Edellisessä Kanaria-postauksessani kerroin ihastuttavasta La Lagunasta, joka oli Teneriffan pääkaupunki vuoteen 1723 saakka. Tuolloin pääkaupunki päätettiin vaihtaa, ja…
Kukapa ei pitäisi taidokkaasti tehdystä katutaiteesta? Sellaisesta, joka piristää ohikulkijaa väreillään, kauneudellaan ja jopa nokkeluudellaan usein muuten niin…
Kanariansaarilla on yhteensä kolme Unescon maailmanperintökohdetta, joista kaksi on Teneriffalla. Toinen Teneriffan Uneco-kohteista on upea Teiden kansallispuisto, jossa sijaitseva…
Ollessani yksin reissussa en yleensä panosta ruokakokemuksiin juuri lainkaan. Ravintolassa itsekseen syöminen etenkin iltaisin on jollakin tapaa noloa,…
Olen kehunut parissakin blogipostauksessa Teneriffan Puerto de la Cruzin erinomaisuutta lomakohteena. Suurimpia syitä siihen, miksi olen niin ihastunut Puertoon,…
Varmasti kaikilla meillä on jonkin sortin mielipide Gran Canariasta ja Kanariansaarista. Meidät mielipiteen omaavat voidaankin jakaa karkeasti seuraaviin ryhmiin: he,…
Kun kuukauden takaisella Kanarian-reissulla saavuin elämäni ensimmäistä kertaa Teneriffalle, ajoimme ensimmäiseksi pohjoisrannikolla sijaitsevaan Puerto de la Cruzin kaupunkiin.…
Jokainen, joka on käynyt Gran Canarian Playa del Inglesissä, tietää varmasti Yumbo-keskuksen – tuon legendaarisen ostoskeskuksen, jossa myydään halpaa…
Vuosien varrella olen kuullut Teneriffalla työskennelleiden opaskavereideni puhuvan Teide-vuoresta niin usein, että Teneriffan reissulla halusin minäkin ehdottomasti käydä…