Etelä-Tanskan Vejle on kaunis kaupunki vuonon perukassa

Yhteistyössä LEGOLAND Billund ja LEGOLAND Billund Resort

Juhannusreissun viimeiseksi yöksi vaihdoimme tukikohdan Legolandin kupeesta noin 30 kilometrin päähän Vejlen kaupunkiin. Entuudestaan Vejle oli minulle tuttu vain opaskylteistä aikaisemmilta Jyllannin-matkoilta, jolloin Aarhusiin ja Skageniin matkatessa olemme ylittäneet Vejlenvuonon sillan ja nähnyt kaupungin etäältä – jos edes olin tajunnut katsoa sivuikkunasta ulos. Tämän vuoksi en myöskään tiennyt Vejlesta etukäteen juuri mitään, eikä minulla ollut pienimpiäkään odotuksia kaupungin suhteen.

Ilman ennakko-odotuksia onkin parasta lähteä tutustumaan uuteen paikkaan, sillä silloin sitä monesti yllättyy positiivisesti. Ja juuri näin kävi Vejlen kanssa.

Kauniita katuja, arkkitehtuuria ja vuonomaisemaa

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Olin etukäteen katsonut vain muutaman paikan, jotka haluaisin Vejlessa nähdä, ja muuten haluaisin vain kävellä laiskasti sinne, minne kengät vievät. Olin ajatellut Vejlen olevan pikkuinen kaupunki, jossa kaikki näkemisen arvoinen on lähellä toisiaan, mutta noin 50 000 asukkaan kaupunki yllättikin koollaan ja käveltyjä kilometrejä kertyi lukuisia.

Sateenvarjoilla koristeltu Midtpunkt on varmasti Vejlen instagrammatuin paikka, ja pitihän nuo iloisen väriset varjot käydä itsekin katsomassa. Eivätkä pelkät sateenvarjot ole täällä vetonaulana, vaan alueen pienillä kujilla on kahviloita, ravintoloita ja putiikkeja.

Me emme kuitenkaan pysähtyneet tänne syömään tai kahvittelemaan, sillä vatsamme olivat jo täynnä raatihuoneentorilla olevan 1401 Tapas & Burgers -ravintolan herkullisia tapaksia. Olin kylläkin haaveillut ravintolan aamiaisesta, mutta ehdimme paikalle vasta lounasaikaan, joten aamiaisen testaaminen jäi harmittavasti seuraavaan kertaan. Vaikka eivät tapaksetkaan pettymystä tuottaneet, päinvastoin.

Vejlen pakollisiin nähtävyyksiin kuuluu ilman muuta Vejlenvuono ja venesatama, joka sijaitsee noin kahden kilometrin päässä keskustasta. Jos arkkitehtuuri yhtään kiinnostaa, sijaitsee täällä palkintoja niittänyt asuintalokompleksi Bølgen, eli aalto. Inspiraatiota Bølgenin suunnittelussa on haettu ympäröivästä kumpuilevasta maastosta ja Sydneyn oopperatalosta – tanskalaista arkkitehtuuria kun sekin on.

Viidestä aallosta vain kaksi on valmiina, mutta nyt jo näkee, että upea teos on kyseessä. Asuntoja on vielä myymättä, joten jos aallonharjalla asuminen kiinnostaa, lähtisi keskimmäisen talon ylin huoneisto noin 1,7 miljoonalla eurolla.

Koko perheen Økolariet-oppimiskeskus

Untitled

Untitled

Untitled

Aivan Vejlen keskustassa sijaitsee Økolariet-keskus, jossa suosittelen ihan jokaisen Vejlessa vierailevan käymään – ja etenkin silloin, jos matkassa on lapsia. Økolariet on interaktiivinen tiedekeskus, jossa pääsee tutustumaan luontoon, ympäristöön ja ilmastoon muun muassa olemalla kyydissä kun wc-pönttö vetäistään, opettelemalla tunnistamaan lintujen lauluja, leikkimällä metsätyöntekijää ja asioimalla fiftarihenkisessä ötökkäbaarissa.

Tutkittavaa Økolarietissa on niin reilusti, että paljon jäi myös seuraavaan kertaan. Jos olisimme viipyyneet Vejlessa kauemmin kuin yhden yön, olisin varmasti tullut tänne toistekin – sisäänpääsykin kun on maksuton.

Hotelli luonnon äärellä – Vejle Center Hotel

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Yövyimme Vejle Center Hotelissa reilun kilometrin päässä keskustasta, aivan Vejle-joen rannalla ja Kongens Kær -kosteikkoalueen vieressä. Kovin monessa hotellissa en ole Tanskassa yöpynyt, mutta voin vilpittömästi sanoa Vejle Centerin olevan niistä kaikkein paras kahdesta syystä: mielettömän ihanan sängyn ja monipuolisen aamiaisen vuoksi.

Saimme käyttöömme juniorisviitin, jonka suuren moottorisängyn syleilyssä olimme jo kauan ennen illallisaikaa. Karkkipussi, Subwayn patongit, pari leffaa, leffan katsomiseen sopiva sängyn asento ja muhkeat peitot ja tyynyt takasivat sen, että minua ei olisi saanut sängystä ylös sinä päivänä enää yhtään mikään.

Seuraavana päivänä jättisuuren aamiaisen lukuisten suomalaisten hotellivieraiden seassa syötyämme teimme pienen kävelylenkin Kongens Kær -luontoalueella, Knabberup-järven rannalla. Alue on mainio lenkkeilyyn ja lintujen bongailuun, ja olipa järven rannalla lehmiäkin. Tuona päivänä oli niin kova tuuli, että kauaa emme viitsineet ulkoilla, vaan hyppäsimme auton kyytiin ja hyvästelimme Vejlen.

Jellingin riimukivet ja Experience Center

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Vejlessa käydessä ei kannata jättää väliin noin 12 kilometrin päässä sijaitsevaa historiallisesti merkittävää, Unescon maailmanperintöluettelossakin olevaa kohdetta, Jellingin riimukiviä. Kivet sijaitsevat Jellingin kirkon edessä, kahden suuren hautakummun välissä. Nämä kaikki liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1994.

No, kivet nyt on kiviä, eikä niissä niin kauheasti katsottavaa ole, mutta tarina järkäleiden takana onkin mielenkiintoisempi.

Pienemmän kiven on pystyttänyt Gorm Vanha noin vuonna 950 vaimonsa kunniaksi, ja suuremman Gormin poika Harald Sinihammas noin vuonna 965 vanhempiensa ja omien saavutuksiensa kunniaksi. Kivet ovat siinä mielessä merkittäviä, että niissä mainitaan ensimmäisen kerran kirjoitetussa muodossa nimi Tanska, ja Harald julistaa kivessään Tanskan kristilliseksi.

Jos haluaa tutustua lisää Tanskan historiaan, kannattaa käydä viereisessä Experience Centerissä – tai vaikka jos ei historia kiinnostaisikaan! Interaktiivinen ja koukuttava Experience Center on nimittäin yksi parhaista museoista, joissa olen koskaan käynyt. Reissukumppani sanoi sen jopa olevan kaikkein paras.

Museossa vieraillessa kannattaa muistaa käydä myös kattoterassilla, sillä täällä on aivan mahtavat kiikarit: maisemaa tiiraillessa voi vaihtaa eri vuosisadoille, ja katsoa miltä kiikareilla osoittamassasi paikassa on eri aikoina näyttänyt. Jos ei olisi satanut ja sormet alkaneet kohmettua kylmyydestä, olisin varmasti tutkinut koko tienoon kaikkina mahdollisina aikoina.

Tällaisia kaikkien museoiden pitäisi ollakin: yllätyksellisiä, laadukkaita, mielenkiintoisia, hauskoja – ja yleisölle maksuttomia.

 

Kiitos Vejle, yllätit positiivisesti. Nähdään toistekin!

18 comments
  1. No onpas mielenkiintoisen ja sympaattisen oloinen paikka!
    Olen usein Pohjois-Saksassa ihan Tanskan rajalla, mutta joskus pitää kyllä ehtiä sinne rajan taakse ihan ajan kanssa :)

  2. Minut yllätti tässäkin se, että näkymät ovat noin monipuoliset. Ehkä täytyy päivittää Tanska-mielikuvani ihan paikan päällä pian, kun jatkuvasti näitä iloisia yllätyksiä ja “oho, siellä onkin tollaista”-fiiliksiä tulee :)

    1. Haha, ihana kuulla, että mielikuvasi Tanskasta on muuttunut Tanska-postausten myötä! :) Minäkään en tiennyt Tanskasta lähes yhtään mitään ennen kuin tänne tulin, mutta toistuvasti olen saanut yllättyä positiivisesti.

    1. Mä unohdin peurapuiston aivan täysin, mutta nähtävää riitti Vejlessa muutenkin :) Ihana kaupunki!

  3. Kivan näköinen paikka! :) Ja varmasti on tuo sateenkaari katu instagrammatuin :D Itsekin kyllä etsii sieltä aika usein inspiraatiota ja saattaa löytää yllättäviä matkakohteitakin joiden olemassa olosta ei tiennyt :)

    1. Instagram on kyllä hyvä inspiraation lähde! Sieltä kannattaa aina etsiä vinkkejä, mitä matkakohteessa kannattaa nähdä ja tehdä :)

  4. Nyt alkaa olemaan melkoisen kattavaa Tanska sarjaa. Mielenkiintoista, että yhdet kivet ovat päässeet unesco listalle. No kai se on se stoori taustalla. Pitäkin käydä katsomassa montako Unesco kohdetta Tanskassa oikein on.

    1. Nyt on kieltämättä ollut blogissa hetken aikaa Tanska-viikot :D Seuraavaksi toivottavasti jo jotain muuta :) Olisko Tanskassa kahdeksan Unesco-kohdetta, jos en ihan väärin muista: Kronborgin linna, Sjaellandin metsästysmaisemat, Roskilden kirkko, Stevns Klint, Vattimeri, Christiansfeld, nuo kivet ja Ilulissatin jäävuono Grönlannissa. Unohdinkohan jonkun?

  5. Jälleen yksi kivannäköinen kaupunki, en ole aikaisemmin Vejlestä kuullut, mutta sateenvarjot olen mielestäni nähnyt useassakin kuvassa, ellei sitten jossakin muualla ole vastaavia?! Tuo aallon muotoinen talo on todella upea, minulla tosin tulee ensimmäisenä tietenkin mieleen Alvar Aalto ;) Tuo Unesco-kohde ja sen tarina kuullostaa mielenkiintoiselta!

    1. En tiedä, onkohan jossain muuallakin roikkumassa sateenvarjoja. Voi toki olla, että olet nähnyt juuri nuo kuvissa, sillä minäkin olen tainnut nähdä ne ennen kuin edes tiesin niiden olevan Vejlessa. Heh, Alvar Aalto tuli minullekin ensimmäisenä Aalto-taloista mieleen, vaikka herra Aallon arkkitehtuuri taisikin olla huomattavasti kulmikkaampaa :)

  6. Enpä ole koskaan aiemmin kuullutkaan tästä paikasta. Nätin näköistä kyllä näiden kuvien perusteella! Täytyypä pitää tämä mielessä siltä varalta, että tulee siellä suunnalla joskus liikuttua :).

    1. Vejle ei tosiaankaan ole Tanskan tunnetuimpia kaupunkeja, vaikka minun mielestäni pitäisi kyllä olla! :D Tanskalainen tyttö -elokuvassa Vejle mainitaan useastikin ja sinne sijoittuu myös leffan loppukohtaus (kuvattu kylläkin Norjassa), mutta jos leffaa ei ole nähnyt, en ihmettele lainkaan jos ei ole koskaan Vejlesta mitään kuullut.

    1. Juu, ei varmastikaan tule olemaan suosituimpien postausten joukossa juurikin sen vuoksi, että paikka on monille tuntematon. Mutta kiva kertoa myös vieraammista paikoista! :)

  7. Vejle on kyllä tosi kiva! Ystäväni asuu siellä, joten kaupungissa on tullut vierailtua tänä vuonna jo pariin otteeseen. En tosin ole postauksia kirjoittanut sieltä, ihanaa peurapuistoa lukuunottamatta. :)

    1. Sinulla onkin hyvä syy vierailla Vejlessa usein! Ja mielellään varmasti käy ystävää tapaamassa noin ihanassa kaupungissa :) Peurapuistossa olisin minäkin halunnut käydä, mutta unohdin sen ihan kokonaan! Se jäi siis seuraavaan kertaan :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *