Yksin matkalla Laosista Vietnamiinkamalin matkakokemukseni

(Kuvat ovat Laosista)

Vaihtovuoteni Malesiassa oli jo loppunut ja lähdimme vaihtarikaveriporukalla reissuun Kambodzaan ja sieltä Thaimaan kautta Laosiin. Reissun viimeinen kohde oli Luang Prabang, josta porukka alkoi pikku hiljaa siirtyä kohti Bangkokia ja sitä kautta kotimatkalle, kenellä oli mikäkin paluupäivä merkattuna lentolippuun. Minä olin siirtänyt omaa kotiinpaluani parilla kuukaudella, koska minulla ei ollut mitään kiirettä Suomeen: oli vasta toukokuu ja ehtisin kyllä nauttia Suomen kesästä vähän myöhemminkin, sitten kun olisin reissannut vielä vähän lisää. En ollut aikaisemmin matkustanut yksin, mutta minulla oli ollut jo pitkään halu kokeilla kuinka pärjäisin maailman mannuilla itsekseni.

Luang Prabangista päätin lähteä Vietnamiin. Koska minulla ei ollut kiire minnekään ja vältän lentämistä aina kun mahdollista, päätin taittaa matkan bussilla. Kartassa matka Hanoihin näytti suhteellisen lyhyeltä, mutta kun kävin paikallisessa matkatoimistossa kysymässä bussilipuista, minulle selvisi, että Hanoihin pääsisi vain Vientianen kautta. Tämä olisi turha kiertolenkki, mutta virkailija sanoi matkan kestävän vain 12 tuntia, joten ostin lipun. Onhan 12 tuntia pitkä aika pelkkää istumista, mutta olin jo tottunut yhtä pitkiin bussimatkoihin Malesian ja Thaimaan välillä.

imageimage

Aikaisin lähtöpäivän aamuna suuntasin bussiasemalle, josta bussini lähti klo 7.00 kohti Vientianea ja siellä vaihtaisin Hanoihin menevään bussiin. Maleasiassa olin tottunut siisteihin, ilmastoituihin linja-autoihin, mutta tämä paikallisbussi ei ollutkaan ihan niin luksusmallia: ilmaa tuli ainoastaan raoillaan olevista ikkunaluukuista, ja ilma toi mukanaan pakokaasuja ja tien pölyä niin paljon, että se hikiseen ihoon tartuttuaan värjäsi sen tummaksi.

Varsinaisia penkkejä ei riittänyt kaikille, joten osa matkustajista istui käytävällä muovisten jakkaroiden päällä. Vilkaisin heidän ilmeitään kun he istuivat paikoilleen, mutta kasvot eivät paljastaneet ärtymyksen häivähdystäkään. Heille nämä käytäväpaikat olivat aivan normaalia.

Malesiassa olin tottunut myös siihen, että bussit pysähtyvät säännöllisin väliajoin joko huoltoasemalla tai taukopaikalla vessataukoa ja evästäydennyksen ostoa varten. Tämän vuoksi en ollut varannut mukaani kuin vettä, onneksi sentään edes sitä, nimittäin tämä linja-auto ei taukopaikoilla pysähtynyt, ainoastaan tienposkessa vessataukojen ajaksi.

imageJa eihän siellä tien varressa mitään vessoja ollut. Miehille tämä ei tietenkään tuottanut ongelmia, eikä liioin paikallisille naisille, sillä heillä oli joko päällään pitkä hame tai mukanaan suuri huivi, jonka he kietoivat alavartalonsa suojaksi kyykkäilyn ajaksi. Minä juoksin kauas puskaan piiloon ja pelkäsin, että bussi lähtee ilman minua.

Matka kesti ja kesti. Luvatusta muutaman tunnin matkasta Vientianeen tuli lopulta sen 12 tunnin mittainen. Olin matkustanut luvatun ajan, mutta en ollut vielä edes päässyt maan rajojen ulkopuolelle, en lähellekään! Olin itse asiassa matkannut puoli vuorokautta Hanoista pois päin.

Yritin pysyä edelleen positiivisena kun minut jätettiin bussista pois jossakin päin Vientianea, tarkoituksena vaihtaa Vietnamiin menevään kulkuneuvoon. Olin loogisesti olettanut, että bussin vaihto tapahtuisi linja-autoasemalla, mutta päädyinkin keskelle asuinaluetta, eikä kuljettaja osannut selventää tilannetta lainkaan – ainakaan kielellä mitä olisin ymmärtänyt.

Huomasin kuitenkin yhden talon alakerrassa matkatoimiston, jonne menin näyttämään bussilippuani. Virkailija taisi sanoa lippua vilkaistuaan vain “oijoi” ennen kuin alkoi soitella puhelimellaan.

Ei mennyt kauaakaan, kun henkilöauto kaarsi toimiston eteen ja virkailija ohjasi minut sen kyytiin, sanoen kuljettajalle muutaman sanan ennen kun lähdimme liikkeelle. Vaikka en tarkalleen tiennyt missä olin, ymmärsin talojen harvenemisesta sen, että olimme ajamassa keskustasta poispäin. Hmm, tämäpäs mielenkiintoista.

Auto pysähtyi teollisuushallin eteen, keskellä ei-mitään. Ei tämäkään mikään bussiasema ollut. Kiitin kuljettajaani, otin rinkkani ja menin halliin sisään. Ilmastoimattomassa hallissa oli edelleen kuuma, vaikka oltiin jo illassa. Lattialla istui tai loikoili parisen kymmentä länsimaalaista turistia, penkkejä ei ollut. Pian minulle selvisi, että me kaikki olimme menossa Hanoihin, mutta kenelläkään ei ollut tietoa milloin.

imageimageimage

Olin väsynyt ja suihkun tarpeessa, mutta siihen hätään pystyin vain pesemään kasvoni ja torkkumaan betonilattialla rinkka tyynynä. Yhdeksän aikaan meille tultiin ilmoittamaan, että bussi lähtisi puolen yön aikaan. Kolmeen tuntiin ei siis tapahtuisi yhtään mitään, mutta onneksi tien toisella puolella oli sentään ravintola jonne suuntasin syömään päivän ensimmäistä ateriaa.

Keskiyöllä ei tapahtunut yhtään mitään, eikä ketään henkilökuntaan kuuluvaa näkynyt. Ihmiset alkoivat olla kärsimättömiä. Yhdeltä meille tultiin sanomaan, että bussi ei lähtisi ennen aamukolmea koska rajanylityspaikka on yön kiinni, eikä siis ollut järkeä ajaa sinne odottamaan rajan aukeamista. Minä kylläkin olisin kannattanut bussissa odottamista kovan teollisuushallin lattian sijaan.

Kello oli jo neljä aamuyöllä kun meidät tultiin vihdoin herättämään (jos kukaan edes oli unessa): nyt lähdemme. Olisin riemuinnut turistibussin pehmeistä penkeistä ja ilmastoinnista jos en olisi ollut niin väsynyt. Olin kiitollinen siitä, että meitä matkustajia oli vain kourallinen, joten jokainen sai pari penkkiä käyttöönsä. Nukahdin heti kun olin saanut aseteltua itseni mukavaan asentoon.

Monta tuntia myöhemmin olimme rajanylityspaikalla. Kun minun vuoroni tuli passintarkastukseen, alettiin minulta tivata Vietnamin viisumia. Eihän minulla sellaista ollut, koska suomalaiset eivät sitä alle 15 päivän vierailulle tarvitse. Passi jäi virkailijalle, minut huiskaistiin jonosta syrjään ja muiden matkustajien passien tarkastus jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Voi paska.

Lopulta, kun kaikki muut olivat jo takaisin bussissa, minun passi otettiin taas esiin ja sitä vaihdettiin virkailijalta toiselle. Joku selasi paperinivaskaa, joku puhui puhelimessa. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen kuulin leimasimen pamahduksen maahantuloluvan merkiksi ja sain passini takaisin. Olin vihdoin Vietnamissa.

Rajalta oli Hanoihin matkaa vielä reilusti ja matkustamisessa menikin koko päivä. Lähdin Luang Prabangista aamulla kello seitsemän, olin perillä Hanoissa seuraavana iltana kello yhdeksän. Luvattu 12 tuntia kestikin 38 tuntia. Ehkä olisi sittenkin kannattanut lentää.


Kaksi vuotta Kaakkois-Aasiassa asuneena ja siellä paljon reissanneena tämä kokemus oli aivan toisesta ääripäästä kuin muut matkakokemukseni, mutta tietenkin tuurillani kaikki menee mönkään juuri kun olen aloittamassa ensimmäistä reissuani yksin. Tämä on kokemus, jonka olisin ehkä mieluummin jättänyt kokematta, mutta parasta vastoinkäymisissä ovat juuri nämä tarinat, joita voi jälkeenpäin muistella ja kertoa muille. Tulipahan koettua.

Mikä on sinun kamalin reissukokemuksesi?

53 comments
  1. YHH kun kuulostaa tuskaiselta matkalta. Mulla on vastakkainen matka suunnitelmista Hanoista käsin ja tässä juuri tuumin, pitäisikö vaan maksaa lennoista Vientianeen. Oon kuullut niin paljon huonoa Laosin busseista – yks kaverini matkusti bussissa, joka oli täynnä vapaana liikkuvia kanoja. :D

    1. Tämä tosiaankin oli sellainen reissu, jota en toiste tekisi! Mutta toisessa vaakakupissa painoi silloin lentopelko, joten lentäminen ei mulla oikeastaan ollut edes vaihtoehtona. Nyt olisi! :D

  2. Hahaa, mulle on kanssa tuttu tuo tuskan matka Laosista Vietnamiin. Mulla se homma puolestaan meni niin, että mun ostama bussilippu ei yllättäen kelvannutkaan siihen Vientiane-Hanoi-bussiin (eikä kenenkään muunkaan länkkärin). Sain onneksi matkatoimistolta rahat takas, ja lähdin sit seuraavanaa aamuna sompailemaan just tollasella kämäsellä laosilaisella paikallisbussilla Vietnamin rajalle. Kukaan ei puhunut sanaakaan enkkua, et vähän arvellutti et oonko edes oikeassa bussissa. Se matka kesti 8 h, ei myöskään pysähdyksiä. Pääsin kuitenkin johonkin kylään ja sieltä tuk tukilla Vietnamin hylätynoloiselle rajalle (parin kilsan metsäpolku), jonka ylitin kävellen suunnilleen päivän ainoana ulkomaalaisena. Sitten päädyin jonkun random Red Bullin kuljetusbussin kyytiin, ja ne vei mut sit Vinhin kylään (mutta vaati yllättäen kesken matkan lisää rahaa aika uhkaavina…). Vinhissä mut tuupattiin johonkin pikkubussiin jossa kukaan ei myöskään puhunut enkkua. Joku 5 h sitä matkaa kesti, ja sit ihmeen kummalla saavuin kuin saavuinkin Hanoihin yhtenä kappaleena kello 1 yöllä! Woohoo. Matka-aika tais olla mukavat 19 h Vientianesta..

    1. Hei, joku muukin kokenut saman taipaleen, siistiä :D Sun reissu kuulostaa kylläkin astetta tai useampaa kamalammalta. Metsäpolkua tuktukilla ja uhkaavia kuljettajia, huhhuh! Onneks selvisit matkasta!

  3. Oli kyllä aikamoinen painajainen tuo matka! Olo on niin epämukava kun passi jää muiden hoteille varsinkin tuolla maailmankolkassa eikä siinä voi tehdä mitään kuuta kuin odottaa. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin, vaikka matkaan menikin 38 tuntia.

    1. Aika turtana sitä tuli matkustettua, enkä niinkään ajatellut matkan aikana, kuinka kamalaa se oli. Mutta jälkeenpäin oon kauhuissani muistellut sitä. Ei ikinä enää!

    1. Heh, tuo on kyllä totta. Ja näkeehän siinä bussin kyydissä maisemia enemmän kuin lentämällä. Jos jotain positiivista haluaa etsiä :D

  4. No huh huh! Melkoista settiä indeed :D Yhdyn Arjan kommenttiin, että minusta tuntuu kans että kaikki pidemmät bussimatkat ovat olleet lähes poikkeuksetta tuplasti pidempiä, kuin mitä on pilettiä varatessa ilmoitettu. Mutta eihän se lomalla ole kiire :D

  5. En ole käynyt Laosissa, mutta Vietnamissakaan bussimatkat eivät olleet minulle erityistä herkkua. Luvatut neljän tunnin bussimatkat saattoivat helposti kestää seitsemän-kahdeksan tuntia. Muistan myös Vietnamista nuo pienet muovijakkarat keskikäytävällä. Silloin tällöin bussi pysähtyi liikennevaloihin tms. töksähtäen, ja koko jakkaraväki kaatui nenilleen käytävälle. Aika paljon minustakin löytyy reppureissuhenkeä, mutta on pakko myöntää, että muutaman bussissa vietetyn päivän jälkeen päädyin lentämään maan sisällä useita kertoja (olin tosin vain kuukauden reissulla, joten aikakin oli kortilla) :)

    1. Oi kamala, mua alkoi vähän naurattaa tuo mielikuva muovijakkaroilla kaatuilevista vietnamilaisista… :D Mä liikuin Vietnamissa aina öisin sleeper-busseilla: säästin ajassa ja majoituskustannuksissa. Vaikka ei niissäkään aivan normaaleja yöunia saanut, vaikka olikin (epämukavat) sängyt.

  6. Ai kamala! Mulla taisi loksahtaa suu auki siinä vaiheessa, kun kerroit teollisuushallista täynnä länkkäreitä. Ajattelin, että seuraavaksi kerrot, kuinka teiltä leikattiin jokaiselta toinen munuainen irti :O Onneksi tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu ja pääsit yhtenä kappaleena perille!

    Mun ikävin kokemus taitaa olla yöllä alkanut ruokamyrkytys Fidzillä ja seuraavana päivänä lento Jenkkeihin… Siellä ruokamyrkytys jatkoi vielä vaivaamista aivan järkyttävillä kramppikivuilla. Siitäkin kuitenkin selvittiin, kuten yleensä kaikesta!

    1. Haha, nauroin ääneen tuolle munuaisjutulle :D Ei sentään NIIN paha matkakokemus ollut kyseessä :D Mä oon ollut yllättävän onnekas ruokamyrkytysten kanssa (koputan puuta), koska kertaakaan ei ole sellainen vielä sattunut matkustuspäivälle. Onni onnettomuudessa sun tapauksessa, että olit lentokoneessa etkä esimerkiksi vessattomassa bussissa!

  7. Huh, mikä seikkailu! Että pitikin sattua juuri ensimmäisen itsenäisen matkan aluksi. Toivottavasti tosta ei kuitenkaan jäänyt traumoja ja “uskallat” edelleen reissata yksin. Näitä on tosiaan kiva muistella jälkeenpäin, vaikka tapahtuman hetkellä harmittikin.

    1. Ei jäänyt traumoja, reissu jatkui yksin pari kuukautta tuon jälkeen ja myöhemminkin olen matkustanut yksin. Kiitos kommentista Lotta! :)

  8. Tarinasi tuntuu niin kovin tutulta ja tyypilliseltä. Lupailut VIP busseista ovat useinmiten jääneet haaveeksi ja lopuksi niskaan on heitetty sata riisisäkkiä. Muistelen kuulleeni että tuo Vientiane-Hanoi väli oli jo itsessään 24 tuntia. Jälkikäteen niille on mukava nauraa. Hyviä tarinoita.

    1. Haha, joku jätti mulle kertomatta, että pelkästään tuo väli kestäisi 24 tuntia. Olisi jäänyt varmastikin Vietnam siinä tapauksessa näkemättä… Mutta tosiaan, olisin yhtä kokemusta köyhempi.

  9. Oh no! Kuulostaa just niin siltä, kun kaikki palaset voi vaan mennä pieleen, niin ne menee. Toki tämä on tuttua Aasiassa ja siihen on vaan pakko varautua. Mutta esimerkiksi juuri Malesian luksusbussien jälkeen toi on ollut varmasti todella raastavaa. Itselläkin on vastaavia kokemuksia, mutta ei toki noin pitkäksi venyneistä reissuista. Jos jokin on Aasiassa varmaa, niin se, että perille kyllä pääset ja kaikki on hyvin avuliaita, mutta kellonaika ei ole koskaan se mitä myyntihetkellä on luvattu ;) Hihh… Hyvä muistohan näistä seikkailuista aina jää ;)

    1. Niinpä, juurikin nuo Malesian luksusbussit oli mielessä kun tätä trippiä varasin, heh. Mutta tulipahan kokeiltua paikallisten bussimatka, muuten kun yleensä tuli matkustettua vain turisteille tarkoitetuissa busseissa. Tuo on tosiaan totta: Aasiassa ohjataan lähes kädestä pitäen oikeaan paikkaan ja huolehditaan että pääsee oikeaan bussiin, joten perille kyllä pääsee aina :)

  10. Huhhei, minusta ei olisi todellakaan reppureissaamaan :D. Melkoinen tarina kerrottavaksi!

  11. Huh, johan on kokemus! Minä olen tälläinen valmismatkojen suurkuluttaja, jolta puuttuu kokonaan tälläiset kokemukset mitä sitten kiikkustuolissa muistella. Tai pitäisikö sanoa rantatuolissa jossain kaukaisella rannalla, jossa aion vanhuudenpäiviäni viettää sitten joskus. :)

    1. Mä en ihan hirveästi tämän matkan aikana iloinnut sitä, että olin valinnut halvimman tavan matkustaa, mutta nyt kun aikaa on kulunut tovi tuosta reissusta, sitä voi jo muistella naureskellen… Olisin kylläkin voinut jättää tämän kokematta :D Hyvät suunnitelmat sulla viettää vanhuuspäiviä :)

  12. Kiva postaus kaikesta huolimatta! Ei tosiaan mennyt bussimatkasi ihan putkeen. Jotenkin nuo positiiviset kuvat eivät sopineet tarinaan, mutta ilmeisesti voidaan todeta että loppu hyvin, kaikki hyvin :-)

  13. Vuosikausia halusin matkustaa ulkomaille, mutta mieheni ei suostunut. Lopulta vuonna 2007 rohkaisin mieleni ja varasin kahden viikon täysihoitopaketin aurinkomatkoilta Kuubaan. Matkustin yksin. Mies odotti kotona. Poikamme ja vaimonsa olivat olleet puoli vuotta aikaisemmin samassa hotellissa häämatkalla ja poika vakuutti, että selviän varmasti yksin, että ranteeseen laitetaan nauha, jolla pääsen syömään ja minun ei tarvitse sanoa sanaakaan. Ja suomalaiset oppaat huolehtivat kaikesta. Olin silloin jo yli viisikymmentä vuotias. Jännitti kauheasti. Varasin ja maksoin vielä kotimaassa kahden vuorokauden retken Guardalavacasta lentokoneella Havannaan.

    Mikä tuntui pahalta reissussa? Suomalaiset eläkeläiset, varsinkin naiset! Koska en juo viinaa ollenkaan, niin muutamat yksinäiset naiset eivät halunneet “leikkiä” kanssani. Ja pariskuntien seuraankaan en mahtunut. Havannan reissulla istuin yksin ravintolassa. Ajoin yksin hevoskärryillä. Majoituin yksin. Kävelin yksin.

    Tulomatkalla jouduimme odottamaan Havannan lentokentällä muutaman tunnin. Istuin jälleen yksin, tai samassa pöydässä kanssani istui kuubalainen nuori mies, joka oli tulossa Kanadasta. Hänellä oli aikakausilehti, jossa oli kuva eräästä suomalaisesta kitarantekijästä. Mies näytti lehteä minulle. Hän kertoi, että hänellä on kaksi lasta ja vaimo odottaa kolmatta. Ja hän sanoi vielä, missä kaupungissa asuu.

    Viereisessä pöydässä istui kaksi seurueeseeni kuuluvaa pariskuntaa. He olivat ostaneet ison Kuuban kartan. Pyysin karttaa lainaksi, jotta mies voi näyttää kartalta kotikaupunkinsa. “Aiotko iskeä miehen”, sanoi suomalainen rouva miehensä vieressä istuessaan. Pahoitin mieleni.

    Nämä matkakumppanini eivät huolineet minua seuraansa ja kun nyt jouduin istumaan vieraan miehen kanssa yksin ainoassa vapaassa pöydässä, he yrittivät saada minut näyttämään naiselta, joka on tullut ulkamaille iskeäkseen miehen, vaikka en mitenkään ollut käyttäytynyt niin koko matkan aikana.

    1. Ihailtavaa rohkeutta lähteä yksin lähes pallon toiselle puolelle! Varmasti jännitti, mutta varasit silti jopa erillisen lentäen tehdyn retken :) Tarinasi alkoi niin mukavasti, mutta sitten kokemuksesi ei ollutkaan hyvä :( Todella ikävä kuulla, että jouduit olemaan yksin koska et juo alkoholia. Ja mauton kommentti tuosta miehen iskemisestä, naurettavaa käytöstä. Liekö olleet kateellisia, että sinulla oli tuon odotusajan paikallista juttuseuraa, sellaista, jolta jopa oppii maasta jotain mielenkiintoista? Todella surullista kuulla, että kanssamatkustajat tekivät sinun lomakokemuksestasi epämieluisan käyttäytymällä tyhmästi. Mutta nostan hattua, että rohkenit viisikymppisenä lähteä yksin matkalle, Kuubaan saakka! :)

  14. No huh, onhan toi vähän venähtänyt bussimatka! Omat pahimmat reissukokemukset liittyvät ruokaan ja ruokamyrkystykseen. Pahin niistä johti siihen, etten enää tolpillani pysynyt vaan minut kärrättiin pyörätuolilla sairaalaan ja kolmeksi vuorokaudeksi tiputukseen. Senkin jälkeen olin aika heikkona ja piti jatkaa matkaa ensin junalla ja lentokoneella melkein kymmenen kiloo kevyempänä… Ei ollut kivaa se, mutta onaphan nyt mitä muistella – siitäkin selvisin! :)

    1. Huh, mikä kokemus sulla! Voin vain kuvitella kuinka heikko olo on ollut :( Mutta tosiaan, vaikka tällaiset kokemukset ei ole mukavia tapahtuessaan, niitä on kuitenkin ihan mukava muistella. Reissussa aina sattuu ja tapahtuu :)

  15. Voi ei! Kun luin tätä niin samalla sekä nauratti, että tunsin tuskasi. Aika pitkä reissu tosiaan. Mua olis eniten ahdistanu järjestelmällisenä ihmisenä se, ettei aluks tiennyt matkan kestävän noin pitkään. Myöhästelyt ärsyttää, olipa ne puoli tuntia tai tunnin, tollasta en osaa edes kuvitella.. Mut kunnioitettavaa, et oot tehny tollasen reissun yksin!

    1. Niin no, mähän uskoin sinisilmäisesti sen matkan kestävän 12 tuntia, mutta muutama tunti matkattuani aloin laskea, että väitetty matka-aika oli hyvin alakanttiin heitetty arvio. Ja kun matka oli jo alkanut, niin en sitä keskenkään halunnut jättää :) Kiitos kommentista!

  16. Ohhoh. No ei ihme, jos on jossain välissä vähän ollut pinna kireällä tuon bussimatkan aikana. Itseä olisi harmittanut aika tavalla, etenkin kun kärsin matkapahoinvoinnista. On ne lennot tavallaan aika käteviä :D!! Onhan sitä kaikenlaisissa tilantiessa tullut maailmalla oltua, muun muassa jumissa Masai Maran liepeillä rankkasateiden ja tulvien keskellä pari päivää ilman ruokaa. Elämä on :P.

    1. No joo, onhan ne lennot käteviä :D Mutta osa noista Aasian lentoyhtiöistä on mustalla listalla, eikä hirveästi kiinnosta niitä kokeilla. Yhdellä lensin tietämättömänä kerran Balilta Jakartaan, mutta muuten suosin maaliikennettä (vaikka eihän sekään kauhean turvallista tuolla päin maailmaa ole). Pari päivää ilman ruokaa tulvan keskellä kuulostaa juurikin kokemukselta, jota tulee muisteltua ja kerrottua pitkään! :)

  17. Jopas on ollut seikkailu. Omat huonot kokemukseni ovat liittyneet lähinnä ruokaan ja ruokamyrkytyksiin. Aasiassa saa aina säätää, kun liikkuu julkisilla. Onneks loppu hyvin kaikki hyvin!

    1. Mun kokemuksen mukaan Thaimaa-Malesia -akselilla liikkuminen on aina ollut todella helppoa, joten tämä oli herätys todellisuuteen :) Ruokamyrkytykset on todella inhottavia :(

  18. Ahaha, anteeksi, mutta osaan samaistua tähän jotenkin niin hyvin! Tulee mieleen eräskin matka Koh Lantalta Bangkokiin, bussilla ja neljävuotiaskin mukana matkassa. Ja sitten eräs junamatka Hanoista Hoi Aniin, joka kesti 20 tuntia. Ja sitten se viimeinen, joka katkaisi kamelin selän, eli Phnom Penhistä 9 tuntia Angkor Watiin. Sen jälkeen ajattelin vaan ihan silleen että fuck it, riittää nää bussikohteet, seuraavaksi me lennetään jonnekin helposti. :) Ja kyllä kannatti! Tosin reitti muuttui sen verran että vietettiinkin maaliskuu kokonaan Indonesiassa Kambodzan eteläsaarten sijan. Ei vaan kestetty ajatusta bussimatkoista niillä teillä ja niillä busseilla.

    Mutta onpahan taas juttuja mitä muistella kiikkustuolissakin. :)

    1. Niin tyypillistä Aasiassa reissaamista :D Tuli mieleen tuosta lapsen kanssa matkustamisesta se kun matkaoppaana ollessani pitkissä odotuksissa (esim. lennon myöhästymiset) vanhemmat usein valitti helpoimmin ja vetosi lasten jaksamiseen vaikka tenavat oli todella tyytyväisen näköisinä vieressä. Vanhemmilla se otsasuoni pullistuu (jos sen nyt tarvitsee jollakin pullistua) kun taas lapset sopeutuu helposti (korjaa jos olen väärässä, minulla kun ei lapsia ole).

      Näistä mun bussikokemuksista on jo jokunen tovi aikaa, mutta saa nähdä jos talvi menee taas Kaakkois-Aasiassa reissaten, tuleeko mulle tuo sama fuck it -reaktio ja bussit vaihtuu lentokoneisiin :D Kiitos kommentista!

      1. Yleensä muksu kyllä sen jaksaa, mutta pitkillä osuuksilla käytös saattaa muuttua sen verran, että se on vanhemmille vähän rankempaa. Että silleen ymmärrän kyllä ihan hyvin jos vanhemmat valittivat. Lapset ei aina oikein osaa ilmaista asiaa jos joku ei ole kauheen mukavasti ja hyvin, vaan se ilmenee sitten erilaisella käytöksellä.

  19. Kyllä ne pahimmat vastoinkäymiset reissussa ovat olleet lentoihin liittyviä. Olin Soulissa kun tuhkaplvi pisti lentoliikenteen sekaisin. Paluu hieman venähti ja sen tehtiin sitten lopulta todella pitkän kaavan kautta, tyylillä läpi puolen Venäjän junalla ym. muuta pientä.

    Ruokamyrkytys ( pahin ikinä mulla ollut) Hong Kongissa ei sekään nyt varsinaisesti ollut kovin kivaa…

    1. Minua edelleenkin kiinnostaa tuhkapilvikokemukset, itse kun olin silloin matkaoppaana ja se oli ehdottomasti urani rankin kokemus. Tuo sinun kokemus kuulostaa todella mielenkiintoiselta! Pitääkin googletella jos löytyisi blogikirjoituksia aiheesta… Ruokamyrkytykset ovat ikäviä, oman kokemuksen mukaan yleisesti ottaen onneksi suht harvinaisia.

      1. Heh, tuohon aikaan en itse vielä blogia kirjoittanut : ) Varmasti lötyy kirjoituksia. Oli se aikamoinen show, joka kosketti niin monia matkustajia.

  20. Nauratti tätä lukiessa, sillä vaikkei ihan noin pahasti venähtäneitä etappeja ole omalle kohdalle osunut, olen ollut jokaisella pätkällä henkisesti varautunut juuri johonkin tuollaiseen. Muiden kokemusten kahlaaminen netistä on valaissut varautumaan ihan kaikkeen. Oma pahin kokemukseni on tainnut olla ruokamyrkytyksessä/vatsataudissa matkaaminen, johon sain ottaa tuntumaa viimeisimmällä reissulla akselilla Costa Rica ja Panama. Ei ollut sekään 12 tuntia mitään herkkua, vaikka tauti kuin ihmeen kaupalla aisoissa juuri sen matkan ajan pysyikin. Ja sitten on ollut tietysti sellaisia vene-etappeja, jotka olisin mieluusti jättänyt kokematta ihan siksi, että kuolemanpelko ja merisairaus eivät nekään ole kovin kivoja matkaseuralaisia. :) Minusta nämä kokemukset kuitenkin näin jälkikäteen ajatellen ovat opettaneet arvostamaan sitä, miten hyvin asiat länsimaissa on yleensä järjestetty ja miten hyvin aikatauluja noudatetaan ja asioihin varaudutaan. Aasiassa pitää aina laittaa sellainen lehmän hermot -vaihde päälle ihan joka paikassa, jotta ei ala kilahdella pienistä tai isommistakaan paikalliseen tyyliin kuuluvista meiningeistä. Tuntuuhan se touhu meistä ihan käsittämättömältä, mutta hommat nyt vain hoidetaan siellä päin niin.

    1. Ai kamala, vatsataudissa matkustaminen on varmasti aivan kamala kokemus! Ja olen itsekin kokenut kerran tai pari tuollaisen venematkan jolloin yhdistyi merisairaus ja kuolemanpelko, ne on kylläkin hautautuneet jonnekin muistin syövereihin niin syvälle, että niitä ei tule muisteltua. Ja tuo on hyvä pointti, että pitää asennoitua toisenlaisiin tapoihin niin reissut menee mukavammin eikä hermostu turhista. Kiitos mielenkiintoisesta kommentista!

  21. Onpa kiva vaan lukea tällaisesta :-( Lento Luang Prabangista Vientianeen, yöpyminen Vientianessa 5 tähden hotellissa ja sieltä sitten eteenpäin edelleen lentäen tuntuu entistä fiksummalta valinnalta! Tosin tuskin olisin edes 12 tunnin bussimatkaa kovin montaa minuuttia harkinnutkaan …

    1. Heh, tuo on vähän eri kategorian reissu kun minun pienen budjetin reppureissu :D Teidän tapa matkustaa kuulostaa huomattavasti mukavammalta, mutta mä uskon jos me lähdetään tulevana talvena reissaamaan Aasiaan, se tulee olemaan taas näitä järkyttävän pitkiä ja epämukavia siirtymisiä :)

  22. Olipa hurjan kuuloinen reissu. Onneksi pääsit perille etkä ole vieläkin siellä harhailemassa tai odottelemassa bussia :)

  23. Heh, mäkin kuulun lentämistä vältteleviin… Ja ei nyt ihan yhtä pahoja kokemuksia mulla oo (tää oli aika hullu tarina!) mutta kaikkea sitä on tuolla Kaakkois-Aasian bussireiteillä kyllä tapahtunut. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *