4+1 ravintolavinkkiä Tallinnaan

Voi pojat, kuinka hyvää ruokaa me saimme Tallinnassa! Kaupunki on oikea ruokamatkaajan paratiisi, sillä Tallinnassa voi herkutella edullisesti ensiluokkaisissa ravintoloissa, joissa on todella keskitytty tarjoamaan mieleenpainuvia elämyksiä. Ravintolatarjonta on laaja, joten kaupungista löytyy aivan varmasti loistavia ravintolavaihtoehtoja jokaiselle kukkarolle.

Muutaman päivän Tallinnan reissullamme keskityimme testaamaan keskihintaisia ravintoloita, joista tässä listattuna satunnaisessa järjestyksessä neljä parasta. Plussakohtana on lisäksi pubi, jossa emme syöneet, mutta jota voin muuten suositella.

Väike / Rataskaevu 16

image

image

image

Rataskaevu 16 -ravintola sijaitsee nimensä mukaisessa osoitteessa Tallinnan vanhassakaupungissa. Menimme sinne sateisena päivänä lounaalle – tai yritimme mennä, sillä kodikkaan oloinen paikka olikin täynnä ja jonotusaika olisi ollut puolisen tuntia. Olin valmis odottamaan sen, sillä toisen ruokapaikan etsiskely sateessa ei houkutellut, mutta ystävällinen tarjoilija soittikin pikaisen puhelun ja ilmoitti varanneensa meille pöydän nurkan takana sijaitsevasta sisarravintolasta Väikkeestä. Ruokalista olisi suppeampi, mutta muuten sama kuin Rataskaevussa.

Ja meidän ei todellakaan tarvinnut pettyä! Alkupalaksi herkullista talon leipää, pääruoaksi taivaallista lohta ja kyytipojaksi erinomaista valkoviiniä, ja kaiken kruunasi mielettömän hyvä ja iloinen palvelu. Tänne (tai Rataskaevuun) tulen toistekin – mutta seuraavalla kerralla varaan pöydän pettymysten välttämiseksi!

Väike
Niguliste 6
rataskaevu16.ee

Manna La Roosa

image

image

image

Manna La Roosa oli minulle entuudestaan tuttu edelliseltä, noin puolentoista vuoden takaiselta Tallinnan reissulta, mutta halusin käydä testaamassa ravintolan uudestaan. Sain huomata, että ravintola on edelleen yhtä kitsch ja sen risotto on edelleen yhtä hyvä – siitäkin huolimatta, että sitä (ja koko ruokalistaa) oli uudistettu.

Herkullisen ruoan lisäksi Manna La Roosassa on kattava cocktail-lista, joten etenkin aurinkoisena kesäpäivänä viihtyisä terassi on mainio paikka tuustua drinkkilistan valikoimaan. Viileämpinä aikoina ravintolan mielenkiintoinen sisustus houkuttelee syömään pitkän kaavan mukaan, sillä täällä istuskelee mielellään tovin jos toisenkin.

Lue postaus minun ensimmäisestä kerrasta Manna La Roosassa täältä.

Manna La Roosa
Vana-Viru 15
www.mannalaroosa.com

Kolm Sibulat

image

image

image

Ei kannata säikähtää Kolm Sibulatin hieman syrjäistä sijaintia, sillä ei se oikeasti ole niin kaukana kuin kartta antaa ymmärtää: keskeltä vanhaakaupunkia Kolm Sibulatiin kävelee parissakymmenessä minuutissa ja taksilla matka taittuu kymmenessä minuutissa. Ihan sama kummin matkan taittaa, kunhan sen taittaa, sillä Kolm Sibulatia ei kannata missata!

Ruoka tässä Kohvik Moon -ravintolan sisarravintolassa oli todella herkullista, mutta se oli odotettavissakin. Se, mitä en osannut odottaa, oli saamamme superhyperhyvä palvelu! En ole koskaan luottanut tarjoilijan ammattitaitoon enempää kuin täällä, sillä tarjoilijallamme oli uskomaton kyky lukea ajatuksiani. Minun ei tarvinnut kuin vain nyökkäillä hänen kysyessään haluaisinko sitä ja tätä, sillä juuri niitä olinkin ajatellut tilaavani. Myös hänen viini- ja olutsuosituksensa menivät täydellisesti nappiin.

Täyden kympin paikka.

Kolm Sibulat
Telliskivi 2
www.kolmsibulat.eu

F-Hoone

image

image

image

F-Hoone taitaa olla kaikille Tallinnassa käyneille suomalaisille jo tuttu, joten pitihän minunkin käydä testaamassa tämä suosittu ravintola. Paikan välitön ja rento tunnelma imi heti mukaansa, ja sainkin hetken aikaa jännittää löytyisikö täpötäydestä ravintolasta meille pöytää lainkaan. Onneksi löytyi, sillä olin jo bongannut ruokalistalta herkulliselta kuulostavan vuohenjuustoannoksen!

Erehdyimme tilaamaan sekä alku- että pääruoan, ja se oli illan suurin virhe: vaikka olimme oikeasti nälkäisiä ravintolaan saapuessamme, olivat alkuruoat sen verran suuria ettemme niiden jälkeen jaksaneet millään syödä puoliakaan pääruoista. Seuraavalla kerralla tilaan vain alkuruokia – etenkin tuon vuohenjuuston, sillä se vei kielen mennessään!

F-Hoone
Telliskivi 60
www.fhoone.ee

+ Pööbel

image

Vaikka emme Pööbelissä syöneetkään, haluan kuitenkin mainita tämän pubin, sillä tässä ihastuttavassa puutalossa kannattaa käydä – etenkin oluenystävien, sillä paikan (pullo-)olut valikoima on mukavan kattava. Pööbel sijaitsee vanhankaupungin “toisella puolella”, lähellä Toompean linnan Pitkän Hermannin tornia, ja vastapäätä viihtyisää Von Stackelbergin hotellia.

Pubin sisäpiha on viiihtyisä paikka istuskella kesäisin, eikä minua haittaisi viettää iltaa rakennuksen sisälläkään, kodikkaasti puulla sisustetussa pubissa. Käydessämme täällä lauantai-iltana kaikki sisällä olevat pöydät näyttivät olevan katettu varattu-kyltein, joten ilmeisen suosittu paikka on kyseessä. Ruokalista koostuu tuhdista virolaisesta ruoasta – eli sellaisesta, mikä maistuu parhaimmalta hyvän oluen kanssa, kakluunin lämmössä syötynä.

Pööbel
Toompuiestee 16
www.poobel.ee

 

Mikä on sinun suosikkiravintolasi Tallinnassa?

13 comments
  1. Mieluusti menee lounaalle johonkin tuohon Vanhankaupungin keskustaan jos on päiväristeilyllä. Muutamat paikat in testattu ja hyviksi havaittu. Rataskaivo 16 on ehkä se mieluisin, persoonallisen palvelun takia myös. Väike ok myös sekä Balthasar. Seuraavaksi kerraksi pitää ehkä miettiä jotain uutta paikkaa ja ottaa riski,

  2. Voihan Rataskaevu 16! <3 Tupsahdettiin sinne ekan kerran noin kymmenhenkisellä vaihtariporukalla viime keväänä (tietämättä mistään mitään), ja jollain uskomattomalla ihmeellä yks niistä ihanista tarjoilijapojista järkkäs meidät heittämällä sisään saman pöydän äärelle. Oon pari kertaa eksyny sinne sen jälkeen enkä vieläkään ymmärrä mistä ne paikat meille ilmesty, niin kiireistä heillä tuntuu olevan. Mutta ah-niin-ihana kokemus se on kyllä joka kerta, ei voi muuta ku lämpimästi suositella!

    1. Ohoh, teillä on käynyt aivan mielettömän hyvä tuuri, että mahduitte syämään noin isolla porukalla ilman varausta!​ Pitää ehdottomasti päästä testaamaan Rataskaevu seuraavalla Tallinnan-reissulla. Vaikka ei tuo Vaikekaan lainkaan huono ollut :)

  3. Hei! olen menossa vappuviikonloppuna( 1 yö) Tallinaan juhlistamaan naisporukalla synttärivuosia ( pyöreitä) ajattelin tuota Rataskaevua jos varaisin pöydän joko lounas tai illallinen. mitä mieltä olet ,menisikö illallisesta myös? onko sulla kokemusta ravintola Korsaarista( merirosvoravintola) ? kävin katsomassa ,sisustus oli hieno! :)

    1. Kyllä menisi illallisesta myös! Ja varmasti todella viihtyisä paikka juhlia synttäreitä :) Korsaarista ei ole kokemusta. Mietin sinne menemistä, mutta poikaystävä ei innostunut merirosvoaiheisesta ravintolasta, joten jätettiin väliin. Varmasti hauska ja ikimuistoinen elämys etenkin sellaiselle, joka tykkää vähän erikoisemmista jutuista, kun taas Rataskaevu on perinteisempi ravintola. Mukavaa Tallinnan-matkaa! :)

  4. Näistä olen käynyt Rataskaevussa ja F-Hoonessa, joista ensimmäinen oli loistava, mutta jälkimmäinen ruokien osalta pettymys. Hampurilaisten pihvit olivat ihan kamala esitys F-Hoonessa. Muuten tykkäsin kyllä F-Hoonesta tosi paljon, eli ei vain pidä toiste tilata sitä purilaista :) Yksi enemmän fine dining -mesta, jota voin Tallinnassa suositella, on Ribe. Loistava palvelu ja herkut annokset.

    1. F-Hoone on paikkana tosi kiva, mutta mitää tulee ruokaan, on pakko olla samaa mieltä pääruokien osalta: meidän tilaamat pasta ja joku kasvisruoka oli alkuruokien jälkeen pienoinen pettymys. Mutta ei me niitä jaksettu edes syödä kokonaan, joten ei jäänyt harmittamaan – täysillä vatsoilla poistuttiin silti. Etenkin näissä kuvissa näkyviä vuohenjuusto- ja avokadostartteria kannattaa kokeilla! Nam!
      Kiitos vinkistä, pitää pistää Ribe muistiin! :)

  5. Herrrrkullisen näköisiä annoksia kaikissa! Manna la Roosan risotot on mulla listalla odottamassa mitä haluaisin seuraavan kerran Tallinnassa maistella. Onhan Tallinna ihan ruokaparatiisi. Oon harkinnut ihan ruokaretkeä sinne useammaksi päiväksi. Kelpais kyllä!

    1. Me oltiin Tallinnassa kolme yötä, ja ei ollut yhtään liian pitkä aika. Ravintoloiden vuoksi olisin viihtynyt pidempäänkin, sillä uskomattoman hyviä ruokapaikkoja siellä näyttää riittävän! Manna La Roosan risotto ei pettänyt tällä toisellakaan kerralla, joten uskallan suositella lämpimästi! 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *