Viimeiset päivät ennen suuren seikkailun alkua

Viikko sitten olin töissä viimeistä päivää. Puoli vuotta kyseisessä työpaikassa meni todella nopeasti, mutta vaikka työ oli helppoa ja huoletonta, työkaverit mukavia ja työaika arkisin seitsemästä kolmeen aivan loistava, eivät ala ja työtehtävät olisi minua kovinkaan paljoa kauempaa motivoineet. Tämän vuoksi työstä luopuminen matkustelun vuoksi ei ollut lainkaan vaikea päätös, vaan oikeastaan jopa helpotus: ilman reissuun lähtöä olisin saattanut jumittaa tässä yksitoikkoisessa työssä aivan liian pitkään.

Viimeisen työpäivän jälkeen onkin sitten haipakkaa riittänyt, eivätkä päivät todellakaan ole menneet lomaillessa – ikävä kyllä, sillä elokuun alku on Kööpenhaminassa ollut mukavan aurinkoinen. Ajattelin naiivisti, että sittenhän siinä viikon aikana ennen reissuun lähtöä ehtii tekemään sitä ja tätä, ja käydä viimeisen kerran siellä ja täällä, mutta aika loppuikin totaalisesti kesken.

Nørrebro, Kööpenhamina

Kaikki ylimääräinen pitikin siis poistaa suunnitelmista ja keskittyä saamaan kämppä ensinnäkin tyhjäksi kaikesta tavarasta huonekaluja lukuun ottamatta, ja sitten siivota se lattiasta kattoon uusia asukkaita varten. Asunnostamme emme luopuneet siitäkään huolimatta, että tarkoituksemme on olla reissussa kuukausia, vaan vuokraamme sitä eteen päin. Viime syksyinen Mallorcalle muutto ja sieltä kuukausia suunniteltua aikaisemmin palaaminen teki meidät varovaisiksi: jos kaikki menee mönkään, on hyvä olla asunto, johon palata.

En olisi voinut uskoa, että meidän viidenkymmenen neliön suuruisen asunnon siivoamisessa kestäisi niin kauan, mutta useampi päivä siihen urakkaan kuitenkin meni. Kahdessa vuodessa kaappien perälle oli kertynyt kaiken maailman rojua, jota nyt sitten heiteltiin surutta roskiin. Käyttökelpoiset mutta meille turhat vaatteet vietiin Punaiselle Ristille, osa laitettiin varastoon ja loput pakattiin mukaan.

Dragørissä käynti oli oikeastaan ainoa irtiotto lähtövalmisteluista koko viikon aikana, ja sekään ei ollut pelkkä huviretki: tämän pikkuisen puolipäiväreissun tarkoituksena oli minun ensimmäinen testiajo äskettäin hankkimallamme autolla. Mistään uudenkarheasta menopelistä kun ei ole kyse, vaan tällaisella kymmenisen vuotta vanhalla autolla on omat pienet oikkunsa ja niksinsä, joihin on parempi saada tuntumaa kotikulmilla vieraiden autostradojen sijaan.

Nørrebro, Kööpenhamina

Kun sunnuntaina, eli suuren seikkailumme alkamista edeltävänä iltana, sormeni olivat pesuaineista koppuraiset, puolet kynsistä katkenneet ja loput kuluneet läpinäkyviksi, ja polveni mustelmilla lattian nurkkia kontillaan puunattuani, ja Thomas oli löytänyt kehostaan uusia lihaksia kantaessaan tavaraa rappusia pitkin ylös ja alas, päätimme palkita itsemme illallisella Jægersborggade-kadulla sijaitsevassa Manfreds-luomuravintolassa. Ei meillä olisikaan ollut enää voimia tehdä ruokaa, ja kun sen jälkeen keittiö olisi kuitenkin pitänyt puunata taas uudestaan.

Viimeisissä illoissa on haikeus aina voimakkaasti läsnä. Niin se oli nyt ravintolassa istuessamme, mutta vielä enemmän nukkumaan mennessä. Silloin minä aina mietin, että tämä on nyt viimeinen yö tässä asunnossa, tässä sängyssä ja näissä lakanoissa, ja sitten mieleen tuleekin lukuisia välähdyksiä asunnossa koetuista hetkistä, ja nukahtaminen siinä nostalgiaryöpyssä on vaikeaa. Vaikka tämä asunto meillä vielä ainakin toistaiseksi onkin, en usko, että sinne kuitenkaan enää palaamme.

Manfreds, Kööpenhamina

Sitten lopulta tuli seuraava aamu ja lähdön hetkeen oli enää tunteja ja minuutteja, ja haikeus ja se kauhea lähtöä edeltävien päivien työmäärä unohtui.

Meillä oli tavoitteena lähteä aamukymmeneltä ja ihme kyllä myöhästyimme tästä vain kolme minuuttia. Olimme varanneet reilusti aikaa Rødbyn lauttaterminaaliin siirtymiseen, joten ehdimme pysähtyä Maribon kylässä ja syödä Lidlistä hakemiamme eväitä auringossa istuen. Emme pitäneet kiirettä, mutta siltikin saavuimme Rødbyhyn tuntia liian aikaisin. Meillä kuitenkin kävi mieletön tuuri, ja mahduimme aikaisempaan lauttaan, joka lähti vain muutaman minuutin satamaan saapumisemme jälkeen.

Vain 45 minuutin mittaisen lauttamatkan jälkeen olimme sitten Saksassa, road trippimme ensimmäisessä maassa. Aurinko paistoi ja auton lämpömittari näytti hellelukemia: täällähän on aivan kesä! Oli vielä parisen tuntia ajamista jäljellä ennen kuin lopulta pääsimme seuraavan yön majapaikkaamme Schwerinin kaupunkiin.

Täällä saksalaisen hotellin valkoisissa lakanoissa loikoillessa kaikki viime päivien stressi ja kiire tuntuu jo kaukaiselta, mieli on alkanut vihdoin rentoutua ja tunnen lomamoodin kääntyvän päälle. Nyt se kauan odotettu seikkailu on vihdoin alkanut!

6 comments
  1. Voi tuota lähdön haikeutta, itsellä on aina ihan samat fiilikset kun lähtee sellaisesta paikasta missä on viipynyt vähän kauemmin ja mihin ei usko enää palaavansa! Viimeksi Hollannista lähtiessä ajattelin koko lähtöä edeltävän päivän “onkohan tää viimeinen kerta kun kävelen tässä” ja “nyt laitoin tän oven varmaan viimeistä kertaa kiinni” yms. Toisaalta on ihan mielissään tulevasta seikkailusta, mutta toisaalta on myös surullinen kaikesta mitä jättää taakse.

    Mut vähän teillä alkaa hieno seikkailu, ihanaa reissua teille! :)

    1. Kiitos, ensimmäiset reissupäivät ovat menneet todella kivasti! Ollaan nyt Prahassa, oli tarkoitus olla vain pari yötä mutta päätettiinkin jäädä kymmeneksi päiväksi. Mikäs kiire tässä on :)

      Minä olen aivan samanlainen ja mietin aina muuton tai pitkän reissun lähestyessä, että onkohan tämä viimeinen kerta kun teen tätä ja olen täällä. Tällä kerralla olisi luullut olevan toisin, sillä on aika varmaa, että Kööpenhaminassa tulen vielä ainakin käymään jos en asumaan, mutta ei: ihan samalla tavalla piti fiilistellä ja olla haikeana :D

  2. Ah, tuo on kyllä niin mahtava tuo lähtemisen fiilis! Tästä kirjoituksesta muistui elävästi mieleen oma lähtö maailmanympärimatkalle pari vuotta sitten (vaikka tiesimmekin palaavamme sieltä noin 8 kuukauden jälkeen takaisin). Mulla ei varsinaisesti ollut tuota haikeutta mielessäni vaan ennemminkin puhkuin intoa, kuten aina reissuun lähtiessä, mutta kaikki ne valmistelut ja ylipäätään se itse lähtemisen meininki kuulostavat kovin tutuilta. Upeaa matkantekoa teille! <3

    1. Kiitos, terveisiä Prahasta! :) Mulla on aina se lähtöä edeltävä ilta sellaista haikailua ja vanhojen muistelua, että lähtöinnostus jää seuraavaan päivään. Tykkään reissujen suunnittelusta ja itse matkaan lähtemisestä, mutta se valmistelu ja pakkaaminen eivät kuulu minun suosikkiasioihin, ja jostain syystä ennen lähtöä rupean aina hyvin sentimentaaliseksi… Aivan kun en edes haluaisi lähteä, vaikka todellakin haluan. Erikoista :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *