Kööpenhaminan pohjoispuolella sijaitseva noin 55 000 asukkaan Kongens Lyngby on yksi suosikkipaikoistani Tanskassa – jos ei jopa se kaikkein kirkkain tähti. Kongens Lyngby on paikka, jonne vielä lukuisten käyntikertojen jälkeenkin palaan mielelläni, ja olen tänäkin kesänä käynyt siellä useamman kerran ilman sen kummempaa syytä, vain nauttiakseni kaupungin kauneudesta.

Lyngby on se kaupunki, jonka virastotaloon lähes kaksi vuotta sitten menin passini kanssa rekisteröitymään asukkaaksi Tanskaan ja hankkimaan paikallisen henkilötunnuksen, ja jonka pääkadun Irma-ruokakaupassa tutkailin hyllyjen valikoimaa pitkään ja nyökkäilin hyväksyvästi löytäessäni monien muiden tuttujen tuotteiden lisäksi suomalaista salmiakkia ja Fazerin suklaata. Ja jonka suuriin tavarataloihin Lyngby Storcenteriin ja Magasiniin tieni kulki Kööpenhaminan keskustan liikkeitä useammin.

image

image

image

Vaikka emme asuneetkaan Lyngbyssä, vaan viereisessä Virumissa, oli Lyngby meidän shoppailupaikkamme, sunnuntaikävelylenkkiemme kohde ja laiskojen iltojen noutoruoan hakupaikka. Ensimmäisten Tanskan kuukausieni aikana Lyngby näytteli suurta roolia, ja tämän vuoksi sillä on minulle erityinen merkitys – eikä kaupungin idyllisyys ja pikkukaupunkimaisuuskaan ole koskaan haittaa tehnyt.

Lyngby ei kuitenkaan ole vain joku kyläpahanen Kööpenhaminan ulkopuolella, josta kerron vain siksi, että satuin aikoinaan asumaan sen lähistöllä. Ehei, Lyngby on upea käyntikohde myös turisteille, aivan kuten minullekin, jos haluaa paeta Kööpenhaminan kesäruuhkia rauhallisempaan, mutta silti kauniiseen pikkukylään.

imageLyngby Hovedgade, Lyngbyn pääkatu

image

Miksi Kongens Lyngby on suosikkipaikkani?

Siihen, että Kongens Lyngby on suosikkipaikkani, ei riitä vain se, että vietin kaupungissa paljon aikaa Tanskassa asumisen alkumetreillä. Syynä on erityisesti se, että Lyngby nyt vain sattuu olemaan aivan täydellinen tanskalainen pikkukaupunki. Täällä on upea luonto lähellä keskustaa, värikkäät talot ovat kuin satukirjasta ja kaupungin laidalla on kaunis Lyngby Sø, eli Lyngbyn järvi – sillä kyllähän Kallaveden rannoilla varttuneen suosikkipaikassa tulee olla vesi läsnä!

Joka kerta Lyngbyssä käydessäni en voi olla ajattelematta, että niin ihanassa paikassa ei voi asua kuin vain onnellisia ihmisiä. Ja täällä minäkin haluaisin asua, jos joskus tulen asumaan Tanskassa pysyvästi.

image

image

image

Lyngby Kirke – Lyngbyn kirkko

Lyngbyn aluella sanotaan olleen asutusta jo 8500 vuotta sitten, mutta kaupunki on todennäköisesti perustettu viikinkiajalla vuosien 800-1050 välisenä aikana – ja siihen viittaa myös kaupungin nimi Kongens Lyngby, Kuninkaan Lyngby. Kansan suussa nimi kuitenkin yleensä lyhenee pelkäksi Lyngbyksi. Kaupungin kirkko on 1150-luvun tienoilta, joten Lyngby on saanut alkunsa viimeistään silloin.

Pienen kukkulan päällä sijaitseva Lyngbyn kirkko onkin yksi kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä, ja kirkon ympäristöön kannattaa tutustua vaikka itse kirkkoon ei välttämättä pääsisikään sisälle: kirkon pieni piha on viihtyisä ja huolella hoidettu, ja rauhallisessa miljöössä on mukava istahtaa penkille juomaan vaikka läheisen pääkadun kahvilasta ostettua kahvia.

Lyngby, Kööpenhamina

Lyngby, Kööpenhamina

Sorgenfri Slotshave – Sorgenfrin linnanpuisto

Kirkon vierestä alkaa upea, noin 300 vuotta vanha Sorgenfrin linnanpuisto. Neljäkymmenen hehtaarin kokoinen puisto on avoinna yleisölle, ja se onkin suosittu lenkkeily- ja ajanviettopaikka. Eikä Lyngbyssä käynti ole täydellinen ilman kävelyä tässä vehreässä puistossa, piknikiä sen nurmikentillä tai istuskelua puistoa halkovan joen varrella.

Puiston laidalla on Tanskan kuningasperheelle kuuluva Sorgenfri Slot, suomeksi Huoleton Linna, joka on rakennettu 1750-luvulla. Linnaan, tai edes linnan pihalle, eivät ulkopuoliset pääse, mutta linnan takasivun näkee hyvin puistosta käsin.

imagePalanen Sorgenfrin linnan julkisivua. Tämän lähemmäksi eivät ulkopuoliset pääse.

imagePuiston läpi kulkee Mølleåen-joki

image

imageSorgenfrin linnan takasivu

Frilandsmuseet – Ulkoilmamuseo

Linnanpuiston vieressä sijaitsee Frilandsmuseet, eli yksi maailman suurimmista ja vanhimmista ulkoilmamuseoista. Yli sata vuotta sitten avattu suuri museoalue käsittää yli 100 alkuperäistä rakennusta vuosilta 1650-1950, ja joukossa on muun muassa maataloja, myllyjä, työpajoja sekä kartano ja vaivaistalo.

Frilandsmuseet on osa Tanskan Kansallismuseota, ja se on avoinna pääsiäisestä lokakuuhun. Maanantaisin museo on kuitenkin suljettu. Sisäänpääsylipun hinta on 65 kruunua, eli noin yhdeksän euroa (kesällä 2016). Lue lisää täältä.

image

image

Tiedätkö nämä lyngbyläiset?

Suurelle yleisölle Lyngby on tuttu vuonna 1936 perustetusta Lyngby Porcelæn -posliinitehtaasta, jonka valmistamat kauniit ja ajattomat Lyngby-vaasit ovat suosittuja niin Tanskassa kuin maailmallakin.

Lyngby Tennisklubilta on maailmanmenestykseen ponkaisseet tanskalaiset tennispelaajat Caroline Wozniacki ja Frederik Nielsen: Rion kesäolympialaisiin osallistuva Wozniacki on ollut tennismaailman ykkönen ja Nielsen on voittanut muun muassa Wimbledonissa nelinpelimestaruuden. (Ja tässä on tietenkin pakko mainita se, että poikaystäväni on omalla tennisurallaan voittanut Nielseniä vastaan!)

imageLyngby-vaaseja näyteikkunassa Italian Bolognassa

imageNordre Mølle – Pohjoismylly

imageLyngbyn läpi kulkee Mølleåen-jokiimageMølledam-lampi, josta pääsee veneellä Mølleåen-jokea pitkin Lyngbyjärvelle

Pelkästään näitä kuvia katsomalla voisin lähteä tältä istumalta Lyngbyhyn. Kyllä se vaan on niin ihana. Vai mitä mieltä olet – voisitko viettää kesäpäivän näissä maisemissa?

Miten Lyngbyhyn pääsee?
Kööpenhaminan keskustasta on Lyngbyhyn matkaa vain noin 12 kilometriä, joten sinne hurauttaa nopeasti autolla tai parissakymmenessä minuutissa S-junalla joko Nørreportin asemalta tai päärautatieasemalta.

Levoton reissusielu, tarinankertoja, hetkessä eläjä, maailmankansalainen, kulkuriluonne. Blogi matkoista, irtiotoista, seikkailuista ja siitä, kuinka moottoritie on aina niin pirun kuuma.
Hostelliasumisen aakkoset
Askelta lähempänä seuraavaa seikkailua: Lopputili otettu!
Levoton reissusielu, tarinankertoja, hetkessä eläjä, maailmankansalainen, kulkuriluonne. Blogi matkoista, irtiotoista, seikkailuista ja siitä, kuinka moottoritie on aina niin pirun kuuma.

38 kommenttia

  1. Tanja

    8.8.2016 at 21:27

    Onpas idyllinen kylä. Tuolla voisi piipahtaa joskus, kunhan nyt edes pääsisi edes Köpikseen :D Mä oon nyt hurahtanut kaukomatkailuun ja lähikohteet jääneet valitettavasti hiukan paitsioon. Mites pärjääkö Tanskassa englannilla vai joutuuko kertaamaan hiukan tuota kieltä? Mulla lopahti aikoinaan innostus tanskan kieltä kohtaan kun yritin ymmärtää lukujen logiikkaa :D

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      20.8.2016 at 08:24

      Juu, kannattaa ensiksi mennä Köpikseen ja jos sen tutkailulta jää aikaa, niin sitten köydä täällä :D Tanskassa pärjää loistavasti englannilla, ja sen vuoksi en ole kaksi vuotta maassa asuneena edes oppinut tanskaa… Englannilla pärjää liian hyvin! Ja joo, ne numerot on kyllä ihan hämärät :D

      Reply
  2. Kohteena maailma / Rami

    7.8.2016 at 20:54

    En ole kyllä ikinä kuullutkaan ennen tätä kyseisestä paikasta. Se matkablogien hyvä puoli kieltämättä on, että näistä saa tosi hienoja vinkkejä tulevia reissuja varten :-)

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      20.8.2016 at 08:25

      Niinpä, blogeista saa hyvin inspiraatiota kohteista, joista ei välttämättä ole koskaan kuullutkaan :)

      Reply
  3. Veera Bianca

    6.8.2016 at 22:33

    Voi miten söpö paikka <3 Hei mä haluun kysellä sulta muuten jotain vegeraflavinkkejä Köpikseen?

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      20.8.2016 at 08:29

      Voi ei, ei mulla ole mitään tietoa Köpiksen vegerafloista! En ole oikein perehtynyt sellaisiin… :D Sorry!

      Reply
  4. Sanna I Siveltimellä

    5.8.2016 at 09:48

    Näyttääpä kerrassaan idylliseltä! Ja mukavan lyhyen matkan päässä suurkaupungista. Varmasti viihtyisin kesäpäivän tuolla :)

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      20.8.2016 at 08:31

      Köpiksessä on se(kin) ihanaa, että tällaisia pieniä paikkoja on ihan lyhyen matkan päässä keskustan vilskeestä. Siksi tällaisessa paikassa olisi ihana jopa asua: on rauhallista ja kaunista luontoa, mutta keskustaan ei ole lainkaan pitkä matka.

      Reply
  5. Paula - Viinilaakson viemää

    5.8.2016 at 07:19

    En ole käynyt mutta kuvista päätellen tykkäisin varmaan tästä kaupungista. Todella idyllisen näköistä, ja ihania nuo rakennukset. Kirkko on tosi erikoisen näköinen, hieno! Tykkään näistä kuvista kun näissä näkyy vähän myös paikallista elämääkin. Joskus manaan, että tulee otettua liikaa sellaisia poseeraus kuvia tai liian sliipattuja. Parhaat kuvat on usein just tilanne kuvia kuten tässäkin nämä ihmiset askareissaan.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      22.8.2016 at 08:36

      Samaa mieltä, että tilannekuvat ovat yleensä parhaimpia, mutta itsekin syyllistyn monesti ottamaan liian aseteltuja kuvia. Kiitos Paula! :)

      Reply
  6. Tiia

    4.8.2016 at 20:09

    Lyngbyssä olen kuluttanut aikaa vain yliopistolla ja matkalla sieltä juna-asemalle, mutta näköjään olisi syytä poiketa muuallekin! Ehkäpä otan sen tavoitteekseni syksyllä :)

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      22.8.2016 at 08:37

      Ilman muuta kannattaa poiketa muuallakin, jos tuolla päin joka tapauksessa vietät aikaa! :)

      Reply
  7. Outi

    4.8.2016 at 19:54

    Idyllisen oloinen paikka. Täytyy pistää korvantaakse seuraavaa Köpisreissua ajatellen, joka toivottavasti tapahtuu lähiaikoina.

    Reply
  8. Pirkko / Meriharakka

    4.8.2016 at 17:28

    JOskus tehtiin automatkaa siten, että tultiin Göteborgista yli Pohjois-Tanskaan ja sieltä sitten pikkuhiljaa pikkukaupunkien ja kylien kautta Kööpenhaminaan. Melko idyllisiä, monet, vaikka juuri tästä ei ole ainakaan jäänyt mielikuvaa! Ehkä joskus vielä :-)

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      22.8.2016 at 09:29

      Niin, tanskalaiset pikkukylät on usein todella idyllisiä, ja tykkään muutenkin vain ajella maaseudulla ihastelemassa vanhoja taloja ja peltoja :) Ihan harmittaa, että en ole tehnyt sitä enemmän näiden Tanskan vuosien aikana :)

      Reply
  9. Kaisa J - Koti-ikävä

    4.8.2016 at 16:41

    Vaikuttaa idylliseltä pikkukaupungilta. Maisemat voisivat olla suoraan lastenkirjasta. <3

    Reply
  10. Anna | Muuttolintu.com

    4.8.2016 at 05:33

    Voisin kyllä minäkin lähteä ihan tältä istumalta, näyttää tosiaan ihan onnellisten ihmisten kaupungilta :) Näin suurkaupungissa monta vuotta asuneena oon tullut siihen tulokseen, etten koko elämääni täällä halua viettää, vaan just joku tuon kokoinen kaupunki olisi sopiva. Kyllä mielellään kävisin tuolla sitten joskus Tanskan reissulla, jopa mieluummin kuin niissä isommissa.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      22.8.2016 at 09:39

      Mekin ollaan puhuttu, että jos Tanskaan asetutaan jossain vaiheessa pysyvästi asumaan, niin sitten muutetaan Köpiksen ulkopuolelle. Lyngby olisi hyvä vaihtoehto, mutta voi olla että halutaan vielä enemmän jonnekin keskelle ei mitään. Sellaistakin seutua kun on vain 30-60 min ajomatkan päässä Köpiksen keskustasta, niin saisi asua maaseudun rauhassa, mutta kaupungin vilinäänkään ei olisi liian pitkä matka :)

      Reply
  11. Andrina / andante

    3.8.2016 at 15:35

    Vitsi miten ihanan näköinen kylä! Tykkään varsinkin ton kirkon arkkitehtuurista, upeat noi punaiset tiilit :)

    Reply
  12. salaine

    2.8.2016 at 19:46

    Kaunis on kylä juuri sellainen tanskalainen. Tanskasta muistuu aina mieleeni kesä, jolloin kiersimme maata. Oli lämmin ja me nautimme lähestulkoon autiolla hiekkarannalla perheen kanssa muutaman päivän. Joskus pitäisi kyllä matkustaa uudelleen.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      22.8.2016 at 09:33

      Ihanalta kuulostaa teidän Tanskan kesä! :) Etenkin tuo lähes autio hiekkaranta, sellaista kun en (etenkään hyvällä) säällä ole kokenut, sillä lähimpänä on Köpiksen iso ranta, mikä on aurinkoisina päivinä aina ihan täynnä porukkaa.

      Reply
  13. Heidi / Maailman äärellä

    2.8.2016 at 18:49

    Ihastuttavalta näyttää! Ja koska eilen varasin Kööpenhaminaan lentoliput (Finskin tarjous meno-paluu 98€) luen nyt erityisen tarkkaan näitä sinun suosituksia ja varmasti ennen reissua (joka lokakuussa) käyn blogiasi läpi huolella. Olen kerran käynyt Kööpenhaminassa kesällä, mutta nyt kaipaisin syksyn parhaita vinkkejä sinne :).

    Reply
  14. Hanneli/duunireissaaja

    2.8.2016 at 18:14

    Todella ihana paikka. Mä fanitan näitä pikkupaikkoja, joten tämä oli erittäin kiinnostava lisä Tanskan must see -listalle.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      6.8.2016 at 12:24

      Hyvä juttu! Ja tämä on niin lähellä Köpistä, että ei edes vaadi autoa tai monimutkaisia suunnitteluja – kunhan vaan hyppää junaan ja jää hetken päästä oikealla asemalla pois :)

      Reply
  15. Teija / Lähdetään taas

    2.8.2016 at 14:30

    Täytyykin muistaa tuo paikka seuraavan kerran kun käyn Kööpenhaminassa. Sait kyllä paikan kuulostamaan aika ihanalta!

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      6.8.2016 at 12:18

      Kiva juttu, että onnistuin kirjoittamaan niin, että paikka kuulostaa edes hivenen niin ihanalta kuin se oikeastikin on! :)

      Reply
  16. Tanja/Levoton Matkailija

    2.8.2016 at 10:59

    On muuten tosi kivan näköinen paikka! :) Mua on alkanut Tanska kiinnostamaan, kerran olen siellä käynyt yli 10 vuotta sitten. Siltä reissulta muistan lähinnä hiekkadyynit ja Legolandin. Kööpenhamina kiinnostaisi kovin, ja sieltähän voisi sitten hyvin tehdä päiväretken tähän pikkukaupunkiin :)

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      6.8.2016 at 12:17

      Ehkä nyt tosiaankin olisi korkea aika tehdä uusintareissu Tanskaan, sillä Kööpenhamina on upea, tänne lentää nopeasti ja lähialueillakin riittää nähtävää! :)

      Reply
  17. Ansku BCN

    1.8.2016 at 09:32

    No onpa soma kaupunki! Aloin miettiä, että pysähdyimmeköhän tuolla muutaman vuoden takaisella Tanskan roadtripillämme, tämä kun näyttää jotenkin tutulta. Toisaalta kaikki käymämme tanskalaiset kylät jäivät mieleen nätteinä eli ehkä sekoitan tämän nyt johonkin toiseen paikkaa :)

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      6.8.2016 at 12:11

      Voihan se toki olla, että kyseessä onkin ollut jokin toinen kylä, koska monet etenkin näistä vanhemmista paikoista tosiaankin on hyvin samantyylisiä – ja yhtä ihania! :)

      Reply
  18. Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi

    31.7.2016 at 18:50

    no tuo n äyttää ja kuulostaa kyllä ihan überidylliseltä kaupungilta – juuri sellaiselta satukirjapaikalta, jollaisia Tanskasta odottaakin löytävänsä <3

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      6.8.2016 at 12:07

      Sellainen se juuri onkin, tanskalaista kyläidylliä parhaimmillaan!

      Reply
  19. hana kupari

    28.7.2016 at 20:22

    hienoja kuvia

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram: @vagabondablog