Parasta kotikaupungissani – neljä ulkosuomalaista kertoo

Kun on muutaman päivän vierailulla entuudestaan vieraassa kaupungissa, käyttää usein aikansa tunnetuimpien nähtävyyksien kiertelyyn, sillä totta kai sitä haluaa nähdä ne paikat, joista on todennäköisesti lukenut ja nähnyt kuvia matkaa suunnitellessaan, ja kenties jo kauan ennen sitä. Mutta tunnetuimmat paikat eivät välttämättä olekaan ne parhaimmat – ainakaan jos kysytään kaupungissa asuvilta.

Paikalliset näkevät kaupungin aivan toisenlaisena kuin siellä hetkellisesti vierailevat: parasta ei ehkä olekaan ne upeat rakennukset, patsaat tai historialliset alueet, joita tuhannet matkailijat tulevat vuosittain ihailemaan. Ei ne perinteisiin vaatteisiin pukeutuneet katusoittajat, keskustan ravintolat tai maailmankuulu ranta. Kaupungissa asuvalle parasta saattaakin olla tietyn korttelin ainutlaatuinen tunnelma, vaatimattoman ravintolan erinomainen ruoka, ihmisten vieraanvaraisuus tai aikaisen aamun hiljaiset kadut.

Mutta näistä harvoin mainitaan matkaoppaissa, joten nyt neljä ulkosuomalaista kertoo, mikä on heidän nykyisissä kotikaupungeissaan – Rio de Janeirossa, Barcelonassa, Venetsiassa ja Kööpenhaminassa – parasta. Osaisitko arvata?

RIO DE JANEIRO, BRASILIA

Mira 1

Rio on tietysti hiekkarantoja ja biitsikulttuuria. Mutta minun Riossani parasta on eksoottinen luonto, joka alkaa heti pihapiiristä. Lenkkipolullani voin kohdata jättiläismarsua muistuttavan, sympaattisen vesisian, maailman suurimman jyrsijän. Tai kissan kokoisen, hellyyttävän opossumin, joka näyttää vähän sähköiskun saaneelta. Pieniä apinoita näen aina, laumoittain, jos maltan pysähtyä. On harmaahaikaroita, ibiksiä ja muita lintuja. Taskuravut vilistävät koloihinsa askelteni tieltä. Polkuni seurailee mangrovelaguunia. Puiden rungot ovat täpötäynnä päällyskasveja ja oksat kukkia, joiden lakastuneet terälehdet muodostavat hiekkatielle pinkkejä, keltaisia ja violetteja mattoja. Polun varrella kasvavat avokadot, karambolat, acerolakirsikat…

Siellä unohdan vieressä kohoavat, useat kymmenet tornitalot ihan kokonaan.

Mira 2

Mutta samanlaista trooppista luontoa on Riossa paljon muuallakin, kaiken liikennekaaoksen ja betonin vastapainoksi. Vehreyden kruununa on Tijucan kansallispuisto. Se on maailman suurin kaupunkialueen sisällä oleva metsäalue. Silloin tällöin menemme patikoimaan sen jyrkille, varjoisille poluille. Ne johtavat kukkuloiden huipuille maisemapaikoille, joista näkee muita kukkuloita. Niitäkin peittää yhtä tiheä javiidakkomainen vehreys. Sellainen näky näin valtavassa metropolissa – se on uskomattoman upeaa!

Mira / Exploras, www.exploras.net

 

BARCELONA, ESPANJA

tibidabo

Pitkää hiekkarantaa, palmuja, bileitä, lähes aina paistava aurinko, tapaksia ja halpaa juomaa. Barcelona on sitä, mutta myös paljon muuta.

Parasta kotikaupungissani on sen monipuolisuus, jatkuva uudistuminen ja kerroksisuus. Barcelona on miljoonakaupunki, jonka jokainen täällä asuva tai kävijä näkee omalla tavallaan. Täältä löytyy sekä vaihtoehto- että korkeakulttuuria, samoin ikiaikaisia kirkkoja, arkkitehtuurin ihmeitä ja niiden rinnalla ihan uusia rakennuksia. Erilaisia tapahtumia riittää joka päivälle isoista konserteista kadunkulmien katusoittajien esityksiin. Barcelonassa on useita Michelin-ravintoloita, mutta myös erinomaisia pikkukuppiloita, jotka tarjoavat edullista lähi- ja luomuruokaa.

Minun ikiomasta Barcelona-kuplastani löytyy ystävällisiä, iloisia ihmisiä eri maista ja taustoista. Kuplaani mahtuu kiinnostavia museoita ja näyttelyitä, rauhallisia puisto- ja rantabulevardikävelyjä, päiväretkiä vuorille, metsiin ja rantapoukamiin sekä myös toimiva arki. Minun Barcelonastani löytyy tuskaisen hikisiä kesäpäiviä, metelöiviä papukaijoja, kerjäläisiä, täyteen pakattuja metrovaunuja, liikenteen kakofoniaa ja turistimassoja, mutta myös hiljaisia kahviloita, laadukkaita kirjakauppoja, hyvää ruokaa ja kaikin puolin mukava elämä. Tämä on minun kotini.

Ansku BCN, www.anskubcn.com

 

VENETSIA, ITALIA

Venetsiassa parasta on kylämäisen yhteisön leppoisa tunnelma keskellä erikoista, pienistä saarista koostuvaa kaupunkia. Arkiset, jokapäiväisetkin asiat tuntuvat omilta seikkailuiltaan: ruokaostosten lomassa voin tehdä pienen kävelyretken yli lukuisten siltojen ja pysähtyä vaihtamaan kuulumiset vihannestorin tutuksi käyneen myyjän kanssa. Tai voin pistäytyä ihailemaan räiskyvän vaaleanpunaista auringonlaskua pienen kanaalia reunustavan kuppilan terassille ystävien ja edullisen prosecco-lasillisen kera, ennen kuin tallustan kauppakassieni kanssa takaisin kotiin.

Tämä epätavallinen, vettä vastaan jatkuvasti taisteleva kaupunki saa minut tuntemaan, ettei mikään voi olla liian suuri este, jos elämässä haluaa palavasti jotain. Jos joku on aikoinaa keksinyt rakentaa mahtipontisia palatseja uppoavalla maalle, kuinka moni muu asia tässä maailmassa voisi olla mahdollista?

Ja kun iltapäivä vaihtuu iltaan, Venetsian kadut hiljenevät ja tunnelma on kuin kaihoisan romanttisesta italialaisesta elokuvasta. Sivukujien varrella sijaitsevien, piskuisten trattorioiden edustat sen sijaan täyttyvät iloisesta puheensorinasta, jopa sunnuntai-iltaisin – koska venetsialaiset tietävät, että elämästä saa ja kuuluu nauttia.

Mari / Marimente, marimente.pallontallaajat.net

 

KÖÖPENHAMINA, TANSKA

IMG_3597

Kun kevät näyttää ensimmäisiä merkkejään ja aurinko alkaa jälleen lämmittää pitkän talven jälkeen, herää Kööpenhamina talviunestaan. Ihmiset eivät enää kiirehdi paikasta toiseen, vaan askel hidastuu, nautitaan lämpimistä säteistä, vietetään enemmän aikaa ulkona. Kööpenhaminan lukuisat puistot alkavat vetää ihmisiä magneetin lailla: jo ensimmäisinä aurinkoisina päivinä on puistojen nurmikoille levitetty piknik-vilttejä, joilla pariskunnat ja kaveriporukat loikoilevat juhlistamassa talven väistymistä.

Niin mekin teemme eräänä aurinkoisena maaliskuun lauantaina, kun pakkaamme mukaan voileipiä ja juotavaa, ja suuntaamme kasvitieteellisen puutarhaan. Puisto on talven jäljiltä vielä hieman karu, mutta lupaus tulevasta kukkien väriloistosta on jo ilmassa. Istumme penkille syömään eväitämme auringon lämmittäessä kasvojamme ja sorsien polskiessa edessämme olevassa lammessa. Tämä on se hetki, kun toteamme kevään vihdoin saapuneen.

image

Puistot ovat tärkeä osa kööpenhaminalaisten elämää, ja mielestäni yksi parhaimmista asioista koko kaupungissa: puistot eivät ole vain kauniita viheralueita piristämässä keskustan ilmettä, vaan ne ovat kuin kaupunkilaisten olohuoneita. Puistoihin mennään lounaalle kesken työpäivän, ensitreffeille, ottamaan aurinkoa, ja nauttimaan pienestä palasta luontoa suurkaupungin keskellä. Piknik- ja puistokausi on nyt avattu – vuoden paras aika on täällä!

Terhi / Vagabonda, www.vagabondablogi.fi

 


Mikä on sinun kotikaupungissasi parasta?

 

51 comments
  1. Taas on kommenttini kadonnut johonkin avaruuteen… Minä pidän omassa kotikaupungissani Helsingissä ehdottomasti Kallion ja Hakaniemen alueesta, jotka ovat hyvin lähellä keskustaa, mutta ovat aivan omanlaistaan aluetta. Mielestäni myös viime aikojen parhaat uudet ravintolat ovat rantautuneet juuri Kallioon.

  2. Tä on niin ihana juttu! Kiva huomata miten paljon ensinnäkin meitä asuu missä sattuu ympäri maailmaa ja kiva oppia lisää kaikkien kotikaupungeista :)

  3. Loistava postausidea! Asuessaan näkee kaupungin/kylän aivan eri silmin ja löytää ne kätketyt helmet, toisaalta myös ne vähemmän helmet. Kööpenhaminan kasvitieteellinen puutarha näyttää aivan ihanalta ja puistot ovat niitä paikkoja, joihin aina matkoillakin suuntaan.’

    Kotikaupungissani on keskustassa varsin viihtyisä Koulupuisto sekä matkailukohteenakin suosittu pappilan puutarha, mutta se ihan paras paikka löytyy meren ääreltä. <3

    http://www.rantapallo.fi/elamaajamatkoja/2015/10/14/ihan-paras-syyslomapaiva-faboda-pietarsaari/
    http://www.rantapallo.fi/elamaajamatkoja/2015/08/15/puistokaupunki-pietarsaari-rosenlund-aspegrenin-puutarha/

    1. Puistot on ihania paikkoja rentoutumiseen ja pieneen lepohetkeen kaupungin vilinästä. Mitä suurempi kaupunki, sitä enemmän hakeudun puistojen rauhaan :) Merenranta on myös varmasti monille ykköspaikka!

  4. Ihana postausidea. Tiiviissä paketissa paljon tietoa. ‘Uppoamista vastaan taisteleva Venetsia täynnä mahdollisuuksia’ oli aivan huippu, siellä en ole vielä käynytkään, ja pakkohan sinne on päästä. Itse asun turistikohteessa Thaimaassa ja kyllä ne omat lempipaikat täälläkin on kaukana turisteista, kuten esimerkiksi pienet paikallisten markkinat keskellä metsää, missä aina on elävää musiikkia ja isot esiintymislavat.

    1. Kiitos Heidi! :) Venetsia kyllä pitää vielä joskus nähdä! Vaikka en olekaan siellä vielä käynyt, olen aika varma, että Mari asuu todella ainutlaatuisessa kaupungissa :)
      Thaimaassa on kyllä todella suuri ero turisti- ja paikallisten alueiden välillä: turistialueella jopa paikalliset ihmiset tuntuvat käyttäytyvän erilailla… Joten ei ihmekään, että sinunkin lempialuuet on kaukana turisteista :)

  5. Hauska yhteenveto monesta paikasta, kiva tosi kiva postausidea :) Myönnän että matkoilla tulee käytyä suosituissa turistipaikoissa ja ajan kanssa sitä löytää kaupungista uusia mielenkiintoisia paikkoja. Luonto ja sen erilaisuus on varmasti se mihin moni ihastuu, mutta ehkä niiden takia ei ensisijaisesti kaupunkilomalle matkusta. Nykyään kun käyn Helsingissä, niin käyn kaikki ne turistikohtet läpi, vaikka ennen en niitä juuri ajatellut ja niistä tulee todella ihana fiilis, se tunne että oot oikeesti Helsingissä! Täällä kommenteissa muutamat ovat maininneet Espoon upean rantaraitin, joten pakkohan sitä on hieman mainostaa… Ohessa linkki Rantaraitti postaukseeni: http://martanmatkassa.blogspot.com/2015/06/rakas-rantaraitti-espoossa.html

    1. Hyvä pointti, että luonnon vuoksi tuskin ensisijaisesti lähtee kaupunkilomalle. Mutta kuten Meidänmatkassa kommentoikin, suomalaiset ilmeisestikin arvostaa luontoa todella paljon :)
      Kiitos linkistä Rantaraitti-postaukseesi! Upean näköistä!

  6. Kauniita tarinoita tutuista paikoista, joista on kuitenkin jotain jäänyt näkemättä :) Paikallista eloa ja oloa tuntevilta saa aina kullanarvoisia vinkkejä reissuille, ja luulenpa että vaikkapa kuvankaunis Rio näyttäytyisi jo pelkästään tämän postauksen jälkeen vielä entistäkin monipuolisempana kuin millaisena siihen itse ihastuin vuosia sitten.

    Tämä oli hieno postaus! Kiitos siitä, Terhi :)

    1. Kiitos kommentista! :) En ole Riossa vielä käynyt, mutta se alkoi Miran kertomuksen luettuani kiinnostaa entistä enemmän. En osannut arvatakaan, että siellä on luonto niin lähellä! Loistava vinkki :)

  7. Minusta Helsingissä on parasta Kallion ja Hakaniemen alue: ne ovat aivan keskustan kupeessa, mutta silti siellä eletään aivan erilaista elämää kuin keskustassa.

    Barcelonasta minun täytyy sanoa, etten tunnistanut ollenkaan alkuosan Barcelonaa rantoineen ja bileineen. Tämä saattaa johtua siitä, että olen itse ollut kaupungissa aina tammikuussa, jolloin rantakausi ei ole ollut kiivaimmillaan. Minun kokemukseni on hyvinkin samankaltainen kuin Anskulla.

    1. Just katselin lentoja Helsinkiin toukokuulle. Vaikka olenkin käynyt siellä useamman kerran, on reissut olleet niin pikaisia että en ole kunnolla päässyt sisälle kaupunkiin. Pitääkin muistaa Hakaniemi ja Kallio, jos ehtisi käymään niissä seuraavalla Helsingin reissulla, joten kiitos vinkistä! :)

  8. Tuo on kyllä niin totta, että kaupungissa asuessa keskittyy niin erilaisiin asioihin, mitä turisteille suositellaan “parhaina paloina”. Itsehän tajusin tuossa viime kesänä asuneeni Tampereella 9 vuotta, mutta silti lähes kaikki suurimmat nähtävyydet (joista monijopa ihan kilometrin säteellä hämeensillasta ja omasta työpaikasta) olivat sellaisia jossa en koskaan ollut käynyt. Hieman jo viime kesänä aloittelin tilanteen korjaamista, mutta vieläkin hävettävän huonosti sitä tuntee kotikaupunkiaan..

    1. Se on hyvä, että huomaa kuintenkin ajoissa, että että pitäisi tutustua paremmin oman kaupungin nähtävyyksin :) Itse kun olen asunut aikoinaan muutaman vuoden Lappeenrannassa ja olen ihan pihalla kaupungin nähtävyyksistä. Harmittaa, että ne ei silloin kiinnostanut, nyt kun tuskin tulee Lappeerantaan enää mentyä…

  9. Huomaa että suomalaiset osaavat arvostaa luontoa! :) Mutta ihan hävettää myöntää etten ole vieraillut missään noista kaupungeista, mulla on sivistyksessä selvästi ison iso aukko.. Täytyykin alkaa täyttämään sitä. ;) -Monna

    1. Kiitos Rami :) Tampereessa on kyllä paljon hyvää, ja haluaisinkin tehdä sinne vaikka viikonloppureissun pitkästä aikaa. Harmi, kun Suomea tulee nähtyä niin vähän :(

  10. Kivasti koottu ja mielenkiintoinen postaus! Riossa en ole käynyt, mutta suurkaupungin sykkeestä sitä kaipaakin helposti luontoon. Omassa kotikaupungissani Tampereessa parasta on mm. järvet, koski, lukuisat kahvilat, kirjastot, erilaiset tapahtumat (erityisesti kesäisin), puutaloalueet ja tietysti metsät <3.

    1. Kiitos Teea! Tampere on kyllä todella kiva kaupunki, ja noiden luettelemiesi asioiden vuoksi tykkäisin minäkin varmasti asua siellä :)

  11. Taisinkin tuon Rion osuuden lukea aiemmin, koska mieheni on sieltä kotoisin ja puhuu aina, kuinka Riossa ei voi liikkua ilman väkivallan uhkaa. Olen matkustanut yksin Rioa vaarallisemmaksi luokitellussa Kapkaupungissa ja selvisin ihan hyvin, mutta kaksi vuotta Rion kauhutarinoita ja uutisvirtaa kuunneltuani itseänikin on alkanut jo mietityttää, että millaistakohan siellä on. Odotan siis ensikohtaamista Rion kanssa toiveikkaan innokkaana @Mira / Exploras. Muut kaupungit ovat tuttuja, ja Venetsian kaduilla kerran illalla kävellessäni kuulin jostain trumpetin soittoa ja mietin, että millaistakohan siellä on asua: nyt sain sen kuulla, ja vaikutti lähes siltä kuin kuvittelinkin! Vastauksena kysymykseenne: 6 kk Naantalissa asumista Dublinin ja Lontoon jälkeen ja voin sanoa, että kotikyläni on idyllisen rauhallinen ja kaunis: täältä on hyvä tehdä pitkiä kävelyretkiä, sillä itse en ole tottunut merellisiin kalliomaisemiin. Hyvää kevättä!

    1. Riosta kuulee kyllä jatkuvasti kauhutarinoita, vaikkakin monet lomamatkailijat ovat kertoneet kaupungissa liikkumisen olevan ihan ok, kunhan vaan maalaisjärki pysyy päässä. Mutta jos väkivallan uhka on koko ajan läsnä, niin eihän se voi kovin rentouttavaa olla. Tottuukohan siihen pidemmän päälle?

      En ole Naantalissa koskaan käynyt, mutta mielikuva siitä on juuri se, että se on idyllisen kaunis pikkukaupunki. Ja kesällä varmasti todella upea paikka olla! Kiitos, ihanaa kevättä myös sinulle :)

  12. Se on kyllä jännä miten jossain asuessaan arvostaa ja iloitsee usein ihan eri asioista kuin lomaillessaan. Niin ja Köpiksen tapaan Helsingin kesäiset puistot ovat mielestäni kaupungin parasta antia. Siksi palaankin joka vuosi :)

    1. Se on ihan totta, että asukkaana arvostaa aivan eri asioita kuin turistina. Esimerkiksi täällä Köpiksessä kaikki turistit tykkää Nyhavnista ja useat myös Strøget-ostoskadusta, mutta molemmat on sellaiset missä itse käyn todella harvoin – ja kesän vilkkaimpana turistikautena en ollenkaan! :D

  13. Kiva idea!
    Olen kaikissa näistä kaupungeista käynyt, mutta asujalle ja turistille ne näyttäytyvät niin erilaisina.
    Mikäköhän olisi parasta Helsingissä? Veisi aikaa miettiä. En sillä tavalla osaa kokea kotikaupunkiani. Käyn töissäkin muualla. Oma reviiri aika pieni, koska pidemmät vapaa-ajat olen aina poissa.

    1. Niin kuin Teija tuolla alempana kommentoikin, omasta kotikaupungista tietää usein vähemmän kuin matkakohteista. Sen vuoksi suosittelenkin kokeilemaan joskus turistina oloa omassa kaupungissa. Helsingissäkin on varmasti paljon upeaa nähtävää :)

  14. Terveiset vaan maailmalle täältä Espoosta! Minusta Espoon paras juttu on Rantaraitti, jota pitkin pääsee kävellen, juosten tai pyöräillen kulkemaan merenrantaa kilometrikaupalla.

    1. Samoista jutuista tykkään minäkin, etenkin kauniit vanhat talot on lähellä sydäntä – niitä kun ei kovin montaa ympärillä ollut lapsuudessani Kuopiossa :)

  15. Kaikissa muissa olen käynyt, paitsi Riossa. Vallan ihania kaupunkeja ja hyvän mielen tarinoita! :) Olipa kiva kuulla näistä matkakohteista paikallisen silmin koettuna. Luen mielelläni juuri tällaisia tarinoita, paikallisten kivoiksi kokemista asioista ja parhaista “inside” vinkeistä kaupungin kokemiseksi! Tarinoita, jotka on kirjoitettu sen jälkeen kun kaupunkien päänähtävyydet on koluttu jo aikoja sitten.

    Titta / IKILOMALLA

  16. Kiva postausidea! :) Vaikken Irlannin vaihdon aikana Dublinissa asunut, niin kaupunki tuli silti hyvin tutuksi, ja kyllähän sitä vähän oppi näkemään kaupungin myös ei-turistin silmin.
    Mun mielestä Turussa parasta on Kauppatori, koska siellä on elämää aina, myös talvella. Aina on myyjiä paikalla, kesällä tietysti enemmän. Torilla on sellaista kivaa tunnelmaa :)

    1. Olen aivan samaa mieltä, että torilla on kivaa tunnelmaa. Kuopiossahan on myös iso kauppatori, ja etenkin kesällä se on suosittu paikka viettää aikaa :)

  17. Tosi hyvä idea postaukseen, ja mielenkiintoista luettavaa! Omasta kotikaupungista tietää yleensä aika pajon vähemmän kuin omista matkakohteista. Onkin pitänyt jo pitkään tehdä Helsingissä sellainen hop on hop off -turistibussikierros. Kuulisi edes jonkun verran kaupungista :) Asuessa täällä on kyllä parasta luonto ja hyvät ravintolat.

    1. Kiva juttu, että tykkäsit lukea :) Ei olekaan yhtään hullumpi idea, että olisi omassa kotikaupungissa päivän turistina! Oppaana ollessani joskus mietin, että miten paljon sitä opiskelikaan kohteesta juttuja, mutta en varmasti olisi osannut Suomesta tai Kuopiosta kertoa läheskään niin paljoa!

  18. Ihania kaupunkeja ja kuvia. Minun on oikeastaan aika vaikea sanoa, mikä kaupungeissa on parasta, mutta rakastan suurkaupunkien fiilistä monessa mielessä. Tuo Rion maisema on niin huikea! Ja ihana Kööpenhamina – en tajua, miten en ole edelleenkään käynyt siellä :D.

    1. Rio näyttää kuvissa niin upealta, että siellä on pakko päästä joskus käymään! Ja hei, tervetuloa Köpikseen, kyllä tämäkin kaupunki pitäisi mielestäni jokaisen nähdä ;)

  19. Onpas kiva postausidea tämä! Ja ilahduttavaa, että oli mukana myös vähän Lattareitakin, eikä vain Euroopan maita. Hymyilytti tuo Marin viittaus siihen, miten kaikki on mahdollista, jos joku on onnistunut rakentamaan kaupungin veden päälle :)

  20. Mä en tajunnutkaan tätä Anskun blogista lukiessa, että sama teksti tulisi teidän muidenkin blogiin. Loistava idea!

    Itse sanoisin kotikaupungistani Boulderista, että parasta on nuo Kalliovuoret, jotka ovat läsnä arjessa. Ne näkyvät kaikkialle kaupunkiin ja välillä unohdun vain tuijottamaan niitä, kun ne nousevat jylhinä ja komeina kaupungin laidalla. Toisaalta jos haluaa lähteä patikoimaan vuorille, niin ei ole kuin parin kilometrin matka niiden juurelle. Mikä tärkeimpänä minulle, ne jatkuvasti kutsuvat liikkumaan. Veikkaan, että niitä on kiittäminen siitä, että Boulder on Yhdysvaltain vähiten ylipainoisin kaupunki.

    1. Samaa mieltä, tämä oli kyllä kiva idea Explorasin Miralta :)
      Voi vitsit, Kalliovuoret on varmasti upea ilmestys nähdä jatkuvasti! Kroatian Makarskassa on vuoristo heti kaupungin vieressä, ja vaikka ei varmasti vedäkään vertoja Kalliovuorille, niin kyllä siellä asuessani niitä tuli tuijoteltua haltioituneena päivittäin. Olis kyllä mahtavaa, jos itsellänikin olisi tuollaiset patikointimaastot lähellä… Eihän täällä Tanskassa ole kuin tasaista peltoa :D

  21. Moikka, niin kuin jo Anskun ja Marin blogeissa kävin kommentoimassa, niin minusta Roomassakin yksi parhaista asioista on just lukuisat kauniit puistot, joita paikalliset käyttävät ahkerasti samalla tapaa kuin kuvailet Kööpenhaminastakin. Parasta täällä on kuitenkin Ikuisen kaupungin historialliset kerrostumat, jotka ovat ihan konkreettisesti läsnä päivittäin. On aina yhtä huikeaa ohittaa pala 2000 vuotta vanha muuria tai akvedukti!

    1. Rooma on kyllä niin upea, että siellähän on parasta kaikki! Ainakin siltä tuntui kun olin siellä viiden päivän reissulla, ja pitihän sitä tietysti käydä piknikillä Borghesen puistossakin. Seuraavalla kerralla pitää kokeilla muitakin puistoja :) Kiitos kommentistasi, Heli!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *