Kun edellinen viikko oli mukavan aktiivinen pitkine kävelylenkkeineen sekä Sloveniassa että Kroatian Plitvicessä, oli yhdeksäs reissuviikko vaihteeksi taas hyvinkin rento. Maakaan ei päättyneellä viikolla vaihtunut, eikä autolla ajoa kertynyt paria tuntia enempää, sillä vaihdoimme maisemaa ainoastaan Makarskasta Hvarin saarelle. Ja täällä sitten ollaankin ainakin lokakuun loppuun!
Dalmatian pikkukylien kautta Hvarin saarelle
Maanantaina vietimme rennon päivän Makarskassa ja vain kävelimme pitkin rantakatua ja Sveti Petarin niemen ympäri, ja nautimme auringosta. Kävimme syömässä lounaan hyvät arvostelut saaneessa ravintolassa – ja petyimme pahasti. Emme muista saaneemme kovinkaan tajunnanräjäyttävää ruokaa Makarskan ravintoloissa silloinkaan, kun vietimme siellä kesän kolme vuotta sitten, mutta tämän Tempera Streetfood -ravintolan sapuskat jäivät nyt puoliksi syömättä. Pitäisi varmaan lopettaa nämä satunnaisetkin ravintolakäynnit, ja kokata aina itse…
Tiistaina ajoimme Dalmatian rannikkoa pitkin Drvenikin kylään, josta menisimme lautalla Hvarin saarelle. Matkalla pysähdyimme ensiksi viihtyisässä Podgoran kylässä kahvilla, ja tämän jälkeen teimme pikaisen pysähdyksen Igranessa. Kovin kauaa emme tässä kylässä viihtyneet, sillä Igrane on varmastikin koko Makarskan Rivieran ankein kylä. Olen käynyt siellä nyt kolmesti, ja jokaisella kerralla visiitti on jäänyt lyhkäiseksi paikan charmittomuuden vuoksi.
Viimeiset pari tuntia ennen lautan lähtöä vietimme Drvenikissä, joka paljastui yllättävän kivaksi kyläksi. Olin ajatellut sen olevan vain läpikulkupaikka Hvarin ja mantereen välillä, mutta viihdyimme mainiosti rantakahvilassa ja teimme kävelylenkin rantaa pitkin pienen niemen ympäri, ennen kuin oli aika ajaa auto lauttaan ja siirtyä Hvarin saaren itäkärjessä sijaitsevaan Sucuraj’n kylään.
Saapuminen Stari Gradiin
Sucuraj’sta on reilun tunnin ajomatka saaren läpi Stari Gradiin, yhteen Euroopan vanhimmista kaupungeista, josta olimme varanneet asunnon kuukaudeksi. Tai niinhän minä luulin, että kyseessä oli asunto, mutta paikan päälle päästyämme minulle valkeni, että asuisimme kuukauden pienehkön hotellihuoneen kokoisessa kopissa, jonka keittiö oli vain pieni nurkkaus. Eniten minua mietitytti juurikin keittiön pienuus, sillä tarkoituksenamme oli jättää ravintolapettymykset väliin ja kokkailla kaikki ruokamme. Ja noin pienessä keittiössä ei kyllä olisi mitään herkkua valmistaa ruokaa pitkän kaavan mukaan.
Onneksi Thomas tajusi kysyä omistajalta isomman asunnon mahdollisuutta, sillä naapurissa olikin vapaana kolme kertaa suurempi asunto, jonka täysin varustellussa keittiössä mahtuisi kaksi kokkia hääräämään vallan mainiosti. Lisäksi keittiön yhteydessä olisi olohuone, ja makuuhuone olisi erillinen. Kaksion kuukausivuokra oli sata euroa enemmän, minkä koimme hyvin kohtuulliseksi ja päätimme siksi majoittua huoneistoon pienehkön huoneen sijaan. Kahden kuukauden halpojen majatalojen sekä jaettujen kylpyhuoneiden ja keittiöiden jälkeen saisimme asua kuukauden ihan oikeassa asunnossa – ja ilman keittiö- tai vessavuoroista taistelua! Luksusta!
Laiskoja päiviä Stari Gradissa
Stari Gradissa asuu vain kolmisen tuhatta asukasta, mutta erityisesti venematkailijat pitävät huolen siitä, että kaupungin satamassa riittää vilinää vielä näin lokakuussakin. Etenkin torstai-iltana, kun kävimme nauttimassa cocktailit kolmevuotisen avoliittomme kunniaksi, oli satama veneitä täynnä – ja sataman baarit turisteja. Sääkin on pysynyt mukavan lämpimänä ja aurinkoisena yhtä sadepäivää lukuun ottamatta, joten voisi hyvinkin luulla, että kesää on vielä pitkälti jäljellä.
Päivät ovat täyttyneet kävelylenkeistä, kotiaskareista ja kauppareissuista. Vaikka arjen keskellä usein haaveilee lomasta ja tylsien arkiaskareiden puuttumisesta, on kahden kuukauden jälkeen ihan mukava taas leikkiä kotia ja tehdä niitä tavallisia juttuja: keittää aamukahvit, käydä kaupassa, pestä pyykkiä, kokata, tiskata…
Sunnuntai-iltapäivä Hvar Townissa
Sunnuntaina ajoimme hieman alle 20 kilometrin päähän Hvarin kaupunkiin, joka on meille molemmille entuudestaan tuttu kolmen vuoden takaa. Myös Hvarissa riitti (etenkin amerikkalaisia) turisteja, jopa enemmän kuin Stari Gradissa: onhan Hvar näistä kahdesta kaupungista suurempi ja suositumpi turistien keskuudessa. Enkä ihmettele Hvarin suosiota, sillä kyllähän se on aivan ihastuttava pikkukaupunki.
Kiertelimme kaupungin katuja, istuimme satamassa ja kävelimme ylös linnoitukselle. Nälän yllättäessä huomasimme Hvarin suosion myös kahviloiden hinnoissa: kinkkuvoileipä olisi maksanut kahvilassa noin 7 €, leipomosta sen olisi saanut vain paria euroa halvemmalla. Päätimme säästää ja palata kotiin lounaalle.
Seuraavat suunnitelmat
Alkaneelle viikolle ei juurikaan suunnitelmia ole: kunhan vain nautiskellaan, rentoudutaan ja ihaillaan Hvarin kauneutta. Ehkä käväisemme Splitissä, tai jossain muualla, tai ehkä emme.
Koska täällä tuskin tapahtuu kovinkaan mullistavia ja raportoimisen arvoisia asioita seuraavien viikkojen aikana, jäävät nämä viikottaiset reissuraportit nyt tauolle. Palaan sitten asiaan, kun olemme jatkamassa matkaa – tai sitten kun edes tiedän, minne tie meidät seuraavaksi vie. Sitä odotellessa kannattaa kuitenkin tykätä blogin Facebook-sivusta, sillä sinne tulee pikkupäivityksiä myös tässä välillä!
16 comments
Kiitos! Tämä on hieno postaus ja Kroatia upea matkailumaa. Olimme viime reissulla autoillen siinä viereisellä Korculan saarella, mutta se ei kolahtanut. Hvarin saari pitää kyllä käydä kokemassa.
Kiitos Asko! Meidän oli tarkoitus käydä nyt täällä Hvarilla ollessa myös Korculan saarella, mutta se reissu jäikin tekemättä… Nyt ei harmita niin paljoa, että se jäi väliin (tai seuraavaan kertaan), kun kerroit, että et syttynyt sille. Ehkä se ei niin erikoinen paikka sitten olekaan :)
Hvarilla on kerran käynyt nopealla päiväretkellä. Kiva saari, mutta onpa kyllä järkyttäviä hintoja näköjään kahviloissa! No, jenkit maksaa, ja niitähän siellä tosiaan riittää. Kroatiassa on todella osattu ottaa turismista kaikki irti, eikä se itseäkään ole enää entiseen tapaan houkutellut turistikohteena, kun olen ajatellut hintojen olevan jo aika korkealla.
Ja vaikka matkustaminen on ihanaa, niin kyllä sitä pidemmän päälle alkaa vähän niitä kotirutiinejakin kaivata. :)
Joo, jenkkejä täällä(kin) riittää pilvin pimein. Ja sitten kun suurin osa vielä tulee hienoilla rahanhajuisilla veneillään, niin siinä ei paljoa hintoja kysellä vaan ne maksaa mitä hintoja tahansa – ja nostaa hintatasoa entisestään. Splitissä oli hieman kukkaroystävällisemmät hinnat, mutta onhan tämä kaiken kaikkiaan yllättävän kallis maa. Jopa ruokakaupassa monet tuotteet on kalliimpia kuin Tanskassa! Hintojen vertailu on ollut liiankin helppoa kun 1 HRK = 1 DKK.
Onpas siellä hienon näköistä! Tienoot ovat minulle ihan vieraita. Kovin vaihtelevia kommentteja olen kuullut tutuilta. Palvelun lisäksi siis myös ruoka on vähän huonosti hallussa. Mutta maisemat ainakin ovat kohdallaan. Eikä ruoastakaan tarvitse olla huolissaan, kun voi kokata itse. Aika kätevää. :)
Maisemat täällä tosiaankin on kohdallaan, ja etenkin tuo Makarskan Riviera on huikean näköistä kun kylien toisella puolella kimmeltää ihanan kirkas meri ja toisella puolella kohoaa jylhät vuoret. Palvelulta ei täällä kannata paljoa odottaa, eikä kyllä ruualtakaan. Huomenna mennään Splitiin ja siellä sentään pitäisi (toivottavasti ainakin!) olla hyviä ravintoloita, niin päästään välillä syömään muutakin kuin omia kokkailuja :)
Nauttikaa olostanne! Tuollainen kuukauden olo Hvarin saaressa olisi kyllä mielenkiintoista! Kiva olisi tietää enemmän kämpästänne. Oltiin muutamia vuosia sitten Hvarissa päiväretkellä Splitistä käsin. Ihastuimme kovin.
Kiitos Sari, yritetään nauttia :D Minä kävin Hvarilla pari kertaa päiväreissulla muutama vuosi sitten, mutta jostain syystä en oikein ihastunut. Kannatti tulla nyt uudestaan ja ajan kanssa, sillä onhan tämä todella kiva saari! :)
Meidän kämpästä ei ole kovinkaan paljoa kerrottavaa… Varattiin TripAdvisorin kautta tällainen apartmani, mitä Kroatiassa on tarjolla paljon. Makuuhuone, kylpyhuone, parveke ja olohuone, josta yksi seinusta on keittiö. Hyvin perinteinen kroatialainen sisustustyyli, mikä ei silmää hivele mutta ei siitä mitään valittamistakaan ole. Hyvin ollaan viihdytty! :)
Teidän viikkosuunnitelmat kuulostavat aika ihanilta :) Kiva, että saitte isomman asunnon! Tiedän sen fiiliksen, kun pitkillä reissuilla alkaa jossain vaiheessa kaipaamaan itse tehtyä ruokaa. Tai no, mun tapauksessa ei voi puhua itse tehdystä, koska poikaystävä hoitaa meillä n. 95% ruoanlaitosta, mutta silti! :D
Haha, meillä on sama juttu: poikaystävä hoitaa lähes kaiken kokkaamisen :D Täällä ei olla ravintoloissa saatu kovinkaan hyvää ruokaa, ja kun yhteen ravintolakertaan menee vähintään joku 30 euroa, on ihan mahtavaa päästä tekemään itse ruokaa. Pääsee paljon halvemmalla ja saa parempaa :)
Upeita kuvia! :)
Kiitos Jusu! :)
Teidän reissuja on kyllä ollut kiva seurata. :)
onko Kroatiassa kuinka lämmin ja onko merivesi jo kylmää? Parin viikon päästä kun kierrellään Istrian niemimaata. :)
Kiva kuulla! :) Täällä Hvarilla on edelleen mukavan lämmintä; aurinko paistaa välillä ihan kuumasti ja shortseissa pärjää mainiosti. Uimassa näkyy porukkaa, joten ilmeisesti merivesi on vielä jokseenkin lämpöistä. Tilanne voi toki olla eri Istriassa, kun se on sen verran pohjoisemmassa… Mukavaa reissun odotusta! :)
Ihania kuvia! Kyllä toi Kroatiakin on näköjään laitettava sinne must-see-listalle! Tuli muuten mieleen kun oon tätä teidän reissua seurannut, että oliko tätä varten jo entuudestaan jotkut säästöt, joilla mennään vai teetkö jotain etätöitä reissun varrelta? Mies taitaa käydä ihan töissä välissä jos oikein jostain tekstistä käsitin? Hostelliasuminenhan toki on halpaa eikä varmaan reissaaminen paikasta toiseenkaan noissa maissa kustanna juuri mitään, mutta tuli vaan mieleen kun on kuitenkin tällanen pidempi reissu. :) Varmaan oot jo jossain maininnutkin asiasta, mutta on mennyt sitten ohi :D Ja jos joskus tulee jotain budjettipostausta niin vielä parempi, just tällanen matka kun ois haaveissa niin ois hauska tietää että paljonko ne hostellit tms esim sitten lopulta on kustantanut :D
t. Ikuinen haaveilija
Kiitos Tiia! Ja kiitos hyvistä kysymyksistä! :) Olen vähän miettinyt, että pitäiskö avata tätä kustannus- ja rahapuolta ihan kokonaisen postauksen verran, mutta ei siitä taida olla niin paljoa kerrottavaa :D Kustannuksia en ole kirjannut lainkaan ylös, mutta majoituksen suhteen meillä on ollut 30 € maksimiraja yöltä, jota ei olla ylitetty kuin muutaman kerran. Ruokiin ja muihin toki menee paljon rahaa, etenkin jos ei ole keittiötä missä kokata itse. Esimerkiksi Kroatia on loppujen lopuksi aika kallis maa (ehkä jopa kallein, missä ollaan oltu), ja täällä ajauduttaisi aika nopeasti vararikkoon ilman keittiötä :D
Säästöjä meillä toki oli/on, ja poikaystävä tekee jonkun verran etätöitä ja sitten toisinaan on noita työkeikkoja. Minulla ei ole tällä hetkellä mitään töitä… Ennen lähtöä sain aivan unelmaetätyön, mutta se projekti meni ikävä kyllä jäihin, eikä ole tietoa, että milloin se sitten alkaa, jos alkaa. Se oli kyllä suuren suuri harmitus, sillä se olisi mahdollistanut meidän reissun jatkumisen hamaan tulevaisuuteen. Nyt on jossain vaiheessa edessä se, että asetumme jonnekin pidemmäksi aikaa, että voin hankkia ns. normaaleja töitä, kun en ole onnistunut löytämään kotoa käsin tehtäviä töitä. Mutta eihän se paikoillaan olokaan huono juttu ole – niin kauan kun ei vaan tarvitse palata kotiin! :D