Suosikkikohteet top 7 – eli tänne haluaisin palata

Vaikka minua kiinnostaa uudet maat ja haluaisin nähdä elämäni aikana maailmaa mahdollisimman paljon, en todennäköisesti tule koskaan saamaan maagista sadan käydyn maan rajapyykkiä rikki. Enkä oikeastaan edes halua tähdätä siihen, sillä vaikka toivelistallani on lukuisia uusia maita ja paikkoja, on haaveissani myös matkustaa uudelleen moneen minulle jo entuudestaan tuttuun kohteeseen. Nämä suosikkikohteet muodostavat pitkän listan – kenties jopa bucket-listaani pidemmän.

Koska seitsemää pidetään unelmien toteutumisen numerona, listasin tähän seitsemän suosikkikohdettani, jotka ovat tehneet minuun tavalla tai toisella niin lähtemättömän vaikutuksen, että toivon palaavani niihin vielä monta kertaa.  Osassa olenkin jo käynyt useasti, mutta osassa toistaiseksi vain kerran.

Havanna, Kuuba

Suosikkikohteet top 7

Työskentelin Kuubassa talven 2012-2013, ja vaikka työnteko siellä oli äärimmäisen hankalaa ja työpäivät pitkiä, on se ollut yksi parhaimmista, jännittävimmistä ja hauskimmista talvistani koskaan. Asuin paratiisirantojen äärellä Varaderossa, mutta talven aikana kävin ilman muuta lukuisia kertoja maan mielenkiintoisessa ja elämää täynnä olevassa pääkaupungissa Havannassa. Havannan värikkyys, rappioromantiikka, maailman parhaat mojitot ja kaikkialla soivat latinalaiset rytmit tekivät lähtemättömän vaikutuksen, ja jos (kun!) Kuubaan vielä palaan, haluan viettää Havannassa useita päiviä. Tai vielä parempi: viikkoja.

Tarinat Kuuban ainutlaatuisuudesta eivät ole vain sanahelinää, vaan tämä sikareistaan ja rommistaan tunnettu maa on aivan omaa luokkaansa. Eikä Kuuban ihmeellistyyttä voi oikein sanoin selittää – Kuuba on koettava!

Comojärvi, Italia

Suosikkikohteet top 7

Viimekeväinen matka Pohjois-Italian Comojärvelle muutti käsitykseni Italiasta aivan täysin. Aikaisemmilla reissuilla ei Italia ollut tehnyt niin suurta vaikutusta, että olisin tunnustanut fanittavani maata sen ruoka- ja viinitarjontaa enempää, mutta Comojärven seutu sai ajattelemaan toisin. Mamma mia, mitä järvi- ja vuorimaisemia, pieniä kyliä, gelatokioskeja ja viinibaareja! Comolle on ehdottomasti päästävä takaisin – kuten myös samalla reissulla tutuksi tulleeseen Bergamoon.

Tälle kuluvalle keväälle olin jo melkein varannut uuden matkan Pohjois-Italiaan, mutta sitten Ryanair ilmoitti peruvansa kaikki lennot Haniasta – mukaan lukien suorat lennot Bergamoon. Ette usko, kuinka harmittaa! Pettymystä lievittääkseni olenkin palannut muistoissani viime kevään reissuun lukemalla kirjoittamaani matkapäiväkirjaa. Pohjois-Italia, kyllä me vielä tapaamme!

Ubud, Indonesia

Suosikkikohteet top 7

Minun ja Balin tarina ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta jotenkin vain huomasin päätyväni tuolle indonesialaiselle saarelle uudestaan ja uudestaan. Vasta viidennellä kerralla menin Balin taide- ja kulttuurikeskukseksi kutsuttuun Ubudiin ja ihastuin ikihyviksi. Kolmen yön pysähdys riisipeltojen keskellä sijaitsevassa kaupungissa venyi lähes kolmeksi viikoksi, ja vain oleskeluluvan umpeutuminen oli syynä siihen, miksi pitkin hampain suostuin poistumaan Ubudista.

Tiedän, että monet eivät Ubudista perusta, mutta minulle se on parasta Balia, sillä siellä on kaikkea mitä hyvältä lomakohteelta voin pyytää: hyviä ravintoloita laidasta laitaan, kivoja kahviloita, chillejä baareja, ystävällisiä ihmisiä ja upeita lenkkipolkuja. Rantaa ei ole, mutta sitä en niin kaipaakaan, sillä mieluummin valitsen rauhallisen, viihtyisän ja varjoisan uima-allasalueen. Ahhh, voisin lähteä takaisin Ubudiin vaikka heti!

Bohinj, Slovenia

Suosikkikohteet top 7

Monet tietävät Slovenian kuvankauniin Bled-järven, mutta uskokaa kun sanon: Bled ei ole mitään verrattuna läheiseen Bohinj-järveen! Minä en ollut kuullutkaan Bohinjista ennen kuin päädyimme sinne viime syksyn Slovenian-reissulla edullisen majoituksen perässä, mutta järvivalinta osui niin täydellisesti nappiin että haluaisin toitottaa kaikille Bohinjin ihanuutta. Ja niin olen tainnut vähän tehdäkin.

Kun Bledin ympäristö kuhisee täynnä turisteja, on Bohinjilla vain muutama hassu patikoija. Kun Bledillä on kaikessa reilusti turistilisää, on Bohinjilla mahdollista vielä saada palveluita maksutta. Kun Bledin maisemaa rumentavat möhkälehotellit, on Bohinjin rannalla vain pari idyllistä majataloa. Se luonnon rauha, se luonnon kauneus – ihan vain se LUONTO! Voi upea Bohinj, olet kenties kaunein näkemäni Euroopan kolkka. Nähdäänhän taas pian, joohan?

Lontoo, Englanti

Suosikkikohteet top 7

Lontoo on kenties tämän listan suurin yllättäjä, sillä muut suosikkikohteet ovat sellaisia, joissa olen viettänyt huomattavasti pidemmän ajan kuin yhden yön. Mutta tuskinpa kovin moni on kanssani eri mieltä siitä, että Lontoo on aivan huikea kaupunki! Tuo yhden yön reissu on toistaiseksi ainoa kosketukseni saarivaltioon, mutta ei varmasti viimeinen.

Vaikka tuolla viimekesäisellä matkalla kiersinkin valtavan määrän Lontoon nähtävyyksiä yhden päivän aikana, ei siinä ollut vasta kuin pieni osa. Pidin näkemästäni ja haluan ehdottomasti nähdä kaupunkia lisää. Enkä vain nähdä, vaan myös kokea ja tuntea Lontoon; käydä siellä niin monesti, että tunnen olevani kuin yksi lontoolaisista kamera kaulassa ja kartta kädessä hölmönä pyörivän turistin sijaan. Enkä halua Englannin-tietämykseni rajoittuvan vain Lontooseen, vaan haluan nähdä maat muutkin suosikkikohteet!

Melbourne, Australia

Suosikkikohteet top 7

Minä olen haikaillut Australiaan ja etenkin Melbourneen jos en päivittäin, niin ainakin viikoittain siitä saakka kun poistuin kengurumaasta huhtikuussa 2012 vietettyäni siellä ikimuistoisen vuoden. Tuota working holiday -vuotta aiemmin olin käynyt Australiassa kahdesti ja olin nähnyt sekä itää että länttä, mutta Melbourne teki heti lähes ensinäkemältä niin suuren vaikutuksen, että viskasin vuoden varalle tekemäni reissusuunnitelmat romukoppaan ja juutuin tuohon täydellisyyttä hipovaan kaupunkiin koko vuodeksi.

Sitten kun palaan takaisin Melbsiin, aion kiertää kaupungin erinomaisia kahviloita niin paljon kuin kykenen, hengailen vanhoilla huudeilla St Kildassa, juon laatikollisen viiniä ja parannan maailmaa rakkaan ystävän kanssa, ajan jälleen Great Ocean Roadin, kävelen Chapel Streetin päästä päähän niin kuin joka aamu mennessäni Richmondiin töihin, hyppään yön viimeisinä tunteina kuumailmapallon kyytiin ja pelaan kasinolla yksikätisiä.

Ja ostan vuosia kukkarossani kotiinpääsyä odottaneella 20 dollarin setelillä jotain, joka muistuttaa minua Australiasta päivittäin niin, että matkustan maapallon toiselle laidalle huomattavasti useammin.

Koh Chang, Thaimaa

Suosikkikohteet top 7

Muut suosikkikohteet tulevat ja menevät, mutta Thaimaa pysyy aina kärjessä. Näin ainakin luulin, mutta reissatessani Kaakkois-Aasiassa kolme kuukautta reilu kaksi vuotta sitten en oikein saanut enää otetta siitä Thaimaa-huumasta, jota olin kokenut jo vuosia.

Reissun lähestyessä loppuaan päätimme ex tempore mennä muutamaksi päiväksi Koh Chang -saarelle, ja siellähän se minun rakastama Thaimaa olikin! Chang tarjosi rentoa rantaelämää, upeita auringonlaskuja, melontaretkiä, mainiota live-musiikkia ja herkullista ruokaa – ja yhden reissun parhaimmista hotelleista. Olisin voinut jäädä Koh Changille ainakin pariksi viikoksi, mutta se ei harmittavasti ollut mahdollista kotiinpaluun häämöttäessä.

Mutta on lähdettävä, jotta voi tulla takaisin.


Instagram Travel ThursdayTämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka toukokuun teemana on “tänne haluaisin palata”. IGTT:n vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Vagabonda ja Travellover.

Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.

Minut löydät Instagramista nimellä @vagabondablog.


Lue myös muita #IGTRAVELTHURSDAY-postauksia ja lisää linkki omaan postaukseesi!


30 comments
  1. Olen lähdössä Balille syyskuussa ja aijon oleilla suurimman osan ajasta Ubudissa. Onko vinkkejä hyvälle majoituspaikalle? Vaatimuksena sama kuin sinulla, maisemat, maastot ja hyvä uima-allas alue.

    1. Hei ja sori myöhästyneestä vastauksesta! Me majoituimme Ubudissa suurimman osan ajasta Bisma-kadulla (Jalan Bisma) Pertiwi Bisma 2 -hotellissa. Tykkäsimme sijainnista todella paljon, sillä se on niin lähellä keskustaa mutta kuitenkin todella rauhallinen. Lisäksi Pertiwi oli majapaikkana meille täydellinen, sillä se oli edullinen mutta täytti kuitenkin kaikki vaatimuksemme.

      Ihanaa reissun odotusta! Voi kun pääsisin minäkin taas Balille….

  2. Mielenkiintoisia kohteita listalla ja itselleni enimmäkseen (vielä) tuntemattomia. Lontoossa olen käynyt kerran pikaisesti ja yllätyin kuinka kiva kaupunki oli. Se siis ylitti odotukset! Vielä sinne palataan, toistaiseksi muut kohteet ovat vieneet voiton. Slovenia kiinnostaa myös!

    1. Lontoo on kyllä kiva, ja vaikka minunkin käynti siellä oli hyvin pikainen ja kiireinen, tykkäsin kaupungista kovasti. Sloveniaa en voi riittävästi kehua. Käy ihmeessä siellä, aivan ihana maa!

  3. En usko olevani erityisen “Bali-tyyppiä”, mutta olen silti roikottanut Ubudia listoilla, että ehkä se joskus “pitäisi” käydä katsomassa/kokemassa. Lontoo onkin kaupunkikertauslistallamme vuorossa lähivuosina – aikoinaan siellä tuli käytyä ainakin joka toinen vuosi, mutta kohta viimeisestä vierailusta on jo kymmenen vuotta. Niin se aika kuluu!
    Kuuluisikohan Como-järvenkin tienoot yleissivistykseen … hmmm…?

    1. Mä olen sitä mieltä, että Como ja Garda voisivat vallan hyvin kuulua yleissivistykseen. Gardalla en ole vielä käynyt, mutta Comoa suosittelen!

  4. Mutta on lähdettävä, jotta voi palata takaisin. Hyvin sanottu Terhi, oon samaa mieltä sun kanssas!

    Tästähän postauksesta tuli mulle sellainen haavepostaus, sillä haaveilen että pääsisin kuuteen kohteeseen mitä luettelit tässä ja joissa en ole koskaan käynyt.. Ubudissa oon käynyt ja se kyllä hurmasi. Ihana kaupunki! Aika pitkään oot kyllä viihtynyt siellä. Mie oon käynyt pari kertaa parin yön reissuilla vain siellä. Sun listasta erityisesti Slovenia, Kuuba ja Comojärvi on ollut itselle pitkäaikaisia haaveita. Kyllä ne joskus vielä tulee tutuiksi!

    1. En voi omia kunniaa tuosta lauseesta, sillä se on lainattu Nuuskamuikkuselta :) Toivottavasti sinun reissuhaaveet toteutuvat mahdollisimman pian! Ainakin nuo Euroopan kohteet on helppo toteuttaa lyhyelläkin suunnittelulla :)

  5. Lontoo on mullakin pakko päästä takaisin -listalla ja vähän olen miettinyt jos siellä ehtisi käydä vielä loppuvuodesta. Siellä on ihan uskomattoman paljon nähtävää ja kaupungin tunnelma on ihana! Melbournesta tykkäsin myös, mutta jotenkin se on jäänyt nyt kaikkien muiden reissukohteiden ja -muistojen alle, tammikuusta ja siellä käynnistä tuntuu olevan pieni ikuisuus. Joskus toivoisin, että en enää löytäisi niin paljon uusia, kiinnostavia kohteita, niin olisi enemmän aikaa palata vanhoihin suosikkipaikkoihin :)

    1. Minä olen muutamista blogeista ihaillut jouluvaloissa ja -koristeissa kylpevää Lontoota, ja se olisi kyllä huippua päästä joskus itsekin näkemään. Joten vuoden loppuun ajoitettu Lontoon-reissu ei ole lainkaan hassumpi ajatus :) Tiedän tuon tunteen pitkällä reissulla, että jotkut paikat ns. jäävät seuraavien reissumuistojen alle. Se, että yhtä kohdetta ja siellä koettuja asioita ei ehdi kunnolla käsitellä ennen kuin jo kokee uusia juttuja, onkin mielestäni pitkien reissujen miinus.

  6. Kiva kooste! ja mielenkiintoisia kohteita :)
    no toivottavasti pääset vielä Pohjois-Italiaan, siellä on tosiaan monta näkemisen arvoista kohdetta: Garda vesilintuineen, tunnelmallinen ja ruusukatuinen Verona, Venetsia. Englannista pidin Walesista ja Doverista, niissä on melkein yhtä hienoja merimaisemia kuin etelässä

    1. Kiitos, Susanna :) Juuri eilen taas puhuttiin poikaystävän kanssa Pohjois-Italian ihanuudesta ja mietittiin, että pitäiskö lähteä sinne kesän lopussa. Voisi tehdä vaikka pidemmän reissun; käydä Comon ja Bergamon lisäksi Gardalla, Iseolla, Veronassa, Venetsiassa ja Dolomiiteilla… Hmmm, tämäpäs kuulostaakin toteuttamisen arvoiselta idealta!

  7. Minulla oli se epäonninen IGTT-postaus, joka käsitteli – kas, Havannaa. Se teki minuunkin lähtemättömän vaikutuksen. Minäkin yritin kaupunia kuvata, mutta totesin lopulta kuin sinäkin, että se on koettava, eivät siihen mitkään sanat riitä. Kahta viimeistä kohdettasi lukuunottamatta olen muissa käynyt. Samanlaista vaikutusta kuin Havanna muut eivät ole tehneet, vaikkakin esimerkiksi järvet ovat olleet kauniita ja Lontoo aina hip. Mutta Ubud. Minun pitäisi varmaan antaa sille uusi mahdollisuus. Niin paljon sitä kehutaan, mutta minulta on ilmeisesti jäänyt näkemättä se, mikä ihmisiä siellä viehättää. Meillä oli ihana majapaikka, mutta sen ulkopuolelta en löytänyt ihanuutta.

    1. Et ole ainoa, johon Ubud ei ole tehnyt vaikutusta, joten eipä sekään taida kaikkien makuun olla. Minua viehätti Ubudissa se, että siellä oli kaikkea: kivoja kahviloita, laadukkaita ravintoloita ja vaikka jazz-baari cocktailien siemailuun, mutta ei tarvinnut poiketa kovinkaan kauas keskustan vilkkailta kujilta kun sai olla ihan rauhassa keskellä viidakkoa tai riisipeltoa. Luontoa ja hyvää ruokaa, siinä minun paratiisini :D Ja ihmiset olivat todella ihania, verrattuna esimerkiksi pohjoisen Lovinaan, josta ei löydetty mitään hyvää.

  8. Tosi kauniita kuvia! Tuo Kuuba se vaan kummittelee edelleen omalla bucket listallani enkä ole varma tuleeko se koskaan toteutumaan. Kovasti sinne haluaisin, mutta täytyy katsoa miten nämä tilanteet maailmalla muuttuu, ja kuinka vaikeaa on USA:n passilla sinne matkustaa. Indonesia on kanssa vielä itselläni näkemättä.

    1. Kiitos, Paula! Toivottavasti Kuubaan matkustaminen onnistuu sinulla jossain vaiheessa, sillä se on niin upea ja mielenkiintoinen maa. Vaikka saa nähdä, että kuinka se muuttuu tulevien vuosien aikana – toivottavasti kuubalaisten kannalta parempaan, mutta säilyttäen kuitenkin ainutlaatuisuutensa.

  9. Siis kaikki niin upeita kohteita! :) Kaikkialle haluaisin itsekkin <3 Toi sun postaus Lontoosta oli muuten huikee, oot kyllä ahkera reissaaja ;)

    1. Lontoon-reissu meni tosiaankin hieman suorittamisen puolelle, mutta toisaalta ihan kiva että nyt on suuri osa ns. pakollisista nähtävyyksistä kierretty. Seuraavalla kerralla voikin sitten ottaa rennommin :)

  10. Suuret kiitokset. Tällaiset kokeneen matkaajan TOP-jutut ovat aina mielenkiintoisia. Tuossa oli hyviä, kokemattomia paikkoja mukana. Mielenkiintoista mm. tuo Thaimaan nosto. Olemme kolunneet siellä monet paikat, mutta Koh Chang on käymättä. Pitääpä etsiä juttusi sieltä esille.

    1. Kiitos kommentistasi, Asko! Thaimaa on ollut minulla, kuten niin monella muullakin, ikisuosikki, mutta viime reissulla tosiaankin hetkittäin tuntui että sen charmi oli kadonnut. Reissumme oli poikaystävän ensimmäinen kerta Thaimaassa, eikä hän oikein innostunut siitä – ei ennen kuin menimme Koh Changille! Siitä tulikin sitten meille molemmille oikeastaan ainoa Thaimaan kohde, jonne haluamme palata. Pohjois-Thaimaa on minulta vielä näkemättä, joten seuraavalla kerralla yhdistäisin samaan reissuun Koh Changin ja pohjoisen :)

  11. Pönikkä viiniä odottaa sua täällä! ❤️ Sekä se maailmanparantaja joka itkee silmät päästään ikäväänsä!

  12. Kauhea matkakuumehan tässä tulee, kun näitä IGTT-stooreja lukee, en kestä :) En pitänyt Lontoosta yhtään ekalla kerralla. Toisen kerran jälkeen hieman enemmän ja kolmannella jo sitten paljon enemmän. Siellä on niin paljon ihmeteltävää, että ottaa aikansa sisäistää kaikki – ja kaupunkiin tutustuminen on meilläkin vielä kesken. Australiaan olisi ihana päästä ja Thaimaahan ja ja ja…

    1. Mun Lontoon-reissu oli niin pikainen, että se meni täysin suorittamiseksi että saisin kaupungista edes jotain irti. Mutta haluaisin palata sinne ajan kanssa: istua puistoissa piknikillä, kiertää museoissa, kokea kuuluisat iltapäiväteet, syödä pubiruokaa… Onneksi poikaystävä on jo alkanut pikkaisen lämmetä ajatukselle Lontooseen matkustamisesta, joten ehkä saan sen seuraavalla kerralla mukaan :)

  13. Tässä on monia kohteita, jotka voisivat olla omallakin suosikkilistalla. Lontoo, Thaimaa, Como ja Havanna. Sloveniasta olen kuullut niin paljon hyvää, että sinne on kyllä matka syyt toteuttaa melkoisen pian. Itse voisin tähän lisätä myös New Yorkin.

    1. New York on varmasti monen suosikkikohteita, ja uskoisin sen olevan minunkin jos olisin siellä käynyt! Toivottavasti tiesi vie Sloveniaan pian :)

  14. Mainio kokoelma! Lontoo on tosiaan NYCin ja muutaman muun kaupungin ohella sellainen, jonka voi uusia miten vain. Ubud oli meidän Balin reissun suunnitelmissa, mutta jäi välistä ja on kyllä kuulunut kehuja monestakin suunnasta. Oltiin itse koilis-nurkassa ja tykättiin myös. Hotelli Santai oli pieni 10 huoneen/mökin paikka, siellä allas&merinäköalallinen bungalow ja suomalaisen kokin suunnittelema ruokalista oli yks parhaita palmulomia meillä.

    1. NYCissä en ole (vielä) käynyt, mutta uskon senkin olevan sen verran huikea kaupunki, että onhan se pakko jossain vaiheessa kokea. Ihanalta kuulostaa teidän pikkuinen Balin paratiisi! Ehkä seuraavalla kerralla pitää itsekin kokeilla vastaavaa :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *