Viisi parasta päiväretkikohdetta Kööpenhaminasta

Vaikka Kööpenhamina on ihana kaupunki ja nähtävää riittää useammaksi päiväksi, suosittelen kuitenkin käymään myös pääkaupungin ulkopuolella. Tanska on pieni maa, joten välimatkat ovat lyhyitä ja tunnin tai parin ajomatkan säteellä Kööpenhaminasta on lukuisia mielenkiintoisia käyntikohteita joihin voi tehdä päiväretken ja nähdä aivan erilaista Tanskaa. Listasin tähän parhaat päiväretkikohteet Kööpenhaminasta, ja näihin kaikkiin pääsee myös julkisilla!

Untitled

1. Helsingør ja Hamletin linna

Helsingørin kaupungin englanninkielinen nimi on Elsinore Shakespearen Hamletissa esiintyvän linnan mukaan. Legenda nimittäin kertoo, että Helsingørissä sijaitseva Kronborgin linna olisi Hamletin Elsinore, ja vaikka tätä väittämää ei olekaan vahvistettu, ei se linnan arvoa nähtävyytenä kuitenkaan vähennä. Satoja vuosia Juutinrauman salmea vartioinut linna on Unescon maailmanperintölistalla.

Kronborgin lisäksi Helsingørin nähtävyyksiä ovat vuonna 1559 valmistunut Pyhän Olavin tuomiokirkko ja vanhakaupunki värikkäine taloineen. Päiväretken aikana ehtii käymään myös Ruotsin puolella: aivan rautatieaseman vierestä lähtee useita lauttayhteyksiä Juutinrauman vastarannalle Ruotsin Helsingborgiin.

Vinkki! Kaupungin pääkävelykadun, Stengaden, varrella on lukuisia kauppoja ja Helsingørin suosikkiravintolani Bistro La Mer, jonka viihtyisällä sisäpihalla on mukava viettää kesäpäivää vaikka viinilasillisen äärellä.

Kuinka pääsee: Kööpenhaminasta junalla noin 45 minuutissa.

Lue myös: Shakespeare, Kronborg & Helsingør

Täydellinen loma

2. Roskilde ja goottilainen katedraali

Roskilde on yli tuhat vuotta vanha kaupunki vain 35 kilometrin päässä Kööpenhaminasta. Etenkin kesäaikaan kaupungin kadut ja satama-alue täyttyvät turisteista, jotka ovat tulleet katsomaan goottilaista tuomiokirkkoa ja viikinkikaivamuseota – tai osallistumaan Pohjoismaiden suurimmille festareille.

Roskilden katedraali oli ensimmäinen tiilistä rakennettu goottilainen kirkko, ja sen ansiosta tiilen käyttäminen rakennusmateriaalina yleistyi Pohjoismaissa. Vaikka katedraali ei ainakaan ulkoa hurmaa upeudellaan, kannattaa se kuitenkin käydä katsomassa – myös sisältä, jos mahdollista. Tuomiokirkko on listattu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Roskilde tunnetaan myös hyvänä shoppailukaupunkina, ja keskustan kadut ovatkin täynnä putiikkeja laidasta laitaan. Eli jos Kööpenhaminan kauppojen väenpaljous ahdistaa, mene Roskildeen. Siellä on ehkä vähemmän ihmisiä.

Vinkki! Käy satamassa ihmettelemässä vanhoja viikinkiveneitä ja ihastelemassa uusia purjeveneitä.

Kuinka pääsee: Kööpenhaminasta junalla puolessa tunnissa.

Lue myös: Roskilde on muutakin kuin Pohjoismaiden suurin festari

Päiväretket Kööpenhaminasta

3. Hillerød ja Frederiksborgin linna

Hillerød sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Kööpenhaminasta ja syy, miksi tänne kannattaa mennä, on todella upea Frederiksborgin linna. Frederiksborg on Pohjoismaiden suurin renessanssilinna, ja kokoa tällä 1500- ja 1600-luvuilla rakennetulla linnalla onkin – veikkaisin sen jopa olevan koko Tanskan suurin linna. Vaikka ulkoakin päin linna näyttää upealta, ovat sen parhaimmat palat kuitenkin sisällä, joten 75 kruunun (n. 10 €) sisäänpääsymaksu on hintansa arvoinen.

Juurikaan muuta nähtävää ei Hillerødin noin 30 000 asukkaan kaupungissa ole, mutta Frederiksborgissa saa kyllä vietettyä useita tunteja, ja historiapläjäyksen jälkeen onkin hyvä vain sulatella kaikkea näkemäänsä vaikka kahvikupposen ääressä ennen paluumatkaa.

Vinkki! Älä jätä Frederiksborgin linnaan tutustumista vain sisätiloihin, vaan tee kävelykierros myös linnan barokkipuutarhassa.

Kuinka pääsee: Kööpenhaminasta junalla 40 minuutissa.

Lue myös: Maaseutumatkailua: Hillerød

Päiväretket Kööpenhaminasta

4. Møns Klint ja maisema, jonka ei uskoisi löytyvän Tanskasta

Møns Klint on sen verran hankalan matkan päässä, että sinne on suositeltavaa mennä autolla. Julkisillakin toki pääsee, mutta se saattaa vaatia pientä säätämistä ja aikaakin se vie enemmän. Perille päästyään vaivannäkö kuitenkin palkitaan ruhtinaallisesti Sjællandin upeimmilla maisemilla!

Møns Klint on kuutisen kilometriä pitkä ja parhaimmillaan 128 metriä korkea liitukivinen rantatörmä Itämeren rannalla, ja on ainutlaatuisuutensa vuoksi innoittanut monia taidemaalareita ikuistamaan maiseman kankaalle. Nykyään Møns Klint on suosittu nähtävyys sekä paikallisten että turistien keskuudessa, ja jos vain mahdollista, täällä kannattaa ehdottomasti käydä Tanskassa ollessa! Samaan reissuun kannattaa yhdistää myös käynti Liselundin puutarhassa.

Vinkki! Mene aurinkoisena päivänä, niin näet kalkkikivikallion hohtavan valkoisena ja meren kimmeltävän turkoosinsinisenä.

Kuinka pääsee: Parhaiten henkilöautolla (n. 150 km); julkisilla monen vaihdon kautta reilussa kolmessa tunnissa

Lue myös: Møns Klint – Tanskaa upeimmillaan

Päiväretket Kööpenhaminasta

5. Stevns Klint ja dinosaurusten sukupuutto

Stevns Klint on kuin Møns Klintin pikkuveli: tämäkin on liitukivikallio Itämeren rannalla, mutta ylettyy korkeimmillaan vain 40 metriä merenpinnan yläpuolelle. Geologisesta näkökulmasta Stevns Klint on kuitenkin äärimmäisen merkittävä, sillä tämä kallio on yksi maailman parhaimmista paikoista nähdä kivikerrostumien K/T-raja. K/T on se raja, jolloin maailmanlaajuisessa joukkosukupuutossa hävisivät muun muassa dinosaurukset. Tämän ansiosta Stevns Klint on Unescon maailmanperintölistalla.

Vaikka geologia, kivet ja fossiilit eivät kiinnostaisikaan, ovat Stevns Klintin maisemat näkemisen arvoiset. Maisemia voi ihailla esimerkiksi jyrkänteen reunalla sijaitsevan 1200-luvulla rakennetun kirkon parvekkeelta.

Vinkki! Kävele pellon viertä parin kilometrin päähän valkoiselle majakalle ja nauti upeista maisemista matkan varrella.

Kuinka pääsee: Parhaiten henkilöautolla (n. 80 km); julkisilla monen vaihdon kautta noin kolmessa tunnissa.

Lue myös: Stevns Klint – upea Unesco-kohde Tanskassa


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka heinäkuun teemana on lähimatkailu. IGTT:n vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Muru Mou, Travellover ja Skimbaco. Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.

Minut löydät Instagramista nimellä @vagabondablog.

42 comments
  1. Me ollaan käyty lapsena tuolla liitukivikallioilla, muistan sen edelleen! Hauska paikka, ei tosiaan uskoisi, että ollaan Tanskassa :) Muutenkin ollaan kierrelty siellä, mutta tuon lisäksi en taida muistaa muuta kuin Köpiksen.

    1. Hauskaa, että sä olet jo lapsena päässyt tutustumaan Tanskaan :) Me vaan kierrettiin Suomen leirintäalueita, mitä en oikein osannut silloin arvostaa :D En ihmettele, että nuo kalliot ovat jääneet mieleen, onhan ne aika huikean näköiset!

  2. Tuo viimeinen on niin mun näköinen paikka. Kuulostaa kivalta. Olen kyllä Kööpenhaminan lumoissa. Aika pitkäksi aikaa pitäisi mennä, että lähtisin sieltä lähimatkailemaan. Aika moni Kööpenhamina-vinkkisikin on vielä kokeilematta.

    1. Mä olen sitä mieltä, että maasta olisi hyvä nähdä aina vähän muutakin kuin vain pääkaupunki. Mutta ymmärrän kyllä, että ei ainakaan lyhyillä reissuilla malta lähteä Kööpenhaminan ulkopuolelle, kun Köpiksessä itsessäänkin on niin paljon nähtävää :)

  3. Kiitos vinkeistä. Nuo ja muut postauksesi ovat mainiota juttuja, jos vaikka tulisi taas lähtö Tanskaan. Olimme siellä vasta, mutta en ole saanut aikaiseksi blogikirjoituksen kirjoittamista. Tulee kyllä. Olin panevinani merkille, että Tanskassa auton vuokraaminen on halpaa. Olenkohan oikeassa? Kun siihen yhdistää edulliset Norwegianin tms. lennot, voisi kiertely lähiseudulla ja miksei kauempanakin olla se juttu!

    1. En ikävä kyllä oikein tiedä autonvuokrauksesta Tanskassa… Käsittääkseni se ei ainakaan kovin paljoa kalliimpaa ole kuin vaikka Etelä-Euroopassa, mutta varma en kyllä tästä ole. Minäpäs jään odottamaan Tanska-postauksiasi! :)

  4. Olipas mielenkiintoisia kohteita listatuna! Näistä ainakin Møns Klint ohjelmaan, kun seuraavan kerran autolla Kööpenhaminan läheisyydessä.:-) Samoin Roskilden goottilainen kirkko alkoi kiinnostamaan.

    1. Kiva kuulla, että pari näistä meni korvan taakse! Mons Klint on kyllä upea, tekisi mieli itsekin käydä siellä uudestaan paremmalla säällä, mutta eipä näytä tänä kesänä oikein aurinkoisia päiviä olevan…

  5. Tosi mielenkiintoisia ja hienoja paikkoja olet tähän listannut! Näistä muista en ole juuri kuullutkaan, paitsi Roskildesta, jonka festarit ovatkin olleet joskus nuoruudessa must-listalla :) Voi kun pääsisi nyt aluksi edes sinne Kööpenhaminaan, sekin kun on vielä käymättä vaikka lähellä onkin! Näistä kiinnostaisi eniten nuo kaksi viimeisintä, tuntuu että nykyisin tykkää enemmän rauhasta ja luonnosta, kuin vaikka juuri niistä rock-festareista :D

    1. Minulla on ihan sama juttu, että nykyään pidän enemmän luonnosta, mutta nuorempana oli parempi, mitä enemmän ihmisiä ja hälinää oli ympärillä :D Suosittelen kyllä lämpimästi vaikka viikonloppureissua Köpikseen, tämä on oikeasti niin ihana kaupunki, että minun mielestä jokaisen tulisi käydä täällä edes kerran :)

    1. Kiitos lisäyksestä! :) En ole vieläkään saanut aikaiseksi käytyä tuolla, saa nähdä milloin sitä ehtisi…

  6. Vau! Aika monta mielenkiintoista kohdetta tässä, ja ihanaa että otit huomioon myös että niihin pääsee liikkumaan julkisilla :) En ole vieläkään päässyt Kööpenhaminaan, mutta kun menen, niin tsekkaan jonkun näistäkin samalla! :)

    1. Kiva, että tykkäsit näistä vinkeistä! Toivottavasti pääset piakkoin käymään Köpiksessä, tämä on ihana kaupunki :)

  7. Møns Klint on ehdottomasti yksi suosikkini Tanskassa! Upea paikka kertakaikkiaan! Meillä tuli hieman kiire pinkoa rappuset takaisin ylös, kun iso musta pilvi lähestyi kovaa vauhtia. Ehdittiin onneksi autolle melkein kuivina. Pitää harkita käydä joskus uudelleen, jos tuo osuu ajoreitille.

    1. Siinä onkin sitten ollut päivän liikuntasuoritus kun olette pinkoneet niitä portaita ylös kiireellä :D Meilläkään ei sää siellä oikein suosinut, ja olisikin kiva käydä uudestaan aurinkoisena päivänä. Sillä kyllähän tuolla tosiaankin käy mielellään useammankin kerran!

  8. Kivoja vinkkejä, kiitos! Olen käynyt Tanskassa nyt kaksi kertaa – molemmat reissut ovat menneet aivan mönkään: on satanut, marssittu jalat märkinä, myöhästytty busseista ja pääsy evätty (yksityistilaisuuden vuoksi) kohteisiin, joita varta vasten olin saapunut katsomaan. Mutta silti olen pitänyt molemmilla kerroilla Tanskasta ja ajatellut, että siellä on jotenkin kaunista ja sympaattista – pitäisi vain olla enemmän aikaa ja paremmat sadevaatteet matkassa. ^_^

    1. Voi ei, ikävä kuulla, että sinun Tanskan-reissut ovat menneet mönkään! Mutta kiva kuulla, että vastoinkäymiset ei kuitenkaan ole vaikuttaneet mielipiteeseesi Tanskasta, vaan olet kuitenkin pitänyt maasta. Ja totta: sadevaatteet täällä kannattaa olla aina mukana! :D

  9. Pari kesää sitten kuljin junalla kööpenhaminasta Odenseen junalla ja silloin kllä totesin, että maisemaltaan Tanska on aika pannukakku. Mutta kivoja paikkoja sieltä näköjään luonnostakin löytyy, noi liitukivikalliot on upeita! Myös minä pidin Helsingøristä. Kivan kokoinen suloinen kaupunki.

    1. Tanska todellakin on ihan lättänä! Kun ollaan ajettu maan korkeimman nyppylän ohi, en edes huomannut mitään. Ja kyseinen paikka on nimetty hyvin vaatimattomasti Himmelbjerget, eli taivasvuori :D

  10. Helsingørissä olen käynyt, ja muihin lähtisin mielelläni :) Käytiin tuolla Helsingørissä ja sen linnassa viime kesänä ja linnan alueella esitettiin pätkiä Hamletista. Se oli hauskaa, vaikka en näytelmää olekaan koskaan nähnyt tai lukenut :) Tanska ei taida tämän vuoden matkasuunnitelmiin enää mahtua, mutta ainakin tuolla toisessa linnassa pitää päästä käymään heti kun mahdollista! Ja muissa sitten ajan kanssa.

    1. Joo, Hamletia esitetään siellä joka kesä! Olisi kiva nähdä, sillä en minäkään ole näytelmää koskaan nähnyt tai lukenut.

  11. Tämä oli mielenkiintoinen postaus, koska palaan varmasti taas jonain vuonna Tanskaan! Noissa upeissa linnoissa ja Roskildessa olen käynyt, mutta Møns Klint ja miksei myös Stevns Klint täytyy laittaa muistiin. Pienessä maassa on paljon kiinnostavaa nähtävää!

    1. Minua on monet kerrat hämmästyttänyt se, kuinka tosiaankin näin pienessä maassa on näin paljon nähtävää! Ja kun välimatkat on lyhyitä, ehtii yhden loman aikana näkemään paljon.

  12. Enpäs hoksannutkaan, että sulla Köpis onkin lähimatkailua, kun toistaiseksi kaikki nämä olleet suomalaisista kohteista. :-D Hyviä vinkkejä, onkin vielä Tanska autoillen katsomatta. Firman koulutusreissulla käytiin 90-luvulla Billungista bussilla katsomassa maaseudulla muutaman meidän moottorilla pyörivän voimalaitoksen.

    1. Niin joo, asuinpaikkani jäikin mainitsematta postauksesta, kun oletin että “kaikki” tietää että asun Köpiksessä :D Tanska on kiva maa autoilla, kun ei ole pitkät välimatkat ja mielenkiintoisia pysähdyspaikkoja on tiheään.

  13. Kylläpä on mielenkiintoiset päiväkohteet. Melkein sait nyt kiinnostuksen Tanskaa kohtaan heräämään. Linnat ja jylheät maisemat on sitä jotain.

    1. Voi ei, vain melkein sain kiinnostuksesi Tanskaa kohtaa heräämään! Pitää siis yrittää tehdä mielenkiintoisempia Tanska-juttuja, niin se sitten heräisi… :D

  14. Oho! Kiitos! Tanska on ollut lähinnä läpiajomaa bussin huristaessa Saksaan joskus muinoin. Köpiksestä ja salmiakkimatkasta Tanskaan haaveillessani voisin laajentaa johonkin linnakierrokseen… Hmmm…

    1. Köpiksessä on jo muutama linna, sitten kun kävisi vielä Helsingørissä ja Hillerødissä, niin olisi aika upea linnamatka kasassa! :)

    1. Kiitos! :) Møns Klint on kyllä aivan mielettömän upea! Käytiin siellä pari vuotta sitten aika ankean synkkänä päivänä, joten olisi kiva käydä uudestaan auringon paistaessa. No, ei taida aurinkoista päivää tänäkään kesänä tulla… :D

  15. Tanska on minulle kyllä tosi tuntematon maa Köpistä lukuunottamatta. Näistä sinun kirjoituksista saa innostusta lähteä tutkimaan maata enemmän. Tanskaan olisi niin edullista lentääkin.

    1. Kannattaa kyllä tulla tutkimaan Tanskaa, täällä on pieneksi maaksi yllättävän paljon nähtävää. Majoitukset toki on aika kalliita, mutta AirBnB on edullisempi vaihtoehto – ja se, että majoittuu muualla kuin Köpiksessä :)

  16. Olipa kiva postaus! On aina kiva, jos samalla reissulla ehtii nähdä muutakin kuin yhden kaupungin. Olen elokuussa tulossa kahdeksi yöksi Kööpenhaminaan eli tälle reissulle ei taida päiväreissukohteet mahtua mutta jos Köpikseen ihastun, kenties tulen toistekin ☺

    1. Kiitos Elisa! Parin päivän visiitillä (etenkään ensimmäisellä) ei välttämättä kannatakaan lähteä tutkailemaan Köpiksen ympäristöä kun kaupungissa itsessäänkin riittää niin paljoan kaikkea ihanaa nähtävää. Mutta toivottavasti ihastut Köpikseen ja tulet uudestaankin – ja kenties sitten teet päiväretken vaikka johonkin näistä! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *