Minun Kuala Lumpurini5 vinkkiä kaupunkiin

On elokuun viimeinen päivä vuonna 2007. Olen aloittanut opiskelut Penangin saarella paria kuukautta aikaisemmin, ja nyt olen Kuala Lumpurissa ensimmäistä kertaa. En tiedä kaupungista muuta kuin elokuvasta Ansa Viritetty tutut kaksoistornit. Kaupungissa on suuren juhlan tuntua, ja kaikkialla on ihmisiä massoittain, monilla käsissään paperiset Malesian liput, joita heilutellaan iloisesti. Selamat Hari Merdeka -huutoja kuuluu joka puolelta: hyvää itsenäisyyspäivää! Tänään Malesia on ollut itsenäinen tasan 50 vuotta.

Ihastun Kuala Lumpuriin – tai KL:ään, kuten paikalliset kaupunkia kutsuvat – heti ensimmäisellä käynnilläni. Onnekseni Penangista pääsee KL:ään kätevästi vaikka yöbussilla, joten palaan kaupunkiin syksyn aikana uudestaan, ja taas vuoden lopussa ottamaan vastaan uutta vuotta. Tietenkin myös Formula 1 täytyy kokea, joten maaliskuun lopussa 2008 olen todistamassa kun ensimmäistä kertaa formuloiden historiassa palkintopallille nousee kaksi suomalaista: Räikkönen ja Kovalainen.

Seuraavien vuosien aikana käyn KL:ssä vain pikaisesti, enimmäkseen välilaskujen vuoksi ollessani matkalla Balille tai Australiaan, tai paluumatkalla takaisin Thaimaahan. Toisinaan välilasku on niin pitkä, että ehdin käydä kaksoistornien juurella viinilasillisella ja fiilistelemässä kaupungin hektistä, mutta ei kaoottista, ilmapiiriä.

image

Tämän talven reissulla Kuala Lumpur oli yksi pakollisista kohteista, sillä halusin nähdä Kaakkois-Aasian lempipääkaupunkini uudestaan monen vuoden jälkeen. Kaupunki kehittyy ja muuttuu jatkuvasti, ja tämän huomasin jo heti lentokentällä. Vuonna 2007 AirAsia-lentoyhtiön käyttämällä LCCT-kentällä ei ollut juuri mitään ja paikka muistutti lähinnä teollisuushalliin kyhätyltä terminaalilta muovituoleineen.

Nyt kentän nimeksi oli vaihdettu KLIA 2, eikä sitä tunnistanut enää samaksi kuin vuonna 2007. Halpalentoyhtiöiden käyttämästä ankeasta hallista kehittyi vuosien varrella palveluiltaan parempi lentokenttä, mutta nyt se oli lopultakin karistanut halpalentomaisuuden kokonaan pois ja KLIA 2 tax free -myymälöineen ja lukuisine kahviloineen ja ravintoloineen pärjäisi vertailussa mille tahansa muulle saman kokoluokan kentälle.

Vietimme Kuala Lumpurissa kolme kokonaista päivää, joiden aikana ehdimme kävellä jalat rakoille, litistyä ruuhka-aikana täyteenahdetussa junanvaunussa, ihailla maisemia korkeuksista, paeta kaupungin hälinää rauhalliseen puistoon, eksyä, syödä hyvin ja kastua sateessa. Ja nauttia tämän upean kaupungin siisteydestä, toimivuudesta ja mukavasta ilmapiiristä.

Vaikka olen käynyt KL:ssä muutamia kertoja aikaisemmin, opin tälläkin vierailulla jotain uutta. Tässä minun viisi vinkkiäni Kuala Lumpuriin:

1. Käytä taksia – tai kävele

Minä olen julkisen liikenteen ehdoton kannattaja. Minulla osa uuteen paikkaan tutustumista on metro- ja junakarttojen tutkailu ja julkisen liikenteen käyttäminen. Tykkään liikkua kaupungissa kuten paikallisetkin, nähdä edes ripauksen heidän jokapäiväistä elämää, vaikka se sitten tarkoittaisi ahtautumista ruuhka-aikana niin täyteen junaan, että saa miettiä oliko kuulemani napsahdus jonkun katkennut kylkiluu vai murtunut varvas.

Mutta. Kuala Lumpurin julkisen liikenteen verkko on aivan käsittämätön. On Monorail, on LRT ja ERL. Ja KTM? Ja jokaiseen pitää ostaa eri liput? Siitä en kylläkään ole aivan varma, sillä se kuulostaa liian järjettömältä, mutta niin me tietämättömät ainakin teimme. Jos liikut vain ja ainoastaan esimerkiksi Monoraililla, ei ongelmaa ole, mutta touhu menee hermoja raastavaksi sähläämiseksi, jos joudut vaihtamaan linjaa (eli junatyyppiä).

Ensimmäisen päivän jälkeen siirryimme käyttämään vain taksia, sillä sekin on suhteellisen edullinen tapa liikkua – ja säästää hermoja huomattavasti. Ruuhka-aika on ainakin erään taksikuskin mukaan aina ainakin klo 16-21, joten silloin taksilla liikkuminen on todella hidasta. Kannattaakin käyttää hyviä kenkiä: kävely saattaakin olla se paras tapa siirtyä paikasta toiseen.

image

2. Varo varkaita

Ainahan sitä kuulee, että pitää varoa taskuvarkaita, meni minne päin maailmaa hyvänsä. Tämän on varmasti jokainen jo sisäistänyt, mutta Kuala Lumpurissa on taskuvarkaiden lisäksi todella ikävä riesa, josta kaikki eivät ole tietoisia: skoottereilla liikkuvat varkaat, jotka ohiajaessaan nappaavat mukaansa käsilaukun. Useammankin kaverini laukku on lähtenyt tällä tavalla, ja parilta jopa puhelin kädestä kesken puhelun.

Laukkujen nappaamiset aiheuttavat myös onnettomuuksia, sillä joskus laukku ei lähdekään varkaiden mukaan niin helposti, vaan riuhtasee mukaansa myös laukun kantajan. Älä siis koskaan kanna laukkua ajoradan puoleisella olalla tai kädessä.

image

3. KL Tower

Jostain syystä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt KL-tornissa, mutta nyt päätimme nousta 54 sekunnin hissimatkan ylös näkemään kaupungin parhaimman näköalan – tai ainakin näkymän korkeimmalta. Hieman päälle sadan ringgitin (reilun 20 euron) arvoisella lipulla pääsimme ulkotasanteelle ja hieman alemmalle sisätasanteelle.

Vaikka lippu oli jokseenkin hintava, oli näkymät hienot ja kaupungin hahmotti aivan eri tavalla ylhäältä käsin. En ollut tajunnutkaan, kuinka paljon Kuala Lumpurissa on viheralueita! Mutta siltikin KL Tower on parhaimmillaan ulkoa nähtynä, ei sisältäpäin.

image

image

4. Kasvitieteellinen puutarha Lake Gardens

Tämä on Kuala Lumpurin helmi! Keskustassa, aivan KL Sentralin takana, sijaitseva suuri puisto Lake Gardens on täydellinen paikka ottaa hieman etäisyyttä suuren kaupungin hulinaan ja hälinään. Kävimme täällä sekä perjantaina että lauantaina iltapäivällä, eikä puistossa ollut kumpanakaan päivänä juuri ketään muutamaa hääkuvausseuruetta lukuun ottamatta. Hämmästyttävää, kun ottaa huomioon puiston sijainnin ja vehreyden.

Hyvä tapa nähdä koko puisto on mennä taksilla kansallismonumentille ja kävellä sieltä puiston läpi KL Sentralille, mistä sitten voi jatkaa matkaa joko junalla tai taksilla.

image

image

5. Ruokaa, juomaa ja huveja

Haluatko kokeilla malesialaisen keittiön parhaita herkkuja viihtyisässä ravintolassa? Ja juoda ruoan kanssa hyvää viiniä? Siinä tapauksessa kannattaa mennä Bukit Bintangissa sijaitsevaan Bijan-ravintolaan. Bijanin annokset ovat suurehkoja, joten älä tee niin kuin me ja tilaa kolmea alkupalaa, jotka eivät jättäneet juurikaan tilaa pääruoalle. Ainakin osa tarjoilijoista on muslimeja, joten älä odota minkäänlaista viinien tuntemista: suosittelujen sijaan saat maistaa viinejä ennen tilaamista, mikä ei kylläkään ole yhtään hullumpi juttu. Lue lisää täältä.

Yöelämää kaipaaville kaupunki tarjoaa lukuisia vaihtoehtoja laidasta laitaan. Rennompaan illanviettoon suosittelen China Townissa sijaitsevaa Reggae Baria, etenkin jos letkeä musiikki, hyvät cocktailit ja biljardi on sinun juttusi. Reggae Bar oli vaihto-oppilasvuoteni KL:n reissujen kantapaikka. Oi, niitä muistoja!

Vuoristorata ostoskeskuksen sisällä? Kyllä vain, Kuala Lumpurista löytyy sellainenkin! Times Square -ostoskeskus on ehkäpä suosikkini kaikista KL:n ostareista, eikä sen huvipuisto ainakaan vähennä ostospaikan viehätystä. Löydät vuoristoradan suuntaamalla sinne, mistä kiljunta kuuluu!

image

image

image

 Oletko käynyt Kuala Lumpurissa? Minkä vinkin sinä antaisit?

18 comments
  1. Ihanan positiivista tekstiä Kuala Lumpurista! Juuri luin toista blogia joka sai ajattelemaan, että onko aika kullannut muistot oikeasti näin pahasti… 6 vuotta sitten asuin KL:ssä ja oli kyllä ihan mun sielun koti. Syksyllä odottaa lennot ja hotelli takaisin muistelemaan menneitä ja tuntuu niin hyvältä lukea näitä sun mietteitä ja ajatella että ehkä aika ei olekaan niitä muistoja kullannut, vaan se paikka on oikeasti mieletön. Ihanaa tekstiä, kiitos tästä! Ja vielä pari vinkkiä KL:ään matkustaville, eli Selangorin laukkakisat, Sunway lagoon ja KLCCn ravintolamailma. (:

    1. KL jakaa kyllä mielipiteitä, tai ehkä se vaan ottaa kauemman aikaa, ennen kuin kaupungin upeuden ymmärtää… Siis mä en ainakaan tunne ketään, joka olisi viettänyt KL:ssä pidempiä aikoja / asunut siellä, joka ei kaupungista tykkäisi!
      Mahtavaa, että pääset pian paikan päälle muistelemaan menneitä! Kiitos vinkeistä, ja kiitos ihanasta kommentista :)

  2. Lepäilimme pari päivää Kuala Lumpurissa viime syksyn Aasian kierroksellamme, emmekä erityisesti ihastuneet kaupunkiin.
    Kaksoistorneissa toki kävimme, parissa ostarissa, yhdessä huvin vuoksi, toisessa siksi, että sovimme sinne tapaamisen yhden kaupungissa asuvan puolitutun kanssa. Ilmastoidut ostarit olivatkin hyvä vaihtoehto suurkaupungissa, kun helteistä emme oikein välitä.
    Enimmäkseen liikuimme ubertakseilla, kerran piti monorailiakin kokeilla.
    Yhtenä päivänä haimme jotain pientä ja rauhallista nähtävyyttä ja päädyimme perhospuistoon, joka olikin ihan mukava paikka.

    1. Ilmastoidut ostoskeskukset on pelastus helteisessä suurkaupungissa! Vaikka emme ostoksia tehneetkään, löysimme silti itsemme useampaan kertaan ostareilta. Ja niitä on monta ja ne ovat valtavia! Perhospuistossa en ole käynyt, mutta se on kai käsittääkseni aivan tuon Lake Gardens-puiston lähistöllä.

  3. Hei, pari hyvää kohdetta lisää: lintupuisto ja ihana akvaario, jonka “sisällä” voit kävellä
    (kaksoistornien yhteydessä). Minäkin pidän KLstä.

  4. Mäkin tykästyin Kuala Lumpuriin, ja harmitti, että meillä ei ollut itse kaupungissa päivää enempää aikaa, sillä viikonloppu vietettiin formularadalla. Kuala Lumpur vaikutti ihan täydelliseltä shoppailukohteelta, seuraavan kerran palaan sinne tyhjän matkalaukun kanssa ja kierrän kaikki kauppakeskukset läpi! :D

    1. Erinomainen shoppailukohde KL todellakin on! Lukuisat ostoskeskukset ja markkinat oikein huutaa tekemään ostoksia. Me jouduttiin kylläkin kiertämään kaupat kaukaa kun ei ole rinkoissa tilaa…

  5. Mä pidin KL:stä tosi paljon vaikka olinkin siellä vain pari yötä. Mutta jotenkin jäi sellainen fiilis että sinne haluan vielä palata. Toki hotellivalintakin (silloin uusi Best Western) osui todella nappiin ja suosittelen ehdottomasti kävelemistä, sitä tulikin harrastettua siellä oikein kunnolla. Lisämausteen antoi ehdottomasti tuona viikonloppuna olleet F1 kisat ja ihan harmittaa kun ei ollut lippuja ja aikaa itse paikan päälle kisoihin. Lohdutusta antoi kuitenkin Hamiltonin ja Rosbergin pressitilaisuus heitä sponssanneessa Petronas Towersissa kun osuimme sattumalta paikalle. :)

    1. Vau, ei yhtään huono tuuri sattua paikalle Hamiltonin ja Rosbergin pressitilaisuuteen! Varmasti ihan kiva lohdutus :) Hyvä hotelli hyvällä sijainnilla on kyllä kaupunkilomissa aina must: sen jälkeen kun on väsyttänyt itsensä kierrellessä tuntikausia kaupungilla, haluaa päästä hotellille nopeasti ja kätevästi – eikä silloin todellakaan halua majoituksen olevan mikään lutikkaloukko!

  6. Mä en kyllä saanut omalla KL-visiitilläni kaupungista mitään irti. Ajattelin, että jos tätä postausta vähän ammentaisi fiilistelymerkeissä, niin jos syntyisi hinku palata. Mutta ei kyllä :D Itse en kokenut KL:ää yhtään kävelykaupungiksi, julkisilla liikkuminenkin oli tosi sekavaa. Yksin en raaskinut taksikyydeistä maksaa. Toki Lake Gardens mua olisi kyllä kiinnostanut, mutta se jäi väliin. Sateen takia muistaakseni. Se vähän harmittaa koska siitä olisin varmasti pitänyt. Mutta joo, ei ollut mun kaupunki. Vaikka näin uudemman kerran yritinkin innostua… :)

    1. Haha, et edes tämän postauksen luettuasi halua palata Kuala Lumpuriin? :D Ei kaikki paikat sytytä kaikkia, niin se vain on. Itselle esimerkiksi monien rakastama Singapore ei herättänyt tunteita, ja vaikka tällä reissulla olin ajatellut antaa sille toisen mahdollisuuden, jätin sen sittenkin väliin. Kun ei nappaa, niin ei nappaa!
      Ja totta, vaikka taksitaksat onkin KL:ssä suht edullisia, on ne kuitenkin yksin maksaessa sen verran hintavia, että minäkin yrittäisin selvitä tuolla sekavalla julkisen liikenteen verkolla.

  7. Olipas hauska ajoitus, olen itse KL:ssä paraikaa. Vaikka täällä on monta kertaa tullut käytyä, en koskaan jostain syystä ole saanut kaupungista kiinni ollenkaan ja vähän samat fiilikset itselläkin kuin Katjalla. Saa nähdä kuinka tällä kertaa käy :)

    1. Olen yllättynyt, että niin moni ei tykkää KL:stä! Jos vertaa vaikka Bangkokiin ja Singaporeen, on KL mielestäni paljon mukavampi kaupunki: BKK on liian kaoottinen ja Singaporesta puuttuu aito aasialainen tunnelma. KL on näiden kahden välimaastossa, ja juuri siksi minun mieleen. Toivottavasti tällä kertaa koit kaupungin positiivisemmin kuin aikaisemmilla kerroilla! :)

  8. Kävin muutamaan otteeseen KL:ssa parin vuoden takaisella Aasian rundilla. Käytettiin liikkumiseen pääasiassa jalkoja tai ilmaista bussilinjaa nimeltään GOKL, jolla pääsee näppärästi ainakin Chinatownista ytimeen. Suosittelen!

  9. Oli mielenkiintoista lukea tämä, muutaman kerran kaupungissa käyneenä en ole tykännyt ja ehdottomasti töykeimmät taksiluskit ja röyhkeimmät huijausyritykset ovat olleet täällä. Tykkäsin käydä huvipuistossa jossain vuorella kaupungin ulkopuolella, nimeä en tietenkään enää muista. Oikein hyvää uutta vuotta teille ja kivaa reissun jatkoa! :)

    1. Oi, onpas teillä ollut huonoja kokemuksia! Meidän reissulla taas taksikuskit olivat yllättävän mukavia: osa halusi jutella koko matkan, moni antoi vinkkejä missä kannattaa käydä ja miten saa taksin takaisin päin. Tympeitä oli vain ne pari, jotka eivät halunneet ymmärtää missä meidän hotelli on, eikä siis ottaa meitä lainkaan kyytiin.
      Olisiko huvipuisto kaupungin ulkopuolella ollut Genting? Olen käynyt siellä, hurja paikka :D
      Kiitos Katja! Oikein ihanaa uutta vuotta teille! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *