Mikä matkustamisessa on parasta?

Sain jo kuukausi sitten haasteen Journey Diary -blogin Jennalta kertoa pienistä kivoista jutuista, mitkä ovat jääneet matkoilta mieleen. En ollut unohtanut haastetta, vaan pienten muistojen miettiminen osoittautui sen verran hankalaksi, että haasteeseen vastaaminen on kestänyt todella kauan. Mukavia muistoja matkoilta on niin paljon, että ne vain poukkoilevat päässäni kun yritän niitä muististani noukkia, enkä loppujen lopuksi saa ajatuksen päästä kiinni lainkaan. Nyt huomasin, että kuukauden mietittyäni olin saanut kirjattua ylös vain kolme hauskaa muistoa, joten päätin ottaa haasteeseen hieman erilaisen lähestymistavan.

Pienten kivojen juttujen sijaan listasin mitkä asiat ovat mielestäni matkustamisessa parasta.

1. Upeat maisemat

Varmastikin yksi suurimmista syistä matkustaa on nähdä erilaisia paikkoja ja toisenlaisia maisemia kuin se, minkä näkee omasta olohuoneen ikkunasta. Vaikka olen ollut usein liian laiska kantamaan isoa järkkäriä mukana (onneksi nyt on minijärkkäreitä!), olen kuitenkin onnellinen, että näissä paikoissa kamera oli matkassa. Nyt vuosia myöhemmin edelleenkin ihastelen näihin kuviin ikuistettuja maisemia.

imageGreat Ocean Road, Australia: 12 Apostles

imageGreat Ocean Road, Australia: 12 Apostles

imageKoh Similan, Thailand

2. Road tripit

Auto on ehdottomasti paras tapa matkustaa kohteessa! Tykkään mennä minne huvittaa, pysähtyä missä mieleen tulee ja matkustaa omalla aikataululla. Lisäksi tykkään ajaa, joten en suostu pelkäksi kartanlukijaksi. Roadtrippailtua on tullut ainakin Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Thaimaassa, Floridassa ja ympäri Eurooppaa.

imageSomewhere nearby Margaret Rivers, Western Australia

imageSomewhere in the North Island, New Zealand

imageSomewhere by the Lake Okeechobee, Florida

3. Uudet tuttavuudet

Matkustamisen yksi parhaista puolista on uusiin ihmisiin tutustuminen. Vaikka ei välttämättä olisikaan sydänystävä hakusessa, on kohtaaminen tuntemattoman kanssa usein mielenkiintoinen ja avartava: voit oppia jotain uutta kun alat höpötellä vierustoverin tai kaupan kassan kanssa. Itse en ole useinkaan se keskustelun avaava osapuoli, mutta mielelläni juttelen kun joku minua rohkeampi tulee juttusille. Olenkin päätynyt yllättäen muun muassa kiertämään museoita tapaamani ihmisen kanssa, tutustumaan mallitoimistoon malliksi haluavan seurana sekä saanut keskellä päivää kutsun illan bileisiin, joihin menin vaikka en tuntenut sieltä ketään.

Eläintuttavuuksia en yleensä hanki, mutta nämä kuvissa olevat otukset olivat vaan niin suloisia, että ne oli pakko saada juttuun mukaan.

imageMelbourne Zoo, Australia

imageMelbourne Zoo, Australia

4. Nähdä paikka aamuhämärässä

Usein reissussa tulee nukuttua pitkään, onhan nukkuminen tärkeä osa lomaa ja rentoutumista (ainakin minulle). Mutta monesti olen huomannut varhaisen aamun, kun muut ovat vielä nukkumassa, eikä hereillä ole kuin ne aamuvirkuimmat ja aikaisin työnsä aloittavat, olleen se paras aika nähdä paikka aidoimmillaan. Aamulla ilma on myös raikkaampi, ja koko edessä oleva päivä on mahdollisuuksia täynnä!

imageMelbourne, Australia

imageFawkner Park & CBD, Melbourne, Australia

5. Nähdä maiseman muuttuvan auringon laskiessa

Illalla kun aurinko alkaa laskea, muuttuu maisema upean väriseksi. Tämä hetki täytyy kesäaikaan viettää ulkona, yleensä rannalla, terassilla tai parvekkeella, sillä vaikka auringon tippumista horisontin taakse ei näkisikään, on pelkästään valon muuttumisen katsominen rentouttavaa. Tämä on paras aika mietiskellä päivän aikana koettuja asioita ja suunnitella seuraavaa päivää.

imageSt Kilda, Melbourne, Australia

imageSt Kilda, Melbourne, Australia

6. Uusien asioiden kokeileminen

En ole mikään extreme-lajeista innostuva hurjapää, vaan tykkään ennemmin tehdä rauhallisempia juttuja. Toisinaan olen kuitenkin syystä tai toisesta ylittänyt itseni ja osallistunut vaikkapa rankkaan koskenlaskuun tai kiivennyt Kaakkois-Aasian korkeimmalle vuorelle. Purjehtiminen ja luge-ajelu eivät kuulu kovinkaan hurjiin juttuihin, mutta molempia olen päässyt kokeilemaan ensimmäistä kertaa ulkomailla ja ne ovat jääneet mieleen arvokkaina kokemuksina ja muistoina.

imageSailing on the Swan River, Perth, Australia

imageLuge in Rotorua, New Zealand

7. Museot ja tapahtumat

Jostain syystä museot eivät kuulu reissujen ToDo -listani kärkipäähän, vaikka nautin niistä todella paljon kun saan sellaiseen itseni raahattua – ja ovathan ne yksi loistava tapa tutustua kohteen historiaan ja kulttuuriin. Yksi mieleenpainuvimmista on ollut Museum of Contemporary Art Sydneyssä ja Auckland War Memorial Museum Uudessa-Seelannissa (josta innostuin hyvinkin paljon, kuten alla olevasta kuvasta voit huomata). Lisäksi suuret tapahtumat kohdalle osuessaan ovat olleet mahtava lisä reissukokemukseen: esimerkiksi formuloita olen ollut katsomassa sekä Malesiassa (v. 2008) että Melbournessa (v. 2012).

imageAuckland War Memorial Museum, New Zealand

imageFormula 1 Australian Grand Prix, Melbourne

8. Ruoka

Aijaijai, tarvitseeko tätä sen enempää edes selittää? Erilaiset ruokaelämykset ovat tietenkin yksi parhaimmista asioista matkustamisessa!

imageRooftop Bar, Melbourne, Australia

9. Lomasta nauttiminen – säästä huolimatta!

Vaikka tietenkin selkeä ja aurinkoinen sää on paras lomasää, ei minua haittaa pari sateista päivää siellä sun täällä. Minusta on ihana olla sateensuojassa ja kuunnella sen rapinaa tai katsella kun pisarat iskeytyvät vaikkapa auton ikkunaan. Esimerkiksi yksi Floridan loman ihanimmista muistoista on se, kun sade pakotti meidät kahvilaan useammaksi tunniksi jossakin päin Miamin Downtownia. Mikäs siellä istuskellessa hyvässä seurassa, syöden ja juoden!

imageSomewhere by the Lake Okeechobee, Florida

imageSomewhere by the Lake Okeechobee, Florida

10. Piilotetut helmet

Toisinaan on hyvä pistää kartta laukkuun ja kulkea päämäärättömästi. Silloin näkee kohdetta myös turistireittien ulkopuolelta ja päätyy paikkoihin, joihin tuskin olisi muuten mennyt. Piilotettu helmi voi olla upea rakennus, erinomainen ravintola tai vaikkapa kadunpätkä täynnä upeaa katutaidetta!

imageHosier Lane, Melbourne CBD, Australia

imageHosier Lane, Melbourne CBD, Australia

imageHosier Lane, Melbourne CBD, Australia


Tätä listaa olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkäksi, eikä nämäkään ole numeroinnista huolimatta paremmuusjärjestyksessä.

Mikä sinun mielestäsi on matkustamisessa parasta?

44 comments
  1. Voi kuinka mukavia ja hyvätasoisia kuvia.

    “Mitkä asiat ovat mielestäni matkustamisessa parasta”. Oma TOP3 ihan randomisti on:
    1. Astuminen ulos lentokoneesta ja se ensimmäinen hetki putkessa, jossa on lupaus tulevasta. Kuumuus, kylmyys, kosteus….
    2. Herääminen uudessa paikassa. Se hetki kun venyttelee sängyssä ja tunnustelee missä on.
    3. Uudet tuoksut, jotka tulvivat tajuntaan. Aamu-usva, katukojujen tuoksut, tunkiot…

    1. Kiitos Anna! Minäkin tykkään haistella, ja myös tuolloin koneesta astuessa (vielä parempi jos joutuu menemään ulkokautta) lämpötilan lisäksi pistän merkille miltä siellä tuoksuu.

  2. Hyvä lista! Itse olisin varmasti laittanut samanmoisia, joskin museot ei ehkä tosta oo niin paljon se mun juttu (poikkeuksiakin toki löytyy!) ja olisin tietysti vaihtanut roadtrippailun polkupyörätrippailuun :)

  3. Kuulostaa aika samanlaiselta kuin meikäläisenkin matkailu: paikkoja, auringonnousuja ja -laskuja, ruokaa, maisemia, kokemuksia, vähemmän museoita (jotka aina silti yllättävät positiivisesti!) ja vähemmän extremeä, joskin tuon Miikan kanssa joudun aina ylittämään itseni etenkin vesiurheilun suhteen. Ja hyvä niin. Rajoja on ihan hyvä välillä koetella.

    Ihania kuvia, ja paljon tuttuja maisemia meillekin tältä matkalta!

    – Gia

    1. Mikähän siinä onkin, että museot eivät ajatuksena oikein nappaa, mutta silti ne yleensä onkin positiivinen kokemus! Minäkään en ole lainkaan extreme-tyyppiä, mutta onneksi joku välillä saa ylipuhutuksi kokeilemaan jotain mitä en koskaan kuvitellut tekeväni. Kiitos kommentista, Gia!

  4. Hyviä kuvia, hyviä pointteja!

    Itse lisäisin omalta kohdaltani vielä sen, että on aikaa viettää ja olla kavereiden kanssa. Itse kun reissaan paljon kavereiden kanssa pienemmillä ja isommilla porukoilla, niin 4-6 päivän reissulla ehtii joidenkin kavereiden kanssa olla tekemisissä enemmän kuin vuoden aikana pienissä osissa yhteensä. Kotona on kaikilla omat kiireensä työt ja perhe mukaan lukien, niin ei ole aikaa usein nähdä kuin pikaisesti. Reisulla on aikaa tarinoida ja mikä parasta kokea uusia juttuja joita voi sitten muistella yhdessä myöhemminkin.

    Muistan hyvin tapauksen, kun saavuimme pelireissulla Innsbruckiin. Ulkona 35 astetta lämmintä, upea kaupunki ja alpit häikäisevät kauneudellaan. Suuntasimme muutaman kaverin kanssa ostaan pelimerkit kaupasta ja siirryimme pelaamaan maan alle Irkkupubiin pokeria useammaksi tunniksi. Myöhemmin iltapäivällä kaupunkiin saapuneet joukkuekaverit pitivät meitä hulluina, mutta eihän meille ikinä ole aikaa pelata rauhassa korttia kotimaassa ajan kanssa :-D No ehdittiin kyllä viikon aikana saamaan kaupungin kujat ja alppirinteet kyllä tutuiksi, jote mitään ei menetetty vaan saatiin reissusta näin irti enemmän.

    1. Aivan huippu tarina! :D Ja niin totta, kavereiden kanssa vietetty aika on parasta, ei sillä niinkään väliä mitä tekee, mutta kunhan saa viettää aikaa yhdessä kiireettä. Ei olisi minuakaan haitannut viettää useaa tuntia pubissa hyvässä seurassa :) Kiitos kommentista, tästä tuli hyvä mieli :)

    1. Kiitos Laura! Ja hyviä pointteja! Itseensä tutustuminen on itsellä ollut merkittäviä asioita, etenkin kun olen matkustanut yksin.

  5. Olen ehdottomasti samalla kannalla erityisesti maisemista ja road tripeistä (muutkin hyviä pointteja ehdottomasti!); noita kahta ei kyllä voita mikään :)

  6. Kyllä se vaan niin on, että valokuvat pitäisi ottaa auringon laskiessa. Mutta kun ne retket tulee aloitettua aamiaisen jälkeen ja sitten auringonlaskun aikaan on usein jo vähän raatona hotellihuoneessa. Mutta pitäisi tsempata, pitäisi – kun noita Sinun upeita iltakuvia katsoo!

    1. Kiitos kommentista, Pirkko! Auringonlaskut on usein aika huonoon aikaan, yleensä juuri silloin kun on huoneessa levähtämässä ennen illallista. Kuten Jenni sanoikin, pitäisi suunnitella aikataulut niin, että ehtisi ihailemaan auringon laskemista :)

  7. Just näin, tässähän tuli oikeastaan kaikki tärkeimmät asiat matkustamisesta. Näistä vielä opittavaa mulla on auringonnousuista ja -laskuista: olen lähes aina jossain muualla hääräilemässä niiden aikaan. Pitäisi etukäteen selvittää, mihin aikaan ne on, ja suunnitella päivä niin, että niitä ehtii ihailemaan!

    1. Auringonnousut ovat lomalla yleensä aivan liian aikaisin, joten ei ole ihme jos ne jää näkemättä :D Mutta hyvä idea on tuo, että suunnittelisi päivän niin, että ehtisi näkemään, jos ei sekä nousua ja laskua, niin ainakin toisen!

  8. Hienosti sanailtu sekä kuvitettu, ja samoilla linjoilla olen itsekin. Ruoka tosin taitaisi omalla listallani olla kärkipäässä! :D Paikalliseen kulttuuriin ja mahdollisesti musiikkiin tutustuminen on myös tärkeää omilla reissuillani. Aamuhämärää en kovin usein pääse todistamaan, sen verran vaikeaa on iltavirkun saada itseään ylös aikaisin… ;)

    1. Mun matkakumppanit ovat joskus saaneet minut ylös kukonlaulun aikaan, mutta yleensä kyllä olen minäkin aamun torkku :) Paikallinen musiikki on hyvä pointti myös!

  9. Nämä on helppo allekirjoittaa! Tosin itse en ole ainakaan yksin reissatessani erityisesti kulinaristi vaan hotkaisen aina nopeasti jotain jotta pääsen jatkamaan matkaa. Mutta erityisesti upeat maisemat, uudet tuttavuudet, roadtripit ja uusien asioiden kokeileminen – ne on parasta!

    1. Olen itsekin samanlainen ruoan suhteen jos olen yksin reissussa: en jää pitkäksi aikaa ravintoloihin istuskelemaan ja tilailemaan montaa ruokalajia. Ja ravintola pitää valita sen mukaan, että siellä viitsii kirjan kanssa istua, muuten yksin syöminen on todella tylsää. Kiitos kommentista!

  10. Yllätyksenä eteen tulevat helmet, upeat maisemat ja hyvä ruoka – nää tosiaan on minunkin mielestä parasta reissussa. Kiva on myös päästä testaamaan kielitaitoa. Olen saattanut opiskella vaikka pari viikkoa ennen reissua tulevan kohteen kieltä, että edes jotain osaisi sanoa. On tosi ihana päästä sitten testaamaan, tuleeko ymmärretyksi…

    1. Kielitaidon testaaminen on hyvä pointti, jos siis on viitsinyt kohteen kieltä opetella. Mun kielipää ei ole kovin hyvä, joten yleensä en opi tervehdyksiä ja kiitosta enempää. Mutta kai sekin on tyhjää parempi :)

  11. Hahaa, tuo haaste on alunperin mun keksimä, kiva että muokkasit sitä ja listasit parhaita asoita matkustamisessa. :) Mulla ei oo paljon lisättävää, yleensäkin se että saa uusia kokemuksia ja näkee uutta on mahtavaa.

    1. Niinhän se taisi ollakin, muistan lukeneeni sun tekstin :) Mutta valitettavasti haaste oli minulle liian haasteellinen, niin piti muokata sitä :D Kiitos kommentista!

  12. Ihan huippuja kuvia, varsinkin katutaide ja hampurilainen! Ja itse teksti – en voisi enempää allekirjoittaa, enkä edes keksi mitään mitä tuosta puuttuisi. Ehkä valokuvaaminen ja kaikkien niiden kuvien fiilistely jälkeenpäin? :D

  13. Huippuja kuvia! :) Samaistun kyllä kaikkiin kohtiin!

    1. Kiitos paljon! :) Heh, en mäkään ajattelisi, että museot olis mun juttu, vaikkakin yllätyksekseni niistä aina kuitenkin tykkään :)

  14. Noi löydetyt helmet, ai että! Katutaide on upeeta kun se tehdään tuollain. Samoilla ajatuksilla mennään, ihana postaus! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *