Romanian Timisoara on ruusujen ja puistojen kaupunki

Timisoara oli sinänsä looginen pysähdyspaikka matkalla Belgradista Bukarestiin, että se on ainoa Romanian kohde, jonne Serbian pääkaupungista pääsee ilman omaa autoa. Minibussimatka kesti rajanylityksineen vain muutaman tunnin, ja olikin koko kolmen viikon Unkari-Serbia-Romania -kierrokseni helpoin siirtymä.

Timisoara on Romanian kolmanneksi suurin kaupunki, joten ajattelin siellä olevan riittävästi nähtävää parin päivän ajaksi. Majoituin keskustan pohjoislaidalla sijaitsevassa Hostel Cornelissa, joka oli kyllä kaikin muin tavoin oikein mukava paikka, mutta aamun pikkutunneille asti musiikkia soittava alakerran olutbaari oli tämän matkaajan mielestä pitkä miinus.

Timisoara, Romania

Timisoara, Romania

Huonosti nukutuista öistä johtuen tein tuttavuutta paikalliseen kahvilakulttuuriin, minkä tuloksena voin suositella erinomaisen kahvin ystäviä käymään sumpilla Garage Caféssa Piata Unirii -aukion laidalla. Jos aamusi alkavat parhaiten sokeriövereillä, kannattaa käydä Cafeneaua Verde -kahvilassa syömässä pannukakkuannos. Kovasta yrityksestä huolimatta sain mustikkahillolla ja mascarponekastikkeella kuorrutetuista lätyistä vatsaan saakka vain puolet.

Lukuisia muita kahviloita on sekä Piata Unirii että Piata Victoriei -aukioiden laitamilla. Näiden kahden pääaukion reunoilla sijaitsevat myös kenties kaupungin kauneimmat rakennukset – etenkin vanhankaupungin keskusaukio Piata Uniriin värikkäät talot, palatsit ja kirkot ovat näkemisen arvoiset.

Timisoara, Romania

Timisoara, Romania

Timisoara, Romania

Timisoara, Romania

Wikitravelin pettämättömän lähteen mukaan Timisoara tunnetaan Romaniassa ruusujen ja puistojen kaupunkina, ja puistoja tässä pikkuisessa kaupungissa riittääkin. Yksi kauneimmista on keskustan pohjoispuoella sijaitseva kasvitieteellinen puutarha, joka on jaettu kahteen osaan: puiden varjostamaan puistoon ja värikkäiden kukkien koristamaan puutarhaan.

Keskustan eteläpuolella taas sijaitsee useampikin puisto, joista muutama on aivan Bega-joen rannalla. Etenkin kesäpäivänä kannattaa ehdottomasti käydä kävelemässä tai pyöräilemässä näissä puistoissa, sillä jokialue on oikein viihtyisä ravintoloineen ja kahviloineen. Täällä voi myös vuokrata polkuveneen ja ajella sillä jokea pitkin. Äläkä jätä väliin kaunista ruusupuistoa, Parcul Rozeloria!

Timisoara, Romania

Timisoara, Romania

Timisoara, Romania

Timisoara, Romania

Vaikka Timisoara onkin yksi Romanian suurimmista kaupungeista ja asukkaita siellä on reilusti yli 300 000, ei keskusta-alue ole kovinkaan laaja. Kaiken mielenkiintoisen ja merkittävän ehtii nähdä yhden päivän aikana, joten sen enempää aikaa ei tähän Länsi-Romanian kaupunkiin tarvitse varata aikaa. Minäkin päätin lyhentää vierailuani sen verran, että yöjunan sijaan otinkin Bukarestiin jo aamujunan, ja ehdin näin illalliselle pääkaupunkiin.

Jos olet tekemässä samaa reissua, suosittelen lämpimästi joko lentämään Timisoarasta Bukarestiin, tai pysähtymään johonkin pikkukylään yöksi tai kahdeksi. Tuota kymmenen tunnin junamatkaa en nimittäin suosittele kenellekään.


14 comments
  1. Näyttääpä kauniilta! Timisoara ei ollut itsellenikään entuudestaan tuttu, mutta nyt lisäsin sen kyllä (alati kasvavalle) listalleni. Apua, tuo kymmenen tunnin junamatka ei kyllä kuulosta hyvältä, etenkään päiväjunassa…

    1. Mulle suositeltiin yöjunaa, mutta tykkäsin siitä ajatuksesta päiväjunaa vähemmän: olisin saapunut Bukarestiin aamukuudelta todennäköisesti makuupaikasta huolimatta väsyneenä ja nuhjuisena, ja olisin joutunut odottamaan hostellin check iniä monta tuntia. Ei kiitos. Mieluummin lähdin matkaan aikaisin aamulla, ja ehdin nähdä Bukarestia iltapäivällä ja illalla. Vaikka täytyy myöntää, että migreenin minä siitä aikaisesta herätyksestä ja pitkästä junamatkasta sain, että ei se kyllä siinäkään mielessä kovin onnistunut ollut… :D

  2. Miten kauniita taloja siellä onkaan! Timiaoara ei ole herättänyt minussa mitään tunteita aiemmin, mutta nyt useamman postauksen siitä luettuani alkaa kiinnostus kasvaa. En ole käynyt Romaniassa, joten kätevintä olisi tehdä monen stopin reissu näillä suunnilla. Täytyy lukea vinkkejä täältä sun blogista sitten kun se on ajankohtaista :)

    1. Romaniaa matkakohteena voin suositella todella lämpimästi! Nyt Suomesta pääsee lentäen kai edullisesti Bukarestiin, ja sieltähän pääsee vaikka junalla sitten muihin paikkoihin. Vaikka tosiaankin junalla matkustamiseen pitää varata reeeeeilusti aikaa! :D

  3. Ihanan värikästä :). Romania on kyllä ehdottoman aliarvostettu matkailumaana – itsekin pyörähdin viime vuonna viikon verran ja jäi fiilis, että täytyisi päästä jossain välissä uudelleen.

    1. Monella tuntuu olevan aika vahvat ja negatiiviset ennakkokäsitykset Romaniasta, eikä niiden vuoksi sitten ole kiinnostusta lähteä paikan päälle katsomaan, että pitävätkö ne lainkaan paikkaansa. Myönnän, että minäkin luulin Romanian olevan jokseenkin rähjäinen ja köyhä, mutta sainkin yllättyä! Aion mennä uudestaankin, aivan varmasti :)

  4. Timisoara on kyllä ihana ja kaunis kaupunki! Ja nuo pannarit näyttää ihan mahtavilta :) Romania on yksi meidän lempparimaista ja aika kova hinku olisi päästä tutkimaan maata lisää.

    1. Kiva kuulla, että Romania on teidän suosikkimaita! Ja on se minustakin kyllä aika mahtava, pitäisi vaan minunkin päästä kiertämään sitä vieläkin enemmän :)

  5. Timisoaran nimi on nyt viime aikoina tupsahdellut esiin blogeissa, joten mielenkiinto on alkanut itsellänikin heräämään. Runsas puistojen määrä kuulostaa hyvältä. Hyvä kuitenkin, että varoitit tuosta junamatkasta, koska junailuvaihtoehto kuulostaa juuri sellaiselta, johon me saattaisimme sortuakin. Sen voin sitten kuitenkin pyyhkiä yli listaltani.

    1. Jos ei ole kiire, niin kyllähän noilla romanialaisilla junilla voi paikasta toiseen liikkua. Kannattaa kuitenkin huomioida se, että niiden keskinopeus on 50 km/h, joten auto voisi olla parempi vaihtoehto.. :D

  6. Aivan ihanan näköistä! Meillä on tuo Timisoara keikkunut epävarmana kesän kohteena. Mennäkö suoraan Belgradiin ja siitä etelään, vai tutustuako myös Timisoaraan. Tän perusteella nostaisin Timisoaran takaisin listalle. Sitten toisaalta työkaveri houkutteli hirveästi menemään Serbian Suboticaan. Meillä nyt alkaa ihan paisumaan käsistä tää touhu, onneksi on aikaa vielä suunnitella. Ja suunnitelmien on oltava melko hyvät, koska ipanat lähtee reissuun mukaan. :D Sitten tulee varmaan ensimmäistä kertaa kokeiltua myös yöjunia.

    1. Haha, niin tuttua että reissun suunnittelu lähtee lapasesta kun on niin paljon kohteita, joissa haluaisi käydä :D Aivan mahtavalta kyllä kuulostaa tuo teidän reissu, on mielenkiintoista sitten kuulla, että millainen reitti teille lopulta muodostui. Ja totta kai on sitten kiva päästä lukemaan myös reissutarinoita! :)

  7. Viehättävän ja värikkään näköinen kaupunki. Nämä seudut on niitä, jonne itsekin olen jo muutaman vuoden ajan haaveillut pääseväni. Juurikin omalla autolla liikkuminen tuolla main olisi ihan mahtavaa, ja varsinkin jos tuo junamatkustaminen ei ole mitään herkullisinta puuhaa viimeisestä rivistä päätellen..

    1. Romanian junat ovat todella hitaita, joten jos vain mahdollista, kannattaa maata tutkailla auton kanssa! Romania oli kaiken kaikkiaan oikein kiva maa, jota haluaisin päästä näkemään vielä enemmän kuin mitä reilun viikon aikana ehdin nähdä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *