunnelma. Olen ollut vain Gili T:llä, joka selvästi vilkkaampi. Tuosta voin kuvitella, että sieltä voisi löytää jopa jotain uneliasta, ainakin sadepäivänä. Metrisen uivan varaanin minäkin haluaisin nähdä! Wau!

    1. Heh, mä väitin kiven kovaan, että se on vain joku puukarahka, mikä vedessä liikkuu. Sitten se karahka tulikin maalle kävelemään :D
      Gili T jäi meiltä kokonaan väliin kun kuultiin sen olevan vain pelkkää bileitä. Ei kyllä harmita, 2/3 Gilin saarista riitti meille :)

  10. Kuullostaa just passelille lomapäivälle, ei kiirettä mihinkään. Ja toi kissakuva on aivan mahtava :)
    Maailmassa olis niin paljon nähtävää ja eiköhän toi Bali ainakin mee vielä bucket listille …

    1. Välillä on kiva vain olla ilman suunnitelmia siitä, mitä pitäisi tehdä ja missä käydä. Bali on hyvä olla bucket listillä, suosittelen käymään! :)

  11. Mä myös niin nautin satunnaisista sadepäivistä tropiikissa. Voi hyvillä mielin ottaa kirjan kainaloon ja käpertyä sateensuojaan lukemaan, ottaa lasin viiniä ja vain nauttia olosta. Ihanaa! Tuli oikein rento fiilis tuota lukiessa :)

    1. Oi, kunpa olisikin ollut viiniä, se olisi kruunannut tämän sadepäivän! Viini on Kaakkois-Aasiassa usein todella kallista ja suhteellisen huonoa, joten olen parin pettymyksen jälkeen ollut ilman… Kiitos kommentistasi, Teija!

  12. Aika chillit tunnelmat siellä. Voittaa kyllä Suomen lumet ja pakkaset! Mahtavaa loman ja vuoden jatkoa :)

    1. Voittaa kyllä, vaikka täytyy myöntää että mulla on hieman lunta ja pakkasta ikävä :D Mutta eiköhän niitä ehdi vielä helmi-maaliskuussakin kokemaan, kun olen takaisin Pohjolassa :) Kiitos paljon, ihanaa vuotta sinulle myös!

  13. Täydellisen sadepäivän vietitte, voin hyvin kuvitella. Tiedän miten tervetullut sade on pitkän kuuman jakson jälkeen, mutta ymmärrän myös lomalaisia, sillä kuka nyt lomilleen sadetta kaipaa. Käpertyä sängylle katsomaan leffaa, ihan loistava päätös lungille päivälle :)

    1. Kyllähän se varmasti harmittaa, jos matkaa keskellä Suomen talvea kaukomaille viikoksi tai pariksi pitämään sadetta. Mutta pitää vaan yrittää silti tehdä lomasta paras mahdollinen, masentelu ei auta asiaa lainkaan.
      Mä oikeastaan odotin innoissani näitä sadepäiviä jo reissuun lähtiessä, niissä vaan on jotain niin tunnelmallista :)

  14. Kissa pöydällä on löytänyt itselleen makoisan lepopaikan :-) Itse en kyllä jaksaisi noin rennosti ottaa sadetta vastaan, mutta tuollaisella pidemmällä lomalla se onnistuisi jo ehkä paremmin. Omat reissut kun tuppaa olemaan sen verran lyhyitä, että olisi mukava päästä olemaan ulkosalla. Pienet sateet kesken päivää ei sitä vastoin haittaa mitään :-)

    1. Pienet sateet ei todellakaan haittaa mitään, eikä minua edes vaikka koko päivän kestävä tihku. Se kun ei estä ulkona olemista. Kaakkois-Aasiassa sateet ovat yleensä lyhyitä mutta rankkoja, mutta nyt ne kestivät toisinaan jopa koko päivän – välillä vain tihkuttaen, välillä saavista kaataen. Mutta eipä tuolla saarilla olisi sen enempää tekemistä ollut, vaikka olisikin aurinko paistanut :D

  15. Sadepäivistä puuttuu tosiaankin kokonaan se biitsipaniikki (“äkkiä ruskettumaan”). :) Mutta toisaalta noissa trooppisissa paikoissa kosteus kohoaa aika nopeasti siten, että ainakin mulle meinaa tulla vähän viileä olo lämmöstä huolimatta. Koko ajan on vähän kosteat vaatteet ja sitä rataa. Että joo, sadepäivä silloin tällöin on ok, mutta aurinko is my best friend. ;)

    1. Mulla oli tässä vaiheessa aurinko enemmän foe kuin friend, sen verran huonon olo superkuuma auringonpaiste teki, ja sade oli todella kaivattua vaihtelua. Mutta ei sadettakaan päiväkausia jaksa, ja nyt onkin täällä Ubudissa mukavan lämmin, mutta pilvinen sää. Just sopiva :)

  16. Voin jo kuvitella sateen ropisevan kattoon ja rennon iltapäiväfiiliksen leffaa katsellen.. Sitten bungalowin ovesta ulos rantaan kahlailemaan. Itken täällä pakkasessa kinosten keskellä ikävääni Indonesiaan :D Nauti meidän kaikkien puolesta!

    1. Kiitos paljon Kiia, mä nautin! :) Itse en veteen mennyt, mutta oli aivan ihana katsoa paikallisten lasten riemua kun he juoksivat kiireellä uimaan kun tuli kaatamalla vettä. He ainakin osasivat nauttia sateesta täysillä :)

  17. Niin suloisia toi lehmä ja laiskotteleva kisu! Kiinnitän aina ekana oleellisimpaan huomion, eli söpöihin eläimiin. :D Mut sade on välillä lomallakin ihanaa, sillä sillon ei usein oikeesti oo tekemistä vaan on pakko ihan vaan olla ja rentoutua.

    1. Ei sateen pitäisi antaa haitata lomafiilistä, kun eihän sille mitään voi. Kirjan lukeminen sateisella säällä on ihan parasta rentoutumista :)

  18. Tavoitit aika täydellisesti rentoiluloman fiiliksen tällä tekstillä. :) Kuulostaa kivan rauhalliselta. Mulla menisi tosin aika äkkiä hermo, jos ei olisi mitään aktiviteettia, mutta pari päivää voisin kuvitella viihtyväni tuollaisessa letkeässä toimettomuudessa. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *