Reissuvuosi 2017: Matkustankohan enää koskaan yhtä paljon?

Olen matkustellut paljon – mutta en koskaan niin paljoa, kuin vuonna 2017.

Reilun kymmenen vuoden ajan matkustin joka vuosi keskimäärin kuuteen maahan. Jo tämä oli mielestäni paljon, mutta nälkähän tunnetusti kasvaa syödessä ja reissuvauhtini alkoikin kiihtyä vuosi vuodelta kuin itsestään. Vuosi 2016 oli ennätysvilkas matkailuvuosi käytyäni 13 maassa, mutta seuraavana vuonna halusin matkustella vielä enemmän – ja etenkin nähdä mahdollisimman paljon Eurooppaa kaukomaiden sijaan. Vuodesta 2017 tulikin lopulta kaikkien aikojen reissuvuosi – ja yli vuosikymmeneen ainoa vuosi, jolloin en tehnyt yhtäkään kaukomatkaa!

Vuonna 2017 olin reissussa puolet vuodesta ja kävin yhteensä 20 maassa. Käydyistä maista oli minulle uusia kahdeksan, ja yksin reissasin kuudessa maassa. Matkustin Kööpenhaminasta Ateenaan autolla, lensin 18 kertaa lentokoneella ja siirryin kuudesti meren yli autolautalla.

Vietin koko vuoden aikana Suomessa vain 2,5 vuorokautta. Yövyin majoitusliikkeissä kaiken kaikkiaan 115 yötä, joista hostelleissa 30, kotimajoituksissa 13 ja mökissä kolme yötä. Lisäksi vietin yhden yön Helsinki-Vantaan lentokentällä. Maksoin omasta pussista kaikki muut matkat paitsi yhden: juhannuksena kävin Tanskan Jyllannissa yhteistyössä Legolandin kanssa.

Reissuvuosi 2017: Puerto de la Cruz

Tammikuu

Reissuvuosi alkoi tammikuun lopussa viikon Teneriffan-reissulla. Puerto de la Cruz hemmotteli hyvällä ruoalla, auringonpaisteella ja seinämaalauksilla. Mielenkiintoiset päiväretkikohteet La Orotava, Santa Cruz ja La Laguna pitivät huolen siitä, että saaren pohjoisosista ei tarvinnut viikon aikana poistua.

Maaliskuu

Helmikuun reissuttomuuden jälkeen oli maaliskuussa taas aika päästä muille maille – edes viikonlopuksi. Edullisten lentojen ansiosta kohteeksi valikoitui Lontoo, joten nähtävyyksiä täynnä olevassa kaupungissa ei tarvinnut miettiä mihinkä aikansa tuhlaisi. Päädyin vain yhden päivän aikana kävelemään Lontoota ristiin rastiin niin paljon, että illan tullen eivät jalat enää meinanneet kantaa.

Reissuvuosi 2017: Ebeltoft, Tanska

Huhtikuu

Pääsiäisenä harrastimme kotimaanmatkailua ja kävimme pienoisessa pettymyksessä Aarhusissa sekä Tanskan ihanimmassa kylässä Ebeltoftissa. Pääsiäisen jälkeen kävin Brysselissä katsomassa, että onko se niin tylsä kaupunki kuin olin kuvitellut (ei ollut!) ja kuun viimeiset päivät vietin Makedonian Skopjessa.

Toukokuu

Lontoon-, Brysselin- ja Skopjen-sooloreissujen jälkeen sain toukokuussa matkaseuralaisen taas mukaani ja lähdimme minilomalle Italian Comojärvelle. Samalla reissulla kävimme myös sydämeni vieneessä Bergamossa ja eksyimme kävelylenkillä Sveitsin puolelle.

Reissuvuosi 2017: Comojärvi, Italia

Kesäkuu

Kesäkuun alussa vuoden ainoa reissu Suomeen alkoi ikävästi kun Finnairin lento Kööpenhaminasta Helsinkiin oli myöhässä ja missasin siksi päivän viimeisen lennon Kuopioon. Lentokentällä vietetystä yöstä huolimatta oli tämä pikareissu todella onnistunut ja kesäkuun auringossa kylpevä Kuopio ei olisi voinut näyttäytyä kauniimpana.

Juhannuksena kiersimme Legolandin lisäksi Jyllantia enemmänkin: kävimme historiallisissa Riben ja Christiansfeldin pikkukaupungeissa ja oikein viihtyisässä Vejlessa.

Elokuu

Hiljaisen heinäkuun jälkeen reissuvuosi huipentui kun lähdimme automatkalle Eurooppaan. Tässä vaiheessa emme vielä tienneet minne kaikkialle päätyisimme ja kuinka pitkään ylipäänsä olisimme tien päällä, mutta sen tiesimme, että huikea reissu oli varmasti edessä. Ensimmäisten viikkojen aikana ajoimme Saksan läpi Tšekkiin, ja sieltä Slovakian kautta Unkariin.

Reissuvuosi 2017: Bohinj ja Bled, Slovenia

Syyskuu

Suurimman osan syyskuusta matkustin yksin: ensiksi Budapestista bussilla Belgradiin, ja sieltä Romanian Timisoaraan. Matka jatkui tuskaisen pitkällä junamatkalla Bukarestiin, josta en ole vieläkään saanut blogipostausta kasaan. Bukarest ei nimittäin tehnyt minuun kovinkaan suurta vaikutusta, joten muut kohteet ovat olleet kirjoituslistallani ennen sitä. Sen sijaan pidin Brasovista ja ihastuin täysillä Cluj-Napocaan.

Loppukuun vietin matkaseuralaiseni kanssa Sloveniassa – koko reissuvuoden suurimmassa yllättäjässä!

Lokakuu

Lokakuun alussa saavuimme Kroatiaan: kävimme Plitvicen kansallispuistossa, vietimme muutaman päivän Makarskassa ja teimme päiväreissun Splitiin. Kolmen viikon ajan tukikohtanamme oli Hvarin sarilla sijaitseva Stari Grad, kunnes päätimme jatkaa matkaa ja ajoimme parissa päivässä Bosnia ja Hertsegovinan, Montenegron ja Albanian läpi Kreikkaan.

Reissuvuosi 2017: Kreeta, Kreikka

Marraskuu

Marraskuun ensimmäisenä aamuna saavuimme autolautalla Kreetalle: olimme saapuneet automatkamme päätepisteeseen. Kotiinpaluu ei kuitenkaan tullut kysymykseen, vaan päätimme asettua aloillemme hetkeksi ja vuokrasimme talon Hanian kupeesta.

Joulukuu

Vuoden 2017 viimeiset viikot vietin lomaillessa Kööpenhaminassa ja Espanjan Andalusiassa. Benalmádenassa joulu ei tuntunut oikein joululta, mutta saimmepahan ainakin nauttia auringonpaisteesta ja lämmöstä. Uutena vuotena Kööpenhaminan ilotulituksia katsellessa mietin, kuinka onnekas olinkaan saadessani matkustaa näin paljon.

Tämä reissuvuosi oli ainutlaatuinen, enkä usko, että ihan heti (jos koskaan) pääsen matkustamaan yhtä paljon yhden vuoden aikana. Vaikka mistäs sitä koskaan tietää, vaikka vuodesta 2018 tulisikin yhtä vauhdikas reissuvuosi. Siihen on ainakin hyvä tähdätä!


Instagram Travel ThursdayTämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka tammikuun teemana on reissuvuosi 2017. IGTT:n vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Vagabonda ja Travellover.

Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.

Minut löydät Instagramista nimellä @vagabondablog.


Lue myös muita #IGTRAVELTHURSDAY-postauksia ja lisää linkki omaan postaukseesi!


46 comments
  1. Olipas tässä huikeita reissuja! Tuo Ebeltoft on itselle täysin uusi juttu, ja luulin Tanskaa jonkun verran tietäväni ja nähneeni. Tuo täytyy ottaa ilman muuta ohjelmaan ja olihan tossa iso liuta paikkoja, mitkä ovat omissakin suunnitelmissa!

    P.S. Kuinkas siellä Kreetalla tarkenee näin Talvella?

    1. Ebeltoftissa kannattaa ilman muuta käydä, jos sinne suunnille eksyy. Aivan ihana kylä! Paikallisten mukaan talvi ei koskaan saapunutkaan Kreetalle, sillä on ollut niin aurinkoista ja lämpötilat pyörinyt alimmillaan 16 asteen tietämissä. Lefka Ori -vuoriston lumipeite on jo alkanut sulaa hurjaa vauhtia ja talven loppumisen merkkinä mantelipuut kukkivat jo. Eli siis Kreetalla on tarjennut talvella aivan mainiosti, ainakin jos on iltaisin pitänyt lämmitystä päällä :D

  2. Hurjan monessa maassa olet reissannut viime vuonna! Olenkohan koskaan tehnyt samaa, tuskinpa! Voi kun olisi joku matka varattuna, mutta tälle vuodelle ei uskalla tehdä vielä mitään suunnitelmia. Aika näyttää, pääsemmekö mihinkään :)

    1. Minä jo kaiholla muistelen viime vuoden reissupaljoutta, sillä tänä vuonna tahti hiljenee huomattavasti. Pääsiäisenä olisi mahdollisuus lähteä reissuun, mutta vielä arvon, että lähtiskö vai jäisikö vain Kreetalle, sillä pääsiäinen vaikuttaa aukioloaikoihin enkä tiedä onko järkevää lähteä vaikka Italiaan jos kaikki paikat on kiinni… Teillä on kyllä mitä parhain syy jättää tämän vuoden reissut vähemmälle :)

  3. Mä kyllä huomaan myös, että reissuvauhti alkaa kiihtyä jopa ihan huolestuttavalla tavalla vuosien myötä! Nyt on seuraavalle kolmelle kuukaudelle esimerkiksi varattuna jo reissut Bruggeen (no okei se on kyllä työmatka), Kiovaan, Barcelonaan ja Englantiin. Eihän tässä ehdi mitään töitäkään tehdä! :D Sullakin on ollut kyllä todella tiivis matkatahti viime vuonna. Mutta ihana huomata miten upeita ja erilaisia paikkoja sitä löytyykään Euroopasta!

    1. Ehkä tämä reissuinnostus ei missään nimessä hiivu, vaan kiihtyy vaan vuosien myötä! Mahtavia reissusuunnitelmia sinulla, haluaisin noihin kaikkiin! Etenkin Englanti on alkanut kiinnostaa hurjasti keväisen Lontoon-pikareíssun jälkeen. Keväällä sesongin alkaessa alkaa lentoja tulla Kreetalle ympäri Eurooppaa, joten sitten kasvaa minunkin mahdollisuudet reissata täältä pois. Englanti voisikin olla hyvä kesälomakohde… :) Hyviä reissuja sinulle!

  4. Aikamoinen reissuvuosi. Onko reissuinto silti edelleen päällä vai joko tekee mieli asettua hetkeksi aloilleen? Itselleni tulee joskus reissuähky, jos on pidempään matkalla, enkä pysty nauttimaan enää kaikesta. Sitä vaaraa ei tosin ole ollut viimeiseen reiluun kymmeneen vuoteen. Ja se reissuähkykin menee ohi suunnilleen kuukaudessa parissa, kunnes taas tulee matkakuume.

    1. Reissuinto on todellakin edelleen päällä, ei se ole hiipunut juuri lainkaan. Tai ehkä se hiipui hetkeksi, mutta nyt alkaa taas olla voimissaan. Onneksi Kreetan koluaminen hieman rauhoittaa reissujalan vipatusta, mutta kyllä tässä pian pitäisi päästä lähteä käymään jossain :) Reissuähky on kyllä minullekin joskus tullut, mutta se tarkoittaa vain sitä, että tahti on ollut liian kova ja sitten pitää pysyä yhteessä kohteessa kauemmin. Jos vaihtaa paikkaa parin päivän välein, ei jaksa enää innostua kaikesta näkemästään ja kokemastaan.

  5. Mäkin kiersin viime vuonna pelkästään Eurooppaa, eikä haitannut yhtään! Noin suuressa mittakaavassa en sentään reissannut, viime vuosi oli vähän pudokas hurjan matkavuoden 2016 ja tämän vuoden suuren reissun välissä, mutta harvat reissukohteet olivat silti mainioita :) Olisi kyllä kiva reissata vailla sen suurempaa päämäärää tai tietoa siitä, koska reissu loppuu. Joskus haaveilen vaikka Euroopan valloituksesta siten, että seuraava kohde päätetään vaikka kolikkoa heittämällä kahden kohteen väliltä. Tai silmät kiinni arpomalla!

    1. Me valitsimme seuraavan kohteen enimmäkseen oikeastaan vain edullisten majoitusten perusteella. Toki mm. Praha ja Budapest kuului suunnitelmiin muutenkin, mutta esimerkiksi Bohinj, Maribor ja Komarno olisivat jääneet kokonaan näkemättä jos majoitusten edullinen hinta ei olisi vienyt meitä niihin. Oli kieltämättä hauskaa matkustaa ilman sen kummempia suunnitelmia :) Nythän sinulla on upea seikkailu menossa, joten otat oikein rytinällä kiinni kenties hieman rauhallisempaa reissuvuotta 2017!

  6. Tällainen matka, jolla oikeastaan ei ole päämäärää, kuulostaa aivan ihanalta. Olihan sillä sitten lopulta, asettuminen Kreetalle, mutta sitähän kukaan ei lähtiessä tiennyt. :) Euroopassa, varsinkin idässä, on mielettömän hienoja kohteita, joita vieroksutaan ihan turhaan ja joihin ei haluta edes tutustua, koska itää leimaavat hassut ennakkoluulot. Slovenia esimerkiksi hurmaa kaikki, jotka ylittävät tämän merkillisen kynnyksen.

    1. Sinä olet aikaisemminkin kehunut itäistä Eurooppaa, ja viime vuoden reissujen perusteella ymmärrän kyllä miksi. Haluaisin tutustua noihin monien vieroksumiin maihin enemmänkin, sillä aikamoisia helmiä sieltä näköjään löytää, kun vaan lähtee ennakkoluulottomasti tutkimaan!

  7. Teillä on kyllä ollut huikea reissuvuosi! Vaikka ihmeitä on maailmassa paljon, ei Euroopan osuutta kannata väheksyä. Meillä edellinen vuosi meni vähän vahingossa pelkästään Euroopassa, ihan alkua lukuunottamatta. Siinä tuli huomattua, että jo pelkässä viikonlopussa ehtii nähdä lähikohteita varsin paljon. Lyhyitä Euroopan pyrähdyksiä lienee siis luvassa tänäkin vuonna. :) Hauskasti muuten ollaan oltu aika samoilla nurkilla joulukuussa, joskin pikkuisen eri aikaan. Kävimme itsekin Andalusiassa joulukuun alkupuoliskolla. Benalmadenassa tosin piipahdimme vain perhospuutarhassa. Insta-kuvistasi päätellen kaupungilla olisi ollut enemmänkin tarjottavaa. :)

    1. No sepä se: Eurooppaa ehtii mainiosti koluamaan jo viikonloppureissuilla, joten ei aina tarvitse lomaa lähteäkseen reissuun. Siis ainakin jos asuu Suomessa pääkaupunkiseudulla. Nyt täällä Kreetalla asuessa on hieman ikävä Köpiksen lentokentän läheisyyttä ja niitä kaikkia edullisia lentoja… Täältä Kreetalta kun ei pääse talvella lentäen muualle kuin Ateenaan, joten kun sekin on jo nähty, ei viikonloppureissut tule kysymykseen. Benalmadena oli yllättävän mukava paikka, vaikka epäilin sitä turistirysäksi. Luonnoksissa onkin postaus siitä vireillä :)

  8. On ollut kieltämättä komea reissuvuosi! Ihana lukea näitä koosteita, niin sitä löytää samalla myös muita kiinnostavia postauksia, jotka omassa luppuvuoden hulinassa menivät vähän ohi. Slovenia oli aikoinaan minulle myös vuoden yllättäjä ja kernaasti palaisin sinne taas pian uudestaan. Niin ihanat ihmiset, luonto, aktiviteetit jne :)

    1. Sloveniaan haluaisin minäkin jo takaisin, sillä ei reilu viikko riittänyt mihinkään. Se luonto! <3

  9. Olet kyllä kerennyt reissata valtavasti! Kiva on ollut lukea tätä reissuasi ympäri Eurooppaa. On myös hienoa, että välillä panostetaan myös lähelle matkailuun, eikä aina lähdetä merta edemmäs kalaan. :)
    Toivottavasti tulevasta vuodesta tulee vähintäänkin yhtä hyvä, vaikka matkoja olisikin vähemmän. :)

    1. Kiitos paljon Sisko! Kyllä mä uskon, että tästäkin vuodesta tulee aika kiva, vaikka reissuja tuleekin olemaan vähemmän. Mutta onneksi täällä Kreetalla (ja Kreikassa muutenkin) riittää näkemistä, niin matkakuume ei kenties nouse liian kovaksi kun voi tehdä lähimatkoja uudessa asuinmaassa :) Hyvää alkanutta vuotta sinulle!

  10. Hieno vuosi! Minulle ei tekisi edes tiukkaa rajata kaikki matkailuni Euroopan rajojen sisäpuolelle, täällä kun on ihan kaikkea. Täällä on helppo reissata, kielet ja kulttuurit vaihtuvat nopeasti, maisemia on laidasta laitaan, on turvallista…

    1. Aivan! Mä pidin ennen Eurooppaa vähän tylsänä kun se on niin lähellä ja matkustin siksi aina mieluummin kauas. “Eurooppaa ehtii nähdä myöhemminkin”. Mutta täällähän on vaikka mitä! Ja lempipaikkoihin on helppoa ja halpaa matkustaa uudestaan ja uudestaan, sekin on iso plussa :)

  11. Huhhuh, 20 maata on jo reissuvuosien reissuvuosi! :) Oonkin seuraillut sun vuotta innokkaasti IG:n ja blogin kautta, huikeissa paikoissa oot kyllä Terhi käynyt.

    Slovenia ja Lontoo on sellaisia sun reissuvuodelta, jossa haluaisin ehdottomasti käydä.

    1. Slovenia on kyllä niin mahtava maa, että sitä suosittelisin ihan kaikille! Ainakin jos vähänkään upeat luontomaisemat kiinnostaa :) Mun reissu Lontooseen oli niin kovin pikainen ja ahmin hirveästi nähtävyyksiä, että rentous oli siitä matkasta kaukana. Olisi kiva palata sinne paremmalla ajalla uudestaan, syömään hyvin ja shoppailemaan :)

  12. Olipas tosiaan kattava vuosi teillä! Jännä tuo Bukarest – siitä on nyt näkynyt mielipiteitä molempiin suuntiin. Meilläkin oli sinne jo lennot ja hotellit viime vuodelle, mutta ehkä saadaan jossain välissä se vihdoin toteutettua, niin voi todeta sen oman mielipiteen.

    1. Mä en osaa oikein sanoa, että mikä Bukarestissa mätti. Kai se oli se, kun olin juuri ennen sitä ollut Belgradissa, johon ihastuin täysin, ja odotin siksi kai Bukarestilta liikaa. Kokemus olisi voinut olla toinen, jos olisin käynyt ensiksi Bukarestissa ja vasta sitten Belgradissa. Mene ja tiedä… Toivottavasti te pääsette käymään siellä, sillä kannattaahan se toki käydä katsomassa! :)

  13. Vaikka vaan Eurooppa niin kyllä teillä on ollut todellinen matkavuosi! Eurooppa on helppo. Siellä on mukava matkustaa ja loppujen lopuksi myös todella paljon kauniita paikkoja sekä turvallista. Onneksi saamme siis asua täällä Euroopassa.

    1. Ihan samaa olen miettinyt: onneksi asun Euroopassa! Eihän näin monipuolista aluetta taida muuta tällä pallolla ollakaan :)

  14. Mahtava reissuvuosi sinulla! Itselläni oli hieman päinvastoin kun aloimme tehtailemaan lisää lapsia :) Eli siinä mielessä; matkusta kun sinulla on siihen mahdollisuus.. ha ha! Ehkäpä mekin päästään tänä vuonna enempi reissaamaan kun vauva on jo isompi. Passi ainakin on valmiina odottamassa myös vauvalla!

    1. Haha, joo pitää nyt matkustella kun vielä voi! Jos siis joskus tulee sellainen päähänpistos, että haluaisin alkaa tehtailla lapsia ja niitä saisin :) Se on jo hyvä alku, että teidän vauva on jo valmisteltu reissuja varten – joten hyvää reissuvuotta siis teille! :)

  15. Upea reissuvuosi! Eurooppa on ihan huippu maanosa, joten mikäs täällä kierrellessä – aina riittää uutta nähtävää. Ja toisaalta moniin paikkoihin sietää kyllä mennä useammankin kerran.

    1. Mahtavaa Euroopassa onkin myös juuri se, että samoihin kohteisiin pääsee niin helposti uudestaan! :)

  16. Kiitos postauksestasi!
    Laitoin facebookiini linkin blogiisi. Miksi?
    Koska porskuttelen kauheassa ristiriidassa.
    Tykkään kirjoittaa blogia, mutta monesti mietin, että mitähän muutamat ystävät ja serkut ajattelevat, kun kirjoitan ulkomaanmatkoistani. Siis luulevatko he, että leveilen matkoillani. Mieleni tekee usein selitellä heille, että tämä foorumi, jolla kirjoitan, on matkablogi, että minun kuuluu kirjoitella matkoista.

    Toisaalta minusta tuntuu monesti, että matkustan aivan liian vähän, jotta olisin oikeutettu kirjoittamaan yhtään mitään matkablogisivulle. Ja että ei kannata kirjoittaa mitään jostain lähikaupungissa käynnistä, että ketä se kiinnostaa.

    Toivon, että kaverit facebookissa lukevat Sinun blogiasi ja tajuavat, mitä matkailu oikeastaan tarkoittaa ja tajuavat senkin, että rantapallo on matkabloggaajien paikka.

    Sara Sieppi mainitsi jossain, että heti, kun hän laittaa instaan matkakuvia niin kymmenet seuraajat poistuvat (kateuksissaan).

    EN koe olevani mikään oikea matkabloggaaja. Jos kokisin, niin olisin varmaan varannut yhden matkan tälle talvelle.

    Minulla on toukokuuksi varattuna matka Kosille mieheni, tyttäremme ja vävymme kanssa.

    Kiitos jutustasi! Oletko tajunnut, että monet ovat katelllisia niille, jotka matkustavat ulkomaille?

    Tietenkin kateellisia voidaan olla vaikka mistä. Vuosia sitten kävelin Kajaanissa tätini kanssa eräällä omakotitaloalueella. Hän sanoikateellisena, että “täällä asuu näitä rikkaita omakotitalon omistajia”. Hämmästyin!

    Mukavia matkoja Sinulle tulevaisuudessakin!

    1. Hei Tarja, kiitos postaukseni jakamisesta! Meitä matkabloggaajia on niin monenlaisia: toiset matkustavat jatkuvasti ympäri palloa, toiset naapurimaissa ja kolmannet vain naapuripitäjissä – ja neljännet kaikkea siltä väliltä. Mikään ei ole sen enempää väärin tai oikein kuin mikään muukaan tapa matkustaa ja blogata.

      On ikävää, että koet lähipiirisi ajattelevan sinusta, että leveilet matkoillasi blogisi välityksellä. Oletko kysynyt heiltä, että mitä mieltä he ovat sinun bloggaamisesta ja matkustelusta? Ehkä he eivät ymmärrä, että sinulla on MATKAblogi, joten asian selittäminen jollain tapaa voisi olla paikallaan?

      Kateellisia on aina, niistä ei kannata välittää. Minä olen kylläkin ollut onnekas, koska en ole ainakaan kuullut lähipiirini tai ystävieni olevan kateellisia matkusteluistani. Ja vaikka kuulisinkin jotain, kertoo kateus mielestäni enemmän siitä kuin minusta: jos jollain ei ole rohkeutta elää oman näköistä elämää, ei se ole niiden syy, joilla sitä rohkeutta on.

      Eli jatka vain samaan malliin! :) Jään odottamaan Kosin-postauksiasi!

  17. Aivan tuli hiki, kun luki sun reissuvuodesta! Kuulostaa huikealta. Kiinnostaisi tietää, että alkoiko jossain vaiheessa väsyttämään tai tuliko sellainen reissuähky, ettei mikään tuntunut enää miltään? Olen miettinyt joskus maailmanympärysmatkaa, mutta luulen että omalla kohdallani päätyisin siihen ähkyyn :) Reissurikasta uuttavuotta!

    1. Hei, hyvä kysymys! Pientä reissuähkyä oli kyllä havaittavissa siinä 1,5 kk paikkeilla kun reissasin muutaman viikon yksin, vaihdoin paikkaa usein ja asuin hostellien dormeissa, jotka maistui puulta hotellimajoitusten ja privahuoneiden jälkeen. Silloin kaipasin omaa rauhaa ja pidemmäksi aikaa paikoilleen asettumista. Lokakuussa olimmekin sitten kolme viikkoa samassa paikassa ja oli kiva kun tuli hieman rutiineita: kaupassakäyntiä, pyykinpesua ja ruuanlaittoa. Sen jälkeen olikin taas kivaa liikkua paikasta toiseen :) Eli mun vinkki olisikin, että pysyy välillä yhdessä paikassa pidemmän aikaa, eikä ahmi kohteita, niin reissuähky pysyy paremmin kurissa.

      Kiitos, reissurikasta vuotta sinullekin! :)

  18. Euroopassakin riittää kyllä loputtomasti nähtävää! Matkailuvuotesi kuulostaa hengästyttävän hienolta ja on mukavaa, että nostat nimenomaan Slovenian esille vuoden yllättäjänä, se todellakin on Euroopan helmiä. Muutaman vuoden blogiasi seuranneena veikkaan, ettei teiltä tänäkään vuonna tule reissuja puuttumaan :)

    1. Tuskin olisin Sloveniaan edes niin kovasti hinkunut, jos en olisi blogeista siitä lukenut! Ja kaikista kehuista huolimatta se yllätti silti. Upea maa! :)

      Saa nähdä, kuinka käy tämän vuoden reissujen kanssa… Kreetalta kun ei ole ihan niin hyvät lentoyhteydet kuin Kööpenhaminasta :D

  19. Upea matkavuosi sinulla on ollut. 20 maata vuodessa on kyllä aikamoinen tahti. Omalla kohdalla olen huomannut, että 7-8 maata vuodessa on jo paljon. Euroopasta löytyy todella kauniita kohteita ja varsinkin Kroatia on alkanut kiinnostelemaan entistä enemmän. Kävin Dubrovnikissa silloin kun se vielä oli aika uusi matkakohde. Ihastuin sen kauneuteen ja nyt kun olen nähnyt kuvia Kroatian kansallispuistoista, niin sinne pitäisi päästä.

    1. Olen samaa mieltä, että 7-8 kohdetta vuodessa on jo paljon – etenkin, jos on normaalisti töissä. Minähän olin kolme kuukautta reissussa yhtäjaksoisesti ja Euroopassa saa maita kerättyä aika helposti :) Kroatia on kyllä kaunis maa, joten kannattaa siellä käydä. Minä vaan petyin viimeksi töykeisiin ihmisiin ja huonoon ruokaan, mutta ne maisemat! Ah!

  20. On kyllä ollut upea reissuvuosi sulla! Euroopassa on niin ihania maita ja paikkoja, että siellä ympäriinsä reissatessa ei kyllä helposti kaipaakaan mihinkään pidemmälle.

    Vietin yhden joulun Malagassa. Siellä oli hienot jouluvalot ja kaikenlaista torimyyjää ja tapahtumaa, joten näytti kivalta. Varsinainen joulufiilis jäi kuitenkin itselläni puuttumaan kun oli sen verta lämmin kuitenkin. Kiva vaihtoehtoinen joulu kylläkin :)

    1. Niin se on minullakin, että pitää olla kylmä ja mielellään lunta, että tulee kunnon joulufiilis :) Menihän se joulu Espanjassakin ihan mukavasti, mutta toivottavasi tänä vuonna pääsisin jouluksi Suomeen!

    1. Eurooppa on ihana! Ennen pidin sitä vähän tylsänä kun se on niin lähellä ja kaukomaat vaikuttivat paljon jännemmiltä. Mutta Euroopassahan on vaikka mitä jännää myöskin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *