Kaakkois-Aasian reissusta on tulossa vielä lukuisia kirjoituksia, mutta ennen kuin hahmotelmista tulee oikeita postauksia, niitä täytyy usein muokata aika rankallakin kädellä.
Osa teksteistä on kirjoitettu silloin, kun joku asia on ärsyttänyt aivan suunnattomasti ja sen huomaa myös kirjoitustyylistä: kirosanoja käytän harvoin, mutta kyllä niitäkin on näköjään reissumuistiinpanoihin ja postausten tynkiin kirjoitettu toisinaan ihan urakalla. Aika kuitenkin on tehnyt tehtävänsä ja ne silloin kiehuttavat asiat ovatkin alkaneet tuntua vain pieniltä kauneusvirheiltä, hauskoilta muistoilta tai jopa viehättäviltä kohteelle tyypillisiltä ominaisuuksilta.
Koska matkustaminen ei aina ole pelkkää paratiisirantoja, naurun helinää, täydellisiä majoituksia ja ruusuilla tanssimista, olen kirjoittanut muun muassa reissuväsymyksestä ja pettymyksestä Gili-saariin. En kuitenkaan halua jokaisessa postauksessa olevan tilitystä (usein mitättömistä) epäkohdista, sillä onhan matkustaminen kuitenkin aivan mahtavaa, eikä negatiivisiin asioihin keskittyminen auta mitään.
Suurimmaksi osaksi turhista valittamiset eivät lopullisiin postauksiin päädy, mutta kokosin tähän koosteen valitusta täynnä olevista muistiinpanoistani ja sensuroiduista kohdista. Vaikka reissussa hermo välillä menikin, aika onnistunut sen on kuitenkin täytynyt olla kun nämä kerta ovat ne suurimmat kohtaamani vastoinkäymiset. Vai mitä olet mieltä?
Muka viiden tähden hotelli ja tämä älykääpiö-henkilökunta ei tajua, että huoneisiin ei tulla sisään miten ja milloin sattuu!
Vietimme joulua Kuala Lumpurissa viiden tähden hotellissa. Aatonaattona olin tullut juuri suihkusta ja olin tilanteenmukaisessa vaatetuksessa, kun ovelle koputettiin. Ajattelin mennä kylpyhuoneeseen siksi aikaa kun Thomas käy ovella, mutta hädin tuskin ehdin sinne, kun ovi avattiinkin avaimella.
Olin raivoissani siitä, että omassa huoneessa saa pelätä jonkun ilmestyvän sinne kutsumatta, ja hetken jopa hieman toivoin, että tämä henkilökuntaan kuuluva mies olisi sittenkin nähnyt minut ilkosillani: hän olisi varmastikin ollut meistä kahdesta se nolostuneempi, ja olisipahan saanut opeteuksen, että huoneisiin ei niin vain mennä! Lepyin hieman, kun näin että ovella ollut oli tuonut meille joulukeksejä hotellin puolesta.
Miten se “ei tulista” on niin helvetin vaikea ymmärtää, vaikka pyydän sekä englanniksi että thaiksi?
“Not spicy, mai pet!” lisäsin jokaisen thai-ruoan tilaukseni perään. Silti ainakin joka toinen kerta pyyhin kyyneleitä syödessäni aivan liian tulista punaista tai vihreää currya. Eikä tämä tapahdu vain Thaimaassa, sillä myös Malesiassa sain jopa paistetun riisin pienten chilin palasten kanssa! Miedosti tulinen ruoka on hyvää, mutta chiliä on silloin liikaa kun muut maut eivät maistu poltteen läpi.
Note to self: Jos joskus saan lapsia, ne päättää omista asioistaan vasta sitten, kun todistettavasti siihen kykenevät. Eli ehkä täysi-ikäisinä.
Oh, Liza, Liza… Eräällä retkellä Ubudissa mukana oli brittiperhe, jonka päättävänä elimenä toimi 2-vuotias Liza-tyttö. Koko ryhmä teki kaiken hänen ehdoillaan, sillä vanhemmat eivät voineet päättää mitään kysymättä ensiksi Lizan mielipidettä, ja joskus vastauksen saamisessa kesti todella kauan – olihan kyseessä pikkulapsi!
Me kaikki tietenkin odotimme kärsivällisesti, että Liza saa päätettyä onko hänellä pissihätä vai ei, että pääsemme jatkamaan matkaa: hän kävi kahteen kertaan pysähdyspaikan vessassa, kävellen itse kymmenet portaat alakertaan ja takaisin ylös kaksivuotiaan nopeudella, sillä vanhemmat eivät voineet kantaa häntä.
Lounaalla kaikkien ruokatilaus viivästyi, koska Lizan täytyi miettiä mitä hän haluaa jälkiruoaksi, ja odotimme kärsivällisesti jopa minibussissa, että Liza pääsee autosta ulos omin neuvoin ennen muita, koska eihän häntä voi missään nimessä nostaa pois, sillä Liza tekee kaiken aivan itse! Sanomattakin on selvää, että retken aikataulut menivät mönkään useampaan otteeseen.
Tyttö oli suloinen kuin enkeli, mutta vanhempien käytös sai aikaan sen, että pelkkä Liza-nimen kuuleminen saa minussa edelleenkin ärsytyksen väristyksiä.
Oli muuten todella hyvä idea juoda vatsataudissa litra vettä ennen lentoa
Eikä muuten ollut. Se nimittäin tulee ulos.
EI ENÄÄ RIISIÄ!
Voi pojat, tämän purkautumisen muistan hyvin: kyllästyin riisiin totaalisesti, enkä halunnut syödä sitä enää yhtäkään jyvästä. Yllättävän asiallisesti olen asiasta raivosta huolimatta raapustanut:
“Mikä on sellainen ruoka-aine, johon kyllästyy kaikkein nopeimmin?
Sen täytyy olla riisi. Jokaikisellä Kaakkois-Aasian reissulla tympäännyn jossain vaiheessa noihin valkeisiin jyviin: joskus riisi tulee korvista ulos vasta muutaman viikon riisikuurin jälkeen, mutta toisinaan kyllästyn siihen jo muutamassa päivässä ja alan kaivata jotain muuta murua rinnan alle. Ihan mitä tahansa: perunaa, pitsaa, pastaa tai ikisuosikkia meksikolaista – kunhan se vain on ilman riisiä.”
Jos kutsussa lukee ‘cocktail party’, eikö se silloin tarkoita, että siellä saa cocktaileja??
Tai ainakin kuohuviiniä? Vietimme uutta vuotta Malesian Cyberjayassa ja hotellimme ystävällisesti kutsui meidät järjestämäänsä alkuillan cocktail-tilaisuuteen. Totta kai menimme paikalle, sillä ajattelimme, että olisihan sitä kiva juoda edes yhdet lasilliset kuohuvaa vuoden vaihtumisen kunniaksi. Mutta tarjolla oli vain mehua!
Okei, olisihan tämä pitänyt arvata, olimmehan Malesiassa, mutta kutsu johti meitä todella harhaan. Jälkeenpäin olemme nauraneet näille malesialaisille cocktail-juhlille monta kertaa, mutta silloin ei kyllä naurattanut. Cyberjayssa ei taida olla yhtäkään baaria tai ravintolaa, jossa olisi mahdollisuus saada lasilliset kuohuviiniä, saati muutakaan alkoholipitoista, mutta vaihtuihan tuo vuosi ilmankin.
(Mikä ihmeen Cyberjaya? Tästä Malesian Piilaaksoksi kutsutusta paikasta tulossa juttua myöhemmin, pysy kuulolla!)
Ihan kiva retki, mutta kunpa kuljettaja olisi pitänyt turpansa kiinni!
Cameron Highlandsilla otimme taksin muutamaksi tunniksi kierrelläksemme nähtävyyksiä. Tarkoitus oli kierrellä kauemminkin, mutta kuljettajan negatiivisuus ja jatkuva valitus alkoi ärsyttää niin paljon, että lopetimme homman kesken.
Kaikki oli hänen mielestään vialla Cameron Highlandsilla, tai ainakin niin paljon huonommin kuin ennen: liikaa autoja, liikaa kiinalaisia, liikaa tyhmiä ihmisiä, liikaa turisteja. Kerran epäkohdista mainitseminen olisi ollut vielä hyväksyttävää, mutta hän oli kuin rikkinäinen levy.
Hevosenkakkainen tie oli sadepäivän aikana muuttunut suureksi vesilammikoksi, jota en pääsisi kiertämään. Minun olisi kahlattava siinä paskavedessä.
Gili Menolla majoitukseltamme lähtevällä tiellä oli aina muutamia kasoja hevosenlantaa. Eräänä päivänä vettä satoi niin paljon, että tie oli pelkkää lammikkoa, jota ei päässyt kiertämään. Ei auttanut muu kuin ottaa kengät pois ja kulkea lammikon – ja ulosteiden – läpi paljain jaloin. Tämä ei todellakaan ollut päivän kohokohta.
Välinpitämättömyys ♥ Epäpätevyys ♥ Alkoholin saannin vaikeus ♥ Malesia ♥
Tämän olin kirjoittanut tammikuun ensimmäisenä päivänä matkalla Kuala Lumpurista Balille, jolloin olin saanut Malesiasta tarpeekseni – ja olin ilmeisesti drinkin tarpeessa.
Malesialainen asiakaspalvelukulttuuri ei saanut minulta kovinkaan korkeita pisteitä, johon viittaan välinpitämättömyydellä ja epäpätevyydellä. Alkoholia ei ole Malesiassa vaikea saada, mutta tässä olin varmastikin edelleen ärsyyntynyt edellisillan cocktail-tilaisuuden mehutarjoilusta.
Tietääköhän tuo kuljettaja…
Minne olemme menossa? Kuinka autoa ajetaan? Taloudellisesta ajamisesta? Kuinka ajetaan turvallisesti? Että meillä ei ole kiire? En tiedä mitä olen tässä ollut aikeissa kirjoittaa, mutta koska kyse on kuljettajasta, se tuskin on ollut mitään kovinkaan positiivista.
Todennäköisesti kirjoittaminen on jäänyt kesken kyydin epätasaisuuden vuoksi: Thaimaassa kun on niin usein tapana ajaa kaasutus-jarrutus -menetelmällä, mikä ei tee matkasta yhtään nopeampaa, vaan ainoastaan täydellisen epämukavan kyydissä olijoille.
Lisää reissujuttuja on tulossa, joten pistähän blogi seurantaan Instagramissa | Bloglovinissa | Facebookissa !
68 comments
Voin samaistua tuohon riisiin kyllästymiseen ja tuliseen ruokaan! On se kumma juttu, että joissain maissa on lähes mahdotonta saada ei-tulista ruokaa, vaikka kuinka yrittää pyytää :D Tätä postausta oli hauska lukea, vaikka paikan päällä ei varmasti naurattanut. Onneksi aika yleensä kultaa muistot!
Liika tulisuus pilaa kyllä koko ruuan! En ymmärrä, miten jotkut tykkää siitä, että suu on niin tulessa, että ei edes maista mitään makuja… Thaimaassa onneksi on ruokalajeja, jotka ei ole niin tulisia, mutta kun ne curryt on minun suosikkeja – jos ne vaan onnistuu saamaan ei-tulisena :)
Näähän oli aika iisejä, mitäköhän ne mahtoi olla joita ei tarvinnut kirjiottaa ylös muistaakseen ;) Hauska postaus!
Haha! :D Onneksi ei sentään sattunut mitään niin kamalaa… No, kumppani astui naulaan, herhiläinen pisti, koira melkein puraisi kädestä ja korvat meni tukkoon – eli hänellä olisi ollut kerrottavana ihan oikeita vastoinkäymisiä :D
Alkoholin hankkiminen Malesiassa ja Indonesiassa on kyllä aina yhtä mielenkiintoinen kokemus. Kyllä mä nyt edes oluen haluan, ja en tosiaankaan ole tyytyväinen, jos tarjoalla on vain teetä. Usein tiukoissa muslimimaissa, meillä on oma lesti mukana.
Nuo kuljettajat taas… Mikä helv*** siinä on, että ne ei osaa ajaa. Sitten kun sanot siitä, niin ollaan turpa väärällä ja joko kaahataan entistä lujempaa, tai mielenosoituksellisen hitaasti. Ärsyttäviä.
Hotellihuoneeseen tunkevat siivoojat tai muut kyyppärit saa kyllä niin kovaäänisen lähdön, että oppivat. Jos siinä on lappu” ei häiritä” se todellakin tarkoittaa sitä!
Mun hermot eivät olisi Lizaa vanhempineen kestäneen 10 minuuttia kauempaa.
No sehän se on, kun kuljettajalle jotain sanoo sen ajotavasta, niin meno menee vielä kamalammaksi. Mutta välillä ihmetytti kyllä muutkin minibussin kyydissä olevat: harvat käytti turvavöitä ja vanhemmat eivät laittaneet edes lastaan vöihin! Yhdelläkin matkalla en pelännyt sitä, että bussi kaatuu mutkissa kyljelleen kun kuljettaja ajoi niihin jarruttamatta, vaan pelkäsin sitä, että viereisellä rivillä istuva lihava brittimies lentää päälle, koska sillä ei ollut vöitä. Siitä tuskin olisin selvinnyt…
Huoneisiin ryntäily henk.kunnan toimesta on todella tavallista ja ärsyttävää lähes kaikissa ulkomaiden hotelleissa. En tiedä miksi, mutta niin se vaan on. Olen huomannut että etenkin siivoajat harrastavat tuota, vaikka ovessa olisi ei saa häiritä -lappu he tulevat avaamaan oven omilla avaimillaan tai järjestävät koputtamis-sirkuksen
Mä en oikeesti ymmärrä tuota huoneisiin rynnimistä! Tämä tapahtui meillä myös paluumatkalla Turkissa: pari tuntia ennen check out -aikaa siivooja avaa oven ja kysyy voisiko hän siivota. Eikö olisi helpompi siivota kun me ei enää olla huoneessa, ja silloin huone myös pystyisi siistinä seuraavien asiakkaiden tuloon asti!? Ei voi ymmärtää… :D
Liza-juttu nauratti, voin niin kuvitella miten muakin ois ottanut todella päähän :D Riisiin todella kyllästyy kyllä pidemmän päälle vaikka aika kauan pystyn sitä syömään ennen kuin tulee olo että on keksittävä jotain muuta. Kyllähän sitä varsinkin pidemmällä reissulla alkaa pikkuhiljaa kyllästyä ihan niihin arjen pieniin vastoinkäymisiinkin jotka toistuu samanlaisina. Onneksi niille voi myöhemmin sitten nauraa :D
Onneksi voi nauraa :) Ja koskaan ei ole sellaisia vastoinkäymisiä Kaakkois-Aasiassa ollut, ettenkö sinne uudestaan haluaisi :)
Lueskelin tämän postauksen jo aiemmin, ja paljon samansuuntaisia fiiliksiä kun itsellä on joskus ollut, ja varmasti tulee vielä olemaan. Reissussa kuitenkin aina “rähjääntyy”, vaikka suurimman osan ajasta nauttisi ja kuinka yrittäisi ajatella olevansa lomalla. Yhdyn kyllä tähän. :)
Kiitos Kiira! Niin, reissussa rähjääntyy, mutta aina sitä vaan haluaa takaisin maailmalle :)
Hauska postaus. Tuttuja tunteita! Henkilökunnan tunkeminen huoneeseen omalla avaimella saisi kyllä veren kiehumaan muuallakin kuin viiden tähden hotellissa. Ja tuohon chiliin vielä, meillä on yleensä ollut ongelmana, että sitä ei laiteta tarpeeksi, vaikka kuinka pyytää tulisena :)
Heh, miten voi olla niin, että ei ole tarpeeksi chiliä?? :D Tottumiskysymyshän se tietenkin on, aikaisemmilla reissuilla on tulinen ruoka maistunut minulle paremmin kuin nyt. Liekö vanhuus tullut kun ei enää chili kelpaa :)
Oli todella hauskaa luettavaa! Eniten ehkä mietitty pikku-Liza, täytyy toivoa, että vanhempana en syyllisty samoihin typeryyksiin kuin tämän tytön vanhemmat.
Laitetaanpa nyt tähänkin postaukseen kehitysehdotuksena, että tämä Rantsun uusi teema ei ole maailman helppolukuisin. Teksti kuin on tasattua molempiin reunoihin, niin on aika raskasta lukea teknisesti näinkin hauskaa juttua :-( Mielelläni näkisin vasemman tasauksen, mutta ymmärrän pointin, tyylikkyys kärsii… :-D
Kiitos palautteesta, Rami! Mä taas tykkään molempien reunojen tasauksesta, juurikin sen vuoksi kun se näyttää paremmalta :) Mutta olen samaa mieltä, että luettavuus ei ole nyt helpointa ja oonkin yrittänyt kommenttisi jälkeen miettiä erilaisia vaihtoehtoja sen parantamiseksi… Itseäni häiritsee se, että teksti on niin leveällä, eli haluaisin sen kapeammaksi. Sivupalkki tai palstat olisi vaihtoehtona, mutta en ole vielä osannut päättää kumpaan päätyisin. Pitää kyllä paneutua asiaan paremmin heti kun on aikaa! :)
Valituksetkin voivat olla hauskoja :) Ja joskus/monesti noista hetkistä saa jälkeenpäin juuri ne parhaat naurut.
Niinpä, kyllä näillekin on jo monet kerrat naurettu! :)
Perusnegatiivisuus on kyllä todella ärsyttävää. Niin varmasti tuossa kuljettajassa kuin myös toisaalta omassa ajatusmaailmassakin. Toki toisinaan matkailussa kaikki ei ole sitä auvoa, ja siitä on ok puhua, mutta jos jatkuvasti on hiekkaa siellä itsessään, niin tuskin kovin kauaa ketään jaksaa kiinnostaa valitus. Itsekin yritän aina välillä tuoda esiin negatiivisia puolia, huonoja kokemuksia ja pettymyksiä ihan siksi, että nekin kuuluvat reissailuun. Mutta onhan sitä oikeasti niin etuoikeutettu, kun pääsee näkemään maailmaa ja vielä niin helposti, ettei sitä määräänsä enempää kehtaa valittaa :) Niinhän se menee, että jos tuon sortin luokkaa ovat reissun “huonoimmat palat” niin aika hyvin on mennyt. Ei tietenkään aina siinä hetkessä, onhan reissaaminen myös uuvuttavaa, eikä väsyneenä ja nälkäisenä paljoa naurata. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin!
Kiitos kommentistasi, Noora! Se on hyvä aina muistaa, että ollaan oikeasti niin etuoikeutettuja kun saadaan matkustaa. Mutta valitettavasti se joskus aina unohtuu ja pikkuseikat alkaa maailmalla ärsyttää. Kunhan se ärsytys ja negatiivisuus on vain hetkellistä eikä perusfiilis, niin pitkälle pärjää :)
kaikesta huolimatta (ehkä se aika on tehnyt tehtävänsä?) olet saanut nämäkin heikommat hetkey puettua niin viihdyttävään muotoon, että kiitos kun jaoit. Eiköhän moneenkin noista voi samaistua itse kukainenkin… :-)
Kiitos paljon, Erja :) Aika ohimeneviä purkauksia nämä on olleet, ja unohtuneet yleensä samoin tein. Onneksi tuli kirjoitettua ylös silloin, kun ärsytti ihan kunnolla :D
Tämä oli mainio postaus :D Osa näistä toki näin jälkikäteen luettuna ei tunnu miltään maailmaluokan ongelmilta, mutta varmasti siinä tilanteessa ärsyttää. Ja toisaalta usein juuri ne pienet vastoinkäymiset myös jäävät parhaiten mieleen matkoilta.
Kiitos J! Joo, ei todellakaan olleet mitään suuria ongelmia, mutta sillä hetkellä ärsyttäneet suunnattomasti :D
Voi apua, aika hulvaton postaus! Nämä reissun päällä valtavaa kiukkua aiheuttaneet asiat on kyllä hauskoja, kun jälkeenpäin niille voi vaan naureskella. Nuo huoneeseen tunkevat hotellin tai majatalon työntekijät ovat kyllä raivostuttavia, ainakin näin suomalaisena joka on tarkka omasta tilastaan. Oon myös niin samaa mieltä tuosta chiliasiasta! Mä olen saanut Intiassa niin tarpeekseni siitä intialaisesta järkyttävän tulisesta ruuasta jo ihan lyhyessäkin ajassa, että meni pitkään ennen kuin kykenin syömään sitä Suomessakaan vaikkei se täällä yhtään niin tulista olekaan. Siinä vaiheessa oli kyllä mielettömän kiitollinen niistä turreravintoloiden “pizzoista” ja salaateista. Sana curry saa kyllä vieläkin välillä nyrpistämään nenää. Olisiko riisillä osuutensa asiaan… :D
Mä en vaan ymmärrä, että miten majapaikkoijen työntekijät kuvittelee, että heillä on oikeus rynniä huoneeseen milloin vain! Itse kun kuvittelen olevani maksamassani hotellihuoneessa kuin kotonani, enkä toivo sinne ketään tuntemattomia kylään siivoojia lukuun ottamatta :D Hehe, ne todellakin on “pizzoja” – ei ne mitään kunnollista tavaraa ole, mutta kelpaa paremman puutteessa. Kiitos kommentistasi!
Ou Jes! Tuttuja fiiliksiä! Ja välillä alkaa ihan ärsyttämään että ärsyttää, koska onhan sitä reissussa, eikä lomalla sais ärsyttää :D Mutta kuten sanoit, usein nämä tämmöiset muistot ovat niitä, jotka jäävät parhaiten mieleen ja joille naureskelee sitten jälkikäteen. Hauska kirjoitus! :)
Etenkin pitkällä reissulla jotkut jutut alkaa ärsyttää, vaikka kuinka onkin onnellinen siitä että saa matkustaa. Lyhyillä, viikon tai parin reissu on koko aika sitä honeymoonia, eikä mikään kovin helposti ala ottaa nuppiin… Onneksi :D Kiitos, Outi :)
Mahtava! Tuttuja fiiliksiä ja purkauksia. Hyvä, kun kirjoitit tämän, sillä pienet ärsyttävät yksityiskohdat ja asiat kuuluvat myös reissaamiseen. Aina kaikki ei ole pelkkää sirkushuvia matkoillakaan. Naureskelin tuolle riisille. Olisin voinut parillakin reissulla todeta ihan juuri nuo samat fiilikset. Tuo viimeinen kohta kuskien ajotaidoista ja paikallistuntemuksesta ottaa kyllä pattiin. Eniten ärsyttää kuskit, jotka eivät myönnä virheitään ;)
Kiitos Jenna :) Heh, en siis ole ainoa, jolla riisi tulee korvista ulos hyvin helposti…
Voi, niin tuttuja fiiliksiä! Mitä pidempi reissu, sitä enemmän ne pikkuiset, kotona muistellessa pieniltä vaikuttaneet asiat ärsyttävät. Ihana kuitenkin että kirjoitit tämänkin postauksen – antaa paljon realistisemman kuvan sittä, millaista reissussa on kun ei sensuroi liikaa ja postaa vain niitä positiivisia juttuja päivä toisensa jälkeen silloinkin, kun todellisuus on ollut jotain aivan muuta. Mun mielestä kylläkin negatiivisia asioitakin voi tuoda esiin vaikka sitten jokaisessa postauksessa jos siihen on omasta mielestä aihetta, turha nurina nyt on toki aina turhaa, mutta jos joku asia vituttaa jossakin paikassa niin kyllä sen saa sanoa, kyllä se matkustaminen siitäkin huolimatta mahtavaa on. ;)
Ihan samaa mieltä, että turha nurina on todellakin turhaa. Ja ikävät puolet voi toki tuoda esille vaikka joka postauksessa, jos sellaiseen on aihetta. Mutta nämä minun nurinat taisi olla enemmän sitä turhaa-ostastoa :D Kiitos kommentistasi, Laura!
Aasia nostaa kyllä ärsytyksen välillä niin huippuunsa, että itse en ainakaan mistään koe Suomessa samanlaisia fiiliksiä :D. Lizalle en valitettavasti voi povata kovin ruusuista tulevaisuutta. Jos hänelle jo 2-vuotiaana opetetaan, että hän on maailman keskipiste, niin tuosta ei hyvää seuraa.. Riisiin kyllästyy todellakin jokaisella reissulla, reissun pituudesta riippumatta. Viimeksi en parin viikon jälkeen enää oikeen kyennyt syömään riisiä lainkaan.
Onneksi Lizan äiti on raskaana, joten ehkä pikkusisar opettaa sen, että maailmassa on muitakin kuin hän… Ihanaa, että en ole ainoa, joka kyllästyy riisiin helposti! :D
Haha, toi lapsijuttu kuulostaa kyllä raivostuttavalta – vaikka onkin vaikea kuvitella, että kukaan, jolla on noin ihana nimi, voisi olla millään tapaa ärsyttävä. ;)
Heheh, kaunis nimi ja kaunis lapsi oli kyseessä. Vanhemmat hänestä vaan ärsyttävän teki :D
Muistu mieleen kun malesiassa isäni neuvoi taksia miten kotiin ajetaan (asunut 2,5 vuotta eli tietää kyllä) kuski sanoi “joojoo” ja ajoi silti ohi, ja meni matkaa että päästiin kääntymään isommalta tieltä takaisin päin. Ravintolassa myös saatiin kuulla kunnia isäni manauksesra minun kokiksesta. Eka 1/4 kokista ja loput jäitä. Sanottiin että tilattiin kokonainen lasillinen. Sitten sain puoli lasia kokista eikä yhtään jäitä. Kolmannella kerralla sitten lasi täynnä eikä jäitä. Ja kanaruuissa malesiassa menee hermot luihin. Tilasin kerran nuudelit. Unihdin mitä tilasin ja katoin että näyttää keitolta. No oli pohjala nuudelia. Lientä ja nuudelia syödessä huomasin että siellä oli myös yksi kanankoipi. En ihan älynnyt miten sen onnistuu syömään. Yksin jos olin syömässä niin otin jatkossa aina Fried Ricea. Mielestäni ruuat ei ollu kovin vahvoja, tai sitten söin vaan aina sellasessa paikassa tai otin muuten maustamattoman ruuan.
Kuulostaa niin tyypilliseltä Malesialta! Meillekin kävi Kuala Lumpurissa monta kertaa niin, että taksikuski otti kyytiin ilman, että oikeasti tiesi ollenkaan määränpään sijaintia. Tuo kokisjuttu olisi kyllä ärsyttänyt minuakin, varsinkin kun ei sitten voida asiallisesti korjata tilannetta, vaan pitää heittäytyä hankalaksi asiakasta kohtaan. Minäkään en yleensä ole Malesiassa saanut tulista ruokaa, siksi ihmetyttikin saada paistetun riisin seassa hirveä määrä chiliä… Malesialainen ruoka ei muutenkaan tehnyt suurta vaikutusta, ja sinun kertomasi nuudelikeitto ei sekään oikeen houkuttelisi :D Kiitos kommentistasi!
:D Juuri näin! Ikävää on myös, jossa on reissussa kavereiden kanssa, joilla on juuri tuollainen pikku-Liza mukana. Näinkin on käynyt, ja hieman se syö hermoja :).
Auts, koko reissu Lizan kanssa?! “Hieman” söisi kenen hyvänsä hermoja…
Tykkään! Minullekin iskee joskus reissuvitutus päälle. Alkoholi ei muodosta minulle mitään ongelmaa, tuskin huomaan, että se puuttuu, mutta nuo muut asiat kylläkin. Toisaalta, minä varmasti söisin chilit ihan kiltisti ja hevonpaskalammikko on sellainen, mikä “kuuluu asiaan”, mutta lapset ja niiden tekemiset ovat sellaisia, että napsahtaa verisuoni päässä poikki. Lapselle kun ei voi edes suuttua, koska sehän on lapsi ja varmasti tekee asiat ikäisekseen ihan hyvin! Minä olin kerran parisuhteessa, jonka kylkiäisenä tuli kaksi lasta ja meinasin joutua lataamoon, ei, kun jouduin lataamoon. Vuosi terapiaa ja pystyn sanomaan sen ääneen: “lapset raivostuttavat!”.
Eiköhän se reissuv-tus kaikille joskus iske, ainakin jos on pidempään reissussa :) Lapsia enemmän minua ärsyttää heidän vanhemmat, jotka antaa jälkikasvunsa kiljua ja riehua. Ei lapset tajua, että se ei ole ok, jos sitä ei ole niille opetettu…
Tämä oli kyllä hyvä juttu! :) Se siitä “blogeista saa aina lukea pelkkiä ruusunpunaisia matkakertomuksia” -väitteestä. Tottahan se on, ei jokainen reissupäivä voi olla yhtä unelmaa, mutta parasta on, että niille kommelluksille ja ärripurrikohtausten aiheuttajille pystyy jälkeenpäin nauramaan, vaikkei sillä hetkellä välttämättä naurattanutkaan. Hmm, pisti silmään tuo cocktailkutsun “New Year” lainausmerkeissä? Vaihtuuko vuosi Malesiassa vain niin sanotusti, vai oliko se kenties hienovarainen tapa kertoa, että tarjolla on vain mehua? :D Jos tässä oli pahimmat vastoinkäymiset, niin taisi se reissu loppujen lopuksi aika huippujuttu olla! :)
Kiitos Saana! “Kaikki on aina niin mahtavaa ja upeeta” on suuri valhe :D Totta kai blogeista halutaan inspiraatiota ja hyvää mieltä, mutta välillä on hyvä valoittaa tätä toistakin puolta.
Kaakkois-Aasiassa on usein tapana pistää heittomerkit kun halutaan korostaa jotain. Välillä törmää joihinkin hassuihin teksteihin, esimerkiksi eräässä hotellissa Thaimaassa oli mainos “free” transport. Kyllä se ihan ilmainen oli, vaikka nauratti että miksi se oli kirjoitettu heittomerkkeihin :)
Tää oli niin hyvä postaus! En ole toviin kantanut mukana matkoilla muistikirjaa, mutta pitää varmaan ruveta taas, nimittäin tälläisiä muistiinpanoja on itselläkin on kertynyt joskus ja niitä on kyllä aika hauska lukea jälkeenpäin – vaikka kirjoitushetkellä ei niin naurattanutkaan :D
Mua tuppaa ärsyttämään matkoilla monetkin asiat enkä kyllä yleensä pelkää näyttää raivoani. Riisi alkoi itselläkin jossain vaiheessa tulla korvista ulos, kun vietti pidemmän ajan putkeen Aasiassa. Haaveiltiin Nepalissa jostain ihanasta juustopastasta ja muista herkuista. Riisiä ei kyllä pysty syödä loputtomiin :D
Kiitos Anne! Suosittelen muistikirjan reissuun ottamista! Tai ainakin kannattaa kirjoitella jotain fiiliksiä ylös vaikka kännykkään, sillä kyllä niille on kiva jälkeenpäin naureskella :)
Mä olen etenkin Thaimaassa oppinut olla näyttämättä ärsytystäni paikallisille, siellä kun se on ehdoton no-no, mutta valitettavasti en ole äkkipikaisena siihen aina pystynyt. Etenkin Thaimaassa töissä ollessani oli joskus helvetin hankala peitellä sitä, että ärsyynnyin esim. siitä, kun respan tyttö ei tajunnut mitä pyysin.
Voi ei, herkkuruoista haaveilu on paha virhe, kun tarjolla on vain riisipöperöä! :D
Vähän ehkä nauratti lukiessa, vaikka tilanteen ollessa pääällä ei ehkä olisi naurattanut. Mä olisin varmaan käräyttänyt hermoni lopullisesti jos pikku Liza olisi osunut mun reissulle. :D
Ihanaa, että muidenkin mielestä Liza olisi ollut ärsyttävä retkiseuralainen! Mä pelkäsin, että saisin vihaisia kommentteja “Liza-vihastani” :D
Haha, tätä oli hauska lukea! :D Saisi kyllä tästä meidänkin reissusta samanlaisen kun kaikki ärsyttää -päiväkirjan, samaistun niin näihin sun fiiliksiin. Harmi, että ei ole samalla tavalla tullut kirjoitettua tunnelmia ylös tuoreeltaan :D
Ärsytykset pitäisi tosiaankin kirjoittaa ylös heti, sillä sitten kun fiilis laantuu, ei enää saa niin ärhäkkää tekstiä aikaiseksi :D Mutta sen olen kyllä oppinut, että kokonaista blogipostausta en siinä tilassa halua kirjoittaa (ainakaan julkaista sitä), sillä se saattaisi myöhemmin kaduttaa! Vaikka hyvä ärsytyksenpurkukeino kirjoittaminen kylläkin on…
Haha – ihan mahtava postaus! Kuulostaa hyvin samalta kuin mun ajatukset monella eri reissulla. Bloggaajien pitäisi vaan uskaltaa postata näitä enemmän. :)
Kiitos Kiira! Samaa mieltä, tällaisia olisi hauska lukea muiltakin bloggaajilta! :)
Hah, hah :D. Tämä oli ihana, hauska postaus, vaikka varmasti tilanteessa ei sinulla hauskaa ole ollutkaan. Ei todellakaan ole veden juonti hyvä idea vatsataudissa. Eikä ole muuten hyvä kookosvedenkään juonti silloin, kun tuntuu, että on oksettava olo. Saattaa käydä niin, että kookosvesi tulee ulos sitten museon pihassa, missä on aika olajon turisteja ihmettelemässä… Näistä siivoojien siääntuloissa on itselläkin hauskoja (?) kokemuksia. Yksi erityisen hauska (?) muisto on yhdeltä joululta Arubassa, kun siivooja tuli aika mukavaan hetkeen tuomaan minulle ja miehelleni joulusuklaata…” Do you want some chocolate?”. OMG. No, jälkeen päin on kyllä aika monta kertaa naurettu tälle tilanteelle :D. Mutta opittiinpa se, että paras panna oveen sea “Ei saa häiritä” -kyltti, jos ei ylimääräisiä silmiä kaipaa.
Kiitos Heidi :) Hahah, sullakin on vastaavanlaisia kokemuksia :D Vaikkakin teidän kokemus kutsumattomien vieraiden huoneeseen tulosta onkin astetta pahempi… Voi ei!! :D Se “ei saa häiritä” -kyltti on kyllä hyvä olla ovessa ihan jatkuvasti… :D
Kunnon reissuaggressiota! :D Mua ärsyttää eniten maailmassa ihmiset, jotka elää lapsiensa ehdoilla ja laittaa vielä sivulliset samaan asiaan. Hei haloo, ei pikkulasten tarvitse antaa päättää perheen asioista. Ja haha kun nauratti teidän cocktail-tilaisuus, mehulasit kädessä siellä laskettu sekunteja vuoden vaihtumiseen. Hoituu se niinkin! :D
Mun mielestä jokainen saa kasvattaa lapsensa kuinka haluaa – kunhan vaan se ei vaikuta muiden ihmisten elämään! Jos ollaan isossa porukassa retkellä, pitäisi kyllä ajatella muitakin ja pitää pieni tauko niistä kasvatusmetodeista, että muutkin voi nauttia päivästä. Jos jo 2-vuotias on tottunut siihen, että kaikki pyörii hänen ympärillään, on vanhemmilla aika pitkät vuodet edessä… Aargh, alkaa taas ärsyttää tuo perhe! :D
Joo, että niin vauhdikas uusi vuosi oli meillä! :D
No nää fiilikset pystyn jakamaan kanssasi täysin! Ja ei siinä auta kuin purra hammasta ja tosiaan jälkeenpäin on helpompaa naureskella. :) Onneksi riisiin en ole vielä kyllästynyt, koska voin kertoa että gluteenittoman ei ole kauhean helppoa löytää Thaimaassa muutakaan ruokaa. Tai no oikeasti useat ruuat tehdä tapiokajauhoon, joka on luontaisesti gluteenitonta, mutta yritäpä siellä selvittää onko jauhoina käytetty tapiokaa vai vehnää hahaha. Yritin kerran ja jätin asian siihen. :D
Mä yritin kerran kysyä bangkokilaisessa ravintolassa, että onko jossakin annoksessa kana ilman luuta vai ei. Kolme tarjoilijatyttöä katseli toisiaan ja toisteli ihmeissään “bones, bones?”, joten annoin asian olla. Joten voin vain kuvitella, millaisen reaktion sinä olet saanut aikaiseksi kysyessäsi jauholaaduista! :D
Tämä oli ihan huikea postaus! Kikattelin ääneen ja toivon, ettei söpö saksalainen kämppispoika pidä minua ihan hulluna. (Eilisöinen ukulelensoittelu ei välttämättä paranna sen kuvaa musta myöskään.) Tuo “Tietääköhän tuo kuljettaja…” on kyllä niin tuttu fiilis. Pohjoismaiden säntilliseen liikennekulttuuriin tottuneelle oikeastaan mikä tahansa muu on aina ARGHHH. Ehdottomasti kamalin liikennekokemus on koko päivän bussimatka Venäjällä, joka päättyi rajuun ulosajoon ja passin etsimiseen taigametsän ojanpientareelta. Onneksi ärsytyksille ja vastoinkäymisille voi jälkikäteen nauraa.
Vaikka tuolla venäläiselle kolarille en kyllä vielä vuosikymmeneen uskalla naureskella.
Heheh, kiitos :D
Ajotaito on näköjään maailmalla aika harvinainen ominaisuus! Ihmettelen etenkin näitä ammatikseen asiakkaita kuskaavia: eikö heitä kiinnosta lainkaan matkustajien viihtyvyys? Eikö he tajua, että heidän ajotavastaan puhutaan aivan varmasti jälkeenpäin – eikä todellakaan mitään hyvää? Tuo sinun kokemuksesi Venäjällä on kyllä kamala, onneksi ei kuitenkaan käynyt sen vakavammin!
Heh pikku Lizasta tuli mieleen, että aina silloin tällöin osuu retkille ja matkoille, joilla jotakin perhettä johdetaan perheen lasten toimesta. Voiko olla mitään ärsyttävämpää?! Olen yrittänyt omaa jälkikasvua ohjeistaa toisella tavalla, tiedä sitten miten on onnistunut, mutta uskoisin ettei nyt ihan kamalimmasta päästä ole nuo tyttöset. :D
Mä pelkäsin, että vanhemmat närkästyisi tuosta minun Liza-murinasta ja kommentoisi, että “hanki itse lapsia ennen kun alat arvostella muiden kasvatusmetodeja”. Mutta onneksi sellaista ei ole vielä tullut… Ja kun sinäkin äitinä olet sitä mieltä, että lapsi ei saisi olla perheen pää, niin ehkä olikin ihan ok ärsyyntyä tämän brittiperheen toiminnasta tällä retkellä. Kiitos kommentista, Virpi! :)
Hahhah, naurahtelin näille ääneen, sille voin niin hyvin kuvitella nuo tilanteen, vaikka oon vain kerran käynyt Kaakkois-Aasiassa. :D Riisi, aina liian tulinen ruoka, aivan onneton palvelu (muun muassa se, että hotellihuoneeseen saattaa kuka tahansa tupsahtaa koska tahansa)… Kirjoitin tuo reissun aikana matkapäiväkirjaa ruutuvihkoon, ja aika pitkälti samoille asioille tuli hajoiltua kuin sinullakin. Onneksi nyt jo naurattaa. :D Ja onneksi plussat kuitenkin voittaa miinukset ja kyse on lopulta aika pienistä asioista, vaikka kulttuurishokki meinaakin välillä iskeä.
Heheh, ihanaa, että en ole ainoa, joka näille asioille hajoilee! :D Nyt opin, että jonkinlaista matkapäiväkirjaa pitäisi pitää aina, sillä sinne taltioi varmasti materiaalia, mille voi myöhemmin nauraa. Onneksi tälläkin reissulla plussat voitti miinukset ja ärsyynnyin vain pienistä asioista, muuten olisi ollut pitkät kolme kuukautta! :D Kiitos kommentistasi, Anu!
Heh :) Ihana postaus! Aika tosiaankin kultaa muistot. Jälkikäteen ne pienet ärsytyksen aiheet tuntuvat pieniltä, mutta tapahtumahetkellä eivät todellakaan. Voin niin kuvitella tunteen cocktail-tilaisuudessa, kun olette huomanneet tarjoiltavana olevan vain mehua. Siitä varmasti saatte vielä monet naurut.
Minä muistan Malesiassa taksikuskin, joka oli viemässä meitä lentokentälle (eli enemmän tai vähemmän on aina kiire, kun mennään lentokentälle). Ensin oli hirveä ruuhka Kuala Lumpurin keskustassa, sitten kuski päätti kiertää jostain outoa kautta, ja kun ihmettelimme, että eikö lentokenttä ole toisessa suunnassa, niin kuski ilmoitti haluavansa tankkaamaan tietylle bensa-asemalle. Ei naurattanut. Ehdittiin onneksi hyvin lennolle.
Kiitos Teija :) Mehuepisodi oli kyllä sellainen, että sille on saanut jälkeen päin nauraa, vaikka silloin olikin epäuskoisen pettynyt fiilis. Olisihan me voitu ostaa kaupasta oma pullo vuoden vaihtumisen kunniaksi, mutta kuohuviini oli törkeän kallista ja pullollinen olisi ollut meille liikaa: olimme kuvitelleet saavamme tilaisuudesta meille riittävät lasilliset. Mutta ei, niin ei :D
No huh huh, tuota taksikuskia! Ei olisi minuakaan naurattanut! Kentälle meno isoissa kaupungeissa (etenkin ruuhka-aikaan) on muutenkin aina aika stressaavaa, ei siihen kaipaa mitään ylimääräisiä lenkkejä! Onneksi ehditte lennolle :)
Meillä kokemus on vähitellen alkanut opettaa, ettei kokemuksia kannata ahnehtia vaan välillä pitää vaan se iltapäivä- tai iltaretki jättää väliin ja oleilla hotellilla sen aikaa että siihen tylsistyy (lue, väsymys menee ohi). Sillä useimmat tuollaiset voimakkaat ärsytykset taitavat sittenkin juontaa väsymyksestä.
No, Malesiassa en kyllä olisi olettanut saavani alkoholia ihan noin vaan, sen verran muslimimaalta se kuitenkin lyhyillä vierailuillamme sillä suunnalla on vaikuttanut. Mutta maassa maan tavalla, vai miten sitä sanotaan. Viime syksynä satuimme olemaan syntymäpäivänäni Iranissa, jossa ei todellakaan saa alkoholia noin vaan, mutta hotellin minibaarista saattoi ostaa (ihan normaalikokoisen) alkoholittoman kuohuviinin, jolla sitten ystäväpariskunnan kanssa skoolattiin sitä, että olin taas vuoden vanhempi.
Olen samaa mieltä, että välillä täytyy ottaa ihan rennosti, eikä ahnehtia kokemuksia jatkuvasti. Malesian isommissa kaupungeissa ja turistipaikoissa alkoholijuomia löytää kyllä helposti, vaikka ei niitä ihan joka ravintolassa tai kioskissa myydäkään. Mutta eihän sitä alkoholia todellakaan tarvitse koko ajan saada, teidän syntymäpäiväjuhlien tapaan alkoholiton kuohuviini olisi kelvannut minullekin tuossa uuden vuoden cocktail-tilaisuudessa vallan mainiosti :)