Viides kerta Balilla toden sanoo

Heti alkuun kamala, kamala tunnustus: olen käynyt Balilla neljä kertaa aikaisemmin, enkä ole kertaakaan päässyt juuri lainkaan Kutaa pidemmälle. Muutamaa retkeä lukuun ottamatta on Kuta imaissut ranta- ja yöelämän täyttämään kuplaansa niin, että suunnitelmista huolimatta jopa läheinen Ubud on jäänyt näkemättä.

(Jos et ole käynyt Balilla, kerrottakoon, että Kuta on kuin Sunny Beach, Magaluf, Agia Napa, Playa del Ingles, mitä näitä nyt on. Mutta Balin saari on paljon muutakin kuin yhden kylän kokoinen bilehelvetti.)

Nykyään minua ei kiinnosta kumpikaan; ei rantaelämä, eivätkä Kutan villit baarit. Rannalla on liikaa hiekkaa ja merivesi on liian märkää, ja yöelämästä käy yksi Bintang ja ennen puoltayötä nukkumaan. Tämän vuoksi Kuta jää tällä viidennellä Balin reissulla väliin ensimmäisen illan Velvet & Hypnotized -baarista ihailtua auringonlaskua lukuun ottamatta.

image

image

image

Pari ensimmäistä yötä majoitumme kivassa hotellissa jossakin Jimbaranin ja Nusa Duan välissä. Olenkin jo ehtinyt valittaa hotellin aamiaisesta reissuväsymystä käsittelevässä postauksessa. Myöhemmin minulle selviää, että balilaiseen tapaan kahvi tarjoillaan purujen kanssa, joten kahvin osalta vika on tyhmässä turistissa, ei hotellin ravintolassa. Huonojen aamiaisten ääreltä on aika siirtyä Ubudiin.

Ja voi Ubud, minkä teet! Viet näiden kahden reissaajan sydämet heti sillä hetkellä, kun he ensimmäistä kertaa astuvat riisipeltojen läpi vievälle polulle. Ubudin keskusta on kuin pikku-Kuta, eikä se anna meille muuta iloa kuin lukuisat terveysmehubaarit, mutta kun poikkeaa vain joitakin kymmeniä metrejä keskustan vilkkailta kaduilta syrjään, alkaa upea balilainen paratiisi. Riisipeltojen hiljaisuuden rikkoo vain siellä täällä kurnuttavat sammakot ja kukkojen kieunta. Täältä ei haluaisi pois.

Voimmeko jäädä tänne ikuisiksi ajoiksi?

Tai ainakin loppureissuksi?

image

image

Käymme parin päivän reissulla Lovinassa Balin pohjoisrannikolla. Mutta ei se ole meidän paikka, me haluamme takaisin riisipelloille. Kun ensimmäisenä iltana takaisin Ubudissa istun pienessä seinättömässä baarissa keskellä balilaista maaseutua hörppimässä kylmää Bintangia Thomaksen soittaessa kitaraa ja sirkkojen sirittäessä läheisellä pellolla, tajuan onnen olevan juuri tässä ja juuri nyt.

Viides kerta toden sanoo. Bali on upea. Ubud on paratiisi.

Voimmeko jäädä tänne? Jooko?

18 comments
  1. Bali varmasti jakaa monen mielipiteet, viihtyykö siellä vai ei. Hienoa kuulla, että pääsit löytämään Balilta oman palasesi paratiisiä. Ubud on kyllä viihtyisä paikka, kun vain poikkeaa pääkaduilta hieman syrjemmälle. Ja ne riisipeltomaiset palmupuineen ovat siellä parhautta! Bali kuume kasvaa taas ja kovaa… :)

    1. Sama täällä: Bali-kuume alkaa nousta! Pakko päästä sinne piakkoin takaisin, ihailemaan riisipeltomaisemia 😊

  2. Bali on kyllä ihana paikka! Itse täällä olen tällä hetkellä myös täällä ja kolmas reissu Balille menossa. Amed, Sanur, Gilin saaret sekä ehdottomasti Lembongan omia suosikkeja. Täällä on myös paljon Suomalaista palvelua tarjolla mitä suosittelen käyttämään niin majoitusten, retkien, tekemisen ja kuljetusten suhteen. Ainakin ubudissa ja amedissa on suomalais-omisteista majoitusta tarjolla ja lisäksi on matkatoimisto mistä saa suomenkielistä palvelua ja hinnat näissä kaikissa on olleet hyvinkin edullisia ja edullisempia kuin mitä katujen kojuissa taikka esim suoraan varatessa aktiviteetti paikasta.

    Viikon päästä takaisin kohti kotisuomea ja loppuajaksi on vielä suunta omaan suosikkiin eli lembonganiin. Suosittelen gilin lisäksi mikäli rannalla makoilun lisäksi haluaa jotain muutakin.

    1. Bali on todella ihana! Amedia on kovasti kehuttu sukelluskohteena, mutta koska me ei sitä harrasteta, ei olla ajateltu mennä sinne… Huomenna mennään pitkän harkinnan jälkeen Gileille: meinasi jäädä kokonaan väliin, kun epäillään siellä olevan liian rauhallista ja rannalla makoilu ei ole lainkaan meidän juttu. Mutta parempi käydä itse toteamassa, kuin vain olettaa :)
      Suomalaiseen majoitukseen/retkien tarjoajaan en ole missään vielä törmännyt. En ole sellaista kyllä oikein etsinytkään, kun matkaseuralainen ei suomea kuitenkaan ymmärtäisi :) Kiitos Lembongan-vinkistä, pitääpä pistää mietintään. Oikein mukavia (ja kuumia!) viimeisiä lomapäiviä!

      1. Enimmäkseen sillä Suomalaisella matkatoimistolla tarkoitin sitä että luotettavasti voi heidän kautta varata palveluita, en pelkästään sitä että suomenkielellä voi palveluja varata. Suosittelen käyttämään. I love Bali niminen http://www.ilovebali.fi on heidän kotisivut. Hyvää palvelua!

        Viimeiset päivät oli kyllä todella kuumia, mutta kyllä niitä on jo ikävä kun suomeen on palannut… :/

        1. Aaa, okei, nyt ymmärrän :) Hyviä kokemuksia meillä on kyllä ollut balilaisista retkien järjestäjistä, Lovinan snorklausreissua lukuun ottamatta. Mutta kiitos linkistä, olenkin kuullut firmasta aikaisemmin! :)
          Nythän tänne (ainakin Gili-saarille) on tulleet sateet, eli sinänsä ihan hyvään aikaan lähditte ;) Mukavaa talven jatkoa Suomeen!

    1. Minä en tykännyt edes delfiiniretkestä! Mietin pitkään onko se sellainen, mitä edes haluaisin tukea, mutta edellispäivän snorklausretkellä tapaamani aussinainen kehui upeaa auringonnousua ja vannotti, että veneet sammuttavat moottorit delfiinien luona. Paskan marjat, kamala veneiden kilpa-ajo mahdollisimman lähelle delfiinejä, typerien aasialaisten turistien kiljuessa riemuhuutoja keuhkojensa täydeltä. Masentava kokemus :(

  3. Hienoa, että tykkäätte! Kieltämättä iltaisin nuo riisipellot ovat aika rauhoittavia. Mukavaa lomaa! Suosittelen myös Gili Airia!

    1. Kiitos paljon Sandra! Jos teemme niin kuin tällä hetkellä tuntuu ja jätämme lauantain Bangkokin lennot käyttämättä, aiomme todennäköisesti käydä Gilin saarilla. Ehdottamasi Air kuulostaa juuri meille sopivalta, joten kiitos vinkistä! :)

  4. Enjoy! Mutta mitä, mä en nyt tunnistanut Terhiä ollenkaan tästä “ei rantaa tai yöelämää”-kuvauksesta, mitä on tapahtunut? :D Kutalla on muuten hirvein vesiliukumäki, Smash down, mistä olen ikinä laskenut.

    1. Hahhaa, mä olen oikeasti tainnut tulla vanhaksi! Kohta kaksi kuukautta reissussa, enkä ole kertaakaan ollut rannalla aurinkoa ottamassa. Meressä uimassa kävin ensimmäistä kertaa parin päivän takaisella snorklausreissulla. Ja yöelämä ei ole seuraavan päivän kärsimyksen arvoinen: jopa pienestä hiprakasta saan seuraavan päivän migreenin ja valtavan väsymyksen. Joten yksi tai kaksi juomaa riittää ja aikaisin nukkumaan, niin ei mene päivät sängyn pohjalla maaten. Toista se oli silloin Phuketin aikoina…. :D
      Tuosta Kutan vesiliukumäestä olen tainnut nähdä videoklipin. En laskisi ikinä!

  5. Ihanaa et olette vihdoin löytäneet kunnon lomaparatiisin!:-) Meidän puolesta saatte jäädä sinne. Asuisitte naapurissa Melbournesta katsottuna…;-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *