Mietin pitkään, että miten minä tämän uutisen teille kertoisin. Että talvi Mallorcalla ei mennytkään suunnitelmieni mukaan. Että minä luovutin leikin kesken kaiken, ja palasin Kööpenhaminaan oltuani Espanjassa vain 2,5 kuukautta suunnitellun seitsemän sijaan. Onpas noloa, minä kun lähdin viettämään talvea Välimeren rannalle niin suurin elkein, jopa vihjaillen siitä, että en välttämättä palaisikaan takaisin Kööpenhaminaan vielä keväälläkään.
Niin, mitenkäs tässä näin kävi, että palasin tänä aamuna laukkuineni ja rinkkoineni SASin siivin takaisin Kööpenhaminaan? Maitojunalla, niin kuin sanotaan. Työttömänä ja rahattomana, sekin vielä. Ilman mitään tietoa tulevista töistä – tai tulevaisuudesta ylipäänsä.
Mallorca on ihana, vielä kauniimpi ja monipuolisempi kuin muistelinkaan sen olevan. Palma de Mallorca on mukava paikka asua – siitäkin huolimatta, että ärsytyksen aiheita riitti. Vai ärsyttiköhän minua pienet asiat vain siksi, koska minulla ei ollut hyvä olla, enkä ollutkaan tyytyväinen uuteen elämääni Mallorcalla? Todennäköisesti.
Meillä oli ihana koti. Isompi, modernimpi ja lämpimämpi kuin kotimme Kööpenhaminassa. Monet varoittelivat meitä Välimeren koleasta talvesta ja huonosti eristetyistä asunnoista, mutta meidän vasta muutama vuosi sitten rakennettu kerrostalo oli niin tiivis, että vielä marraskuun öinä heräsimme keskellä yötä kuumissamme laittamaan ilmastoinnin päälle.
Kaikki Palman houkutukset ja ihanuudet olivat vain kivenheiton päässä kotoamme: baarit, tapakset, Michelin-tähditetyt ravintolat, historialliset nähtävyydet, pittoreskit kujat… Kotimme edessä oli pysäkki, josta pääsimme bussiin hyppäämällä puolessa tunnissa ihanaan Valldemossaan tai Sóllerin patikkapoluille. Mallorcan lentokenttä oli vain kymmenisen kilometrin päässä, avaten mahdollisuuden lentää edullisesti Euroopan kohteisiin viikonloppureissuille.
Mutta tässä ei ollut meille riittävästi.
Siitä lähtien, kun lopetimme matkaoppaan hommat syksyllä 2014, haaveili Thomas enemmän tai vähemmän samoihin hommiin palaamisesta. Minä en ollut alkuun asiasta lainkaan innoissani, sillä pidin Kööpenhaminasta ja uudesta, tavallisesta, elämästämme. Pikku hiljaa kuitenkin aloin tajuta, että ei se tavallinen olekaan kivaa, vaan oikeasti todella tylsää. Haluamme molemmat elämältä muuta kuin töihin ja kotiin -rumbaa ja yhdeksästä viiteen elämää – niin kaavoihin kangistunutta ja muka-kiireistä, että tapaamiset kavereiden kanssa täytyy sopia viikkoja etukäteen. Spontaaniudesta ei tässä elämässä ole tietoakaan.
Paluu matkaoppaaksi ja siihen mahtavaan, hauskaan, sosiaaliseen ja vapaaseen elämäntyyliin alkoi houkutella minuakin yhä enenevissä määrin. Kun pääsimme molemmat pohjoismaalaisen matkanjärjestäjän palvelukseen, tuntui se lottovoitolta: palaisimme takaisin ikävöimäämme matkailubisnekseen. Tällä kertaa emme olisi kohteessa palvelemassa asiakkaita, vaan tekisimme sen Palmassa sijaitsevasta toimistosta käsin.
Toimistotyö ei ollut ensisijainen toiveemme, mutta olimme silti innoissamme, sillä vuosien kokemuksesta tiesimme alalla työskentelevien olevan hauskaa, spontaania ja elämäniloista porukkaa – sellaista, jollaista Kööpenhaminan limbossa ei kovinkaan usein tapaa. Odotimme maailman parhaan työn lisäksi illanistujaisia, tiimipäiviä ja riemukkaita hetkiä sekä työssä että vapaa-ajalla uusien, samanhenkisten työkavereidemme kanssa.
Todellisuus olikin sitten jotain aivan muuta. Matkaoppaana olin tottunut kiireisiin ja toisinaan jopa stressintäyteisiin päiviin. Olin tottunut tekemään pitkää päivää, sillä virallisia työaikoja ei ollut, mutta se ei koskaan haitannut: en tehnyt työtä rahasta, vaan palosta tehdä asiakkaiden lomasta paras mahdollinen ja ilosta työskennellä mahtavien työkavereiden kanssa.
Mutta tässä työssä, tällä matkanjärjestäjällä, stressitasot nousivat aivan uusiin lukemiin. Työntekijöitä oli aivan liian vähän, meitä ei koulutettu tietokonejärjestelmiin ja toimintatapoihin juuri lainkaan, eikä meillä ollut tarpeeksi työkaluja auttaa tuhansien kilometrien päässä sijaitsevia asiakkaita riittävällä tietotaidolla.
Jouduimme liian usein työskentelemään yksin, ja olemaan siis ainoana henkilönä vastaamassa asiakkaiden yhteydenottoihin usealta lomasaarelta. Kiireiset työpäivät menivät stressitilassa, ja päivän päätteeksi pää oli pumpulia ja kävelin kotiin kuin sumussa. Voi, kunpa olisinkin tuntenut tehneeni asiakkaiden hyväksi jotain merkittävää, mutta tunsin ajanpuutteen vuoksi antaneeni huonoa, parhaimmillaankin vain keskinkertaista, palvelua. Öisin näin unta työasioista ja heräsin leuat jumissa purtuani hampaita yhteen koko yön.
Töissä ei ollut hauskaa, sillä työkavereiden kanssa ei ollut aikaa jutella työpäivän aikana lainkaan, eikä iltaisinkaan ollut energiaa tehdä muuta kuin mennä kotiin huilaamaan ennen seuraavan päivän koitosta. Emme saaneet sitä sosiaalista ja ilontäyteistä elämää, mihin olimme aikaisemmin tottuneet, ja mitä olimme tulleet hakemaan.
Ei tämä ollut sitä, mihin olin kahdella muulla matkanjärjestäjällä viitisen vuotta työskennellessäni tottunut. Nyt minua toisinaan jopa hävetti antamani palvelun heikkous, sillä emme tienneet kohteista juuri Googlea enempää emmekä siksi pystyneet suorilta käsin kertomaan edes missä on asiakasta lähin apteekki, bussipysäkki tai hyvä ravintola. Mitä palvelua tämä tämmöinen on?
Minulle alkoi valjeta, että valmismatkabisnes on menossa pikavauhtia suuntaan, josta en pidä: matkaoppaita vähennetään kohteista ja asiakkaita painostetaan entistä enemmän ottamaan oppaisiin yhteyttä puhelimitse, tekstiviestein ja sähköpostitse. Ennen se oli vain lisäpalvelu, mutta kohta se on lähes ainoa palvelumuoto, jota valmismatkalla saa. Google-vastauksia henkilöiltä, jotka eivät tiedä kohteista juuri mitään.
Olisinko voinut ottaa työn lunkimmin? Tuskinpa. Olen vanhan kansan matkaopas – se sellainen, joka haluaa tavata asiakkaat kasvotusten, rupatella mukavia, viedä heidät retkillle, tehdä kaikkensa auttaakseen heitä mahdollisissa ongelmatilanteissa. Se sellainen, jolla on asiakkaille aina aikaa, ja joka oikeasti haluaa, että asiakkaat saavat juuri sellaisen loman, josta he ovat haaveilleet.
Charter-bisnes on niin lähellä sydäntäni, että en voi tehdä työtä vasemmalla kädellä kiireessä hutaisten, vaan haluan tehdä työni niin hyvin kuin pystyn.
En ollut ajatuksieni kanssa yksin, vaan Thomas koki kaiken samalla tavalla. Työ Mallorcalla ei ollut sitä, mitä olimme sen luulleet olevan. Ehkä bisnes on muuttunut tässä kahdessa vuodessa liikaa, tai ehkä tämän firman tavat ja palvelun kriteerit erosivat liikaa siitä, mihin olimme muiden matkanjärjestäjien palveluksessa tottuneet.
Joka tapauksessa stressi oli se syy, mikä ajoi meidät molemmat juttelemaan asiasta esimiestemme kanssa. Keskusteluissa tuli selväksi, että henkilökunnan määrä on laskettu tilastojen mukaan, ja oli näin ollen siis riittävä. Sillä, että kerroin olevani stressaantunut, voivani huonosti ja epäilin kykeneväni työskentelemään niin stressaavassa ilmapiirissä koko talvea, ei ollut merkitystä – eikä se edes tuntunut kiinnostavan ketään. Päätös irtisanoutua oli tämän jälkeen helppo, sillä minulle hyvinvoinnillani on merkitystä.
Ja täällä sitä nyt ollaan, takaisin kotona, ja edessä on se koko kylmä talvi, jota lähdimme pakoon. Mutta aina ei elämä mene suunnitelmien mukaan, eikä unelmat toteudukaan sellaisina kuin ne oli ajatellut. Silloin on parempi puhaltaa peli poikki, viivata asia yli unelmien listasta ja lähteä tavoittelemaan seuraavaa. Mitään ei kuitenkaan kannata katua.
Tulevaisuus jännittää ihan pirusti, mutta olo on silti hyvä ja mieli seesteisempi kuin kertaakaan näiden kahden kuukauden aikana.
Saa nähdä, mitä tässä seuraavaksi keksitään.
34 comments
Ei työtä voi tehdä täysin vastoin omaa ammattietiikkaa. Onneksi teillä oli siellä toisenne. Se antaa perspektiiviä myös, kun molemmat kokevat samoin. Muuten herkästi – ainakin minä – epäilisin vian olevan minussa
Kun sulkee yhden oven, avautuu uusia. Siihen täytyy uskoa. Kunpa löytyisi jokin ihana ovi, joka tarjoaisi kaikkea parasta. Jos niin ei käy heti niin viimeistään tulevaisuudessa. Rohkeita valintoja tekevälle käy hyvin.
Kiitos kommentista, Annika! Sitä olemmekin monta kertaa kiitelleet, että olimme tilanteessa kaksin – ja että molemmat koki tilanteen samoin. Vaikka siitäkin huolimatta huomasin usein ajattelevani, että onkohan vika sittenkin vain minussa, joten jos olisin ollut siellä yksin, olisin varmasti jäänyt firman palvelukseen hammasta purren.
Nyt tässä koputellaan oviin, saa nähdä mikä niistä avautuu :)
Hienoa, että uskalsitte viheltää pelin poikki. Olen samaa mieltä kthetravellerin kanssa siitä, että kauheinta on katsoa ihmisiä, jotka eivät osaa (?) / uskalla lähteä vaikka kuinka elämä ja olotila tuntuisi väärältä.
Löydätte varmasti jotain uutta ja parempaa! Eikö sitä sanota, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu :)
Tsemppiä <3
Siihen huonoon työpaikkaan tai muuten pahaa oloa aiheuttavaan tilanteeseen turtuu yllättävän helposti, ja sitten ei osaakaan enää repäistä itseään irti. Sen vuoksi kannattaisikin aina heti pistää homma jäihin jos se ei toimi, eikä jäädä odottamaan jos tilanne parantuisikin. Mä olen itsekin usein se, joka helposti jää siihen ikävään tilanteeseen liian pitkäksi aikaa, mutta onneksi on ollut ympärillä ihania ihmisiä, jotka ovat olleet tsemppaamassa. Kun harvoimpa se paremmaksi kuitenkaan muuttuu.
Kiitos Tiia tsempeistä! :)
Ikävää, ettei kaikki mennyt suunnitelmien mukaan, mutta sitähän se elämä joskus on. Olit muistaakseni jo aikaisemmassa postauksessa oireillut vähän sitä, ettei elämä Espanjassa lähtenyt sujumaan ihan odotetulla tavalla. Jos työpaikassa ei ole hyvä olla, totta kai se vaikuttaa koko elämänlaatuun. Teitte varmasti hyvän ja rohkean ratkaisun, tsemppiä matkaan!
Kiitos! :) Joo, ei se espanjalainen elämä lähtenyt sujumaan oikein odotetulla tavalla, ja varmasti syynä siihen oli juurikin tyytymättömyys töihin. Kaikki muut osa-alueet kun kuitenkin oli kunnossa, mutta työt alkoi vaikuttaa mielenlaatuun niin, että kaikesta alkoi löytyä jotain negatiivista. Ja sitten kun meitä oli kotona kaksi marisijaa, niin negatiivinen ilmapiiri vallitsi 24/7. Oikeasti ollaan aika positiivisia ja hyväntuulisia, niin tuli nyt kyllä todistettua, miten paljon tyytymättömyys työhön vaikuttaa myös siihen, miten asiat näkee ja kokee vapaa-ajallakin.
Täällä kompataan muita: rohkea ja varmasti aivan oikea päätös. Hienoa, että uskalsitte sen tehdä, ettekä jääneet kärvistelemään Mallorcalle.
Voin itse asiassa samaistua tosi vahvasti tähän kirjoitukseen monin tavoin. Muun muassa se on tuttua, miten vaikealta tuntuu kertoa julkisesti, että asiat ei menneetkään niin kuin olin suunnitellut ja blogissa kirjoittanut. Koin vähän vastaavaa Kreikassa vuosia sitten, ja lopulta tulin häntä koipien välissä takaisin Suomeen. Onneksi se päätös osoittautui myös aivan oikeaksi ja toi juuri sen suunnan elämääni, mitä kaipasinkin.
Vaikka mäkään en halua tylsää nine to five job -elämää, jossa työ on elämän sisältö, on koko ajan kiire eikä energiaa riitä mihinkään elämykselliseen, työpaikalla ja sillä, voiko omasta työstään olla ylpeä, on silti valtavasti merkitystä. Ja jos huomaa, että työnantaja vähät välittää työntekijöiden hyvinvoinnista, on todellakin syytä lähteä menemään ja etsiä parempi duuni.
Toivottavasti saatte kuitenkin ilon irti myös Kööpenhaminan talvesta! Ja eihän sitä ikinä tiedä, mihin tulevaisuus vie. :) Paljon tsemppiä!
Kiitos paljon Anu! :) Oon saanut aivan ihania tsemppiviestejä, joten ei tämä omien heikkousten tunnustaminen niin kamalaa ollutkaan :D
Työpaikalla on todella paljon merkitystä, ja sen olen oikeastaan oppinut ymmärtämään paljon paremmin lähdettyäni ulkomaille. Suomessa kun tuntuu että on ihan normaalia inhota työpaikkaansa, ja töitä tehdään vain pakosta, odottaen viikonloppua ja inhoten maanantaita. Mun mielestä se on ihan hirveää, sillä työt vie niin suuren osan ajan elämästä, että minä ainakin haluan tykätä siitä, mitä teen ja mennä joka päivä töihin hyvillä mielin! Muuten en ole kovinkaan kranttu töiden suhteen :)
Mä tiedän, että talvi Köpiksessä tuskin tulee olemaan helppo, mutta eiköhän se joten kuten mene… Positiivisella asenteella! :)
Komppaan muita, rohkeita olette ja noinhan se elämä menee. Pitää kokeilla, että tietää. Joskus ne unelmat ovat enemmän mitä on osannut arvatakaan, toisista unelmista pitää osata päästää irti. Kunhan itseään kuuntelee säännöllisesti niin ei voi kovin vikaan mennä. Kaikkia kokemuksia pidän itsekin Saanan tavoin arvokkaana. Hienoa kyllä, että olette taas uuden edessä ja voitte pian taas nähdä miten elämä kuljettaakaan :)
Eihän sitä tiedä ennen kuin kokeilee, ja siksi ollaankin kyllä todella tyytyväisiä, että lähdettiin Mallorcalle. Ja ihan yhtä tyytyväisiä ollaan siitä, että päätettiin lopettaa homma kesken. Nyt tiedetään, että se ei ollut meidän juttu, ja nyt voidaan sitten hyvillä mielin alkaa suunnitella seuraavia kuvioita. Jännät ajat on siis taas edessä :)
Voi miten harmi, ettei kaikki mennytkään suunnitelmien mukaan. Mutta, niinkuin itsekin totesit: hyvinvoinnilla on merkitystä. Rohkea (ja oikea) päätös! Uusia parempia ovia avautuu varmasti!
Ihanan näköisiä kuvia Mallorcalta, sait aikaan pienen uteliaisuuden matkustaa joku kaunis päivä Mallorcalle! :)
Kiitos! Toivotaan näin, että tästä päätöksestä seuraa vain hyvää :) Mallorca on aivan upea paikka, suosittelen lämpimästi!
Kuulostaapa harmilliselta. Onneksi kuitenkin tunnette itsenne ja rajanne. Loppuun itsensä polttamalla toipumisen ja uusien haaveiden toteuttamisen tie olisi aika pitkä. Näin on varmasti parempi ja ne uudet jnelmat aivan nurkan takana.
Kiitos Teija! Kyllähän sitä mietittiin pitkään ja hartaasti, että vedettäisi koko talvi sisulla läpi. Mutta puolikin vuotta on pitkä aika tuntea jatkuvaa pahaa oloa, etenkin kun ei vapaa-ajallakaan oikein saanut mieltä tyhjäksi työasioista. Eiköhän elämä tuo jotain parempaa eteemme :)
Minä olen ihan eri alalla, mutta tilanne oli sama reilu vuosi sitten. Tajusin onneksi pistää itseni etusijalle ja lähdin. Hetki siinä meni, että kaikki järjestyi (meinasin jo vaihtaa alaa kokonaan), mutta nyt olen edelleen samalla alalla, mutta työssä, joka tekee minut onnelliseksi joka päivä. Tsemppiä! Kaikki järjestyy varmasti tavalla tai toisella!
Kiitos Veera! :) Minäkin tavoittelen sellaista työtä, joka tuo iloa ja tekee onnelliseksi. Nyt epäilyttää hieman, että löydänköhän sellaista enää, etenkin kun Tanskassa työmahdollisuudet on kielen vuoksi rajalliset, mutta pakko vain luottaa siihen, että jotain parempaa on luvassa. Ja sinun tarina on loistava esimerkki siitä, että siitä seuraa vain hyvää, kun laittaa oman hyvinvoinnin etusijalle :)
Oot rohkea! <3 Elämä avaa kyllä uusia ovia.
Kiitos Meri! <3 Siihen pitää uskoa :)
Harmin paikka, että kävi näin mutta jos työolot ovat tuollaiset, ei sitä kauaa jaksa. Varmasti löydätte pian jotain muuta tai sitten pistätte yhdessä matkatoimiston (tai opaspalvelun) pystyyn, mikä tarjoaa sitä hyvää palvelua.
Siinäpä olisikin ideaa, että pistettäisi pystyyn opaspalveluita (tai -palvelua) tarjoava firma! :D Vaikka porukkaa matkustaa yhä enemmän omatoimisesti, niin kyllä palvelua silti edelleen kaivataan.
Oma niin henkinen kuin fyysinenkin hyvinvointi on tärkeää eikä siitä tarvitse missään nimessä tinkiä. Hyvin samoja piirteitä tunnistin tästä kuin omasta edellisestä työpaikastani, ja silloin lähteminen on oikeastaan ainoa oikea ratkaisu. Tsemppiä teille tulevaan! Kööpenhaminaa kuitenkin ylistetään monin tavoin mahtavana paikkana asua ja elää, jopa talven keskellä!
Kiitos! :) Näin just, omasta hyvinvoinnista ei pitäisi tinkiä! Irtisanoutuminen ilman, että on muita töitä tiedossa, on iso ja jopa riski päätös, mutta yritän silti positiivisena ajatella, että kyllä tässä jotain töitä taas ilmaantuu. Kööpenhamina on ihana kaupunki, mutta voisi vaan olla vähän lämpimämpi ja aurinkoisempi :D
Pelin vetäminen poikki siinä vaiheessa kun itsestä tuntuu pahalta ei ole luovuttamista vaan rohkeutta. :) Vaikka se ei siinä hetkessä siltä tuntuisikaan. Musta tuntuu, että työelämä on viime aikoina yleisesti huonontunut varsin paljon. Ei ole rahaa tai haluja palkata kuin minimimiehitys, jonka vastuu ja työtaakka vain jatkuvasti lisääntyvät. Mikä aiheuttaa jatkuvaa stressiä ja tunnetta siitä, että oma elämäkään ei enää maistu. Mä oon pyöritellyt näitä tuntoja tässä jo pienen tovin, luulin että mun elämä olisi täydellistä kun sain kesän alussa ns. unelmieni työn, vakituisena vielä. Mutta suhteessa siihen, että tein samaa hommaa aiemmin sijaisena ja lyhyemmällä päivällä, olen ollut nyt onnettomampi. Suren menetettyä vapaa-aikaa, mitä suurempi palkka ei korvaa. Lisäksi monista eri syistä tunnen oloni ainakin töissä varsin stressaantuneeksi. Ensi vuonna olisi tiedossa taas lisää työtunteja viikkoon, ilman että palkka nousee. Olen miettinyt taukoa työelämästä, rahaa pistän jatkuvasti säästöön irtiottoa varten. Saa vaan nähdä kuinka kauan jaksan kärvistellä töissä, että saisin tarpeeksi rahaa kasaan. Mutta kyllä elämä järjestyy :)
Eilen juuri juttelin poikaystävän isän kanssa siitä, että jokunen vuosikymmen sitten vielä firmat ylpeili suurella henkilökunnan määrällä, mutta nykyään on parempi, mitä pienemmällä porukalla firma saadaan pyörimään. Ihmisten hyvinvointi on sivuseikka, kunhan vaan saadaan säästettyä kuluissa – ja tämä tuli todella selväksi kun juttelin omasta hyvinvoinnistani entisen esimieheni kanssa. Sanoin hänelle suoraan, että minua ei kiinnosta heidän tilastojen mukainen työvoiman tarve, jos minulla on huono olla. Mutta kai se sitten tulee halvemmaksi polttaa yksi työntekijä kerrallaan loppuun, sillä uusia työntekijöitä saadaan aina palkattua.
Mä ehdottomasti kannatan irtiottoa työelämästä, ja etenkin silloin jos työ ei anna riittävästi. Töissä kuitenkin vietetään niin paljon aikaa, että siitä pitäisi pystyä nauttimaan, ja toisinaan pikku breikki antaa taas hommaan iloa. Tai sitten tauon aikana tajuaakin, että haluaakin elämältä jotain aivan muuta :D
Huh, olipa surku, että kävi noin, vaan onnittelen teitä päätöksestä! Kas elämä, niin hengissä ja kunnossa pysyminen kuin suinkin, on se, mitä ilman ei ole muutakaan…
Ihan varmasti huolettaa, mutta toivon teidän muistavan, että joka päivä riittämiin on sen päivän murheissa. Me ihmiset kun tuppaamme potemaan saman asian moneen kertaan ja lopulta käy kumminkin paremmin kuin on arvellut. Ja hyvät murehtimiset menevät ihan hukkaan!
Kiitos, että uskalsit kertoa. Jaksamista, voimia, toivoa ja iloa!
Näinhän se on, että oma hyvinvointi täytyy laittaa muun edelle ja aina pitäisi pyrkiä muuttamaan elämässä se, mikä tuo pahaa oloa. Ja sekin on totta, että usein murehdimme liikaa, sillä asioilla on kuin onkin tapana järjestyä. Pitää vain pysyä positiivisena :) Kiitos paljon!
Joskus ei mene putkeen, mutta silloin pitää vain ottaa toinen suunta! Varmasti asiat järjestyvät parhain päin. Tsemppiä teille! Kööpenhamina on ihana, joten asiat voisivat varmasti olla huonomminkin. :)
Kiitos Jenni! Positiivisin (vaikkakin jännittynein) mielin odotan tulevaa, sillä pakkohan tästä on jotain hyvää seurata :D Ja asiat tosiaankin voisi olla huonomminkin, Kööpenhaminaan kun oli kuitenkin kiva palata ja onneksi meillä oli vielä kämppä täällä! :)
Kuulostaa tutuilta tuntemuksilta, ja voin vain yhtyä edelliseen ja todeta, että ihan oikean ratkaisun teitte. Ku lähdin ensimmäistä kertaa Espanjaan, mun työharjoittelupaikan kanssa kävi vähän samalla tavoin. Työolot olivat aivan järkyttävät, kuten oli työntekijöiden kohtelukin. Ja firma oli suomalainen! Alle kahden viikon jälkeen otimme kaverin kanssa kyseisestä firmasta hatkat, lomailimme ja latasimme aivojamme viikon, ja sen jälkeen lähdimme koputtelemaan firmojen ovia tarjoten itseämme ilmaiseksi työvoimaksi 3 kuukaudeksi – Espanjaa ja työharjoittelujaksoa ei haluttu jättää yhden kökköfirman vuoksi kesken. Meillä kävi tosi hyvä tuuri, ja päästiin kiinteistönvälitystoimiston toimistoapulaisiksi, saatiin mahtava kesä, mahtava työharjoittelujakso ja koulukin laittoi meidän ensimmäisen firman pannaan ja lupasi olla lähettämättä sinne yhtään ainutta työharjoittelijaa enää ikinä.
Näin se joskus vaan menee, mutta mikään kokemus ei ole turha. Sun tekstistä välittyy helpotus ja tyytyväisyys omaan päätökseen, ja tällaisten kokemusten kautta oppii itsestäkin aina jotain uutta. Oma hyvinvointi pitää laittaa kaiken muun edelle, tämä elämä on niin lyhyt muutenkin, ettei sitä kannata viettää epämiellyttävissä oloissa. Tsemppiä uusiin haasteisiin! :)
On niin uskomatonta, että työntekijöitä kohdellaan huonosti! Miten voi olla vaikea tajuta, että motivoitunut ja hyvinvoiva henkilökunta on firmalle oikeasti todella kannattava panostus?! Minä ainakin haluan olla ylpeä työpaikastani, mennä töihin mielellään ja olla sitoutunut tekemään työni parhaalla mahdollisella tavalla, mutta jos minua kohdellaan huonosti, on se kyllä hemmetin vaikeaa… :(
Mahtava juttu, että te päätitte lähteä harjoittelupaikastanne ja saitte paremman harjoittelupaikan ja mahtavan kesän :) Toivottavasti meilläkin asiat järjestyy paremmin päin – ja siihen minun pitää luottaa, sillä lähtöpäätös oli ainoa mahdollinen ratkaisu. Kiitos tsempeistä! :)
Meidän tapauksessa koulun kv-vastaava käski meidän pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä rannalle siinä kohtaa, kun kaverille sanottiin, ettei hän saa pitää lounastaukoa ennen, kun on saanut kaupat aikaiseksi. Kyse oli siis puhelinmyyntityöstä, mutta voitko kuvitella? Siinä hommassa (varsinkin aloittelijalla) voi mennä vaikka koko viikko ilman ainuttakaan kauppaa. Ehkä ko. firman työilmapiiristä kertoi jotain sekin, että kesän alkaessa työharjoittelijoita oli 30, kesän lopussa 2. Eli ei oltu ainoita, jotka lähti, joskin ensimmäisiä.
Tykkään uskoa, että tällaisilla tapahtumilla on aina jokin syvempi tarkoitus. Samalla tavoin kuin meidänkin oli ihan selkeästi tarkoitus päätyä puhelinmyyntityön sijaan tekemään harjoittelu kivassa kv-toimistossa, ehkäpä teitäkin odottaa nurkan takana unelmien duuni, joka olisi jäänyt kokonaan huomaamatta, jos ette olisi palannut “maitojunalla” takaisin Köpikseen! :) Hyvä tästä vielä tulee, usko pois!
No huh huh, aikamoista kiristystä! Itsekin puhelinmyyntihommissa työskennelleenä tiedän, että tuollainen painostus ei missään nimessä helpota tilannetta. Mä nimittäin usein möin sitä huonommin, mitä enemmän mua painostettiin ja asetettiin henkilökohtaisia myyntitavoitteita: “ennen lounasta myyt tämän verran ja lounaan jälkeen tämän verran”. Tekemisen ilo katosi aika nopeasti, vaikka lounaalle sentään saatiin mennä vaikka tavoite ei ollutkaan täynnä!
Siihen minäkin haluan uskoa, että joku tarkoitus tälläkin reissulla oli. Kaikki tapahtuu syystä, joten uskon, että jotain parempaa on luvassa! :)
HYVÄ! Olen niin tyytyväinen teidän ratkaisusta. Tuommoista sen elämän pitää olla. Pitää tuntea itsensä ja ottaa se suuri (?) askel parempaan silloin, kun tuntee sisimmässään jonkin asian olevan epämiellyttävä tai huonosti. Hirveä katsella välillä ihmisiä, jotka ilmiselvästi kärsivät ja vellovat siinä väärässä elämässä, josta olisikin poispääsy. Te teitte tosiaan oikean ratkaisun ja tiedän, että parempaa on tulossa.
Kiitos! Kyllä tätä ratkaisua puitiin ja pähkäiltiin pitkään, mutta aina vaan tultiin samaan lopputulokseen, että parempi jättää homma kesken. Tähän ikään mennessä on jo oppinut, mikä on ok ja miten paljon kannattaa sietää – ja lähteminen on aina helpompaa, mitä aikaisemmassa vaiheessa sen tekee, joten jossittelemaan ei kannata jäädä. Itsekin tiedän ihmisiä, jotka selvästi eivät ole tyytyväisiä elämäänsä, mutta ilmeisesti muutos pelottaa liikaa. Ja pelottaahan tässä minuakin, kun ei ole mitään tietoa tulevasta. Mutta niin minäkin toivon, että jotain parempaa on kuitenkin tulossa :)