Stressi tappaa bloggaajankin luovuuden

Neljä viikkoa sitten työttömäksi jäätyäni minulla piti olla vain aikaa. Aikaa tehdä kaikkea, mistä olin haaveillut viimeisten seitsemän kuukauden ajan istuessani toimistossa kahdeksan tuntia päivässä. Aikaa kierrellä museoita, istua kahviloissa, valokuvata, lukea blogeja – ja etenkin kirjoittaa ja kehittää omaa blogiani.

Kun olin töissä, olin etenkin näin jälkeenpäin katsottuna todella tehokas: postaustahtini oli 4-5 kirjoitusta viikossa ja postausideoita pulppusi jostain koko ajan lisää. Luin päivittäin uusimmat postaukset seuraamistani blogeista ja jätin usein kommentteja. Viikonloppuaamuisin Thomaksen ollessa töissä saatoin käydä kuvaamassa ja korkeintaan aloitin tekstien hahmottelun: arki-iltoina olisi riittävästi aikaa kirjoittaa jutut valmiiksi, joten viikonloppuisin en käyttänyt kovinkaan paljoa aikaa bloggaamiseen.

Ajattelin, että työttömänä ajankäyttöni paranisi entisestään ja blogitekstit syntyisivät nopealla aikataululla kun ei olisi pakollisia menoja (aloittaisin tanskan kurssin, mutta se olisi vain muutaman tunnin verran aamupäivisin, joten olisin jo lounasaikaan täynnä energiaa kirjoittamassa sormet sauhuten). Päätin, että kaikki blogiin liittyvä tulee tapahtua Thomaksen työaikoina ja hänen ollessa kotona en kirjoita, kommentoi tai käsittele kuvia.

En osannut arvatakaan, että työttömänä postaustahtini puolittuisi, lukijoiden kommentit roikkuisivat vastaamattomina ja hädin tuskin ehtisin lukea muiden blogeja.

Siksi, koska minulle iskisi stressi.

image

Minulle kävi se, mistä olen lukenut muutamista blogeista aikaisemmin: yritän saada postausta aikaiseksi, mutta tuijotan vain tyhjää sivua saamatta yhtäkään sanaa ruudulle. Haluan kirjoittaa, mutta pää on tyhjä, enkä tiedä mistä aloittaisin – saati mistä kirjoittaisin. Yritän miettiä juttuideoita, mutta mieleen tulee vain pieniä välähdyksiä, jotka katoavat ennen kuin ehdin saada niistä kiinni. Luovutan, ja klikkaan edellisten postausten kommentit auki, mutta tuijotan niitäkin lamaantuneena. Saan ehkä vastattua yhteen tai kahteen, kunnes lasken läppärin kannen alas.

Rinnallani on usemman päivän ollut ahdistava paino, mikä johtuu vastaamattomista viesteistä, harventuneesta postaustahdista ja tekemättömistä tanskan tehtävistä. Iltaisin Thomaksen nukahdettua nappaan läppärin sänkyyn ja yritän saada päivän tekemättömiä juttuja tehdyksi, huonolla menestyksellä. Saatan olla koneella useamman tunnin ennen kuin maltan sulkea sen ja käydä itsekin nukkumaan. Päivän viimeiset ajatukset pyörivät tekemättömässä kuntosalitreenissä, jonka olin edellisenä päivänä päättänyt tehdä stressin lievittämiseksi. Huomenna sitten, lupaan taas.

image

Eikä tämä olo johdu pelkästään bloggaamisesta: eihän minun ole mikään pakko postata neljää kertaa viikossa, kyllä minä sen tiedän! Tämä johtuu epävarmasta työtilanteesta, uuden kielen opettelusta, raha-asioista, kesän loppumisesta, syksyn alkamisesta, reissukaipuusta, levottomasta sielusta… Asioista, jotka aiheuttavat stressiä, joka aiheuttaa saamattomuutta, joka aiheuttaa tekemättömiä asioita. Jotka aiheuttavat lisää stressiä.

Koska pääni on ollut tyhjä kirjoittaakseni ns. oikean blogitekstin, halusin kirjoittaa siitä, mikä estää minua kirjoittamasta. Halusin avata tuon kirjoittamista estävän jumin, selventää ajatuksia ja helpottaa oloani. Ja halusin myös pahoitella vastaamattomia kommentteja ja sähköpostiviestejä (joita molempia on aina ihana saada – kyllä minä vastaan!). Haluan aloittaa uuden viikon positiivisin ajatuksin, uudella energialla ja luottavaisin mielin. Alkava viikko tuo tullessaan selvyyttä moniin mieltä ahdistaviin asioihin, joten kyllä tämä epävarmuus ja stressi tästä helpottaa, ja olen taas aktiivisempi kaikessa. Ihan varmasti.

Ihanaa ja huolentonta viikkoa kaikille!

Jutun kuvat ovat Dominikaanisesta tasavallasta

54 comments
  1. Toivottavasti stressi helpottaa ja töitäkin löytyisi pian. Ja mitä tuohon “blogiahdistukseen” tulee niin ota ihan rennosti. Ei me lukijat kadota, vaikka et postaisi 3-4 postausta viikossa. Itse seuraan monia blogeja ja jos yhdessä on välillä vähän hiljaisempaa, toisessa tulee juttua kuin liukuhihnalta. Pysyy sopiva balanssi, muutoin ei ehkä olisi mahdollistakaan seurata kaikkia näitä ihania blogeja,kun on vielä tuo omakin blogi johon kuluu aikaa. :)

  2. Osittain tunnistan noita samoja fiiliksiä. Kesän päättyminen on yleensä vielä aika kova pala… ;) Kuitenkin haluan uskoa siihen että asioilla on tapana järjestyä. Ihanaa alkusyksyä! :)

  3. Luovan työn pahin vihollinen on se, että olisi pakko saada aikaiseksi jotain juuri nyt, mutta ei ole oikein ideaa tai inspiraatiota kirjoittamiseen. Itsellä olisi muutama idea mistä voisi kirjoittaa, mutta en osaa oikein valilta – sellaista se usein tuntuu olevan, jollei ole muutaman kirjoituksen etukäteissuunnitelmaa minulla. Tsemiä, tee kävelekierros kaupungilla niin idea syntyy matkalla.

    1. Kiitos! Etäisyyden ottaminen koko hommaan – ja kaikkeen muutenkin – on käynyt mielessä, ja tekisi mieli käydä lyhyellä reissulla vaikka Malmössä tai Hampurissa. Mutta nyt näyttää siltä, että kävely- ja pyörälenkit saa riittää kun päivät alkaa olla taas niin täynnä tekemistä :D

  4. Mää luulen, että tää kuuluu myös bloggaamiseen, että tulee niitä kausia jolloin ei vain juttu luista. Parasta mielestäni silloin on vain antaa aikaa ja sitten yhtäkkiä löytääkin itsensä naputtelemasta aivan bloggaus-ikävissään =) Mutta mulla myös loppui työt ja ajattelin ett vitsi mulla on aikaa, kun on vain koulu, eikä koulu ja työ. Mutta pah, nyt vasta olenkin kiireinen.

    Tsemppiä ja varmasti runosuoni alkaa sykkimään ja asiat ratkeaa! <3 Tää oli hyvä postaus.

    1. Olen sen verran tuore bloggaaja, että en ole ehtinyt (onneksi) kokemaan tällaista totaalista ideattomuutta aikaisemmin. Mutta hyvä tietää, että tätä sattuu kaikille, eikä juttu aina vain luista. Kiitos tsempeistä Ulla! :)

  5. Olen itse huomannut, että silloin kun on aikaa on usein vaikeampi saada mitään aikaan. Kun on kiireinen, niin sitä vaan tekee eikä kummemmin mieti. Aikamoista opettelua tämä vapaampi elämäntyyli on vaatinut ja yhä edelleen on hetkiä, jolloin jämähdän. Ja stressaan sitten siitä. Olen pikku hiljaa oppinut rentoutumaan ja saamaan asioita aikaan ilman jatkuvaa ympäristön painetta.

    1. Olen haaveillut pitkään teidän elämäntyylistä, mutta nyt tuntuu että onkohan minusta sittenkään suunnittelemaan omat aikataulut niin, että saan oikeasti asioita tehtyä :D No, totuttelua se varmasti vaatii. Kiitos kommentista, Mirje!

  6. Tsemppiä täältäkin! Niin kornilta kuin se kuulostaakin, asioilla on tapana järjestyä. Mulla aikanaan yllättäen iskenyt työttömyys osoittautuikin yhdeksi parhaimmista asioista, mitä mulle on ikinä tapahtunut. Alkupaniikin jälkeen sitä hiljalleen tajusi, ettei työttömyys ollutkaan syy vaipua suohon, vaan tilaisuus pohtia, mitä ihan oikeasti haluan tehdä. Mutta tiedän myös tuon tunteen, kun aikaa pitäisi olla, muttei se riitäkään mihinkään. Ne ovat onneksi ohimeneviä hetkiä. Ainakin olet saanut täältä ihania, kannustavia kommentteja.

    1. Kiitos Saana! Onhan se korni sanonta, mutta niin totta: asioilla todellakin on tapana järjestyä :) Tuo on loistava tapa suhtautua yllättävään elämänmuutokseen, että löytää siitä positiivisen puolen. Olen itsekin yrittänyt aina nähdä asioiden paremman puolen, aina se ei kylläkään ole helppoa, mutta kunhan edes yrittää. Nämä kommentit ovat aivan ihania, ovat auttaneet paljon! :)

  7. Aika todennäköistä voi myös olla että jonkinlainen stressinpurkautuminen on tapahtunut kun jäit työttömäksi – ja se jos joku veteläksi vasta vetääkin. Kroppa ja mieli vaatii omansa palautumiseen ja kannattaa ihan suosiolla ottaa se aika mikä siihen menee.

    Tilanne kuulostaa varmaan vähän jokaisen bloggaajan mielestä tutulta, sillä jokaisella on varmasti välillä riittämättömyyden tunne, sellainen fiilis että tästä minä ryhdistäydyn ja paneudun hommaan toden teolla ja ihan eri tavoin, ja sitten ei vaan jaksa. :)

    Tsemppiä, ja ota se aika minkä tarvitset. Kroppa, mieli ja blogi kiittää myöhemmin.

    1. Tiesin koko ajan, että työt loppuvat heinäkuun loppuun joten luulin että olin okei asian kanssa. Mutta saatat olla oikeassa, että työn aiheuttama stressi purkautui ja vei kaiken energian.
      Kiitos paljon tsempeistä!! :)

  8. Oon ainakin itsestäni huomannut sen, että olen tehokkaampi, kun pitää saada paljon tehdyksi. Olen nyt syksyllä ajatellut ottaa käyttöön saman tekniikan, kun mulla on oli keväällä, kirjoitan blogia kaksi kertaa viikossa. Jos tekstiä ei synny annan olla. Toivottavasti tosiaan stressi on nyt vähentynyt tai poistunut kokonaan (blogin) suhteen, lukijat jaksavat kyllä odottaa tai sitten tulee uusia.

    1. Tuo kirjoittaminen kaksi kertaa viikossa on varmastikin hyvä keino, ettei tule mietittyä blogia ja juttujen kirjoittamista koko aikaa, vaan siihen on varattu oma aika. Ei välttämättä kylläkään toimisi minulla, koska kun inspiraatio tai juttuidea tulee, sen kirjoittaminen on pakko aloittaa heti tai muuten inspiraatiota on vaikea saada takaisin ja koko juttu saattaa jäädä kirjoittamatta. Kiitos kommentistasi, stressi on onneksi jo vähentynyt reippaasti! :)

  9. Niin tuttuja fiiliksiä parin kuukauden takaa, avauduin näistä silloin itsekin.. Kyllä se siitä helpottaa kun tajuaa, että ei tää niin vakavaa ole :) Oon viime aikoina postaillut vaan kerran viikossa ja oon huomannut, ettei blogi siitä kuole. Muutamia kuukausia sitten ei olisi tullut kuulonkaan, vaan piti aina vähintään 3 postausta saada julkaistua.

    1. Niin, ei blogi varmasti kuole, vaikka postaisi harvemmin. Typerää onkin itse kasata itselle stressiä, kukaan muu ei varmasi pidä kirjaa postausten lukumäärästä! :)

  10. Kuulostaapa tutulta. Olen tässä ollut itsekin enemmän ja vähemmän työttömänä ja ei se todellakaan ole omalla kohdallani tehostanut bloggaamista. Välillä haalin vaan liikaa tekemistä, välillä aamut venyvät liian pitkiksi ja on tosi vetämätön olo, välillä kone hajoaa, välillä ties mitä.. Siitä kieltämättä tulee stressiä ja kokee olonsa huonoksi. Minulla on rauhallisin olo silloin kun saan asioita aikaiseksi ja viime aikoina ei ole ollut tehokas olo -päinvastoin. En ole edes jaksanut aktiivisesti miettiä, mistä saisin töitä :/. Mutta nyt kun syksy on tullut ja sisätiloissakin voi taas hengittää kun lämpötilat eivät ole trooppiset, niin ehkä tää tästä. Suosittelen, että ei kannata stressata, vaikka blogia ei aina jaksaisi päivittää. Ketään muuta se ei haittaa, ei siis kannata siitä liikaa murehtia :)! Kyllä tää syksy tästä lähtee. Varmasti inspiraatio iskee ihan uudella tavalla =).

    1. Sehän se just on: silloin on mieli hiljaa kun hommat sujuu ja saa juttuja valmiiksi. Mutta kun ei suju, niin sitten tulee entisestään enemmän vetämätön olo, eikä saa sitä vähääkään aikaiseksi. Eikö syksy ole aina kuin uuden alku, kauan odotettu kesä on ohi, energiavarastojen pitäisi olla täynnä ja on aika keskittyä uudella innolla uusiin juttuihin :) Kiitos paljon tsempeistä! Toivottavasti sinun työhommat selviää pian, ja löydät jotain inspiroivaa duunia!

  11. Tsemppiä kovasti! Tuo “pitäisi”-olo on omiaan tappamaan luovuuden sekä bloggaamisen että oikeastaan minkä tahansa kanssa. Huomasin myös, kun jäin äitiyslomalle kesäkuun alussa (vauva syntyi heinäkuun loppupuolella, joten aikaa puuhastella ennen kuin vauva tuli kuvioon mukaan, oli vaikka kuinka paljon), etten saa päivän aikana tehtyä juuri mitään. Kävin lounaalla jonkun kaverin kanssa ja joskus onnistuin pesemään pyykkiä. Oli vaikka mitä suunnitelmia… luen niitä ja näitä kirjoja, järjestän kaikki valokuvat jne. Yhtään kirjaa en lukenut ja valokuvat odottavat edelleen järjestäjäänsä. Jotenkin tuntuu helpommalta saada asioita aikaiseksi, kun päivässä on jonkinlainen rakenne, jota ainakaan minä en näköjään osaa itselleni rakentaa, jos se ei tule ulkopuolelta, eli töistä tai opiskelusta.

    1. Mä muistelen olleeni aikaisemmin parempi rakentamaan rutiineja päivään omatoimisesti, mutta nyt tuntuu että ei onnistu sitten millään. Työttömäksi jäätyäni minulla oli hyvin romanttinen kuva päivieni kulusta: aikaisia salitreenejä, bloggaamista, kirjojen lukemista, itsensä sivistämistä, leipomista ja kodin hengettärenä oloa. Paskan marjat. Olen herännyt kyllä aikaisin, mutta kaikki muu onkin sitten ollut vain unelmaa.
      Sulla taitaa kuitenkin nyt vauvan myötä olla selkeä rakenne päivissäsi? Kiitos kommentista :)

      1. Heh, juu… selkeä rakenne kyllä, muttei edelleenkään aikaa tehdä mitään niistä asioista, mitä suunnittelin! :D Tai ehkä vain priorisoin muita juttuja (kuten sosiaalista elämää) niiden edelle, sillä kovasti se oma aika on vähentynyt, vaikka olenkin niin onnekas, että vauva on aika low maintenance -tyyppinen leppoisa kaveri :) Aikamoinen urotyö, jos kuitenkin onnistut heräämään aikaisin – ehkä ne muutkin hommat lähtevät vähitellen rullaamaan, yksi kerrallaan?

        1. Ihana kuulla, että pikkuinen on leppoisaa sorttia, helpottaa varmasti paljon! Nyt kun tuli vietettyä unettomia öitä, tuntui päivisin väsyneenä siltä että olisi krapula. Kävi mielessä, että tämmöistäkö se sitten on kun vauva valvottaa yöt… Poikaystävä on aamuvirkku ja herää vapaapäivinäkin seitsemän, kahdeksan aikoihin. Sen kanssa on tottunut aikaisiin herätyksiin, enkä edes nyt ole pystynyt nukkumaan sen pidempään. Mutta nyt todellakin on jo alkanut hommat lähteä rullaamaan, kiitos :)

  12. Entisenä työnarkomaanina muistan hyvin ne hetket, kun stressi oli pahimmillaan: miljoona asiaa tehtävänä, loman jäljiltä 1000 sähköpostia luettavana, määräajat puskivat päälle ja sitten iskee se totaalinen tyhjyys – ei saa tehtyä mitään. Silloin on hyvä ottaa askel taaksepäin, jättää työpöytä ja lähteä vaikka rantaan kävelylle. Ottaa aikaa, niin paljon kuin tarvitaan ja antaa ajatusten selkiytyä.

    Mieleeni on jäänyt opiskeluaikainen vierailu mainostoimistossa, jossa oli tikkataulu luovuusjumeja helpottamassa. Mies kertoi välillä olleen aikoja, jolloin mainosideoita ei vaan virrannut ja tikkaa heiteltiin viikko jos toinenkin. Lopulta ajatukset aukenivat ja tuloksena oli varsinaisia kuningasajatuksia!

    1. Voi, kiitos paljon kommentistasi! On helpottavaa kuulla, että joku toinen tietää juuri tuon tyhjyyden tunteen, kun ei saa mitään tehtyä. Olen todellakin jäänyt liikaa murehtimaan saamattomuuttani sen sijaan, että oisin ottanut etäisyyttä kaikkeen vaikka edes kävelylenkin ajaksi. Tikkataulukin olisi loistava idea! :D Loistavaa tuo, että otetaan se aika mitä tarvitaan ja vaikka sitten heitellään työpäivät tikkaa. Ilmeisesti oli toimiva keino :)

  13. Minä huomaan stressaantuneena ja ahdistuneena pakenevani kaikkeen sijaistoimintaan, vaikkapa juuri bloggaamiseen, joka kuitenkin on vain harrastus. Voin istua tunteja hiomassa jotain postausta, vaikka se on ollut valmis aikaa sitten, tai katsoa puolen tunnin välein, onko kommentteja. Minusta nimenomaan harrastuksesta ei pitäisi ottaa mitään paineita. Jos ei irtoa, anna olla. Palaa, kun siltä tuntuu.

    1. Harrastus tämä bloggaaminen on minullekin, mutta jostain syystä näköjään sellainen paineita aiheuttava harrastus. Ei pitäisi olla, tiedän, mutta en mahda mitään. Ei ole aikaisemmin ollut mitään ongelmia blogin kanssa, mutta nyt kun tuntui että kaikki oli vähän pyllyllään, niin blogikin tuntui aiheuttavan lisästressiä. Olisinkin niin kuin sinä, että tekisin stressaantuneena edes JOTAIN, nyt kun huomasin lamaantuneen täysin. Hyi, ei yhtään mukava fiilis.
      Kiitos tsempeistä! :)

  14. Tervehdys :). Melko uutena bloggarina onnistuin kalastamaan itselleni haasteen, jossa haastettiin tutustumaan uusin blogeihin ja haastamaan noiden kirjoittajia eteenpäin. Sinänsä ihan hupaisa kokemus, koska en omasta kirjoittelustani huolimatta ole kovinkaan paljon lukenut muiden tuotoksia. Yritin löytää haastettavien listalle mahdollisimman hyvin massasta poikkeavaa luettavaa. Sinun blogisi oli yksi listalle valituista ja haastan sinut mukaan bloggaamisen hinnalla. Tutustu haasteeseen
    https://kickoflife.wordpress.com/2015/09/01/velkana-blogihaaste/

  15. Tsemppiä! Ymmärrän tilanteesi. Kyllä ne lukot ennemmin tai myöhemmin aukeavat – pahin on muutosvaihe. Sitten kun siihen mukautuu, tehokkuus taas löytyy? Minä kamppailen suossa “kahden tutkinnon viimeisteily – osa-aika- ja freetyöt – kokopäivätyön haku – lapsen kasvatus – bloggaaminen”. Monta rautaa on siis tulessa, mutta juuri epävarmuus ja epämääräiset aikataulut stressaavat tällaisessa tilanteessa. Itsekuria vaaditaan jotenkin huimasti verrattuna säännölliseen 8–16-työaikaan ja sen jälkeiseen vapauteen.

    1. Kiitos Panu! Ja olet aivan oikeassa, itse en olisi osannut edes pukea sanoiksi: muutosvaihe sen stressin aiheuttaa ja sitten helpottaa kun tottuu uuteen tilanteeseen.
      Vau, sulla todellakin on monta rautaa tulessa, hurjalta kuulostaa! Välillä tuntuu, että hävettää valittaa näin pienistä kun monilla on isompiakin juttuja, mutta valitettavasti stressi ja ahdistuneisuus ei valitse uhrejaan aina kovin loogisesti. En ole koskaan pitänyt itseäni stressaajatyyppinä, mutta kun viime syksynä Tanskaan muutettuani sain yhtäkkiä kamalan vatsakivun jonka lääkäri diagnosoi stessiksi tajusin, että omaa kehoa ja mieltä pitää kuunnella vähän paremmin. Nyt yritän tehdä asialle jotain ennen kuin kroppa alkaa taas valittaa :)

  16. Tsemppiä sinne – take your time (tiedän, helpommin sanottu kuin tehty). Itse bloggasin härän raivolla läpi edellisen eronkin, nyt tuoreimman kohdalla tuli seinä vastaan. Ei edes sängystä päässyt ylös ja varmasti vieläkin on sähköposteja ja kommentteja joihin en ole saanut vastattua. Lukijat jaksaa odottaa kyllä – ne lukee just sua koska ne tykkää just susta <3

    1. Kiitos Erja! Ero olisi kyllä sellainen asia, mikä pyyhkäisisi bloggaamisen minulta varmasti ajatuksista pitkäksi aikaa pois. Nyt kylläkin tuntuu siltä, että tämä blogi on vielä sen verran uusi että taukoja ei pysty pitämään tai lukijat kaikkoaa heti. Vaikka pitäisi osata ajatella, että tämä kuitenkin on vain harrastus, ja oma hyvinvointi on kuitenkin aina tärkeämpää – ainakin pitäisi olla. Ei pieni lepotauko huonoa tee, missään asiassa. Tsemppiä myös sinulle!

  17. Itse kirjoitin viime viikolla vakituisen työsopimuksen, mutta viikossa tehtävä tuntimäärä pieneni siitä mitä kesällä tein. Se pienentää toki palkkaa ja käteen jääviä tuloja. Tiedän siis todellakin mitä ajattelet. Stressiä aiheuttaa mistä saisin ehkä vähän lisää liksaa. Toinen työ? Alkaisko yrittäjäksi? Riittääkö aika kaikkeen blogin pitämisen ja kotona sosialisoitumisen lisäksi?
    Mulla on taas stressi aiheuttaa blogissa aktiivisuutta. Kirjoitin keväällä opinnäytetyötä ja olin stressaantuneempi kuin koskaan. Postaus tahti oli myös melko tiivis, koska tuntui että tarvitsen vastapainoa opparin kirjoituksesta. Kirjoitin siis muutaman tunnin opparia ja muutaman tunnin blogia.
    Ei mulla ollut sen kummempaa asiaa, mutta samat sanat mitä Jenni jo sanoikin! Ei me karata täältä :)

    1. Hurjasti onnea vakkarisopimuksesta! :) Onhan se kuitenkin hieno juttu, vaikkakin sinun tapauksessa pienensi tuloja, mikä tietenkin on harmi ja helposti stressin aiheuttaja. Minä halusin nyt vain osa-aikaisen työn sen vuoksi, että halusin vihdoinkin päästä vauhtiin tanskan opiskelun kanssa, mutta osa-aikaisia töitä on tarjolla yllättävän vähän. Töitä on kuitenkin tehtävä, vaikka sitten tanskan oppimisen kustannuksella.
      Mä muistan oman opparin kirjoittamisen, silloin kyllä sain sitä aikaiseksi kirjoitettua todella nopeasti vaikka olikin todella stressaavaa aikaa. Nyt olen jostain syystä kadottanut itsekurin ja aika menee vääriin juttuihin. Kiitos kommentista ja tsempeistä, ihana kuulla että ette karkaa! :)

  18. Tsemppiä! Kun on aikaa, niin tehottomuus lisääntyy. Kun ei ole aikaa, on pakko priorisoida ja olla tehokas. Älä stressaa blogin takia. Tee vaikka yksi asia kerrallaan ja älä missään nimessä ajattele, että sulla on niin paljon aikaa ja et saa mitään aikaiseksi. Niin sitä menee vain enemmän lukkoon. Toivottavasti saat pian uusia töitä ja niinhän se on, että asioilla on tapana järjestyä.

    1. Kiitos Jenna! Tällä viikolla olen jo ollut rennompi blogin takia, ehkä tämä postaus antoi vähän kuin luvan siihen. Viimeiset muutama päivä on ollut aika kiireiset, joten energiaa on ollut eri tavalla kun en ole ollut vain kotona panikoimassa, että en saa mitään aikaiseksi vaikka aikaa on. Loistava vinkki tehdä yksi asia kerrallaan, sekin on toiminut kun sitten keskeneräisten asioiden lista lyhenee, eikä kaikki jutut ole vain puolittain tehtyjä ja edelleen keskeneräisiä. Kiitos :)

  19. Anna kommentoi, että “vakkariduunista on melko turha haaveilla”. Minä voisin lisätä tähän, että vaikka olisi vakivirkakin, ei tulevaisuutta voi koskaan tietää. Minä olin viime vuonna ahdistunut, kun tajusin, että omalle viralleni voi käydä niin, että se yksinkertaisesti lakkautetaan, koska valtio ei ehkä jatkossa tuekaan aikuiskoulutusta antavia oppilaitoksia entiseen malliin ja oma koulunikin saattaa tulla lakkautetuksi. Nyt olen yrittänyt nähdä muutoksen mahdollisuutena uusiin haasteisiin, vaikka en yhtään vielä tiedäkään, mitä ne ovat. Onneksi on aina mahdollisuus kirjoittaa: kirjottaminen usein avaa mielen lukkoja. Minua, jos nyt ei ihan stressaa, niin välillä harmittaa, ettei aikaa ole tarpeeksi blogin kirjoittamiseen – eikä kommentointiin – kun tylsät työrutiinit vievät niin paljon aikaa, vaikka nykyään pitäisi varmaan olla onnellinen, että on niitä töitä – ainakin toistaiseksi. Valoa ja iloa päiviisi.

    1. Totta, tulevaisuutta ei voi koskaan tietää, eikä siksi kannata tuudittautua vakkarityön turvaan. Toisaalta arvaamaton tulevaisuus jännittää kivasti, toisaalta taas stressaa ja vie yöunet. Etenkin vieraassa maassa työkuviot stressaa vielä enemmän, ja koska vaikka Tanskassa on työttömyysetuus, on sen hakemiselle suurempi kynnys kuin Suomessa. “Olen maahanmuuttaja ja elän muiden verorahoilla” ei ole se, mihin haluaisin joutua. Toisaalta taas täällä on töitä enemmän tarjolla kuin Suomessa, joten siinä mielessä tulevaisuus näyttäisi valoisammalta kuin mitä ehkä Suomessa minun tilanteessa… Kirjoittaminen avaa lukkoja, ja vaikka tämän kirjoituksen postaaminen jännittikin, niin nämä kaikki kommentit ovat olleet niin ihania, että ne yhdessä asiasta kirjoittamisen kanssa on auttanut oloani paljon. Kiitos siis sinullekin kommentistasi! Toivottavasti uudet, mielenkiintoiset haasteet löytävät sinut! :)

  20. Kuulostaa niin tutulta! Viime vuonna kun itsekin istuin toimistotöissä, tuntui että energiaa riitti paljon niinkuin ideoitakin – työttömänä tuntui (tavallaan tuntuu edelleen pätkätyöläisenä), että yhdenkin rivin kirjoittaminen vaatii hirveästi voimia, vaikka nythän sitä aikaa ja energiaa pitäisi olla. Kun tuntuu että elämä on jotenkin “vaiheessa” eikä oikein pääse eteenpäin, on bloggailu yksi niistä viimeisistä asioista joita haluaa miettiä. Mutta asiat kyllä järjestyy, niinkuin niillä tapana on.:) Voimia!

    1. Tämä on ollut huojentavaa kuulla, että muutkin on joskus painineet samojen ongelmien kanssa! Tämä blogi on vielä niin uusi, että tuntuu että ei yksinkertaisesti ole varaa pitää taukoa, joten nyt on tullut käytettyä käsittämättömiä määriä energiaa uusien postausten miettimiseen. Mutta kuten olen aikaisemmissa kommenteissani jo kirjoittanut, tunnelin päässä alkaa näkyä valoa ja postausideoitakin on kertynyt jo muutamia. Kiitos tsempeistä Teea! :)

  21. Sama täällä, mutä enemmän aikaa sitä vähemmän saa aikaiseksi. Työttömyys, oikeudenkäynti yms.täälläkin “mukavana” riesana. Itse pistin aikanani blogin 7kk:n tauolle, kun se alkoi ahdistaa. Päätin etten ikinä palaa sen pariin. No, toisin kuitenkin kävi. Tsemppiä, minä olen viimeosen kahden vuoden aikana alkanut inhoamaan sanontaa “asioilla on tapana järjestyä”, jota kaikki meille hokevat, joten sanon vain tsemppiä. :)

    1. Kiitos Katja, ihana kuulla että jollakin muullakin on sama “paljon aikaa, vähän aikaiseksi” -ongelma! Kiva, että sä palasit blogin pariin, vaikka päätit että lopetit bloggaamisen kokonaan! Toivottavasti minulla ei ala blogi ahdistaa, koska tämä on kuitenkin tuonut niin paljon iloa :) Kiitos paljon tsempeistä, haleja sinne! :)

  22. Työttömyys, pätkätyöt, projektit, määräaikaiset työsuhteet, YT-neuvottelut. Sitähän tämä nykyään on. Vakkariduunista on melko turha haaveilla.

    Monasti kyselen itseltäni: ” Mikä minusta tulee isona?” “Millekkä alkaisi” ja olen 44-vuotias : D

    Asioilla on tapana järjestyä.

    1. Mä uskon myös, että asiat kyllä järjestyy. Tanskassa työtilanne on hyvä, mutta tällaisena kielitaidottomana se ei niin paljoa auta. Onneksi suomenkielentaitoisille on jonkin verran kysyntää ja vaikka meitä on täällä satoja, kilpailu yhdestä paikasta ei kuitenkaan ole niin kova kuin Suomessa. Vakkarityö on asia erikseen, mutta sellaisesta en edes nyt haaveile… Heh, olen varmasti 44-vuotiaana samanlainen ja mietin miksikä haluaisin isona :)

  23. Olisiko tuo kokemasi taas yksi versio sellaisesta sananlaskuntapaisesta, joka menee jotenkin siten, että jos haluat jotain tehdyksi, niin anna se sellaiselle, jolla on paljon kaikkea tekemistä ja kiirettä, niin se tulee tehtyä! Jos on vähän tekemistä ja paljon aikaa, niin joku pienikin juttu jää roikkumaan kun sen teoriassa voisi tehdä koska vaan. Silloin kun olit kiireinen, niin jollekin jutulle oli tasan se yksi aikarako ja sitten se tuli siinä tehtyä, kun alitajuntaisesti tiesi, että se on tässä ja nyt tehtävä.
    Mutta toisaalta kuten sanoit, välillä kannattaakin ehkä miettiä, että mitä (muka) on pakko tehdä ja sitten tehdä muusta vaan ne, jotka tuntuvat kivoilta ja tärkeiltä.

    1. Voi Pirkko, tuo on niin totta! Ihmeellinen laiskuus on yllättänyt, onneksi on sentään ollut tuo tanskan kurssi niin on saanut itsensä aamuisin liikkeelle. Mutta eiköhän tämä tästä :) Nyt odotan vain viikonloppua, että ehdin ottaa kunnon yöunet menetettyjen tilalle, sitten toivottavasti olen taas oma itseni :)

  24. Toivottavasti työkuviot ja tulevaisuus selkiytyvät pian! Ihan samojen asioiden kanssa painitaan täällä: en tiedä mille nyt syksyllä taas alkaisin. Kesä on ollut yhtä hulinaa, mutta nyt kun taas arki alkaa ja työmahdollisuudet näyttävät synkiltä niin enpä tiedä, jotain pitäisi keksiä! Pitäisikö perustaa joku ryhmä: “Työttömät, levottomat suomeksi kirjoittavat ulkosuomalaismatkabloggaajat” :)

    1. Hehe, tuo ryhmä kuulostaa hyvältä idealta :D Mun työkuviot kylläkin tais yllättäen järjestyä just niin kun tähän väliin halusinkin, eli helppoa osa-aikatyötä. Jostain syystä se ei kuitenkaan tarkoittanut pikaparantumista, höh… Toivottavasti sun kuviot selkiytyvät myös! Kiitos tsempeistä Ansku! :)

      1. Haa, mä oon niin tässä ryhmässä mukana jos sellainen perustetaan. :D Tää oli päivän piristys ehdottomasti! Ja Terhi, tiedän tunteesi. Enää ei niin paljon ahdista tämä tilanne kun on muutamia työjuttuja, mutta aiemmin tuntui että seinät kaatuvat päälle. Kirjoitin sitten paljon blogia, se auttoi purkamaan tunteita ja tuntemaan itsensä jotain tekeväksi. Mahtava juttu,että sait osa-aikatyön, se olisi itsellekin aika jees juttu. :) Terkkuja sinne Tanskaan!

        1. Ryhmälle taitaisi olla kysyntää enemmänkin :D Hyvä Leena, että sulla on työjuttuja, ne varmasti auttaa paljon että ei seinät kaadu päälle. Mä kuvittelin, että blogi pitäisi minut elossa, mutta hemmetin jumitus iski päälle… Mutta nyt todellakin töiden myötä on alkanut helpottaa ja alan olla taas oma itseni, kaikin puolin. Ja blogin kirjoittaminenkin alkaa olla taas kivaa :) Kiitos, ja terkkuja Bilbaoon :)

  25. Tsemppiä! Joskus stressi pääsee yllättämään. Toivottavasti uusi viikko näyttää valoisammalta etkä stressaa ainakaan blogin takia. Ei me lukijat täältä mihinkään hävitä, vaikka et postaisikaan kovalla tahdilla. :)

    1. Kiitos paljon, Jenni! Valitettavasti stressi tosiaankin aina silloin tällöin tulee, joskus jopa ihan ihmeellisistä syistä. Tämä viikko näyttää jo hieman paremmalta, kiitos vain :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *