Kroatian Split: viisi vinkkiä täydelliseen lomapäivään

Asuessani kolme vuotta sitten Kroatian Makarskassa, jäi Split harvojen käyntien vuoksi hieman etäiseksi. Tykkäsin kyllä kaupungista, mutta viikon ainoana vapaapäivänä pitkät bussimatkat ja helteessä kylpevä kaupunki jäivät kerta toisensa jälkeen kotikulmilla vietetyn rennon rantapäivän jalkoihin. Tai jos päätimme tyttöporukalla ajaa Splitiin, tarkoitti se yleensä City Center One -ostoskeskuksessa shoppailua eikä Splitin vanhankaupungin historiallisilla kujilla kävelyä.

Kun päätimme viettää lokakuun Hvarin saarella, oli heti selvää, että myös Split tulisi kuulumaan suunnitelmiimme. Stari Gradista lähtee useita päivittäisiä lauttayhteyksiä Splitiin, joten kulkeminen näiden kahden kaupungin välillä on helppoa. Siitäkin huolimatta päätimme kuitenkin yöpyä Splitissä, sillä halusimme tutustua kaupunkiin paremmin kuin muutaman tunnin pikareissulla olisi mahdollista. Vuorokauden aikana Splitissä ehtiikin tehdä ja nähdä todella paljon!

Split, Kroatia

Split, Kroatia

Split, Kroatia

Split, Kroatia

Meillä kävi tuuri, sillä Split tarjosi helteistä säätä myöten vain parastaan. Onnistuneen reissun innoittamana laadin viiden kohdan listan, jonka avulla Spilistä saa pelkässä vuorokaudessakin mahdollisimman paljon irti ja välttyy fiiliksen pilaavilta ravintolapettymyksiltä. Näiden viiden vinkin lisäksi nähtävyyksiksi riittänee vain Diocletianuksen palatsi, sitä ympäröivä labyrinttimainen vanhakaupunki ja palmujen reunustama Riva-rantabulevardi.

Etenkin vanhankaupungin kaduilla päämäärättömästi kävely onkin Splitissä parasta huvia. Vaikka vanha keskusta on verrattain pieni, löytyy sieltä jatkuvasti uusia kujia tutkittavaksi, ja illan tullen vanhakaupunki muuttuu tunnelmallisten ravintoloiden ja viinibaarien mekaksi. Niihin tutustuessa Splitissä viihtyisi toki vuorokautta pidempäänkin…

1. Aamulenkki Marjan-kukkulalle

Split, Kroatia

Split, Kroatia

Split, Kroatia

Marjan-kukkula sijaitsee aivan Splitin keskustan liepeillä, joten sinne on kätevä kipaista ihailemaan maisemia ylhäältä käsin ja halutessaan pidentää lenkkiä metsässä kiemurtelevilla poluilla. Minulle riitti lenkiksi pelkkä kukkulalle kiipeäminen, vaikka mäki ei ollutkaan niin rankka kuin olin kuvitellut. Kesällä kuumuus tuo lisähaastetta, joten siksi aikainen aamu on Marjanilla käymiseen paras aika.

Reitti Marjan-kukkulalle lähtee Republike-aukion kupeesta. Senjska-katua pitkin pääsee Vidilica-kahvilalle, josta avautuu mainiot maisemat. Kahvilan molemmin puolin lähtee tie vieläkin ylemmäs: auringon paahtaessa suosittelen valitsemaan oikeanpuoleisen, mäntypuiden varjostaman polun.

2. Aamiainen Bepassa

Split, Kroatia

Aamulenkkeilyn jälkeen on jo korkea aika saada murua rinnan alle, ja siihen tarkoitukseen sopii mainiosti Narodni trg -aukiolla aivan vanhankaupungin ytimessä sijaitseva ravintola Bepa. Pieneen nälkään voin suositella avokadoleipää parilla uppomunalla, ja suuremman aamiaisnälän varmasti taltuttaa englantilainen aamiainen.

3. Iltapäiväkahvit D16 -kahvilassa

Split, Kroatia

Split, Kroatia

D16 Specialty Coffee on pieni ja rauhallinen kahvila, josta join parasta koskaan Kroatiassa saamaani kahvia. Sijainti pikkukujan varrella ja ulkoterassin puute (ulkona on vain muutama istumapaikka) aiheuttavat sen, että suuret turistilaumat pysyvät poissa ja siksi hinnat ovat kohtuulliset ja jokainen kahvikupillinen valmistetaan kiireettä.

4. Auringonlasku Zoin terassilla

Split, Kroatia

Split, Kroatia

Parin juomiin painottuvan kokemukseni perusteella Rivan ravintolat eivät ole kovinkaan kummoisia: ylihinnoiteltuja ja heikkolaatuisia. Tai sitten käy niin, että kun menee paikkaan, jonka nimessä lukee “gin & cocktails”, ei listalla ole kuin yhtä giniä ja kysyttäessä cocktail-listaa tarjoilija tokaisee “ei meillä mitään cocktaileja ole”…

Poikkeuksen tekee Rivan alkupäässä sijaitseva Zoi, jonka juomalista ei fiinistä fiiliksestä huolimatta ole juurikaan kalliimpi kuin keskellä rantakatua sijaitsevat kuppilat. Palvelu on todella hyvää, testaamani drinkki herkullinen ja näkymä auringonlaskun aikaan upea.

5. Illallinen Bokeriassa

Split, Kroatia

Split, Kroatia

Split, Kroatia

Hyvä ruoka ei ikävä kyllä ole Kroatiassa itsestäänselvyys, vaan pettymyksen mahdollisuus on suuri jos ei ota ruokapaikoista etukäteen lainkaan selvää. Jos Splitissä on aikaa vain yhteen illalliseen, on Bokeria kitchen & wine bar silloin se ravintola, jonne kannattaa suunnata. Mutta muista pöytävaraus!

Alkupalaksi pinnalta rapeaksi paahdettua leipää gorgonzolalla, päärynällä ja pähkinöillä, pääruoaksi meriahventa ja loppuun vielä pistaasipähkinäleivos. Ruokajuomaksi pari lasillista taivaallisen täyteläistä valkoviiniä. Tämä huikea ruokaelämys on mainio päätös onnistuneelle päivälle Splitissä!

Tämän minireissun jälkeen olen sitä mieltä, että Split on Dubrovnikia mukavampi kaupunki.
Mitä mieltä sinä olet?


Lue myös tämä suosittu artikkeli

Viisi vinkkiä Kroatian Hvar-saarelle

12 comments
  1. Kiitos! Kroatian etelä- ja pohjoisosa ovat tuttuja, mutta Split on jäänyt väliin, toistaiseksi. Ehkä ensi kesänä yhdistettynä Hvarin saareen?

  2. Me oltiin toissa toukokuussa Splitissä äkkilähdöllä. Tykästyttiin tosi paljon alueeseen. Varsinkin, kun oli sillä mielellä, että jos ei oltais keksitty edellisenä päivänä lähteä, oltais kotona. Ravintoloissa oli mun mielestä melko kalliit hinnat ajankohtaan nähden. Tai sitten me vaan oltiin kuviteltu Kroatian olevan edullisempi. Kiihkein turistikausi ei kuitenkaan ollut vielä alkanut.

    Marjan-kukkula oli hieno kokemus! Meistä se oli vaan tosi raskas, kun oli kaksi lasta mukana. Mä kannoin vauvaa kantorepussa ja mies meidän 3-vuotiasta. Mutta kyllä vaan kannatti, maisemat oli upeat sieltä ylhäältä!

    1. Split ja sen ympäristö on kyllä kivaa seutua! Mutta kannattaa tosiaankin varautua siihen, että ei siellä kovinkaan halpaa ole…

      Lapsia kantaessa Marjan-kukkulalle kiipeäminen on varmasti huomattavasti rankempi kokemus kuin ilman! :D Minä olin varautunut siihen, että matka olisi todella pitkä ja jyrkkä, ja siksi varmasti yllätyin positiivisesti kun se ei ollutkaan niin paha kuin olin ajatellut.

  3. Nytkö lokakuussa olit Splitissä? Eli paikka olisi ihan aurinkoinen ja lämmin (?) syysloman viettoon? Odotan innolla kun pääsen Kroatiaan ja Split kyllä houkuttaa. Siellähän yhdistyy rantakohde ja kaupunkikohde mukavasti.

    1. Joo, nyt lokakuussa olin! Aivan mainiosti sopii säiden puolesta syysloman viettoon: aurinko paistoi niin, että rannallakin olisi voinut olla, mutta ei kuitenkaan ollut tukalan kuuma niin kuin elokuussa. Toki syksyn lämpimyys saattaa vaihdella, sillä kolme vuotta sitten oli huomattavasti viileämpää. Mutta silloin oli kyllä muutenkin koko kesä säiden suhteen huono.

  4. En ole Dubrovnikissa käynyt, mutta Splitistä tykkäsin todella paljon!<3 Haluaisin myös joskus uudelleen käymään Kroatiassa, siellä on todella kaunista. Tykkäsin myös Splitissä erityisesti ruuasta, olen kala-/kasvissyöjä ja sieltä sai hyviä ruokia omaan makuuni :)

    1. Kiva kuulla, että sait Splitissä hyviä ruokia! Me nimittäin petyimme sen verran pahasti Makarskan ruokatarjontaan, että pelkäsimme onko Splitissäkään sen parempia ruokia. Mutta onhan siellä ravintoloita paljon enemmän, ja myös paikalliset käyvät samoissa paikoissa syömässä, joten taso on varmasti eri kuin Makarskan turistiravintoloissa.

      Olen ihan samaa mieltä: Kroatiassa on todella kaunista! Etenkin rannikolla, kun toisella puolella on kristallinkirkasta merivettä ja toisella puolella kohoaa jylhät vuoret :)

  5. Ah, alkoipa nyt kyllä Kroatia houkutella! Me katseltiin vähän Kroatiaa ja Montenegroa tänä kesänä vaihtoehtona kesälomakohteeksi, kun täältä saa usein Splitiin tosi edullisia lentoja. Toistaiseksi jäi haaveeksi, kun loma oli vähän turhan lyhyt roadtrippeilyyn, mutta nyt alkoi kyllä kiinnostaa ihan vaan Split kaupunkikohteena. Ihania kuvia sulla!

    1. Kiitos Anu! :) Split toimii mielestäni mainiosti vaikka viikonloppureissukohteena, ja hieman pidemmällä reissulla voi käydä vaikka Trogirissa, Sibenikissä ja Krkan kansallispuistossa. Puhumattkaan sitten Bracin ja Hvarin saarista! Eli nähtävää kyllä riittää ihan Splitin ympäristössäkin, jos ei aikaa ole pidempään road trippiin :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *