Italian Rimini oli pettymys

Viime kesän Italian-reissun kaksi viimeistä yötä vietin Bolognassa, joka ei Luccan ja Firenzen jälkeen tehnyt minuun oikeastaan minkäänlaista vaikutusta. Jo ensimmäisen puolikkaan päivän aikana olin nähnyt kaikki, mitä olin suunnitellutkin näkeväni, eikä kaupunki houkutellut tutustumaan siihen enempää. Tämän vuoksi seuraavana päivänä suuntasin juna-asemalle ja lähdin päiväksi Riminiin, maailmankuuluun italialaiseen rantakohteeseen.

Palattuani kotiin ja kirjoitettuani lukuisia juttuja lomamatkastani, en kuitenkaan saanut aikaiseksi kirjoitettua Riminin retkestä postausta. Pyörittelin kyllä aihetta mielessäni, ja jopa valitsin postaukseen tulevat kuvat, mutta en löytänyt sanoja kertomaan Riministä yhtikäs mitään. Syynä tähän oli se, että Rimini oli minulle pettymys, ja on paljon helpompaa kertoa onnistuneista reissuista ja ihanista kohteista kuin niistä, jotka eivät täyttäneet odotuksia.

Ei kuitenkaan ole tarkoitus, että kirjoitan vain minua miellyttävistä kohteista, vaan haluan toki tuoda esiin paikkoja, joista en ole odotuksistani huolimatta pitänyt. Päätin siis vihdoin kirjoittaa pettymyksestä nimeltä Rimini – siitäkin huolimatta, että pettymys on lähes aina kokijan, ei kohteen, vika.

Matkakohteeseen pettyminen johtuu yleensä siitä, että odotukset ovat liian korkealla, ne eivät ole realistiset, tai ei ole ottanut tarpeeksi selvää kohteesta ja vain olettaa paikan olevan tietynlainen tai kokevansa siellä tiettyjä asioita. Minun ja Riminin kohdalla tapahtui oikeastaan kaikki nämä kolme asiaa.

Odotukseni olivat korkealla, sillä olin kuullut Riminin olevan upea ykkösluokan rantakohde. Minulla oli bikinit mukana, sillä halusin viettää reissuni viimeisen päivän rannalla rentoutuen. Riminin ranta oli kuitenkin suurin – ja kenties jopa ainoa – syy pettymykseeni: valtava ranta täynnä aurinkotuoleja ja -varjoja silmänkantamattomiin, ja niin monta tuoliriviä vieri vieressä, että suurimmasta osasta aurinkotuoleja ei edes nähnyt merta.

Odotukseni eivät olleet realistiset, sillä olin haaveillut rauhallisesta rantapäivästä kirjaa lukien ja aaltojen kuohuntaa kuunnellen. Olin ajatellut ensiksi käveleväni rannalla ja löytäväni hiljaisen poukaman, jossa voisin olla lähestulkoon yksin. Rentoutumisen ja mereen pulahtamisen jälkeen siirtyisin kivaan rantakadun kahvilaan kahville tai syömään herkullisia italialaisen keittiön antimia.

Riminin viidentoista kilometrin pituisella aurinkotuoleja täyteen ahdetulla rannalla tuskin on kesäkuukausina koskaan kovin rauhallista. Suositussa lomakohteessa ihmisiä riittää, ja Italiassa, äänekkäiden italialaisten keskellä, voi hiljaisuudesta vain haaveilla. Elokuun auringossa hiekka oli niin kuumaa, että ei sillä kävely onnistunut muuten kuin päällystettyjä polkuja pitkin, ja käveltyäni rantakatua pari kilometriä en löytänyt yhtäkään kutsuvaa kahvilaa. Lopulta luovutin ja söin keskinkertaista pasta bolognesea turistiravintolassa.

En ollut ottanut Riministä selvää etukäteen, vaan saavuin paikalle omien oletusteni ja odotuksieni kanssa. Ei minun olisi tarvinnut kuin katsoa netistä kuva tai pari Riminin rannasta, ja olisin tajunnut että kysessä ei ole mikään rauhallinen paratiisiranta, vaan ennemminkin suurille ihmismassoille sopiva paikka grillata nahkaa.

Jos olisin ottanut asioista selvää etukäteen, olisi minulle selvinnyt, että elokuu on kalleinta aikaa ja aurinkotuolin ja -varjon vuokraaminen saattaa maksaa jopa 15 euroa yhdeltä henkilöltä. Koska en suostu maksamaan niin paljoa parin tunnin rannalla loikoilusta, olisin selvittänyt asiaa lisää, ja olisin lukenut aallonmurtajan ja Riminin kylpylän luona olevista maksuttomista ja aurinkotuolittomista rantakaistaleista.

Jälkeen päin muistelin, että olisin mennyt rannalle heti Riminiin saavuttuani, mutta kuvia selatessani tajusin, että olin kierrellyt kaupunkia jonkin tovin ennen kuin olin mennyt rannalle pettymään. Koska olin tullut Riminiin rantapäivä mielessäni, oli massaturistirannan aiheuttama pettymys niin suuri, että se valitettavasti mustasi koko reissun ja peitti alleen päivän muut kokemukset.

Kunpa olisin ottanut etukäteen selvää, että Riminissä on lukuisia mielenkiintoisia nähtävyyksiä, ja tullut kaupunkiin niiden perässä! Silloin tuskin olisin pettynyt, sillä tekemäni kaupunkikierros antoi Riministä ihan viihtyisän kuvan.

Riminin juna-aseman vieressä on turisti-info, josta kävin nappaamassa mukaani kartan. Karttaan oli merkitty kaupungin historialliset nähtävyydet, joita tässä yli 2000 vuotta vanhassa rantakaupungissa on lukuisia. Kävelin hieman alle kilometrin matkan keskustaan ja suuntasin ensimmäiseksi vuonna 27 eaa. pystytetylle Augustuksen riemukaarelle.

Tämän jälkeen kävelin sekä paikallisia että turisteja täynnä olevaa Corso d’Augusto -katua pitkin Cavour-aukiolle. Piazza Cavourin keskellä on vuonna 1613 pystytetty Paavi Paavali viidennen patsas, ja sen vieressä Pigna-suihkulähde vuodelta 1543. Pigna oli kaupungin ainoa juomaveden lähde aina vuoteen 1912 saakka, ja suihkulähteestä pulppuava vesi on edelleen juomakelpoista.

Kun olin täyttänyt vesipulloni, jatkoin matkaani Marecchia-joen ylittävälle Tiberius-sillalle. Kivisilta valmistui vuonna 20 jaa. ja on siten varmasti vanhin silta, jolla olen koskaan kävellyt. Silta on niin jykevää tekoa, että se oli ainoa Marecchia-joen ylittävä silta, joka selvisi Riminin taistelussa toisessa maailmansodassa.

Tämän pienen nähtävyyskierroksen jälkeen menin siis Riminin rannalle, ja siellä hetken menoa ihmeteltyäni (nyt tiedän, miltä turistiranta kamalimmillaan näyttää!) päätin vain käydä syömässä ja lähteä takaisin Bolognaan.

Tämän lähes 150 000 asukkaan rantakaupungin keskusta on kyllä oikein kiva, mutta en minä siltikään tulisi tänne paria päivää pidemmälle lomalle – ja rantalomalle en missään nimessä. Riminin perusteella Italian vahvuudet on aivan muualla kuin rannoissa, ja aion jatkossakin suosia esimerkiksi Kreikkaa rantalomakohteena.

Jos Rimini kuitenkin kiinnostaa, on Suomesta on mahdollista matkustaa sinne suorin lennoin Aurinkomatkojen pakettimatkalla. Selailin mielenkiinnosta matkojen hintoja, ja viikko kolmen tähden hotellissa lentoineen maksaa 800-1000 euroa henkilöltä. Hieman hintavaa, sanoisin

50 comments
  1. Kirjoitat hyvin ja tekstiäsi on mukavaa lukea. Itse olen nauttinut Riminin alueesta jo erittäin useita kertoja. Myös tulevan kesän vietän Riminillä. Rannat ovat täynnä iloisia ja eläväisiä ihmisiä ja myös monipuolisia palveluita. Lapset on Riminillä huomioitu erittäin hyvin. Leikkipaikkoja on todella paljon ja Italialaiset rakastavat lapsia. Myös pyörätuolilla pääsee suoraan rannalle ja jopa mereen. Itse ranta on erittäin loiva ja syvää tulee vasta aallonmurtajien jälkeen. Se helpottaa ainakin lapsiperheiden elämään. Ihmisiä kesällä on toki paljon, mutta se kai on aika ymmärrettävää. Italialaisille ranta on paikka, mihin voi tulla koko perheen kanssa viettämään aikaa. Syömään, leikkimään, uimaan ja lepäämään. Riminillä on toki paljon muutakin annettavaa, mutta ennenkaikkea se on loistava rantakohde.

    1. ​Kiitos Jami!​ Suosittu ranta takaa yleensä sen, että palveluita on reilusti, joten siinä mielessä Rimini onkin varmasti oikein mainio rantakohde. Ja lapsiperheille on tärkeää se, että lapset on huomioitu hyvin! Hyvä tietää, että tämäkin – sekä esteettömyys – on Riminissä kunnossa :) Kiitos positiivisesta kommentista, on hyvä kuulla toisenlainen mielipide ja näkökulma – ja onhan tämä arvokasta tietoa Riminiä lomakohteeksi harkitseville!

  2. Tuo rantatuolien rivistö vastaa ihan minun mielikuvaani Riministä, sitä 90-luvun Aurinkomatkojen esitteistä jäänyttä. Ei tullut koskaan käytyä. Kaverini on käynyt valehtelematta toistakymmentä kertaa Riminin / Riccionen alueella. Italiafani joka tykkää “katsella ihmisiä”, no niitä riittää :-)

    1. Ihmisiä tuolla ​tosiaankin riittää, joten siihen tarkoitukseen Rimini varmasti sopii erinomaisesti :) Mä en ymmärrä, miten mä olen onnistunut missaamaan kuvat aurinkotuolirivistöistä, sillä nehän ovat todella yleinen kuva Riministä…

  3. Voi Rimini, minkä teit! Tuo aurinkotuolimeri olisi mullekin kyllä joku viimeinen niitti, en tykkäisi yhtään. Onneksi siis en ole vielä
    vieraillut Riminillä, sama tunne saattaisi hiipiä myös itselleni..

    1. Nyt sinua on ainakin varoitettu, jos Riminille joskus päädyt: älä odota rannalta kovinkaan paljoa, vaan keskity ennemminkin kaupungin nähtävyyksiin :)

  4. Oli kovin lähellä, etten päätynyt kesätöihin Riminille joskus lukion jälkeen. Minulle oli tarjottu baarityöläisen paikkaa ja olin jo hyväksynyt sen, mutta tielle tuli parempi tilaisuus. Nyt, kun tiedän Riministä hieman enemmän, olen iloinen päätöksestäni jättää tuo kokemus välistä. Toisaalta, ehkä 19-vuotias Laura olisi saattanut tykätäkin tuosta menosta :). Rimini ei nykyään houkuttele, ei millään tavalla. Tämä juttu vahvisti sen, aurinkotuoleineen ja turistijoukkoineen.

    1. Mä veikkaan, että aika monikin 19-vuotias tykkää Riministä juuri tällaisena: vilkasta yöelämää ja päivisin auringonottoa. Kuulostaa siltä, että olet tyytyväinen valintaasi ja jätit Riminin kesän kokematta! Ja näinhän se pitää ollakin, ei omia valintoja kannata katua :)

  5. Olen ollut joskus tosi kauan sitten matkalla Riccionessa joka on ihan siinä Riminin kaupungin vieressä, Riminin maakunnassa. En muista paljoa tuosta matkasta muuta kuin ruoan ja skootterimatkan San Marinoon :) Jostain syystä en muista tällaisia rantoja ollenkaan mutta varmasti niitä oli. Matkasta jäi mieleen, että haluan takaisin Italiaan mutta se paikka tuli jo nähtyä. Olipa harmillista että et tykännyt paikasta, mutta ehkä meillä kaikilla on ne “tämä ei ole minua varten” -paikat. Ihania kuvia olet kuitenkin saanut otettua!

    1. Kiitos Paula! Mä tajusin vasta jälkeenpäin, että San Marino olisi ollut niin lähellä ja harmittelin, että en mennyt Riminin sijaan sinne. Mutta tiedä vaikka siellä käytyäni olisin harmitellut, että miksi en käynyt Riminissä :D Skootterimatka Italiassa kuulostaa aivan – no, italialaiselta (ja ikimuistoiselta!)! :)

  6. Hyviä pointteja! Olen ollut lapsena Riminissa perheen kanssa 90-luvulla pakettimatkalla. Se oli ensimmäinen ulkomaanmatkani ja etelänmatkani. Silloin se täytti kaikki toiveeni, mutta ehkä sittemmin preferenssit ovat muuttuneet :D

    1. Voin kuvitella, että ensimmäisellä ulkomaanmatkalla Riminikin on täyttänyt kaikki toiveet – niin olisi minullakin! Mutta mitä enemmän näkee, sitä vaativammaksi tulee… :)

  7. Kiteytit asian kyllä hyvin, juuri noinhan se varmaankin on että pettymyksiä tulee liian suurista odotuksista tai ettei ole selvittänyt tarpeeksi kohteesta. :) Ja siltikin taustatyöstä huolimatta pettymyksiä voi tulla. Kieltämättä tuo ranta ei kyllä näytä kovin houkuttelevalta, nähtävyydet sensijaan kuulostavat mielenkiintoisilta.

    1. Voisin suositella Riminiä juuri noiden nähtävyyksien vuoksi päivän tai parin reissulle, sillä sellaiseen kaupunki sopii oikein mukavasti! :)​

  8. Luulisi, että kaikille on joskus osunut vastaan joku paikka, josta ei ole jostain syystä pitänytkään ja olit saanut hyvin perusteltua, mikä oli ongelma. Tykkään siitä, että myös huonommista paikoista löytyy niitä blogijuttuja, kun sitten lukija voi vähän vertailla ja saada monipuolisemman kuvan kohteesta.

    1. ​Näin minäkin ajattelin, että hyvähän se on tuoda esille niitä huonompiakin kokemuksia, sillä se sitten ehkä auttaa lukijaa siinä, että ei ole odotukset liian korkealla. Minä esimerkiksi olen kuullut mm. Berliinistä n​iin paljon kehuja, että ennen sinne menoa oli hyvä lukea juttu siitä, että bloggaaja ei ollutkaan lämmennyt kaupungille. Sen ansiosta osasin kenties mennä Berliiniin avoimemmin mielin.

  9. Pettymyksiä tulee, eikä sellaista matkakohdetta olekaan joka kaikkia miellyttäisi. Ja oikeastaan hyvä niin! Yleensähän blogistit hehkuttavat matkakohteitaan ja pidemmän päälle se käy kyllä aika tylsäksi. Sinun postauksesi oli ilahduttava poikkeus pitkään aikaan!

    1. ​Kiitos! :) Pettymyksiä tosiaankin tulee aina silloin tällöin, eikä niiltä voi täysin välttyä vaikka kuinka yrittäisi. Mutta ​kuten sanoitkin: ei kaikki paikat voi miellyttää kaikkia!

  10. Totta, pettymyksiä tulee usein silloin kun taustatyötä ei ole tullut tehtyä. Riministä tulee itselle heti mieleen aurinkovarjojen rivistöt. Ja eikös elokuu ole italialaisten lomakuukausi, joten voin vain kuvitella sitä meininkiä tuolla rannalla! Italialaista rantakansaa ruuhkat ei tunnu häiritsevän, mutta ei olis kyllä tuo ranta meidän paikka ollenkaan :) Kuvaukselliselta kaupungilta se kuitenkin vaikuttaa! Sardiniasta löytyi muuten ihan mielettömiä autioita rantoja!

    1. ​Elokuu taitaa olla lomakuu koko Välimerellä, joten vilskettä tosiaankin riittää silloin! Ja italialaiset ja muutkin eteläeurooppalaiset ei taida kaivata rauhaa ja omaa tilaa samalla lailla kuin me pohjoismaalaiset (tai ainakin minä!), vaan ennemminkin tuntuu, että ne menee just sinne minne kaikki muutkin. Jääpähän sitten (toivon mukaan) niitä pieniä ja hiljaisia rantoja meille muille :D

    1. ​Kiitos Sandra! En minäkään tällaisilla rannoilla aikaani viettäisi… Tuolta kun saa jonkun keskellä olevan paikan, niin ei näe muita kuin ympärillä olevien hikisiä vartaloita. Upeat näköalat siis :D​

  11. Lazion rannoista olen käynyt St.Marinella rannalla joka oli muuten ok, mutta meni tosiaan se sisäänpääsymaksu ja rannalla oli jonkinlainen “ovimestari” joka sen maksun otti taisi olla 7e. Sillä hinnalla sai semmoisen kaapin johon jätettiin laukku/vaatteet. Aurinkovarjo+tuoli olisi täytynyt erikseen maksaa, mutta niitä en koskaan maksa. En tiedä onko tämä tapa muualla yleinen, mutta Sisiliassa oli vapaa pääsy rannalle, tosin aurinkotuoli olisi kyllä myös maksanut. Rantavahdit useimmiten keräävät maksuja. Vielä on kokematta Pohjois-Italian rannat, niiden käytäntöjä en tiedä

    1. Kaappi on kyllä kätevä juttu! Etenkin kun on yksin rannalla, on uimaan meneminen hankalaa kun saa pelätä että tavarat lähtee sillä aikaa pitkäkyntisen matkaan.​ Eli hyvä että sisäänpääsymaksuun kuuluu edes jotain!

  12. “Rauhallinen Sardinia, are you kidding me? Ei ainakaan elokuusssa, eikä muutenkaan koko kesänä. ”
    Heli et ole tainnut ainakaan minun blogiani lukea? itse olen kiertänyt Sardiniaa ja nähnyt useita täysin tyhjiä rantoja ja kyllä myös elokuussa, et voi sanoa tietäväsi kaikkien rantojen olevan täysiä jos et ole viettänyt päivää tai viikkoa pidempään Sardiniassa saati asunut siellä. Minä vietin vuosi sitten kolme viikkoa Sardiniassa. Hieman ikävähköä että tulet pätemään ja annat väärää tietoa. Olen käynyt kaksi kertaa Sardiniassa: vuosia sitten keväällä Algherossa viikon, jolloin pystyi jo uimaan ja oli rannalla vielä tilaa. Sivurannalla oli vähemmän turisteja ja yks kaks enemmän. Viime kesänä olin Porto Torres nimisessä pikkukohteessa kolme viikkoa, jossa olin aluksi ainoa turisti, kunnes alkoi putkahdella hieman lisääkin turisteja lautoilla tosin vain vähän. Vähemmän kuin Sisilian turistikohteissa, Roomasta puhumattakaan. Moni paikallinen jopa ihmetteli turisteja ja otti kuvia turisteista. Esim. suoria lentoja ei ole Porto Torresiin ja tämä asia vaikuttaakin siihen miten paljon on ulkomaisia turisteja rannoilla. Paikallisia näkyi kyllä paljon rannoilla. Sardiniassa on lukuisia pikkukyliä, joissa paikalliset eivät ole vielä koskaan nähneetkään ulkomaalaisia. On mielestäni jotenkin kummallista olettaa että nykyään joka maailman ranta olisi täpötäysi turisteista kesällä ja että ulkomaalaisia turisteja olisi joka kolkassa, kun ei ole. Eikä Sardinia ole edes ainoa kohde Välimerellä, joka ei ole kesällä täynnä turisteja. Riippuu mihin menee. Uskon tai luulen että myös Ranskasta ja Espanjasta voi yhä löytää rantoja jotka ei ole täynnä turisteja, kohteesta riippuen.

    Moni asia liittyy siihen miten paljon on lentoja ja pakettimatkoja kohteisiin, esim. Riminihän on jo kauan ollut tunnettu turistirantakohde. Ymmärrän että asut Italiassa Heli, mutta et varmaankaan ole asunut Sardiniassa joten et voi sanoa tietäväsi saaren asioista+rannoista kaiken että kesällä on täpötäyttä joka ikisella rannalla, niin miksi pitää kommentoida noin jakaen väärää tietoa? ja et ole vain onnistunut näkemään niitä täysin tyhjiä rantoja, joilla ei ole kukaan, edes elokuussa, tosin niihin saattaa tarvita vuokra-auton. Suosittelen Heli vuokraamaan vuokra-auton ja ajamaan Sardiniassa elokuussa, jolloin voit löytää myös tyhjiä rantoja. Sardinia ei ole turhaan luontokohde, eläimet ja linnut menevät kyllä pakoon suuria turistilaumoja eivätkä viihdy kohteissa joissa on runsas asutus+turistimeri, mutta Sardiniassa on vielä lintuja ja eläimiä. Minulle on moni italialainen sanonut myös Pohjois-Italiassa että Sardiniassa ja muualla etelä-Italiassa on tyhjiä rantojakin vielä, joten en näe syytä väitellä asiasta. Joka maailman kolkka ei ole vielä täysi turisteista edes elokuussa, mutta tästä asiasta en aio jauhaa enempää. Pitää vain itse mennä ja nähdä jos etsii tyhjempiä rantoja. Tietysti jos turistiresorttiin menee niin on vaikeaa olettaa olevansa ainoa turisti, mutta jos valitsee ne pikkukylät joihin ei ole lentoja.

    1. Minäkään en ole kaikilla Välimeren rannoilla käynyt, ja silti uskalsin väittää että kaikkialla on varmasti ruuhkaista kesällä :D Oikeassa olet, on varmasti rantoja, jotka eivät ole tupaten täynnä edes kesäkuukausina. Sardiniassa en ole käynyt, joten siihen en osaa ottaa kantaa, mutta kokemuksesi Porto Torresista kuulostaa ihanan vähäturistiselta :)

  13. Kirjoitin jo instaankin, että itse tykkään Riministä paljon. Yksi suosikkijuttujani on kaupunkimaisuus yhdistettynä pitkään rantaan –
    voit viettää päivän biitsillä ja illan kaupungilla kulttuuritarjonnasta nauttien. Italian rantatuolivuokrauskuviot tosin ärsyttävät usein minuakin – ei siinä vielä mitään, jos rivejä olisi yksi tai kaksi ja loppu vapaata rantaa, mutta monessa paikassa ilmaisrannoille on jätetty vain pieniä suikaleita siellä täällä. Puhumattakaan siitä, miten kalliita rantatuolit ja -varjot monessa paikassa ovat. Useissa hotelleissa rantatuolit tosin sisältyvät huoneen hintaan, ja monet rantaklubit tarjoavat viikkoalennuksia. Kokemuksiini vaikuttaa varmasti myös se, että olen itse molemmilla kerroilla käynyt Riminissä kesäkuussa, jolloin turisteja ei ole yhtä paljon kuin myöhemmin kesällä.

    1. ​Mä en koskaan jaksaisi olla rannalla koko päivää, joten tuntuu niin turhalta maksaa toista kymppiä siitä, että saa käydä loikoilemassa pari tuntia, joten minun mieleen on enemmän rannat, joissa ei tarvitse aurinkotuolia vuokrata. Auringonottolomaan on paljon Riminiä huonompiakin kohteita, eli sellaisia, joissa ei sen rannan lisäksi olekaan sitten juuri mitään muuta. Rimini sentään on ihan oikea kaupunki, että ymmärrän kyllä, että sinua ja monia muita kiehtoo sen monipuolisuus. Mutta ei se minun paikka kuitenkaan ollut…

  14. Hienoja kuvia olet ottanut ja niiden perusteella paikka näyttää mukavalta, vaikkei Rimini tosiaan taida paratiisi olla. Kun lapset olivat pieniä, selailin Välimerelle suuntautuvia valmismatkoja ja etsin sopivaa lomakohdetta meidän perheelle. Italia tuli sieltä vastaan, mutta hinnat olivat jo silloin melko kalliita. Mieleen jäi myös, että huone olisi pitänyt itse siivota. Se kummastutti ja totesin, että en lähde lomalle sellaiseen paikkaan, missä pitää itse siivota. Mitäs lomaa se sitten on? Italia ei ole sen jälkeen ollut valikoimissa kun rantalomia on suunniteltu. Riminille voisi tehdä päiväretken jostain muusta kohteesta, mutta en usko viihtyväni koko viikkoa noissa maisemissa, vaikka kuvissa kauniilta näyttävätkin.

    1. Jos hotellihuone täytyy siivota itse, kannattaa majoittua jonnekin muualle! :D Olin hieman yllättynyt noista Aurinkomatkojen hinnoista, vaikka onhan Aurinkomatkat yleisesti ottaen muutenkin kallis. Mutta mä en todellakaan maksaisi lähes tonnia Euroopan-lomasta!
      Päiväretkikohteeksi Rimini on ihan ok, sillä kyllähän sen keskusta-alue on ihan kiva. Ja ehkä viikkokin voisi mennä, jos tekisi paljon retkiä muualle…

  15. Aika täpötäysi on kyllä ranta kaikkine härpäkkeineen! Kuvien perusteella välittyy kuitenkin ihan leppoisa fiilis, jos olisi matkassa ilman ennakko-odotuksia. Kuvat kaupungista näyttävät kyllä yhtä hurmaavilta kuin koko Italia. Vaikka kohde ei ollutkaan mitä odotit, niin tulipahan ainakin nähtyä :) Sillein mä aina ajattelen jos en jostain kohteesta niin piitannut.

    1. ​Samaa mieltä: tulipahan nähtyä, vaikka ei ollutkaan ihan minun mieleen! ​Onneksi en sentään mennyt sinne useammaksi päiväksi. Vaikka siinä tapauksessa olisin varmasti ottanut paikasta hieman enemmän selvää etukäteen… :)

  16. Italian saaret ovat aika paljon samankaltaisia kuin Kreikka, kun kävin Ateenassa se muistutti kovasti Messinaa ja Cataniaa. Tosin Capri on aina täysi turisteista, mutta ne muut saaret. Mielestäni se paras osa Italiaa löytyykin just etelä-Italiasta. Pohjois-Italia on kesällä täynnä saksalaisturisteja, jotka tulevat bussilasteittain paahtamaan nahkaa Italian lukuisille turistirannoille kuten myös kaupunkeihin. Tosin kyllä Kreikassakin varmasti on ylitäydet rannat kesällä turistikohteissa esim.Rhodos? ja Kyproksesta ei ole kokemusta mutta luin että siellä asuu tuhansia venäläisiä ja sitten turistilaumat. Mykonos oli oikeen kiva ja rauhallinen kohde keväällä, mutta kesällä pienenpieni ranta on varmasti täpötäysi

    1. ​Totta, Kreikassa etenkin juuri Rodoksella ja myös Kreetalla suosituimmilla rannoilla on kesäsesonkina ruuhkaksi asti auringonpalvojia – ja muillakin saarilla toki. Mutta​ Kreikassa rannat ovat usein aika pieniä (ainakin verrattuna Riminin 15 kilometrin rantaan!), ja niitä on useita, joten tällaisia massaturistirantoja en ole Kreikassa koskaan nähnyt. Etelä-Italiassa en ole vielä käynytkään, joten sinnekin pitäisi päästä! :)

  17. Jos vielä kaipaat rauhallista rantapäivää niin miten olisi Sardinia?:)
    siellä on vielä lähes tyhjiäkin rantoja, tosin jos ei mene suureen/eristettyyn turistiresorttiin ja aitoa tunnelmaa. Vuokra-autolla voi hurauttaa täysin tyhjille rannoille, joka on aika luksusta. Maisemat ovat yhtä hienot kuin Baleaareilla. Viime kesänä kun olin Sardiniassa pikkupaikassa niin olin ainoa ulkomaalainen turisti ainakin hetken aikaa. Rimini on aika tunnettu rantakohde ja Italiassa on myös paljon rantoja jotka maksaa, mutta ilmaisia ja ei niin täysiä rantoja olen itse löytänyt Sardiniasta ja Sisiliasta. Mielestäni on jotenkin hölmöä jos joutuu maksamaan sisäänpääsymaksun rannalle, mutta sellainen käytäntö on ainakin Rooman läheisillä Lazion rannoilla. Minulle on ollut pettymys useat Saksan kohteet, joista en ole meinannut saada juttua aikaan vaikka kävin maaliskuussa. Niin syynä se ikuinen pilvinen sää joka harmauttaa ympäristön, ruokakauppojen valikoimat ovat pienentyneet ja kallistuneet. Kun olen lähes kasvissyöjä niin on vaikea löytää kinkkumerien alta muuta syötävää rasvasokerimättöjen ja kinkkujen lisäksi. Maahanmuuttoon liittyvät ongelmat ovat myös alkaneet näkyä Saksassa katukuvassa niin että pidätyksiä tehtiin jo bussiin ja juna-asemilla myös etsitään ja tutkitaan ulkomaalaisia. Vaikka tietysti se on hyvä että valvotaan.

    1. Rauhallinen Sardinia, are you kidding me? Ei ainakaan elokuusssa, eikä muutenkaan koko kesänä. Sardinian rannathan ovat kauniita kuin mitkä, ja ihailtavan moni myös yhä ilmaisia, mutta todellakin kannattaa mennä vasta myöhään syyskuussa tai aikaisin keväällä.

      1. Sardinian rannat näyttää (ainakin Googlesta katsottuna) aivan todella upeilta! Mutta kiitos vinkistä, että sinne kannattaa mennä aikaisin keväällä tai vasta syksyllä välttääkseen suurimmat ruuhkat!​

        1. Sardinia on iso saari. Jos vuokraa auton, niin saarelta löytyy alueita missä ei ole turismia juuri ensinkään. Eikä juuri julkista liikennetäkään. Olen viettänyt Sardiniassa aikaa täysin autioilla rannoilla ja rannat, ne on upeita. Länsi puolella saarta on kallioista, hankala maasto turisteille, mutta aivan helmiä rantoja ja ihan pikku kyliä mistä löytyy joitakin ravintoloita.

          1. Autoilu Sardiniassa pieniä rantoja ja kyliä etsien kuulostaa aivan täydelliseltä lomalta! Sinne täytyy kyllä päästä pian :)

    2. ​Sardinia olisi ihana nähdä! Mutta tosiaankin mieluummin sitten keväällä tai syksyllä, niin kuin Heli tuossa vinkkaakin. Sisäänpääsy rannalle kuulostaa äkkiseltään erikoiselta, koska en ole sellaiseen koskaan törmännyt. Kuuluuko sisäänpääsyn hintaan myös aurinkotuoli ja -varjo, vai pitääkö niistä maksaa vielä erikseen?​

    1. ​Etenkin elokuu on ruuhkainen varmasti kaikissa Välimeren kohteissa, joten se ei missään nimessä ole paras aika matkustaa. Kevät ja syksy ovat miellyttävämpiä ajankohtia – myös säiden puolesta kun ei ole niin tukahduttavan kuuma.

  18. Vaikuttaa että päiväretki Riminiin voisi olla mukava elämys itselle, kunhan ei sitten ehkä elokuussa, kun on eniten turisteja 😀 Matkapettymykset ovat itselle jälkikäteen näyttäytyneet positiivisina asioina, koska osaa arvostaa taas muitakin kohteita eikä pidä mitään kohdetta itsestäänselvyytenä ja saa näkökulmaa. Ja onhan sitä elämässä asiat todella hyvin, kun suurin pettymys on se että kohde olikin erilainen kuin mielikuva 😀👍🏻 Kiva lukea välillä myös kokemuksia matkapettymyksistä 😀

    1. ​Totta, olet aivan oikeassa, että pettymysten myötä taas arvostaa paremmin muita paikkoja. Ja koskaan ei kannata katua sitä, että on matkustanut paikkaan, joka ei oikein miellyttänytkään, vaan kannattaa ottaa se kokemuksena. Tuskin minä Riminiin enää toiste menen, mutta ei pettymyksestä huolimatta ei harmita, että kävin siellä. Onpahan nähty! :)

  19. Terävä oivallus tuo ettei välttämättä ole paikan vika, että pettyy. Minä olen ollut Riminillä lokakuussa. Kaupunki oli vanha, hieno kaupunki niinkuin Italian kaupungit ovat. Ranta oli autio, koska sesonki oli ohi, toki kävimme uimassa kuitenkin. Miksi menimme rantapaikkaan lokakuussa? Koska Ryan air lensi sinne pilkkahinnalla ja sieltä oli kätevää käydä San Marinossa. Bolognastakin muuten pidin.
    Jos Italiaan haluaa rantalomalle valitsisin Gardan tai Taorminan, Italiassa tuppaa olemaan aina paljon turisteja. Paitsi siis lokakuussa.

    1. Olisi mielenkiintoista nähdä Riminin ranta autiona ja ilman noita satoja aurinkotuoleja. Saisi varmasti aivan erilaisen kuvan! Mielestäni sesongin ulkopuolella on miellyttävämpi matkustaa, sillä vaikka säät on mitä on, on muuten rauhallisempaa. Erityisherkkänä ihmisenä väenpaljous ja hälinä on jotain, mitä haluan välttää jos vain mahdollista :)

  20. No, ei tuo nyt ihan paratiisiranta ole. :) Ilmeisesti nämä Välimeren perinteiset rantakohteet ovat juuri tällaisia. Tuotteistetun rannan vastapainona ovat sitten ne kätevästi käden ulottuvilla olevat palvelut. Yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta. On hyvin totta, että usein pettymys johtuu vääristä odotuksista. On hienoa, että lopulta julkaisit tämän kirjoituksen. Eihän kaikki voi aina mennä täydellisesti, vaikka joskus blogeja lukien tältä saattaa tuntuakin. Ei niistä katastrofeista aina tee mieli kirjoittaa.

    1. ​Totta, perinteiset rantakohteet taitaa poikkeuksetta olla ruuhkaisia ja rannat aika mitäänsanomattomia, joissa koko menee muun edelle. Palveluita niillä toki on, ja helppous on monelle se avainsana, ja jotkut myös pitää siitä, että ympärillä on paljon ihmisiä. Mutta itse tykkään pienistä ja hiljaisista paikoista, ja kyllä niitäkin onneksi Välimeren rannoilta löytyy :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *