Saksalaisten hautausmaa Malemessa

Saksalaisten hautausmaa on yksi Malemen merenrantakylän harvoista nähtävyyksistä, mutta sen verran vakuuttava paikka, että sinne kannattaa mennä kauempaakin. Jos toisen maailmansodan taistelut Kreetalla ei kuulu lomasi kiinnostuksen kohteisiin, on sotilashautausmaa näkemisen arvoinen ihan vain sen kauneuden, rauhallisuuden kuin kukkulalta avautuvien maisemienkin vuoksi.

Saksalainen hautausmaa, Maleme Maleme, Kreeta Saksalainen hautausmaa, Maleme

Kreetan taistelu – koodinimeltään operaatio Merkurius – käytiin liittoutuneiden ja akselivaltojen välillä toisessa maailmansodassa. Taistelu alkoi 20.5.1941 klo 06.00, kun saksalaiset pommittivat Hanian lähellä olevaa Soudanlahtea sekä Malemen ja Iraklionin lentokenttiä. Paria tuntia myöhemmin saksalaiset laskuvarjosotilaat laskeutuivat lähelle Malemea ja Haniaa, ja iltapäivällä saksalaiset hyökkäsivät myös Rethymnoniin.

Malemen lentokentän lähellä olevalla kukkulalla – kukkula 107 – saksalaiset yrittivät saada liittoutuneiden uusiseelantilaisia sotilaita perääntymään, jotta he pystyisivät hallitsemaan lentokenttää kukkulalta käsin. Saksalaisten tappiot olivat kuitenkin raskaat, ja yön tullen he olivat jo valmiit luovuttamaan.

Saksalainen hautausmaa, Maleme Saksalainen hautausmaa, Maleme Saksalainen hautausmaa, Maleme

Seuraavaan aamuun mennessä uusiseelantilaiset olivat kuitenkin vetäytyneet kukkulalta 107, ja näin saksalaiset saivat Malemen lentokentän haltuunsa. Malemesta tuli paikka, jossa koko Kreetan kohtalo ratkaistaisiin, joten liittoutuneet lähtivät vastahyökkäykseen. Hyökkäys ei kuitenkaan onnistunut, ja liittoutuneiden joukot joutuivat vetäytymään kohti itää. Lopulta liittoutuneet evakuoitiin saarelta Sfakian kautta laivoilla Egyptiin.

Kreetan taistelussa liittoutuneet menettivät 3 500 sotilasta, joista puolet kaatui ja puolet haavoittui. Saksalaisten tappioista on eriäviä lukuja, mutta virallisen tiedon mukaan tappiot olivat 6 200 sotilasta, joista 3 714 kaatunutta tai kadonnutta.

Saksalaisten hautausmaa perustettiin kukkulalle 107, ja sinne on haudattu 4 465 vuosina 1941-1945 eri taisteluissa kaatunutta saksalaista sotilasta. Liittoutuneiden sotilaiden hautausmaa sijaitsee Soudanlahdella.

Saksalainen hautausmaa, Maleme Saksalainen hautausmaa, Maleme

Saksalaisten hautausmaa perustettiin vasta 1970-luvulla, ja sitä ennen kaatuneet sotilaat olivat haudattu ympäri Kreetaa, ja lopulta Gonian luostariin ennen laskemista lopulliseen lepopaikkaan. Hautausmaasta pidetään hyvää huolta, ja nurmi, puut ja muut istutukset ovat aina huoliteltuja.

Hautasmaalla vallitsee rauhallinen tunnelma, ja hautojen välissä kävellessä ja hautakivien tekstejä lukiessa hiljentyy väkisin itsekin. Nuorimmat kaatuneista olivat vain 18-vuotiaita, suuri osa parikymppisiä. On surullista ajatella, että niin nuoret ovat joutuneet lähtemään sotaan, ja kaatuneet vieraalla maalla kaukana kotoa.

Saksalainen hautausmaa, Maleme Saksalainen hautausmaa, Maleme

Hautausmaan perältä lähtee polku oliivilehtojen ja viiniviljelmien läpi. Reilun viidensadan metrin päässä, hautausmaata korkemmalle, on pystytetty iso risti sille paikalle, jolla liittoutuneet taistelivat. Kävelyreitti on helppokulkuinen ja maisemat ovat reitin varrelta alas Malemeen hienot, mutta oliivipuiden keskellä olevaa ristiä voi olla vaikea löytää, eikä se itsessään ole välttämättä vaivan veroinen.

Mutta jos kaipaat hautausmaalla vierailun jälkeen pientä kävelylenkkiä kauniissa kreetalaisessa maalaismasemassa, suosittelen tekemään kävelylenkin täällä. Hyvällä tuurilla voit nähdä lampaiden ja iloisesti hyppivien karitsojen laiduntavan oliivilehdoissa.

Saksalaisten hautausmaa
Maleme
Sijainti kartalla

Tämä postaus on osa Kreetan kesäkalenteria 2021. Kesäkuun ajan kesäkalenterin luukuista paljastuu vinkkejä ympäri Kreetaa: toisinaan patikoidaan upeissa maisemissa, toisinaan rentoudutaan rannalla tai käydään retkillä – ja tietenkin herkutellaan ravintoloissa! Kaikki kesäkalenterin luukut voit nähdä täällä.
Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *