Kööpenhaminan Vestamager: Vihdoinkin luonnossa!

Noin viisi kuukautta lähes Kööpenhaminan keskustassa asuttuani olen alkanut kaivata luontoa kaupungin lukuisista puistoista huolimatta. Olen jo jonkin aikaa suunnitellut lähtevän pyöräretkelle kaupungin ulkopuolelle, mutta ajatus unohtui useammaksi viikoksi elokuun helteiden pakottaessa pitäytymään puistopiknikeissä ja muissa rauhallisimmissa vapaa-ajan huveissa. Sen jälkeen alkoikin sateet, ja kaikki pyöräretkisuunnitelmat vaihtuivat sateenropinan kuunteluun sisätiloissa.

Tiistaina oli vapaata tanskan opiskelusta ja aurinko päätti paistaa koko päivän, joten oli täydellinen päivä lähteä etsimään luontoa. Tiesin, että Amagerin saaressa on suuri luontoalue, Vestamager, joten halusin lähteä katsomaan josko se helpottaisi minun ikävääni luonnon helmaan. Kaipaamaani metsää se ei ole, mutta peltomaisemakin on betoniseinien tuijottelua parempi vaihtoehto.

Jos olet käynyt Kööpenhaminassa ja saavuit lentämällä, on Amager sinulle tuttu: Kööpenhaminan Kastrupin lentokenttä sijaitsee tällä samaisella saarella. Mikään pelkkä luontokohde ei Amager ole, sillä siellä asuu lähes 200 000 asukasta, mutta noin neljännes saaresta on varattu puistoalueeksi. Sinänsä hassua puhua saaresta, koska saaren ja Sjællandin välissä on vain pieni vesikaistale, joten keskustasta Amageriin sillan yli siirryttäessä ei välttämättä edes tajua tulleensa saareen.

Luonnon lisäksi Amagerissa minua kiinnosti arkkitehtuurisesti merkittävä talo: jo ennen Tanskaan muuttoani olin kuullut kerrostalosta, jossa asukkaat voivat pyöräillä kerroksiin hissin tai portaiden sijaan. Talo on nimeltään 8 House ja se voitti maailman parhaimman asuintalon tittelin vuoden 2011 World Architecture Festival -tapahtumassa. Voisin kirjoittaa talosta ja sen suunnittelijasta Bjarke Ingelsista vaikka kuinka, mutta pysytään tällä kertaa taloa ympäröivissä maisemissa.

image
image
image
image
image
image
image
image
image
image
image

Pyöräretkeni aikana vietin lounastauon penkillä rinteessä tuijotellen kauempana laiduntavia lehmiä. Lentokentän läheisyys ei häirinnyt lainkaan: vaikka koneiden jättämät vanat raidoittivat taivasta, en kuullut lentokoneiden paljoutta.

Retkelleni tuli pituutta lähes 35 km, mikä oli huomattavasti suunniteltua enemmän. Vaikka pyöräilen päivittäin, ovat matkat vain muutamia kilometrejä ja tämän vuoksi suoritus tuntui jaloissa vielä seuraavanakin päivänä. Mutta kyllä kannatti lähteä kaupungin hälinästä hetkeksi pois ja nauttia kauniista tanskalaisesta maalaismaisemasta: en ole moneen kuukauteen nukkunut yhtä sikeästi, kun nukuin pyöräretken jälkeisen yön.


Tiesitkö, että Muru Mou on myös Facebookissa?
Klikkaa tykkää, ja saat tiedon uusimmista postauksista ensimmäisten joukossa!

42 comments
  1. En oo ikinä kuullutkaan tuollasesta talosta, mahtava idea! :D Kumma kun ei ole muualla vielä kopioitu. Oot niin onnellisessa asemassa kun asut o valmiiksi ulkomailla, ei tarvtse kauas lähteä etsimään uudenlaisia maisemia ja elämyksiä :)

  2. Tanska ja Köpeenhamina on meitsille kuin toinen kotimaa sillä sukua asuu siellä ja näin ollen on tullut siellä pitkiä aikoja vuosittain vietettyä. Tosin oma tuntemukseni keskittyy pelkästään juurikin Pääkaupunkialueeseen ja läheisiin rantoihin (mitkä on muuten tosi hienoja!!). Rentouttavan näköistä, etenkin noi tuulimyllyt tekee maisemasta hyvinkin omaleimaisen! :-)

    1. En tiennytkään, että Kööpenhamina on sinulle kuin toinen kotipaikka :) Huonon kesän vuoksi rantoihin en ole ehtinyt juurikaan tutustua, harmi! Ensi kesää odotellessa! :)

    1. Käsittääkseni ei ole avoinna. Taloa ympäröi ainakin pellon puolella tuo ruma aita. Pitää seuraavalla kerralla kiertää koko kompleksi, jos vaikka pääsisi tutustumaan lähemmin ;)

    1. Talo on hieno, mutta enemmän taisi tällä reissulla katse kiinnittyä siihen peltomaisemaan. Pitää ehkä seuraavalla kerralla yrittää tutustua tuohon taloon paremmin :)

  3. Minä tykkään niin pyöräillen tutustua uusiin kohteisiin. Jännä oli huomata itsestä niin (itä)suomalainen piirre: kun kerroit lähteneesi luontoon, odotin, milloin tulee kuvat rantamaisemista ja metsistä. Ne kun edustaa minulle sitä “oikeaa” luontoa :).

    1. Olen samaa mieltä, että metsät ja järvet on sitä oikeaa luontoa! Mutta vähän joutuu venyttämään omaa käsitystä luonnosta sen mukaan mitä on tarjolla :D

  4. Mukavia peltomaisemia! Ja tuo “pyörällä kotiin asti” talo on kyllä jännä, kävin katsomassa tuon linkkaamasi videonkin. Pyöräily on muutenkin aivan loistava tapa tutustua uusin paikkoihin, pystyy kattamaan paljon enemmän matkaa kuin kävellen ja on samalla kuitenkin paremmin läsnä kuin esim. autolla liikkuessa. Itse en harmittavasti ole päässyt pyöräilemään moneen kuukauteen, koska polvivammasta toipuva polvi ei vieläkään taivu riittävästi polkemiseen. En ollut aiemmin tajunnutkaan, kuinka paljon pidän pyöräilystä.

    1. Voi harmi, että polvivamman takia et ole päässyt pyöräilemään :( Fillarilla pääsee tosi hyvin tutustumaan uuteen paikkaan, autolla liikkuessa maisemat menee liian nopeasti ohi tai sitten ajaessa joutuu keskittymään muuhun liikenteeseen ja kaikki näkemisen arvoinen jää näkemättä.
      Toivottavasti polvivamma paranee pian ja pääset taas pyörän selkään!

  5. Talo, johon voi pyöräillä sisälle? Suomalaiset vievät helposti fillarinsa hissillä kotiin ja sitten parvekkeelle nyysimisen pelossa. Olisihan tuo kätevämpää… Sen verran miellyin Kööpenhaminan keskustaan, että ainakaan vielä seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla en kaipaa vielä pellolle, mutta toisaalta ymmärrän helpolla kaipuusi ainakin hetkeksi pois. Koska itse asun aivan ulkoilualueiden naapurissa, en oikeastaan edes tule ajatelleeksi, millaista olisi ilman sitä.

    1. Vaikka tuolla ilmeisestikin pyörät jätetään oman oven eteen, en usko että niitä kukaan siitä nyysii. Köpiksessä muutenkin ajellaan suurimmaksi osaksi romupyörillä, se estää sentään jonkun verran pyörävarkauksia.
      Taisin aina Suomessa asuessani asua ulkoilualueiden lähellä, joten sitä piti aivan itsestäänselvyytenä. En ole mieltänyt itseäni luontoihmiseksi, mutta näköjään sitä on kuitenkin luonnon läheisyyteen niin tottunut, että sitä kaipaa kun sitä ei ole.

  6. Mitäs mainitsit jutun alussa metsän puutteesta :-) … sitten noita kuvia tulee katsoneeksi juuri metsää katseellaan etsien! Tanskasta ja luonnosta minulla on mielikuvia lähinnä Jyllannin rannikolta, dyyneillä ei tosin metsää odotakaan näkevänsä.

    1. Hehe, ei olisi sitten pitänyt mainita metsästä mitään! Suomalaiselle kun yleensä luonto=metsä, mutta onhan sitä muunkinlaista luontoa :) Jyllannin rannikolle minäkin haluaisin, toivottavasti ensi kesänä!

  7. “Kerrostalosta, jossa asukkaat voivat pyöräillä kerroksiin hissin tai portaiden sijaan” – Siis nyt en ymmärrä. Tuossa oli kuva ilmeisesti tosta talosta. Eli meneekö siellä joku ramppi, mitä pitkin ajetaan….?

    Pyöräily on kyllä POP. Ei tosin 35 km, mutta silti : )

  8. Onpas kivan näköistä seutua, ei kyllä uskoisi tosiaan että ollaan ihan Köpiksen kyljessä. Sytyin aivan täysin tuolle 8-talolle. Idea siitä että voit pyöräillä kerroksiin on aika siisti. Sitä niin toivoisi että Suomessakin otettaisiin pyöräily samalla tavalla huomioon suunnittelussa kuin Tanskassa ja vaikkapa Hollannissa.

    1. Tuo talo on mielenkiintoinen, haluaisin päästä tutustumaan siihen lähemmin, mutta aidat oli ympärillä. Varmaan ihan järkevää, muuten siellä olisi jatkuvasti joku pällistelemässä :D

  9. Mä haluun muuttaa tollaseen taloon :D. En tiedä, miksi en ole käynyt Kööpenhaminassa, kun se vaikuttaa monin tavoin niin mahtavalta kaupungilta. Täytyy laittaa se ensi vuoden “Pakko matkustaa”-kohteisiin.

    1. Minäkin voisin asua tuossa talossa! Siinä alakerrassa on jopa kahvila, jonka terassilla voi hörppiä lattea ja katsella noita peltomaisemia! Tervetuloa Köpikseen :)

  10. Pyöräilu Tanskassa on niin ihanaa. <3 Mä niin toivoisin että samanalainen infra JA asenne saataisiin Suomeen pyöräilyn suhteen.

    Muutkin maisemat on kauniita, mutta erityisesti tykkään kyllä tuosta talosta ja sen koko ideologiasta!

    1. Täällä pyöräily todellakin on tehty äärimmäisen helpoksi. Ainoastaan keskustan aamuruuhka on aivan kamala, kun pyöräilijöitä on niin paljon, että siinä sumpussa jos joku tekee pienenkin virheliikkeen voi käydä todella pahasti. Onneksi minulla ei ole enää tarvetta mennä aamulla keskustaan kun tänään loppui tanskan kurssi :)

  11. 35km on aika passelin pituinen pyörälenkki, mutta itse tykkään enemmän metsistä ja merimaisemista, kuin pelloista… Yleensä :). Tuo näyttää kyllä kovinkin idylliseltä, mutta mikä on tuo laivan näköinen?

    1. Merenrantaan ei olisi mulla aivan kauhean pitkä matka, mutta en ole vielä innostunut menemään sinne pyöräilemään kun täällä tuulee usein todella paljon. Ei mun reidet kestä vastatuuleen polkemista :D En ole varma mikä tuo vene on, jotain taidetta kai kuten myös nuo rykelmässä olevat puunrungot…

    1. Siinä penkillä söin lounasta ja tuijottelin lehmiä :) Rauhallista siellä todellakin oli, vaikka suuri asuinalue alkoi heti pellon vierestä ja lentokoneet laskeutui kentalle.

  12. Puistot suurkaupungeissa on ihania! Näistäkään kuvista ei tajuaisi, että ollaan ihan Köpiksen liepeillä. Kaunista.
    Pistä postausta tulille tuosta pyöräilijöiden talosta, kiinnostavaa :D

    1. Ehkä pitää kirjoittaakin tuosta talosta enemmän, kiitos vinkistä! :) Saman arkkitehdin taloja on tuolla pari muutakin, ehkä pitää tehdä uusi pyöräretki ja käydä ottamassa kuvia muistakin noista taloista. Apua, täytyy pyöräillä toiset 35 km :D

    1. Niin on todella hienoa, että näinkin läheltä keskustaa on varattu iso pläntti luontoalueeksi. Ja se on (tai ainakin osa siitä) EU:n suojeluksessa, joten tuskinpa sitä tullaakaan ihan heti rakentamaan täyteen :)

  13. Amager on tuttu paikka, tosin sikäläiset lausuu sen jotenkin “Ama”. Talsin Amageria kilometrikaupalla sadan tuhannen ihmisen mielenosoituksessa Kööpenhaminan ilmastokongressin aikaan, joten noi pellot näyttävät hyvinkin tutuilta. Se ei jäänyt erityisenä luontokohteena mieleen, vaan enemmän tykkäsin Fredriksbergistä ja sen puistosta eläintarhan lähellä.

    1. Joo, Amager tosiaankin lausutaan Amaa. Minulla meni jokunen tovi tajutessa, että mistä on kyse kun puhutaan Amaasta. Frederiksbergin puisto onkin minulla vielä näkemättä!

  14. Täällä kirjoittelee yksi vastikään Kööpenhaminaan muuttanut ja blogia hiljaa seurannut :) Kiitos luontovinkistä, sitä tosiaan kaipaa välillä kaupungissa asuessaan. Asun lähellä Utterslev Mosea, jonka ohi pyöräilen päivittäin – näyttää myös oikein ihanalta ja rentouttavalta luontokohteelta! Lyngbyn lähellä Furesø on myös kivaa aluetta, mutta siellä varmaan oletkin jo käynyt?

    1. Hei Tiia, kiva kun kommentoit! :) Ja kiitos tuosta Utterslev Mose-vinkistä! Olen nähnyt sen kartalla, mutta en ole siellä kuitenkaan koskaan vielä käynyt, mutta pitää laittaa listalle. Furesø on tuttu, koska asuttiin muutama ensimmäinen kuukausi Virumissa aivan Lyngbyn vieressä, joten siellä tuli käytyä usein. Kaunista seutua sekin :)

  15. Tuosta pyöräilystä olen hieman kateellinen! Meiltäkin löytyy pyörät, Jopo ja Brompton, mieheltä maastopyörä ja vielä nuo kaupungin punaiset city-pyörät, mutta eipä tule lähdettyä liikkeelle ihan pyöräilyn ilosta, huvikseen. Joskus ajelen rantaviivaa, mutta vaihtelu virkistäisi. Onneksi kaupunkiin on kuitenkin tullut paljon pyöräteitä, eli periaatteessa pyöräillä voisi, mutta se ei ole sillälailla tapana kuin Pohjoismaissa. Eikä luontoon oikein pääse millään, paitsi tietysti maastopyörällä.

    1. Mä en ollut pyöräillyt vuosiin juuri lainkaan ennen Köpikseen muuttoa, mutta täällä se on jokapäiväinen tapa liikkua joten on luonnollista lähteä sillä kauemmaksikin. Mutta en tiedä olisinko lähtenyt ihan noin pitkälle retkelle jos olisin tarkistanut reitin pituuden etukäteen :D Suosittelen pyöräilyä, se on todella kiva tapa liikkua! :)

  16. Näyttipä juuri minunlaiseltani paikalta tuo! Kööpenhamina kiinnostaa, mutta keskustan lisäksi olisi mukava nähdä reissuilla myös luontoa ja tehdä jotain liikunnallista.. tykkään katsoa myös lentokoneita :D 35km kuulostaa tosi kivanpituiselta lenkiltä, vaikken varmaan ole niin pitkälle pyöräillytkään haha. Pitää ottaa pyörä ehdottomasti alle täällä Bilbaossa myös.

    1. Sun pitäis tulla käymään täällä! :) Pyöräily on uudessa paikassa paras liikuntamuoto, ja täällä pyörän voi ottaa junan kyytiin jos haluaa lähteä kauemmaksi. Ei siis välttämättä tarvitse pyöräillä 35 km :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *