Päiväretki Budapestista: Székesfehérvár ja Boryn linna

Mietinnässä päiväretki Budapestista? Suosittelen Székesfehérvária!

Kun palasin Budapestiin vain paria viikkoa sen jälkeen kun olin viettänyt siellä viikon, alkoivat kaupungin nähtävyydet käydä vähiin ja aloin tutkia myös lähialueiden nähtävyysmahdollisuuksia. Syötettyäni Googleen hakusanoiksi “päiväretki Budapestista”, löysin tuloksista kaksi minua kiinnostavaa kohdetta: museoistaan ja gallerioistaan tunnettu Szentendre, ja historiallinen Székesfehérvár, jonka laidalla sijaitsee kaunis Bory-linna.

En tiedä, mikä oli sitten lopullinen syy siihen, että päätin lähteä Székesfehérváriin, mutta hetken aikaa kaduin päätöstäni Népligetin bussiaseman lippuluukulla yrittäessäni tavata tuota nimihirviötä. Ilmeisesti turisteihin ja erikoisiin ääntämisiin on siellä kuitenkin totuttu, sillä lipunmyyjä ymmärsi määränpään solmuun menneestä kielestäni huolimatta ja sain kuin sainkin lipun ostettua. Myöhemmin opin, että kaupunkia voi kutsua myös sen huomattavasti helpommalla puhekielisellä nimellä Fehérvár.

Székesfehérvár sijaitsee noin 70 kilometrin päässä Budapestista, ja bussilla matkaan menee hieman reilu tunti. Koska halusin mennä ensiksi katsomaan Boryn linnan, jäin kyydistä pois paria pysäkkiä Székesfehérvárin asemaa aikaisemmin. Tarkoitus oli jäädä vieläkin aikaisemmalla pysäkillä pois, mutta eihän se bussi pysähtynytkään ilman stop-napin painamista. Ei sinänsä mikään yllätys, mutta näköjään alkaa käytännöt unohtua kun ei ole pariin kuukauteen matkustanut paikallisbussilla…

Székesfehérvár, Unkari

Székesfehérvár, Unkari

Székesfehérvár, Unkari

Székesfehérvár, Unkari

Székesfehérvár, Unkari

Boryn linna – muisto ikuisesta rakkaudesta

Boryn linna sijaitsee neljä kilometriä Székesfehérvárin keskustasta, mutta jos jää Budapestista tulevan bussin kyydistä pois Zombori útca -pysäkillä, jää käveltävää vain kaksi kilometriä. Vaihtoehtoisesti voi kulkea linnan ja keskustan välisen matkan bussilla (linja 32). Sisäänpääsymaksu aikuiselta 1000 HUF eli n. 3,20 €. Maksu vain käteisellä.

Boryn linna ei vanhahtavasta arkkitehtuuristaan huolimatta ole kovinkaan iäkäs, vaan unkarilainen arkkitehti ja kuvanveistäjä Jenő Bory alkoi rakentaa linnaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Bory rakensi linnan merkiksi hänen ikuisesta rakkaudestaan vaimoaan kohtaan ja lähes kokonaan yksin, tarviten ulkopuolista apua vain muutaman kerran koko 41-vuotisen rakennusurakan aikana. Osa linnan 30 huoneesta sekä puutarhat on koristeltu Jenő Boryn ja hänen vaimonsa tekemällä taiteella.

Vaikka historian siipien havinaa ei täällä juuri kuule, on linna nuoresta iästään huolimatta näkemisen arvoinen. Sillä onhan tämä taitelija Boryn mielikuvituksen tuote aivan kuin satukirjoista! Vai mitä olet mieltä?

Székesfehérvár, Unkari

Székesfehérvár, Unkari

Székesfehérvár, Unkari

Székesfehérvár – keskiajan tärkein kaupunki

Kierreltyäni aikani linnassa ja sen puutarhassa, sekä kiivettyäni pariin torniin, kävelin neljän kilometrin matkan Székesfehérvárin keskustaan. Matkalla ei ole mitään mielenkiintoista nähtävää, joten jos unkarilainen lähiömaisema ei kiinnosta, suosittelen kulkemaan matkan bussilla!

Székesfehérvár oli keskiajalla Unkarin pääkaupunki ja kuninkaallisten asuinpaikka. Perinteen mukaan vain Székesfehérvárissa tapahtunut kuninkaan kruunaus oli laillinen, joten kaupungissa on kruunattu 37 Unkarin kuningasta. Vuonna 1848 alkaneen kapinan jälkeen Székesfehérvár menetti asemansa maan tärkeimpänä kaupunkina, ja lopulta siitä tuli vain yksi maalaiskaupunki muiden joukossa.

Nykyään kaupungissa on noin 100 000 asukasta, vaikka sitä ei ihan heti uskoisi sen pikkukaupunkimaisuuden vuoksi. Syyskuisena päivänä keskustan kaduilla ei juurikaan turisteja näkynyt, vaan kaduilla oli Budapestiin verrattuna mukavan rauhallista paikallisten ollessa maanantaiaskareidensa parissa. Lukuun ottamatta Boryn linnaa, kaikki Székesfehérvárin tärkeimmät nähtävyydet ovat aivan keskustassa ja lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan. Suosittelen tsekkaamaan ainakin piispan palatsin, St. Stephenin basilikan ja keskiaikaisen kirkon rauniot.

Kauniin arkkitehtuurin, värikkäiden ja vanhojen talojen, sekä rauhallisen ilmapiirin vuoksi käynti Székesfehérvárissa oli oikein mainio päiväretki Budapestista käsin. Seuraavalla Budapestin-reissulla onkin sitten vuorossa nyt näkemättä jäänyt Szentendre!


12 comments
  1. Hieno linna, vaikkei nyt vanha olekaan.

    ”…hetken aikaa kaduin päätöstäni Népligetin bussiaseman lippuluukulla yrittäessäni tavata tuota nimihirviötä” Voih :) Tuli heti mieleen kunka Kiinassa yritin ostaa metrolippua. Nainen vain pudisteli päätään ja nauroi ääntämisyrityksilleni. Lopulta piti antaa periksi ja tunkea kartta naisen nenän alle ja osoittaa kohtaa mihin halusi.

    1. Oh god, voin vain kuvitella kuinka hankalaa Kiinassa on asioida yhtään missään! Onneksi siellä sentään nauretaan, jos turisti ei osaa – Unkarissa kun usein näytetään hapanta naamaa :D

  2. Hienoja kuvia! Itse olen kerran viettänyt muutaman päivän Budapestissa ja pidin kovasti. Tuolla Székesfehérvárissa olisi mukava käydä.

    1. Kiitos Anne! Budapest kestää useammankin käyntikerran, on se sen verran kiva kaupunki :) Vaikka nyt alkoi jo itse kaupungissa kiertely tympäistä sen verran, että halusin nähdä muutakin, tulen varmasti palaamaan Budapestiin vielä joskus. Lyhyet lennot, kaunis kaupunki ja edulliset hinnat – mitäpä muuta sitä kaupunkilomakohteelta voisikaan toivoa :)

  3. Olipas kaunis tuo linna. Budapest on haaveissani ollut jo jonkun aikaa. Itselläni varmaan menisi tovi siihen, että lähtisin kaupungin ulkopuolelle mutta tämä näyttää kyllä potentiaaliselta vierailukohteelta.

    1. Joo, Budapestissa itsessäänkin riittää tutkittavaa moneksi päiväksi, mutta toisella kerralla voi kenties haluta jo nähdä jotain muutakin :)

  4. Tää on hyvä vinkki seuraavalle Budapestin reissulle! Budapestissa on kyllä tullut pyörittyä lukemattomia kertoja, mutta viihdytään siellä niin hyvin, ettei ole ikinä tullut lähdettyä tutkimaan lähiseutuja sen paremmin.

    1. Ymmärrän kyllä, että Budapestissa viihtyy niin hyvin, että ei ole tarvetta tutkia lähiseutuja. Mutta JOS joskus haluatte nähdä jotain muutakin, voisi tämä olla yksi vaihtoehto teillekin :)

  5. Hieno nähtävyys! kannatti käydä. Jos ei osaa lausua jotain sanaa niin kannattaa kirjoittaa nimi paperilapulle. On paljon todella vaikeasti lausuttavia kohteiden nimiä

    1. Tuo on hyvä vinkki, että kirjoittaa nimen paperilapulle, ja sen voi sitten tarvittaessa näyttää! Tämä oli kiva päiväretkikohde, ei kaduttanut käydä :)

  6. Tosi kauniita kuvia. Kiinnostavan oloinen tuo linna. Lapsetkin varmaan tykkäisivät. Emme ole koskaan käyneet Unkarissa. Voisi harkita kyllä vaikka automatkalla Euroopan läpi.

    1. Kiitos Heidi! Niin uskon minäkin, että lapsetkin saattaisivat tykätä tästä linnasta, sillä se näyttää niin satulinnalta :) Unkari on todella helppo ja mielenkiintoinen kohde ja tiet on hyvässä kunnossa, joten se on mainio maa automatkailulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *