Valldemossa on Mallorcan kaunein kylä

Työskennellessäni Mallorcalla kesällä 2009 kävin Valldemossassa muutaman kerran, ja tuo pikkuinen noin 2000 asukkaan kylä jäi mieleeni yhtenä Mallorcan kauneimmista paikoista. Sen vuoksi se olikin ensimmäinen kohde, jonne pakenin Palman betoniviidakkoa heti tilaisuuden tullen.

Vuonna 123 eaa. perustettu Valldemossa sijaitsee Mallorcan luoteisosassa, vain 17 kilometrin päässä pääkaupungista Palmasta ja 60 kilometrin päässä suositusta Alcudian rantakohteesta. Kylä on äänestetty useita kertoja yhdeksi Mallorcan kauneimmaksi kyläksi, ja olen äänestystulosten kanssa täysin samaa mieltä – vaikkakin minun listallani Valldemossa saisi sen kaikkein kirkkaimman paikan.

image

image

image

image

Matka Palmasta Valldemossaan kestää linjan 210 bussilla puolisen tuntia ja yhdensuuntainen matka maksaa tällä hetkellä vain 1,85 €. Aikamatkustaminen tuskin voisi olla tämän helpompaa, sillä suurkaupungin hälinän jälkeen Valldemossan vanhat kivitalot, lukuisat seiniä koristavat kukkaruukut ja tuhansien askelten sileiksi hiomat kivipäällysteiset kujat saavat aikaan vaikutelman, kuin todellakin olisi astunut ajassa taaksepäin.

Vaikutelmaa lisää lokakuisen päivän rauhallinen ja paikoin jopa pysähtynyt tunnelma, jota ei valitettavasti useinkaan pääse kesäkuukausina kokemaan. Kesäpäivinä kun Valldemossan kujat täyttyvät lomalaisista ja etenkin ympäri saarta saapuvista päiväretkiläisistä. Mutta kesässä on syksyyn verrattuna kuitenkin yksi etu: sää.

Heti saavuttuamme me nimittäin jäimme kahvilaan jumiin aluksi raekuuron ja sen jälkeisen rankkasateen vuoksi, mutta onneksi viinilasillisten aikana sadepilvet väistyivät ja aurinko alkoi taas pilkistää pilvien takaa. Pakollinen tauko jäi siis onneksi vain tunnin mittaiseksi, ja kylään tutustuminen saattoi jatkua.

image

image

image

image

Me jätimme Valldemossan tärkeimmät nähtävyydet, kuten Chopin-museon ja Real Cartuja -luostarin väliin ja päätimme vain kävellä pitkin kylän idyllisiä kujia. Itse asiassa Valldemossassa ei edes ole kovinkaan monta varsinaista nähtävyyttä (Chopin-museo ja La Cartuja -luostari nekin ovat samassa rakennuksessa), vaan kylän tärkein nähtävyys on kylä itsessään.

Käveltyämme aikamme nälkä yllätti, joten sukelsimme kohdalle osuneeseen pieneen Sa Cova -ravintolaan. Tässä pienessä tunnelmallisessa ravintolassa ei ole kovinkaan montaa pöytäpaikkaa, mutta onneksi meille löytyi vapaa pöytä ravintolan perältä. Sillä parasta Sa Covassa on sen terassimainen takaosa, josta on upeat näkymät laaksoon ja kirkkaalla säällä aina Palmaan saakka.

Testasimme Pa amb oli -leipälautasen erilaisilla leikkeleillä ja juustolla, ja vain nautimme edessämme avautuvasta maisemasta. Tämä ravintola kannattaa laittaa korvan taakse, etenkin jos kaipaa jotain muuta ruoka- tai juomapaikkaa kuin keskustan usein täyteen ahdetut terassit. Osoite: Carrer de la Rosa 7.

image

image

image

image

Minun laillani monet muutkin ovat ihastuneet Valldemossaan niin palavasti, että palaavat kylään aina tilaisuuden tullen – tai haluavat jopa viettää siellä pidempiä aikoja. Kylän yksi tunnetuimmista väliaikaisista asukkaista on puolalainen säveltäjä Frédéric Chopin, joka vietti täällä talven 1838-39 rakastajansa kirjailija George Sandin kanssa.

Nykyajan julkimoista tunnetuin Valldemossaan rakastunut on näyttelijä Michael Douglas, joka on omistanut täältä talon vuodesta 1989 asti. Viimeiset pari vuotta talo on kylläkin ollut myynnissä – ja käsittääkseni on vieläkin, sillä pyydetty 60 miljoonaa dollaria vaatii ostajalta normaalia paksumpaa lompakkoa.

image

image

image

image

image

Ei minuakaan kyllä haittaisi viettää tässä ihastuttavassa kylässä joskus tulevaisuudessa päiväreissua pidempiä aikoja, vaikka muutaman viikon tai kuukauden – tai vaikka Chopinin tapaan koko talven. Minä nimittäin uskoisin pitäväni Valldemossan talvesta enemmän kuin George Sand, joka kirjoitti omista kokemuksistaan negatiivissävytteisen muistelman Talvi Mallorcassa.

Tänä talvena Valldemossaan muutto tuskin on mahdollista, mutta onneksi kuitenkin pääsen tähän idylliseen kylään Palmasta nopeasti aina halutessani.

Oletko käynyt Valldemossassa?

6 comments
  1. Itse oon ollut nyt pari kertaa Mallorcalla pyöräilylomalla ja piti oikein tarkistaa kartalta että olenkos käynyt Valdemossassa vai en – nimi kuulosti tutulta mutta pyöräillessä moni ihana kylä tulee rullailtua läpi välillä harmittavankin pintapuolisesti. Kartalta selvisi miksi nimi on tuttu, olemme kääntyneet juuri ennen sitä kohti Deiaa ja Valdemossa oli yksi reitin “maamerkki” – todella kaunis paikka kyllä Deiakin! Reissu aiheuttaa edelleen puistatuksia, koska olimme pyöräilleet rannikon vuoriston läpi ja se vei lopulta voiton meikäläisestä, enkä omin voimin selvinnyt takaisin hotelille (taksilla sentään matkasin loppumatkan eikä ambulanssilla) – ehkä seuraavalla kerralla vuokrataan pyörien lisäksi myös auto ja käydään täysin voimin vierailemassa myös Valdemossassa, upealta näyttää! :)

    1. Auts, ei kuulosta kovinkaan mukavalta pyöräretken päätökseltä! Onneksi sentään taksi riitti, eikä ambulanssia tarvittu!
      Deia on mulla vielä näkemättä bussilla läpikulkua lukuun ottamatta, joten kiitos vinkistä, että sekin on kaunis paikka! Ja suosittelen lämpimästi Valldemossassa käyntiä – sitten kun olet toipunut edellisestä reissustasi :)

  2. Voi ei. Käytiin Valldemossassa lokakuussa 2013 ja “jouduttiin” juuri tuonne Chopin-museoon. Oltiin siis päiväretkellä ja sen ohjelmaan kuului mm. Chopin-museo. Sen muistan, että minua harmitti, kun en päässyt kiertelemään enemmän Valdemossassa. Näin siinä juuri sellaista herttaisuutta ja ihanuutta, jota haluaisinkin nähdä enemmän matkoillani. Ihania kuvia, kiitti!

    1. Voi ei, teidät pakotettiin sinne museoon! Aika huonosti suunniteltu retki jos se oli pääsyy käydä Valldemossassa, varsinkin kun näkee vilaukselta sitä kylän ihanaa charmia ja sitten ei pääsekään sinne kiertelemään! Mutta ehkäpä sitten olisi hyvä syy käydä Mallorcalla joskus uudestaan ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *