Rub & Stub on ehdottomasti Kööpenhaminan paras ravintola!

Yhdeksän kuukautta Kööpenhaminassa vietettyään sitä kuvittelee tietävänsä kaupungista jo paljon. Olen googletellut hyviä ravintoloita, lukenut kahvila-arvosteluita ja bongannut käymisen arvoisia kohteita. Olen jopa sisäistänyt keskusta-alueen kartan niin hyvin, että olen pari kertaa joutunut nykäisemään Thomasta toiseen suuntaan kun hän on ollut viemässä meitä vikateille.

Tiedonjano Kööpenhaminaa kohtaan on ollut valtava ja olenkin joskus päässyt pätemään nippelitiedoillani. Lisäksi olen raahannut Thomasta ympäri kaupunkia katsomaan tiettyä kadunpätkää, ruokapaikkaa tai kahvittelemaan keskellä Strøgetiä olevaan piilopaikkaan, jonka olemassaolosta Tompalla ei ollut mitään käsitystä.

Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, luulin olevani parempikin Köpis-tietäjä ja tunsin pienoisen pettymyksen pistoksen kun löysimme sattumalta mahtavan ravintolan, josta en ollut kuullut aikaisemmin mitään.

imagePerjantai-iltana olimme menossa Christiansborgin linnan luonna järjestettävään jazz- ja katuruokatapahtumaan, mutta kylmän ilman vuoksimme päätimme jättää festarit sittenkin väliin. Olimme jo linnan lähellä kun teimme päätöksen lähteä kotia kohti, ja Thomas valitsi kotimatkalle kadun jota pitkin en ollut aikaisemmin kulkenutkaan.

image

image

image

Katu oli nimeltään Gammel Strand, mikä jatkuu Snaregadena ja sen perään Magstrædenä, jonka varrella on samanlaisia värikkäitä taloja, kun olen hehkuttanut esimerkiksi tässä postauksessa. Magstrædellä kävellessämme osuimme oviaukon kohdalle, josta näki viihtyisälle sisäpihalle. Oli pakko pysähtyä fiilistelemään rauhallista tunnelmaa ja selvittämään, mikä tuo paikka oikein on. Talossa on ravintola, ja päätimme syödä siellä hieman jotain, sillä paikan ilmapiiri vangitsi meidät niin, että emme voineet vain jatkaa matkaa. Ja ruoan lisäksi lasillinen viiniä lämmittäisi mukavasti viileänä iltana.

Ravintola Rub & Stub sijaitsee toisessa kerroksessa, mutta tuo kodikas sisäpiha kuuluu myös ravintolaan. Sisältä paikka on yllättävän suuri ja todella kodikas. Mikä ihmeen paikka tämä tällainen on, syrjässä pienellä kujalla? Ja niin rauhallinen jopa perjantai-iltana!

Vaikka sisällä oli todella tunnelmallista, päätimme silti tilauksen tehtyämme mennä takaisin sisäpihalle. Istuimme ulkona pitkään, jaoimme snack-lautasen ja joimme lasilliset viiniä. Oli todella rauhallista, ei kuulunut kaupungin ääniä lainkaan, ja olimme suojassa kylmänä puhaltavalta Kööpenhaminalle niin tyypilliseltä tuulelta. Emme olisi edelleenkään malttaneet lähteä jatkamaan matkaa, mutta lopulta ilta viileni liian kylmäksi.

image

image

image

image

image

image

Myöhemmin googletin tämän ravintolan, ja opittuani siitä lisää, ihastuin siihen vielä enemmän. Spisehuset Rub & Stub on voittoa tavoittelematon ravintola, jota pyörittää pakolaisjärjestö Dansk Flygtningehjælp. Ravintolan toimintaperiaatteena on pienentää Kööpenhaminan ruokajätettä käyttämällä mahdollisimman paljon ruokateollisuudelta lahjoituksena saatuja raaka-aineita ja elintarvikkeita, jotka olisivat muussa tapauksessa menneet jätteeksi. Ei roskisruokaa, vaan elintarvikkeita joissa on parasta ennen päiväys liian lähellä tai tuote ei muuten vastaa elintarviteollisuuden tiukkoja kriteereitä, vaikka syömiskelpoista onkin.

Rub & Stub on Euroopan ensimmäinen ravintola, joka taistelee ruoan poisheittämistä vastaan. Kaikki ravintolan keittiöön saapunut ruoka halutaan asiakkaiden mukana pois, joten täällä ei tarvitse hävetä doggy bagin pyytämistä – ennemminkin se on suotavaa jos annos sattuu olemaan liian suuri paikan päällä kokonaan syötäväksi. Koska ruokalista vaihtelee saatujen ylijäämien mukaan, ei meille tällä kertaa tarjoiltua annosta välttämättä saa enää seuraavalla kerralla. Eli täällä voi käydä usein, kun ei ole pelkoa ruokalistaan kyllästymisestä!

image

image

image

image

image

image

image

Ihmettelimme ravintolan työntekijöiden hitautta ja esimerkiksi kassapäätteen kanssa työskentely näytti siltä, että tyttö ei ollut koskaan aikaisemmin sellaista käyttänyt. Ja ehkä hän ei ollutkaan, sillä luin ravintolan nettisivuilta henkilökunnan olevan vapaaehtoistyöntekijötä muutamaa kokoaikaista kokkia lukuun ottamatta. Eli älä siis odota saavasi täällä ensiluokkaista ja ammattimaista palvelua, mutta annat kai mahdollisen säätämisen anteeksi hyvän asian puolesta?

Rob & Stubin vieressä on Huset, Tanskan vanhin ja suurin kulttuuritalo, jonne voi hyvän mielen illallisen jälkeen mennä lasilliselle ja vaikka konserttiin tai pelaaman lautapelejä suureen lautapelikahvilaan. Suosittelen pistämään sekä Husetin, että etenkin Rub & Stubin korvan taakse seuraavaa Kööpenhaminan reissua varten. Meidät ainakin voi nähdä täällä vielä monta monituista kertaa!

image

Vielä Kööpenhaminasta siis löytyy mahtavia paikkoja, joista minulla ei ole mitään tietoa. Ja niitä varmasti löytyy vielä pitkään, sillä erityisesti kaupungin ravintolavalikoima on uskomattoman laaja. Köpiksen monipuolisuus ja suuruus onkin kaupungin parhaita puolia. Voi Kööpenhamina, olet sinä vaan niin mahtava!

image

Osoite: Rådhusstræde 13
Hintataso: Edullinen. Meidän snack-lautanen n. 120 kr (16 €); lasi viiniä 45 kr (6 €).
Huomioitavaa: Ravintola jäi lauantaina kesälomalle, ja on suljettuna 7.8. saakka.

40 comments
  1. Ihan mahtava konsepti! Tällaisia lisää ja Suomeen myös. Tosi tunnelmallisen näköisiä katuja siellä!

  2. Köpis vei minunkin sydämeni heti ensimmäisellä kerralla. Aivan mahtavia ravintoloita, ja hyvin voin kuvitella että kaupungilla on tarjota tuollaisia piilotettuja helmiä vielä pitkäänkin kaupungissa asuneelle. Onnea uudesta kantispaikasta, kirjoituksesta paistoi hienosti läpi aito ilo ja hyvä fiilis tästä löydöstä =)

    1. Niin, täällä ei kannattaisi jumittua käymään vain yhdessä tai kahdessa ravintolassa, koska loistavia ruokapaikkoja löytyy lähes joka nurkalta – ja toinen toistaan upeimmilla konsepteilla. Mutta tänne aion mennä kyllä useasti! :) Kiitos paljon kommentista!

  3. Kivalta kuulostava ravintola erinomaisella konseptilla hävikkiä vastaan! Kööpenhamina on kyllä yksi mun suosikkikaupungeista, pitäisi käydä siellä taas pikimmiten. Edellisestä kerrasta on jo muutama vuosi aikaa :-(

    P.S. Kivoja kuvia!

  4. Aivan mahtava ravintolakonsepti, kaikin puolin! Jotenkin en ole yhtään yllättynyt, että tuollainen loistava ruokahävikkiä vastaan taisteleva rafla löytyy juuri Köpiksestä. Jos ja kun sinne tulee joskus asiaa, pitää pistää tämä korvan taakse – ehdottomasti tukemisen arvoinen konsepti.

  5. Tuli mieleen tuosta, että ei tarvitse hävetä doggybagin pyytämistä, että mua ihmetyttää, miksi sitä jossain Euroopassa ylipäänsä tarvitsee hävetä. Jenkeissä kun on ihan normaalia hyvässäkin ravintolassa pyytää ruoka doggybagiin, jos ei jaksa loppuun, ja niin minä aina teen, jos ruokaa jää ja jos kylmäsäilytys vain onnistuu. Järkevää säästeliäisyyttä!

    1. No minua ainakin se doggybagin pyytäminen jostain syystä nolottaa, enkä edes tiedä miksi. Minähän siitä annoksesta maksan, ja mulla pitäisi olla oikeus ottaa loput mukaan jos en jaksa syödä kaikke paikan päällä. Tai siis, mullahan ON oikeus. Muutamia kertoja tarjoilija on kysynyt, että pakkaako hän loput mukaan, ja oon ollut superkiitollinen kun ei ole tarvinnut itse pyytää. Tämä on typerä ajattelutapa, tiedän :D

  6. No hö, tämä olisi pitänyt tietää viime kesänä, kun kävin Köpiksessä, mutta toivottavasti pääsen sinne pian uudestaan – ja sitten testaamaan tämä sympaattiselta vaikuttava paikka :).

    1. Tämä paikka taitaa olla niitä piilotettuja helmiä, joista ei moni paikallinenkaan taida tietää… Toivottavasti pääset Köpikseen pian taas! :)

  7. Ihana aina lukee näitä Kööpenhaminajuttuja! Yks sellanen kaupunki, mihin haluun ehdottomasti lähitulevaisuudessa matkustaa. Niin lähelläkin, niin ei pitäis olla mitään tekosyitä, miksei sinne lähtisi. Antaa siis tulla vaan vinkkejä, nää laitetaan takataskuun! ;-)

  8. Kiitos vinkistä, tulee varmasti tarpeeseen jos ja kun Kööpenhaminaan suuntaan :) Ei ole muuten tullut ikinä edes käytyä siellä, pitää korjata tilanne!

  9. Voi kuinka hyvä konsepti. Ja mukavan oloinen paikka kokonaisuudessaan.
    Nyt vaan on niin, että Köpis ei ole valitettavasti matkakohteena tässä hetkeen, mutta toivottavasti tuo ravintola pystyy toimimaan pitkään.

  10. Aivan ihanan näköinen paikka, tosi tunnelmallisia kuvia! Ja myös hieno aate taustalla, melko kunnioitettavaa toimintaa ravintolalle! Menee ehdottomasti käyntilistalle, kun joskus Köpikseen osutaan :)

  11. Aika mielenkiintoinen konsepti kyllä ravintolalla! Mutta todella fiksua käyttää raaka-aineina ruokia, joissa parasta ennen -päivä on lähellä, koska ravintolassahan ruuat syödään heti, eli ei haittaa, vaikka ruoka olisi seuraavana päivänä jo päiväysvanhaa :)

    1. Niinpä, aivan totta. Ja kuitenkin Tanskassa terveystarkastajat syynää ravintoloita tarkkaan, eli ei siellä mitään kelvotonta tavaraa käytetä. Ja sen vuoksi osa keittiöhenkilökunnasta on palkattua, kun eihän vapaaehtoistyöntekijät välttämättä tiedä keittiöhygieniasta riittävästi.

  12. Vautsi, todella kivan kuuloinen ja näköinen paikka ja alue. Tämä ravintola on hyvällä asialla liikkellä!

    1. Tämä on oikeasti niin kivan näköinen paikka, että meidänkin oli pakko jäädä, vaikka ei edes ollut suunnitelmissa syödä ulkona! Kiitos kommentista! :)

  13. Hihi. Mä just eilen katselin lentoja Köpikseen, ja sovittiin että loppukesästä/syksyllä lähdetään käymään siellä. Kaikki ravintolavinkit ovat siten meille erittäin mielenkiintoista luettavaa, joten kiitos tästä(kin)! :D

  14. Näitä sun ihania blogitekstejä lukiessa tulee kamalan kova ikävä Eurooppaan ja vielä enemmän Sinun seuraasi! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *