Sonata Cafe & Cava – uusi kahvila Malemessa

Hanian rannikolla sijaitseva Malemen kylä on suosittu lomakohde rauhallisen rantakylän tunnelmasta nauttiville. Malemen palvelut ovat huomattavasti rajallisemmat kuin läheisten vilkkaampien lomakylien Plataniaksen ja Agia Marinan, mutta tämäkin kylä kehittyy koko ajan. Tänä vuonna avautui ensimmäinen moderni kahvila Malemessa kun Sonata saapui pääkadun varrelle.

Ennen Sonataa Malemen kahvilatarjonta on rajoittunut rantakadun ravintoloihin ja pääkadun paikallisten suosimaan kafenioon, mutta nyt Maleme sai vihdoin aivan oikean, viihtyisän ja nykyaikaisen kahvilan. Ja eikä pelkästään kahvilan, vaan Sonata on myös viini- ja herkkukauppa!

Sonata - Kahvila Malemessa Sonata - Kahvila Malemessa

Sonata sijaitsee Malemen päätien varressa, kivenheiton päässä Synka-ruokakaupasta. Kahvila avattiin jo tämän vuoden helmikuussa, mutta vilkkain sesonki lienee kesä, jolloin Maleme vilkastuu turistien myötä. Kävin Sonatassa ensimmäisen kerran toukokuun alussa, jolloin kahvilan vitriinit olivat lähes tyhjillään vähäisen asiakasmäärän vuoksi, mutta kuukautta myöhemmin tämä tyylikäs kahvila Malemessa oli jo saanut päivittäisiä asiakkaita sen verran, että kahvileipävalikoimaa oli kannattanut laajentaa.

Olen aika nirso kahvin suhteen, ja kun käyn kahvilassa, haluan kahvin olevan parempaa kuin omalla espressokoneella tehtynä. Sonatan kahvi ei aivan yllä Hanian parhaimpien kahviloiden tasolle, mutta onkin hieman epäreilua verrata paikallisten pienpaahtimoiden artesaanikahveja Sonatan tarjoamaan italialaisen perinteisen paahtimon Portiolin massamarkkinoille tarkoitettuun kahviin. Sonatan kahvi ei missään nimessä ole huonoa, hieman yllätyksetöntä vain. Sonatan kahvi on kuitenkin maukkainta, jota olen juonut Gerani-Maleme -akselilla.

Sonata - Kahvila Malemessa Sonata

Kahvijuomien lisäksi Sonatasta saa pientä purtavaa, kuten kalitsounia-piiraita, muffinsseja ja pitsapaloja. Lisäksi tarjolla on irtojäätelöä, joten Sonatassa voi käydä myös herkuttelemassa jäätelöllä kuuman päivän virkistykseksi.

Nimensä mukaisesti Sonata Cafe & Cava on myös viinipuoti. Kreikassa cava (tai kreikaksi kirjoitettuna “Κάβα”) ei viittaa espanjalaiseen kuohuviiniin, vaan se tarkoittaa alkoholijuomia myyvää kauppaa, josta voi siis ostaa viinejä, oluita ja muita juomia. Kuohuvaa Sonatasta toki saa myös, ja sitä voi nauttia joko paikan päällä tai ostaa pullollisen mukaan.

Puodin puolella on myynnissä kansainvälisten kuohuviinien lisäksi kreetalaisia ja kreikkalaisia viinejä. Lisäksi voi ostaa esimerkiksi kotiinviemiseksi hunajaa, pähkinöitä ja loukoumia, eli tomusokerilla päällystettyjä pehmeitä makeisia.

Sonata Cafe & Cava
Malemen pääkatu (sijainti kartalla)

4 comments
  1. Täytyy ihan rehellisesti myöntää että Maleme on lähinnä ollut läpikulkukylä. Pari kertaa olen käynyt siellä rannalla, kerran Saksalaisella sotilashautausmaalla ja pari kertaa käynyt Malemen myöhäisminolaisessa Tholos haudassa. Muuten on jäänyt tutustumatta itse kylään.

    1. No, ihan hirveästi Malemessa ei olekaan nähtävää mainitsemiesi paikkojen lisäksi, se on aika vaatimaton kylä. Malemessa on viereisistä suosituimmista lomakylistä poiketen rantakatu, jota ei ole osattu hyödyntää lähes lainkaan, sillä sehän olisi loistava illanviettopaikka jos kadun varrella olisi putiikkeja, kahviloita, baareja ja nykyistä enemmän ravintoloita. Se lisäisi varmasti myös alueen suosiota lomakohteena.

    1. Hassua, että mainitsit juuri tämän mitä itse olen täällä usein harmitellut: kahviloissa on aina enemmän makeaa tarjolla ja suolaisten osuus on vähäinen. Pari päivää sitten kävin Haniassa uudessa kahvilassa ja siellä oli varmaan 20 eri kakkua tarjolla, mutta vain kahta suolaista vaihtoehtoa ja nekin oli vähän syrjässä esillä ja liekö edes tuoreita. Mullekin maistuu kahvin kanssa paremmin esim täytetty sämpylä kuin kakkupala 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *